Englanti selvisi Nepal-säikähdyksestä – osoituksia siitä, että joukkue oppii virheistään
Englannin krikettijoukkue oli vain yhden rajalyönnin päässä nöyryyttävästä tappiosta, kun Nepal oli lähellä jättiyllätystä T20 World Cupissa. Wankheden ikoninen stadion, joka on aiemmin ollut Englannille painajaismainen näyttämö, oli jälleen kerran tapahtumien keskipisteessä – mutta tällä kertaa tarina päättyi vaivoin heidän edukseen.
Taustalla kuitenkin näkyi merkkejä siitä, että Harry Brookin ja Brendon McCullumin johtama Englanti on viimein alkanut oppia rajuista virheistään ja muuttamaan toimintatapojaan.
Wankheden kirous ja Englannin painekattila
Wankhede Stadium on ollut Englannille tilastollisesti yksi pahimmista paikoista kriketin historiassa. Siellä he ovat pelanneet uransa heikoimman 50 over -ottelun ja kokeneet myös raskaimman T20-tappionsa. Nyt, Nepalin tuhansien, intohimoisesti omiaan kannattaneiden fanien edessä, Englanti oli jälleen syvällä ahdingossa.
Nepal oli vain yhtä rajalyöntiä vaille historiallista voittoa. Tappion vaikutuksia Englannin ympärillä jo valmiiksi kuumenevaan painekattilaan on vaikea edes liioitella – Ashes-sarjan pettymyksen ja Brookin kohuttujen Wellington-episodien jälkeen joukkueen henkinen tila on ollut ennestäänkin hauras.
Silti on tunnustettava, että Nepal pelasi hurmiossa. Heidän aggressiivinen, mutta suunnitelmallinen lyöntipelaamisensa ansaitsee valtavan kunnian: Englanti ei tehnyt paljoa väärin, vaikka tulos oli pitkään kääntymässä heitä vastaan.
McCullam muutoksessa – instinkteistä ohjattuun reagointiin
Brendon McCullum on tunnettu valmentajana, joka on korostanut vaistonvaraista pelaamista ja antanut joukkueelleen vapaat kädet kentällä. Hänen ikoninen kuvansa on ollut aurinkolasit silmillä, jalat pöydällä, rauhallisena parvekkeella – mutta se ei enää kerro koko totuutta.
Nepalia vastaan nähty McCullum, joka puhui walkie-talkieen joukkueen puolustaessa pientä johtoa, oli erilainen. Hän ei vain seurannut, vaan osallistui aktiivisesti tilanteen hallintaan. Yhteys pukukopista kentän tasolle toi mieleen jalkapallon puolelta tapaukset, joissa valmennusjohto reagoi näkyvästi ottelun sisällä – tällä kertaa kuitenkin onnistuneesti.
Moni olisi voinut verrata tilannetta vaikkapa Ruben Amorimin taktiikkatauluun Grimsby Townia vastaan pelatussa Manchester Unitedin nöyryyttävässä cup-tappiosta kertovassa episodissa, mutta Englanti vältti samanlaisen romahduksen.
All-rounder Will Jacks avasi ottelun jälkeen, että tällainen viestintä ei ollut yksittäinen hätäratkaisu, vaan osa uutta ajattelutapaa.
”Olemme tehneet tätä viime aikoina – viestintää pukukopin ja kentän välillä. Näin saamme viestit nopeammin kapteenille ja lyöntivuorossa oleville pelaajille. Se on yksinkertaisesti helpompi tapa jakaa tietoa”, Jacks kertoi.
Liian jääräpäisestä joukosta mukautuvammaksi
Englannin valkoinen pallo -joukkue oli McCullumin alkukaudella usein liian jääräpäinen. Viesti oli selkeä: luota vauhtiin, lyö lujaa ja kevennä jarrua harvoin, jos koskaan. Se näkyi myös valinnoissa.
Vuosi sitten samalla Wankheden kentällä Englanti pelasi T20-ottelun, jossa heidät murskasi 150 juoksun erolla vastustaja, vaikka heillä oli riveissään hurja nopeusarsenaali: Brydon Carse, Jamie Overton, Mark Wood ja Jofra Archer. Filosofia oli selvä – oikeakätistä, erittäin kovaa vauhtia palloa heittävää keihästä joka suunnasta.
