Trumpin Iran-kriisi paljastaa: liittolaiset varuillaan, pikaratkaisua Hormuzinsalmeen ei ole

Donald Trump on koko presidenttikautensa ajan arvostellut äänekkäästi Yhdysvaltojen Nato-liittolaisia. Nyt hänen uusin lausuntonsa siitä, että epäonnistuminen Hormuzinsalmen turvaamisessa olisi ”erittäin huono asia Naton tulevaisuudelle”, on herättänyt hämmennystä niin Euroopassa kuin sotilasasiantuntijoiden keskuudessa.

Monen mielestä Trump näyttää tulkitsevan Naton tarkoitusta tavalla, jota liittolaiset eivät ole valmiita hyväksymään. Nato perustettiin puolustusliitoksi, ei välineeksi yhden jäsenmaan valitseman sodan tukemiseen, jossa muut pakotetaan seuraamaan perässä.

Nato puolustusliittona – ei sodan välineenä

Entinen Britannian puolustusvoimien komentaja, kenraali Sir Nick Carter, muistutti BBC:lle antamassaan haastattelussa, että Nato luotiin alun perin nimenomaan puolustukselliseksi liitoksi. Hänen mukaansa liittoa ei ole suunniteltu tilanteeseen, jossa yksi jäsenmaa aloittaa ”valintasodan” ja vaatii muita liittymään mukaan.

Carterin mukaan kyse ei ole sellaisesta Natosta, johon Euroopan maat alun perin halusivat liittyä. Ironiaa lisää se, että vain pari kuukautta aiemmin Trump esitti vaateita Grönlannista – alueesta, joka kuuluu toisen Nato-maan, Tanskan, suvereniteettiin.

Tausta selittää, miksi useiden maiden reaktiot Trumpin Hormuz-kommentteihin ovat olleet poikkeuksellisen suorasukaisia ja pidättyväisiä.

Saksa: ”Tämä ei ole Naton sota”

Saksassa hallituksen edustaja totesi, että sota Irania vastaan ”ei liity Natoon”. Puolustusministeri Boris Pistorius kyseenalaisti avoimesti koko ajatuksen eurooppalaisesta sotilaallisesta osallistumisesta Hormuzin kriisiin ja asetti Trumpin odotukset kyseenalaisiksi.

Pistorius kysyi, mitä Trump oikeastaan odottaa ”muutamalta eurooppalaiselta fregatilta, jos mahtava Yhdysvaltain laivasto ei yksin riitä”. Hänen viestinsä oli selvä: tämä ei ole Euroopan sota eikä Saksa ole sitä aloittanut.

Silti eurooppalaiset johtajat tiedostavat, että täydellinen passiivisuus ei ole realistinen vaihtoehto. Hormuzinsalmen merkitys maailmantaloudelle on niin suuri, että pitkittynyt kriisi heijastuu nopeasti energiahintoihin, kauppaan ja toimitusketjuihin.

Hormuzinsalmi tukossa – vaikutukset koko maailmalle

Iran on käytännössä onnistunut estämään suurimman osan liikenteestä Hormuzinsalmessa, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: osa aluksista kuljettaa Iranin omaa öljyä sen liittolaisille, kuten Intialle ja Kiinalle. Muulle maailmalle salmi on kuitenkin kriittinen pullonkaula, jonka kautta kulkee merkittävä osa globaalista öljy- ja kaasukaupasta.

Trumpin Irania vastaan aloittama sotilaallinen eskalaatio on sysännyt liikkeelle kriisin, joka on nyt kasvanut kaikkien ongelmaksi. Mitä pidempään salmi on osittain suljettu, sitä pahemmiksi taloudelliset seuraukset käyvät – eikä nopeaa ratkaisua ole näköpiirissä.

Starmer etsii ”käytännöllistä suunnitelmaa” – mutta sellaista ei ole

Britannian pääministeri Sir Keir Starmer kertoi tiedotustilaisuudessaan, että keskustelut ”käytännöllisen ja toteuttamiskelpoisen suunnitelman” löytämiseksi jatkuvat Yhdysvaltain, Euroopan ja Persianlahden maiden kanssa. Päätöksiä ei kuitenkaan ole vielä tehty.

Starmer viittasi autonomisiin miinantorjuntajärjestelmiin, joiden hän sanoi olevan jo alueella. Ne on suunniteltu havaitsemaan ja tuhoamaan merimiinoja ilman, että miehistö joutuu suoraan vaaraan.

Tilanne on historiallinen: kun miinanraivausalus HMS Middleton on huollossa Portsmouthissa, alueella ei ole ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin yhtään brittiläistä miinanraivaajaa. Sen sijaan Britannia luottaa uusiin merellä toimiviin drone-järjestelmiin.

