Englannin Bazball-viesti on kuollut – Stokesin ja McCullumin on muutettava kurssia

Englannin krikettimaajoukkue on jälleen 2–0 tappiolla Ashes-sarjassa, aivan kuten edellisellä kerralla, jolloin se nousi lopulta tasoihin 2–2. Tällä kertaa tunnelma on kuitenkin erilainen. Kapteeni Ben Stokesin ja päävalmentaja Brendon McCullumin luoma rohkea, hyökkäävä Bazball-filosofia näyttää tulleen tiensä päähän – ainakin siinä muodossa, jossa se alun perin maailmalle myytiin.

Bazballin alku: raikas tuulahdus, joka karkasi käsistä

Kun Stokes ja McCullum ottivat Englannin Test-joukkueen komentoonsa vuonna 2022, heidän ajattelutapansa oli juuri sitä, mitä joukkue kaipasi. Hyökkäävä kriketti, vapautunut ilmapiiri ja pelon korvaaminen rohkeudella toivat nopeasti tulosta ja nostivat Englannin Test-kriketin uuteen valoon.

Mutta samalla filosofia ajautui ääripäähän. Vahvasta pelitavasta tuli julistusta, joka alkoi hallita kaikkea. Vastustajat – erityisesti huippujoukkueet kuten Australia – pystyivät lopulta lukemaan Englannin pelisuunnitelman liian helposti. Retoriikka karkasi käsistä, ja pelitapa alkoi maksaa joukkueelle otteluita.

Tämän Ashes-sarjan kahden avaustappion jälkeen Stokesin olemus on muuttunut. Brisbane-tappion jälkeen nähty mies oli täysin erilainen kuin Perthin jälkeen median eteen tullut kapteeni. Perthin jälkeen Stokes ei puhunut vain toimittajalle, vaan selvästi koko krikettikansalle. Hänellä oli viesti, ja se tuli ulos voimakkaasti: jokin Englannin tavassa pelata Test-krikettiä on muututtava.

Australialainen kovuus paljastaa Englannin ongelmat

Stokes on itse nostanut esiin henkisen kovuuden. Kun hän sanoi, että hänen pukukoppinsa ei ole ”heikkojen miesten paikka”, viesti ei ollut vain oman joukkueen sisälle, vaan vertaus Australian tapaan pelata. Australialaiset eivät jaa helppoja lahjoja: ei turhia lyöntejä, ei löysiä ratkaisuja, vaan halu kestää painetta ja kantaa vastuu itse, sen sijaan että jättäisi työn seuraavalle lyöjälle.

Silti, jos Stokes ja McCullum kyseenalaistavat nyt pelaajiensa mielenlaadun, heidän on katsottava myös peiliin. Onko Englanti ajautunut nykyiseen tilanteeseen siksi, että pelaajilla on ollut sisäinen pakko pelata tietyllä tavalla – Bazballin dogmin mukaan – eikä niin, mikä tuntuu heille luontevalta ja vahvuuksia tukevalla tavalla?

Useimmiten Englannin romahdukset Test-kriketissä ovat johtuneet lyöntipelistä. Onko lyöjillä ollut vapaus pelata omaa peliään, vai ovatko he kokeneet velvollisuudeksi ottaa riskejä ja hyökätä, vaikka tilanne olisi vaatinut malttia?

Stokesin oma muutos: hurjasta esimerkistä maalaisjärkeen

Toisen Testin neljäntenä päivänä nähtiin merkittävä signaali. Stokes pelasi yhdessä Will Jacksin kanssa huomattavasti maltillisemmin ja tilanteeseen sopivammin kuin Bazballin hurjimpina päivinä. Kapteeni, joka uransa alussa McCullumin aikakaudella juoksi kentälle, iski palloa aggressiivisesti ja antoi ymmärtää, että samanlaista rohkeutta odotetaan kaikilta, toimi nyt toisin.

Alussa Stokes ikään kuin viestitti: ”Jos minä kaadun rohkeasti pelaten, te voitte tehdä samoin ilman seurauksia.” Nyt suunta on muuttumassa. Se on rohkaisevaa sekä loppusarjan että Englannin tulevaisuuden kannalta, mutta samalla se on selvä merkki siitä, että Stokesin ja McCullumin on arvioitava kriittisesti omaa viestintäänsä viimeisten kolmen vuoden ajalta.

Saako joukkueessa kyseenalaistaa – vai onko pakko mahtua muottiin?

Yksi keskeinen kysymys liittyy siihen, kuinka vapaasti pelaajat voivat kyseenalaistaa johtoa ja toisiaan. Onko pukukopissa tilaa yksilölle, joka haluaa pelata eri tavalla kuin virallinen mantra määrää?

Esimerkkinä voi käyttää valtavan lahjakasta Harry Brookia. Hänessä on potentiaalia tuhansiin Test-juoksuihin. Silti hänen pelivalinnoistaan – kuten ensimmäisessä Testissä Brisbanessa pelatusta heikosta lyönnistä Mitchell Starcia vastaan – olisi pystyttävä puhumaan rehellisesti. Joku kokeneempi pelaaja tai valmentaja voisi sanoa suoraan: ”Tuo oli huono ratkaisu, petät joukkueen tuollaisella lyönnillä.”

