Kuka on Sohamin murhaaja Ian Huntley? Tausta, rikokset ja viimeisin vankilahyökkäys
Ian Huntley on entinen koulun talonmies, joka tuomittiin kahden 10-vuotiaan tytön, Holly Wellsin ja Jessica Chapmanin, murhista vuonna 2003. Sohamin pienen kaupungin järkyttänyt rikos on yksi Britannian tunnetuimmista lapsiin kohdistuneista henkirikoksista, ja sen seuraukset näkyvät yhä sekä rikoslainsäädännössä että poliisin toimintatavoissa.
Sohamin kaksoismurha järkytti koko Britanniaa
Holly Wells ja Jessica Chapman olivat parhaat ystävykset, jotka katosivat 4. elokuuta 2002 Sohamissa, pienessä Cambridgen läheisyydessä sijaitsevassa kaupungissa. He olivat olleet perheen järjestämässä grillijuhlassa ja lähtivät sieltä hetkeksi kävelylle, mutta eivät koskaan palanneet.
10-vuotiaat tytöt olivat Sohamin ala-asteen oppilaita. Katoaminen nousi nopeasti koko maan ykkösuutiseksi, ja poliisi sekä vapaaehtoiset etsivät tyttöjä väsymättä laajalla alueella tasaisella Fens-maa-alueella. Koko Britannia seurasi etsintöjä, ja kuva tytöistä vierekkäin samanlaisissa Manchester Unitedin pelipaidoissa jäi syvästi kansakunnan mieleen.
Kaksi viikkoa katoamisen jälkeen tyttöjen ruumiit löydettiin ojasta noin 16 kilometrin päästä Sohamista, RAF Lakenheathin lähellä Suffolkissa. Myöhemmin selvisi, että heidät oli surmattu tukehtumalla.
Ian Huntleyn kaksinaamainen käytös paljasti epäilyttävän miehen
Ian Huntley työskenteli tekohetkellä Soham Village College -koulun talonmiehenä. Jo etsintöjen aikana hänen käytöksensä herätti epäilyksiä. Huntley esiintyi mediassa huolestuneena kaupunkilaisena ja antoi useita haastatteluja, joissa hän kuvaili etsintöjä ja väitti olleensa viimeinen henkilö, joka näki tytöt elossa.
Oikeudessa tuomari totesi myöhemmin, että Huntley lisäsi perheiden tuskaa teeskentelemällä auttajaa ja esittämällä myötätuntoisia kommentteja etenkin Hollyn isälle. BBC:n toimittaja Debbie Tubby kertoi oikeudessa, että neljä päivää katoamisen jälkeen Huntley kysyi häneltä, oliko poliisi löytänyt tyttöjen vaatteita. Huntley myös kertoi poliisin etsineen hänen talonsa ja väitti jälleen olevansa viimeinen, joka näki tytöt elossa.
Huntley esiintyi kameroille kotinsa edessä College Close -kadulla, jossa hän asui tyttöystävänsä Maxine Carrin kanssa. Carr kertoi toimittajille olevansa tyttöjen luokan koulunkäyntiavustaja ja painotti, että lapsille oli opetettu ”stranger danger” -turvakäyttäytymistä. Huntley puuttui puheeseen ja väitti, että jos joku olisi lähestynyt tyttöjä autolla, Holly olisi mennyt tämän mukaan hiljaa, mutta Jessica olisi pistänyt vastaan.
Nämä ristiriitaiset ja oudot kommentit herättivät toimittajien epäilykset, ja he välittivät havaintonsa poliisille. Tytöillä oli katoamishetkellä myös merkittävä tekninen todiste mukanaan: Jessica kantoi mukanaan matkapuhelinta, joka osoittautui tutkinnassa ratkaisevaksi.
Matkapuhelin ja mastotiedot ratkaisivat tutkinnan
Tekninen asiantuntija selvitti, että Jessican puhelin oli sammutettu noin 30 minuuttia sen jälkeen, kun tytöt lähtivät grillijuhlilta. Puhelimen viimeinen yhteys kirjautui lähellä sijaitsevaan Burwellin matkapuhelinmastoon.
