Historialliset Vance–Ghalibaf-neuvottelut: voiko syvä epäluottamus ylittyä Iranin ja USA:n välillä?
Jos ja kun valokuva Yhdysvaltain varapresidentti JD Vancesta ja Iranin parlamentin puhemiehestä Mohammad Bagher Ghalibafista otetaan Islamabadissa tulevana viikonloppuna, hetki jää historiaan. Kyse olisi korkeimman tason kasvokkain käydyistä keskusteluista Iranin islamilaisen tasavallan ja Yhdysvaltojen välillä sitten vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen.
Vallankumous katkaisi tuolloin maiden tiiviin strategisen liittolaisuuden ja loi pitkän, yhä jatkuvan varjon kahdenvälisiin suhteisiin. Nyt mahdollinen tapaaminen symboloisi yritystä avata uudelleen kanavia, jotka ovat olleet vuosikymmeniä lähes täysin tukossa.
Kasvokkain tapaaminen ei vielä tarkoita sovintoa
On täysin mahdollista, etteivät Vance ja Ghalibaf hymyile. He eivät välttämättä edes kättele toisiaan. Se ei tekisi tästä vaikeasta suhteesta yhtään helpompaa tai vähemmän vihamielistä. Mutta jo pelkkä kuva samassa huoneessa seisovista johtajista olisi vahva viesti siitä, että molemmat osapuolet haluavat ainakin yrittää:
- päättää sotaan, joka horjuttaa koko maailman turvallisuutta
- välttää entistä vaarallisemman eskalaation
- palata diplomatiaan ja etsiä konkreettista sopuratkaisua
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on puhunut optimistisesti “rauhaa koskevasta sopimuksesta” nykyisen, haparoivan kahden viikon tulitauon aikana. Tähän arvioon ei kuitenkaan uskota juuri lainkaan: tulitauon ehtoja on kiistetty ja rikottu lähes siitä hetkestä lähtien, kun siitä ilmoitettiin.
Vielä aivan viime hetkiin saakka Iran piti kaikkia jännityksessä eikä vahvistanut osallistumistaan, samalla kun Israel toisti, ettei se hyväksy tulitaukoa Libanonissa. Tästä huolimatta mahdolliset vakavat ja pitkäjänteiset neuvottelut olisivat merkittävin edistysaskel sitten vuoden 2018, jolloin Trump vetäytyi edeltävästä historiallisesta ydinsopimuksesta.
Trumpin irtautuminen ydinsopimuksesta muutti pelin
Barack Obaman hallinnon keskeisen ulkopoliittisen saavutuksen, vuoden 2015 ydinsopimuksen, Trump leimasi “historian huonoimmaksi sopimukseksi”. Sen neuvotteleminen vaati lähes 18 kuukauden mittaisia, uuvuttavia neuvottelukierroksia, joissa koettiin sekä läpimurtoja että umpikujia. Tuolloin Yhdysvaltoja edusti ulkoministeri John Kerry ja Irania ulkoministeri Mohammad Javad Zarif.
Kyseiset neuvottelut olivat viimeiset aidosti korkean tason tapaamiset maiden välillä. Sittemmin, myös presidentti Joe Bidenin kaudella, yritykset elvyttää tai korvata sopimus ovat edenneet nihkeästi.
Kansainvälisen kriisiryhmän (International Crisis Group) asiantuntija Ali Vaez arvioi, että nyt lähetettyjen korkean tason edustajien taso ja neuvottelujen epäonnistumisen korkeat panokset voivat avata mahdollisuuksia, joita aiemmin ei ollut. Samalla hän kuitenkin varoittaa, että tällä kertaa tilanne on “eksponentiaalisesti vaikeampi”.
Syvä epäluottamus ja erilaiset neuvottelutyylit
Iranin ja Yhdysvaltojen väliset näkemyserot ovat edelleen valtavia, ja epäluottamus on syvää. Teheranissa epäluulon kaivo on erityisen syvä, koska kaksi viimeisintä merkittävää neuvottelukierrosta – kesäkuussa 2025 ja helmikuussa kuluvana vuonna – keskeytyivät äkillisesti Israelin ja Yhdysvaltojen aloittaman sodan ensimmäisiin iskuihin.
Myös osapuolten neuvottelutyylit eroavat jyrkästi. Trump kehuu käyttävänsä “parhaita diilimiehiä”, kuten erikoislähettilästään, entistä kiinteistökehittäjää Steve Witkoffia, sekä vävyään Jared Kushneria, joka oli hänen luottomiehensä ensimmäisellä kaudella Abraham-sopimusten aikaan. Abraham-sopimusten myötä osa arabimaista normalisoi suhteensa Israeliin, palestiinalaisten jäädessä taka-alalle.