Jos Englannin pukukopissa ei ole tilaa tällaiselle avoimelle palautteelle, se on heikkous aivan yhtä paljon kuin mikä tahansa virhe kentällä.

Valmistautuminen kyseenalaistuu – lomaa vai lisää krikettiä?

Englanti viettää otteluiden välissä taukoa Noosassa. Ensimmäisen ja toisen Testin välissä yksikään Perthissä pelannut pelaaja ei osallistunut Lions-otteluun Canberrassa. On vaikea uskoa, ettei yksikään lyöjä olisi halunnut lisää lyöntiharjoitusta ottelutilanteessa. Tunsivatko he, että saivat edes esittää sellaista toivetta?

Stokes on usein puhunut vanhan koulukunnan kiertueista, joissa pelattiin esimerkiksi Country XI -joukkueita vastaan pienillä paikkakunnilla. Tällaiset ottelut tarjosivat loistavan mahdollisuuden hakea kuntoa niille, jotka olivat ulkona parhaasta vireestä, ja toisaalta antaa taukoa niille, jotka olivat onnistuneet hyvin. Esimerkiksi Joe Root olisi voinut hyvillä mielin pitää taukoa sata juoksua Brisbanessa tehtyään, kun taas alavireiset pelaajat olisivat voineet hioa lyöntiään.

Nyt tilanne on toinen: pitkä tauko, ja ensimmäinen ajatus on golf, ei kriketti. Jotta Englanti oppisi olemaan joustavampi kentällä, sen olisi oltava joustavampi myös kentän ulkopuolella. Yksi yhteen sopiva malli ei toimi kaikille pelaajille.

Johto vastuuseen – mutta vielä on tie ulos kriisistä

Nykyisen johdon suurin riski on tarve sopeutua yhteiseen muottiin. Pelaaja, joka uskaltaa mennä vastavirtaan, saattaa pelätä putoavansa kokoonpanosta. Tällainen johtaminen on vaikeaa, koska kaikki pelaajat eivät ole samanlaisia, eivätkä he menesty samanlaisen paineen alla.

Lopulta Stokes ja McCullum ovat vastuussa tekemistään päätöksistä. Jos Brisbane todella muodostuu käännekohdaksi Englannin Test-kriketin pelitavassa, on täysin mahdollista, että kaksikko jatkaa ohjaksissa ja johtaa joukkuetta uudella, tasapainoisemmalla tavalla. Kokonaisuutena Englannin kriketti on edelleen paremmissa käsissä Stokesin ja McCullumin kanssa kuin ilman heitä – mutta vain, jos muutosta seuraa konkreettisia tekoja, ei pelkkiä iskulauseita.

Valinnat Adelaideen: samat pelaajat vai tuoreita kasvoja?

Adelaiden Testiin Englannilla on rajallisesti vaihtoehtoja, mutta kuitenkin joitain. Jos Stokes ja McCullum haluavat muuttaa pelityyliä, on päätettävä, saavatko nykyiset pelaajat uuden mahdollisuuden näyttää, että he pystyvät sopeutumaan, vai ravistellaanko kokoonpanoa.

Jacob Bethellin sisäänajo olisi rohkea ja riskialtis veto. Jamie Smithin kunto huolettaa, mutta ainoa varteenotettava vaihtoehto wicketkeeperiksi on Ollie Pope. Oli valinta mikä tahansa, taustalla on tietoisuus tilanteen vakavuudesta: 2–0 tappiolla kolmella jäljellä olevalla ottelulla Ashes-sarjassa on poikkeuksellisen vaikea asema.

Stokes tietää, että kyse ei ole enää vain yksittäisistä pelipäivistä, vaan työpaikoista, urista ja maineista. Se on viesti, jonka hän varmasti antaa myös pelaajilleen.

Mentaalinen kovuus ratkaisee – urheilussa ja elämässä

Englannin tilanne Ashes-sarjassa alleviivaa mentaalisen kovuuden ja paineensietokyvyn merkitystä huippu-urheilussa. Sama ilmiö näkyy myös laajemmin urheilussa ja arjessa: kriittisissä hetkissä ratkaisee usein se, miten pää kestää, ei vain se, mitä taitoja paperilla on.

Hyvä esimerkki mielen ja kehon ääritilanteesta on tapaus, jossa Testotimo kertoo aivoverenvuodosta ja järkyttävästä 10/10 päänsärystä, joka muutti kaiken. Vaikka kyse ei ole kriketistä, tarina muistuttaa konkreettisesti siitä, miten nopeasti tilanne voi muuttua, ja kuinka tärkeää on kuunnella omaa kehoa, mieltä ja ympärillä annettavaa palautetta – aivan kuten Englannin joukkueen on nyt kuunneltava sekä itseään että ulkopuolista kritiikkiä.

Englannin seuraavat ottelut näyttävät, onko Bazball vain aikakausi, joka huipentui nopeasti ja hiipui, vai muuttuuko se kestäväksi, monipuoliseksi pelitavaksi, jossa rohkeus ja järki elävät rinnakkain.

Ei sisällä instagram post:eja