Miinanraivaus ei ole enää merivoimien ykkösprioriteetti

Yksi Trumpin kohtaamista käytännön ongelmista on se, että miinanraivaus ei ole enää pitkään aikaan ollut merivoimien keskeinen painopiste. Aikaisemmin se kuului lähes jokaisen laivaston ydintehtäviin, mutta investoinnit ovat vuosikymmenten aikana jääneet vähäisiksi.

Entinen Britannian kuninkaallisen laivaston komentaja Tom Sharpe huomauttaa, että uudet brittiläiset järjestelmät ovat vielä testaamattomia todellisessa taistelutilanteessa. Hänen mukaansa ”se, toimiiko teknologia käytännössä, selviää todennäköisesti vasta tulevien viikkojen aikana”.

Kenraali Carter muistutti, että viimeisin suuri länsimaiden merimiinojen raivausoperaatio toteutettiin vuonna 1991, kun Irak miinoitti Kuwaitin edustaa estääkseen maihinnousun Persianlahden sodassa. Miinojen raivaaminen kesti tuolloin 51 päivää. Hänen mukaansa yksikään laivasto – vähiten amerikkalainen – ei ole sittemmin investoinut miinanraivaukseen riittävässä mittakaavassa.

Yhdysvaltain laivaston omat Avenger-luokan erikoistuneet miinanraivaajat, jotka on rakennettu puisilla runkoilla magneettisten merimiinojen välttämiseksi, ollaan vetämässä pois käytöstä. Niitä korvaavat Independence-luokan littoral combat -alukset, jotka luottavat monipuolisiin miehittämättömiin järjestelmiin.

Uhka ei ole vain miinoissa: droonit, pikaveneet ja ohjukset

Hormuzinsalmen kriisi ei kuitenkaan rajoitu pelkkiin merimiinoihin. Iranin vallankumouskaarti pystyy käyttämään aseistettuja nopeita veneitä, meridroonien ”itsemurhaiskuja” sekä maalta laukaistavia ohjuksia häiritäkseen tai pysäyttääkseen merenkulun.

Iranilaisen Fars-uutistoimiston julkaisemissa kuvissa on nähty suuria määriä veneitä ja drooneja maanalaisissa tunneleissa. Tämä viittaa siihen, että Teheran on valmistautunut juuri tällaisen kriisin varalle jo pitkään.

Trump on kuvannut Hormuzinsalmen auki pitämistä ”hyvin pieneksi ponnistukseksi” ja vihjannut, että se saattaisi edellyttää iskuja Iranin rannikkoa vastaan. Hän sanoi etsivänsä ”ihmisiä, jotka tulevat poistamaan rannikon pahoja toimijoita pelistä”.

Yhdysvallat on jo iskenyt Iranin satamissa olevia miinoittajaveneitä vastaan, mutta on vaikea kuvitella, että Washington löytäisi monia halukkaita liittolaisia laajempaan rannikkohyökkäykseen – erityisesti, jos se merkitsisi maajoukkojen lähettämistä alueelle.

Liittolaiset empivät ovenraossa – eskalaation pelko on todellinen

Tilanne on niin riskialtis, että monet maat epäröivät osallistua sotilaallisesti. Ne, kuten Britannia, painottavat diplomaattista liennytystä ainoana varmana tienä Hormuzinsalmen avaamiseen – vaikka se ei tarjoa nopeaa helpotusta.

Amerikkalaiset ja israelilaiset viranomaiset puhuvat kampanjasta, joka saattaa jatkua vielä viikkoja. Tämä vähentää entisestään halukkuutta sitoa joukkoja ja kalustoa operaatioon, jonka kestoa ja lopputulosta kukaan ei pysty ennustamaan.

Yksi mahdollinen välimalli olisi liittolaismaiden alusten lähettäminen saattueiksi suojelemaan kauppalaivoja salmen läpi. Saksa on kuitenkin jo linjannut, ettei se osallistu sotilaallisesti Hormuzinsalmen turvaamiseen. Tämä heijastaa laajempaa eurooppalaista varovaisuutta.

EU:n Operation Aspides ja haluton Eurooppa

EU:n ulkoministerit pohtivat mahdollisuutta laajentaa olemassa olevaa merellistä operaatiota Punaisellamerellä. EU:n ulkopoliittinen korkea edustaja Kaja Kallas on todennut, että Operation Aspides -operaation mandaattia muuttamalla EU voisi nopeimmin parantaa turvallisuutta myös Persianlahden suunnalla.