Iran pitää näitä lähettiläitä liian Israel-myönteisinä ja vaati siksi neuvottelujen tason nostamista varapresidentti JD Vanceen. Vance on paitsi muodollinen osa hallintoa – ei presidentin ystävä tai perheenjäsen – myös yksi Trumpin tiimin näkyvimmistä kriitikoista käynnissä olevaa sotilasoperaatiota kohtaan.
Iranin valitsema lähestymistapa on kuitenkin asettanut rajoitteita. Teheran on vaatinut, että neuvottelut käydään pääosin epäsuorasti Omanin välityksellä. Helmikuussa Genevessä, tiukan turvallisuuden suojissa, käytiin joitakin lyhyitä suoria keskusteluja epäsuorien viestien lomassa. Iranin kovan linjan vaikuttajat rajasivat kuitenkin neuvottelijoiden liikkumatilaa, jotta vältettäisiin kaikki mahdolliset vihamieliset tai nöyryyttävät kohtaamiset.
Diplomatiaa ilman muistioita – epäluottamus syvenee
Witkoffin tyyli on herättänyt lisäepäluuloa. Diplomaattien mukaan hän saapui usein neuvotteluihin yksin eikä tehnyt muistiinpanoja. Tämä sai iranilaiset epäilemään prosessin läpinäkyvyyttä ja johti helposti neuvottelujen pyörimiseen ympyrää. Myöhemmin Kushner liitettiin hänen tiimiinsä, mikä ei Teheranin silmissä lisännyt luottamusta.
Kontrasti kymmenen vuoden takaisiin neuvotteluihin on silmiinpistävä. Tuolloin sekä amerikkalaisissa että iranilaisissa delegaatioissa oli kokeneita diplomaattisia veteraaneja sekä johtavia ydinfyysikoita. Neuvotteluja tukivat myös korkean tason eurooppalaiset diplomaatit sekä muiden YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten – Britannian, Ranskan, Kiinan ja Venäjän – ulkoministerit.
Ydinohjelma, IAEA ja sodan varjot
Helmikuun viimeisillä neuvottelukierroksilla edistystä kerrotaan syntyneen, kun molempia osapuolia avustivat Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) pääjohtaja Rafael Grossi sekä kokeneet välittäjät eri maista. Osa erimielisyyksistä ydinohjelman osalta kaventui: Iran esitti muun muassa uusia myönnytyksiä, kuten korkeasti rikastetun uraanin laimentamista.
Ennen kuin sovittuja askelia ehdittiin toteuttaa, sota roihahti jälleen. Uudet vihollisuudet ovat muuttaneet turvallisuuslaskelmia kaikilla puolilla. Jo ennen viimeisintä konfliktia osa Iranin turvallisuuskoneiston kovan linjan toimijoista vaati avoimesti ydinaseen kehittämistä. Nyt Iran aikoo pitää kiinni ballististen ohjusten arsenaalistaan ja vaikutusvallastaan Hormuzinsalmen alueella, mikä tarjoaa Teheranille sekä sotilaallista pelotetta että kipeästi kaipaamaa taloudellista elinjuomaa.
Useat Persianlahden arabimaat, jotka alun perin vastustivat vuoden 2015 ydinsopimusta mutta myöhemmin rakensivat varovaista liennytystä Iranin kanssa, vaativat nyt ohjuskyvykkyyksien sisällyttämistä neuvottelupöytään. Heidän alueilleen on osunut ohjuksia, mikä on lisännyt painetta sopia myös tavanomaisista asejärjestelmistä.
Israel – ja erityisesti pääministeri Benjamin Netanyahu – pitää puolestaan tiiviisti yhteyttä Washingtoniin. Netanyahu pyrkii varmistamaan, että Israelin syvään juurtuneet huolet Iranin uhasta otetaan täysimääräisesti huomioon mahdollisissa sopimusluonnoksissa.
“Sankarillinen joustavuus” ja vallanvaihdos Teheranissa
Tilanteessa kaikuu menneisyys. Kolmetoista vuotta sitten Iranin silloinen korkein johtaja, ayatollah Ali Khamenei, teki vastentahtoisen päätöksen sallia neuvottelijoilleen tiiviimmät ydinkeskustelut Yhdysvaltojen kanssa. Lähestymistapaa kutsuttiin “sankarilliseksi joustavuudeksi”.
Vaikka Khamenei ei luottanut “suureen Saatanaan” – kuten hän Yhdysvaltoja halveksuen kutsui – maan vastavalittu reformistipresidentti Hassan Rouhani vakuutti, että Iranin lohduton taloustilanne ei jättänyt muuta vaihtoehtoa kuin pyrkiä kaikin keinoin lieventämään lamaannuttavia kansainvälisiä pakotteita.