Silti tulos oli katastrofi. Sama ajattelutapa seurasi myös Champions Trophyyn, jossa Englanti ei voittanut otteluakaan. Vasta nämä tulokset pakottivat katsomaan peiliin.
Sam Curranin paluu – virheen myöntäminen ja korjaaminen
Sam Curran ei omaa Mark Woodin raakaa vauhtia eikä Jamie Overtonin pituusetua, mutta Nepal-ottelun viimeisessä overissa hän osoitti, miksi hänet oli syytä palauttaa joukkueeseen. Englanti puolusti vain 10 juoksun eroa, ja Curran sai harteilleen valtavan paineen.
Moni näki tilanteessa ironian: mies, jonka Englanti oli aiemmin sivuuttanut, pelasti heidät. Toisaalta yhtä perusteltua on sanoa, että joukkue ansaitsee kiitosta siitä, että se tunnusti virheensä ja toi Curranin takaisin.
Curranilla on ollut vahva tilastollinen näyttö loppuhetkien erikoismiehenä. Vuoden 2024 The Hundred -sarjassa hän puolusti onnistuneesti seitsemää juoksua viimeisten viiden pallon aikana Oval Invinciblesille. Nepalia vastaan hän piti hermonsa ja toteutti suunnitelmansa – matalat yorkerit – kliinisesti kahden viimeisen overinsa aikana.
Liam Dawson ja spinnereiden paluu Englannin suunnitelmaan
Harry Brook antoi jo ottelua edeltäneenä päivänä viitteitä Englannin ajattelun muutoksesta. Hän muistutti, että yksi hänen ensimmäisistä liikkeistään kapteenina oli Liam Dawsonin palauttaminen joukkueeseen. Nyt 35-vuotias Dawson oli jälleen ratkaisevassa roolissa: 2–21 oli tilasto, joka piti Englannin hengissä, kun Nepal uhkasi karata.
Brook vertasi Englannin tilannetta Intiaan, joka on yksi T20-kriketin vahvimmista maista.
”Katsot Intian joukkuetta – he ovat tällä hetkellä yksi parhaista T20-joukkueista, ja heillä on viisi spinnereitä. Jos he tekevät niin, miksemme mekin kokeilisi samaa?”, Brook sanoi.
Hän yritti myöhemmin pehmentää puheitaan, ikään kuin peläten syytöksiä siitä, että Englanti kopioi Intiaa. Silti kysymys on aiheellinen: mitä pahaa olisi siinä, että Englanti ottaisi mallia menestyneestä reseptistä, sen sijaan että pitäytyisi jääräpäisesti omassa, toimimattomassa linjassaan?
Jo tämä lausunto oli irtautuminen aiemmasta mantrasta, jonka mukaan Englannin piti vain ”keskittyä itseensä”. Se viittaa kapteeniin, joka kuuntelee ympäristöä ja on valmis tarkentamaan pelifilosofiaa.
Kapteenin työn vaikein osa: sanat, ei vain teot
Brook on korostanut, että kapteenin työ ei ole pelkästään sitä, mitä tapahtuu 22 jaardin mittaisella wicketillä tai sen ympärillä olevalla nurmella. Median edessä puhuminen, oikeiden sanojen valitseminen ja viestin suuntaaminen koko joukkueelle on usein vaikeampaa kuin pelilliset päätökset.
Jos arvioita tehtäisiin vain kentällä tapahtuvan perusteella, Brookin tulevaisuus kapteenina tuskin olisi edes keskustelun aihe. Hänen johtamisensa on ollut nuoresta iästä huolimatta vakuuttavaa, ja Nepal-ottelu oli tähän asti hänen kovin testinsä.
Englanti on viime vuosien valkoisen pallon turnauksissa näyttänyt usein johtajattomalta – joukkue, jolta on puuttunut selkeä suunnannäyttäjä, kun paine on kovimmillaan. Tuloksena ovat olleet sekä T20- että 50 over -maailmanmestaruuksien menettäminen ja Champions Trophyn läpikäynti ilman ainuttakaan voittoa.
Nepalia vastaan tilanne oli toinen. Ratkaisevilla hetkillä ei ollut epäselvyyttä siitä, kuka johti joukkuetta.