Aspides käynnistettiin vuonna 2024 vastaamaan Jemenin Iran-mielisten huthikapinallisten aiheuttamiin uhkiin merenkululle. Operaation mittakaava on kuitenkin vaatimaton: mukana on vain kolme sota-alusta, eikä EU-maissa näytä olevan suurta halua paisuttaa sitä. Sekä Espanjan että Italian ulkoministerit ovat ilmaisseet epäilyksensä laajentamisesta.

Saksan ulkoministeri Johann Wadephul on painottanut, että Berliini haluaa ensin kuulla Israelilta ja Yhdysvalloilta, milloin ne uskovat saavuttaneensa sotilaalliset tavoitteensa Iranissa. Vasta sen jälkeen Saksa olisi valmis keskustelemaan uusista turvallisuusjärjestelyistä alueella.

Ranska halukas, mutta odottaa ”kuumimman vaiheen” päättymistä

Suurista Euroopan maista Ranska on ehkä halukkain ottamaan aktiivisen roolin. Presidentti Emmanuel Macron kertoi jo viikko sitten pyrkivänsä kokoamaan koalitiota, joka saattaisi kauppalaivoja ja takaisi merenkulun vapauden Hormuzinsalmessa.

Macron kuitenkin korosti, että tämä voisi tapahtua vasta, kun konfliktin ”kuumin vaihe” on ohi. Pian tämän jälkeen puolustusministeri Catherine Vautrin täsmensi, ettei Ranskalla ole välittömiä suunnitelmia lähettää sota-aluksia Hormuzinsalmeen.

Tom Sharpen mukaan mahdollinen saattueoperaatio olisi huomattavasti monimutkaisempi kuin nykyinen Operation Aspides. Huthien kanssa uhka tulee pääosin ilmasta, kun taas Iranin tapauksessa uhkia on kolmesta suunnasta: ilmasta, pinnalta ja pinnan alta. Sharpen mukaan ihannetilanteessa uhkaavat kohteet haluttaisiin eliminoida jo ennen laukaisua – mutta tämä ei ole aina realistista.

Trumpin liittolaiset paineessa – ratkaisu vaatii laajan tuen

Tällä hetkellä Trumpin liittolaiset vaikuttavat olevan kuin ovenraossa huoneeseen, jonka oven yläpuolella lukee ”Iranin kriisiin osallistuminen”. He katsovat toisiaan hermostuneina, tietäen samalla, että täydellinen toimettomuus ei ole vaihtoehto, jos Hormuzinsalmi pysyy epävakaana.

Sir Keir Starmer on korostanut, että ratkaisun on sisällettävä ”mahdollisimman monta kumppania”. Samalla hän painottaa, että brittiläiset sotilaat tarvitsevat ennen mahdollisia komennuksia selkeän laillisen perustan ja huolellisesti harkitun suunnitelman. Hänen mukaansa ”vähintä, mitä he ansaitsevat, on tieto siitä, että heidät lähetetään tehtävään lailliselta pohjalta ja hyvin mietityn suunnitelman varassa”.

Tällä hetkellä tällaista suunnitelmaa ei ole olemassa. Kriisi jatkuu, ja jokainen päivä ilman selkeää strategiaa kasvattaa sekä sotilaallisia että taloudellisia riskejä.

Laajempi opetus: avoimuus, aitous ja vaikeiden päätösten hinta

Hormuzinsalmen ja Iranin ympärillä käytävä kamppailu muistuttaa, miten vaikeaa on yhdistää poliittinen paine, liittolaissuhteet ja todellinen turvallisuus. Johtajat tasapainoilevat julkisen mielipiteen, sotilaallisten realiteettien ja kansainvälisen oikeuden välillä. Samalla he joutuvat pohtimaan, miten avoimia he voivat olla kansalaisilleen riskien ja seurausten suhteen.

Tämä kysymys aitoudesta ja elämän suurten käännekohtien käsittelystä nousee esiin myös kotimaisessa julkisessa keskustelussa. Esimerkiksi Jutta Larmin avoin puhe Iholla-sarjassa aitoudesta, iästä ja elämänmuutoksesta näyttää, miten rehellinen ja rohkea keskustelu voi auttaa ymmärtämään vaikeita muutoksia – oli kyse sitten henkilökohtaisesta elämästä tai maailmanpolitiikan kriiseistä.

Iranin kriisissä sama peruslogiikka pätee: mitä avoimemmin ja realistisemmin liittolaiset arvioivat omat kykynsä, riskinsä ja tavoitteensa, sitä paremmat mahdollisuudet on löytää kestävä, laillinen ja laajasti hyväksytty ratkaisu – vaikka pikaratkaisua ei olekaan.

Ei sisällä instagram post:eja