Nyt tilanne on muuttunut dramaattisesti. Ayatollah Khamenein poika, Mojtaba Khamenei, nousi valtaan isänsä salamurhan jälkeen sodan ensimmäisinä tunteina. Hän on antanut luvan Iranin neuvottelijoille tavata amerikkalaisia Islamabadissa, mutta hänen oma vaikutusvaltansa ja päätösvaltansa ovat yhä epäselviä, koska hän loukkaantui samassa hyökkäyksessä.
Teheranissa kovan linjan toimijat – ennen kaikkea vaikutusvaltaiset vallankumouskaartin (IRGC) komentajat – näyttävät nyt olevan niskan päällä. Iranin talous on entistä syvemmässä kriisissä, ja maa kohtaa merkittävämpää sisäistä tyytymättömyyttä kuin vuosiin. Tammikuun laaja-alaiset mielenosoitukset murskattiin väkivaltaisesti, ja uhreja arvioidaan olleen tuhansia.
Sodan runtelema kansa yrittää edelleen pitää kiinni toivosta taloudellisesta ja sosiaalisesta muutoksesta – ja joidenkin kohdalla myös koko poliittisen järjestelmän perusteellisesta uudistamisesta.
Trump puhuu “regiiminvaihdoksesta” – todellisuus on monimutkaisempi
Trump on väittänyt, että kuusi viikkoa jatkunut sota on jo tuottanut “regiiminvaihdoksen”, ja kuvaillut Iranin uusia johtajia “vähemmän radikaaleiksi, paljon järkevämmiksi”. Todellisuudessa kuva on ristiriitainen: vallan ytimessä on edelleen joukko kovan linjan toimijoita, jotka suhtautuvat syvällä epäluulolla Yhdysvaltoihin ja länteen.
Silti hetki saattaa olla lähellä, jolloin kaikki osapuolet joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä. Mahdollinen Vance–Ghalibaf-kohtaaminen voi avata oven jatkoneuvotteluille tai sulkea sen pitkäksi aikaa, jos odotukset ja tulokset ajautuvat liian kauas toisistaan.
Historia ei toistu, mutta se riimittelee
Kolmetoista vuotta sitten neuvottelujen alkaessa osapuolet myönsivät olevansa “kaukanakin toisistaan”. Iran vaati Yhdysvalloilta tunnustusta oikeudelleen rikastaa uraania, kun taas Washington suhtautui epäluuloisesti, peläten Iranin tavoittelevan ydinaseita.
Nyt Yhdysvallat näyttää olevan valmis tunnustamaan Iranin oikeuden uraanin rikastamiseen – mutta vain sillä ehdolla, ettei rikastusta harjoiteta Iranin maaperällä. Tämä ajatus voi olla poliittisesti vaikea myydä sekä Teheranissa että Washingtonissa, mutta se heijastaa pyrkimystä löytää kompromissi teknisen valvonnan, alueellisen turvallisuuden ja kansallisen itsemääräämisoikeuden välillä.
Historia ei välttämättä toistu täsmälleen samana, mutta se usein riimittelee. Islamabadissa mahdollisesti otettava valokuva Vancesta ja Ghalibafista voi vuosien päästä näyttäytyä joko hetkenä, jona uusi diplomatian ikkuna avautui, tai muistutuksena tilaisuudesta, joka hukattiin syvän epäluottamuksen ja poliittisten laskelmien vuoksi.
Laajempi turvallisuustilanne ja siviilien hinta
Iranin ja Yhdysvaltojen välinen jännite heijastuu koko Lähi-idän turvallisuuteen: Irakin, Syyrian, Libanonin ja Persianlahden lisäksi vaikutukset ulottuvat Eurooppaan ja Aasiaan energiatoimitusten ja merireittien kautta. Jokainen uusi ohjusisku tai sabotaasi Hormuzinsalmessa nostaa öljyn hintaa ja ruokkii epävarmuutta maailmanmarkkinoilla.
Samalla konfliktin inhimillinen hinta kasvaa. Siviiliuhrit sekä Iranissa että sen naapurimaissa lisäävät painetta sekä hallituksia että kansainvälistä yhteisöä kohtaan. Moni muistaa, miten traagisesti päättyneet onnettomuudet ja sodan seuraukset – kuten pojan kuolemaan ja vakaviin loukkaantumisiin johtanut Flitwickin onnettomuus – muistuttavat, että poliittisten päätösten seuraukset osuvat lopulta tavallisiin ihmisiin, usein täysin yllättäen.
Islamabadin neuvottelut käydään tämän laajemman epävarmuuden keskellä. Siksi jokaisella askeleella – oli se kuinka pieni tahansa – voi olla pitkäkantoisia seurauksia paitsi suurvaltojen välisiin suhteisiin myös lukemattomien siviilien arkeen.
Ei sisällä instagram post:eja