Brookin kapteenikirja: Eoin Morganin jalanjäljissä
Brook ei ole pelannut Eoin Morganin alaisuudessa, mutta hänen johtamisessaan näkyy selvästi vaikutteita Morganin aikakaudelta. Kerta toisensa jälkeen Brook käveli heittäjän luo tämän juoksuviivan yläpäähän, piti palloa käsissään ja antoi tilanteen rauhoittua. Pieni, mutta symbolisesti merkittävä ele – se antaa heittäjälle aikaa hengittää ja laskea sykettä.
Myös juomatauolla, kun Nepal oli niskan päällä, Brook oli se, joka johti keskustelua. Tauon jälkeen Nepal menetti kaksi nopeaa wicketsiä, ja Englanti sai jälleen otteen ottelusta.
”Hän oli todella hyvä pitämään pään kylmänä”, Will Jacks myönsi.
”Myös Jos Buttler puhui, ja tällaiset kokeneet pelaajat ovat korvaamattomia, kun paine kasvaa.”
Yksi lyönti olisi voinut muuttaa kaiken
On silti muistettava, että koko tarina olisi voinut kääntyä toiseen suuntaan yhdellä ainoalla lyönnillä. Yksi puhdas osuma, yksi onnekas reuna tai väärin arvioitu heitto olisi voinut merkitä Nepalin historiallista voittoa ja Englannin täydellistä kriisiä.
Nepal pelasi hienosti, vaikka he ovat maailman rankingissa vasta sijalla 16. Se kertoo sekä heidän kehityksestään että Englannin haavoittuvuudesta. Kovemmat vastustajat odottavat vielä edessä, ja historia on täynnä Englannin romahduksia hetkissä, joissa paine on ollut paljon nykyistä pienempi.
Silti juuri näissä marginaaleissa näkyy kehitys. Curranin valinta ratkaisevaan overiin, Dawsonin käyttö Nepalille vaikeissa vaiheissa, McCullumin aktiivinen viestintä ja Brookin kyky hidastaa pelin tempoa, kun virtaus oli kääntymässä vastustajalle – kaikki nämä viittaavat joukkueeseen, joka ei enää elä pelkästään iskulauseiden ja rohkeuspuheiden varassa, vaan myös analysoi, mukautuu ja myöntää virheitä.
Englanti oppimisen tiellä – mutta testi on vasta alussa
Englanti selvisi Nepalista säikähdyksellä, ei vakuuttavuudella. Mutta joskus juuri tällaiset ottelut paljastavat eniten joukkueen suunnasta. Paineen alla paljastuvat sekä heikkoudet että muutoksen siemenet.
Nyt nähtiin viitteitä siitä, että McCullam ja Brook ovat valmiita tarkentamaan rohkean, mutta ajoittain naiivin pelifilosofian kohti tasapainoisempaa, tilanteisiin reagoivaa ajattelua. Spinnereiden rooli kasvaa, loppuhetkien erikoismiehiä kuten Curran arvostetaan ja kapteeni ottaa vastuuta pelin rytmin kontrolloinnista.
Englannin lähihistoria valkoisen pallon kriketissä on täynnä pettymyksiä, mutta Nepal-ottelu osoitti, että joukkue pystyy selviytymään äärimmäisestä paineesta ilman täydellistä hajoamista. Se ei vielä riitä maailmanmestaruuksiin, mutta se voi olla alku uudelle, kypsempää ajattelua edustavalle aikakaudelle.
Urheilussa pienet yksityiskohdat – pelin hidastaminen, kokoonpanon viilaus, roolien selkeyttäminen – voivat muuttaa koko tarinan suunnan. Samankaltaisia yllätyksiä ja ennakkoon vuotaneita asetelmia on nähty myös muualla viihteen ja urheilun puolella, kuten Petolliset-ohjelman tulevan kauden kilpailijoiden ennenaikaisessa paljastumisessa, jossa odotettu jännitys kääntyi ennakkoon nähtyyn draamaan.
Tällä kertaa Englanti sai pitää tarinan lopun omissa käsissään – mutta vain vaivoin. Se riitti juuri ja juuri, jotta he voivat jatkaa matkaa ja yrittää todistaa, että nämä ensimmäiset oppitunnit johtavat pysyvämpään muutokseen.
Ei sisällä instagram post:eja