Tutkinnassa kävi ilmi, että kyseistä mastoa oli mahdollista tavoittaa vain rajatulta määrältä paikkoja Sohamin ympäristössä – yksi näistä oli Huntleyn koti. Tämä tieto vahvisti epäilyksiä häntä kohtaan, ja pian poliisi ryhtyi toimiin.
Ian Huntley ja Maxine Carr pidätettiin 17. elokuuta 2002. Kolme päivää myöhemmin, 20. elokuuta, Huntleylle luettiin syytteet kahdesta murhasta. Carria syytettiin oikeuden harhauttamisesta väärän alibin avulla.
Draamanäyttämö Old Baileyssa: Huntleyn selitykset eivät uskottaneet
Oikeudenkäynti Lontoon Old Baileyssa alkoi 5. marraskuuta 2003. Oikeussali oli täynnä, ja media seurasi tapausta tarkasti alusta loppuun. Huntley pyrki selittämään tapahtumia tavalla, joka vähätteli hänen vastuutaan.
Hän väitti valamiehille, että Holly olisi kuollut vahingossa liukastuttuaan kylpyammeeseen, kun Huntley muka auttoi tätä nenäverenvuodon kanssa. Jessican osalta Huntley myönsi tukahduttaneensa tämän laittamalla käden tytön suun päälle, mutta esitti teon tapahtuneen paniikissa tämän huutaessa. Hän myös myönsi valehdelleensa poliisille, hävittäneensä ruumiit ojaan ja yrittäneensä polttaa niitä peittääkseen jälkensä.
Noin viiden viikon todistelun jälkeen valamiehistö vetäytyi miettimään ratkaisujaan. 17. joulukuuta 2003 Huntley todettiin syylliseksi molempien tyttöjen murhiin 11–1 enemmistöllä ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.
Tuomio: vähäinen toivo vapaudesta
Tuomari Mr Justice Moses määräsi Huntleylle kaksi elinkautista vankeusrangaistusta ja asetti vähimmäisrangaistukseksi 40 vuotta ennen mahdollista ehdonalaiseen pääsyä. Käytännössä tämä merkitsi, että Huntleylla olisi vain ”hyvin vähän tai ei lainkaan toivoa” vapautumisesta elinaikanaan.
Tuomari totesi, että tapaus ei aivan täyttänyt niin sanotun koko eliniän kestävän tuomion (whole-life tariff) kriteerejä, joita sovelletaan erityisen julmiin, seksuaalissävytteisiin, sieppauksiin tai erittäin suunnitelmallisiin rikoksiin. Oikeus piti todennäköisenä, mutta ei täysin toteen näytettynä, että Huntley olisi houkutellut tytöt kotiinsa ja että teoilla olisi ollut mahdollinen seksuaalinen motiivi.
Maxine Carr: väärä alibi ja uusi henkilöllisyys
Maxine Carr oli rikosten aikaan 25-vuotias ja työskenteli koulunkäyntiavustajana tyttöjen luokassa. Hän oli oikeudessa syytettynä yhdessä Huntleyn kanssa. Carr antoi Huntleylle väärän alibin, väittäen heidän olleen yhdessä kotona katoamispäivänä. Myöhemmin hän kuitenkin myönsi poliisille olleensa tuolloin Lincolnshiressä, eikä siten voinut todistaa Huntleyn olinpaikkaa.
Carr tuomittiin kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen oikeuden harhauttamisesta. Hänet vapautettiin toukokuussa 2004 ja hänelle järjestettiin uusi henkilöllisyys turvallisuussyistä. Hänet puolestaan vapautettiin kahdesta syytteestä rikoksentekijän avustamisesta.
Poliisin virheet ja uudet taustaselvityskäytännöt
Huntleyn taustasta paljastui hänen pidätyksensä jälkeen huolestuttavia tietoja. Grimsbystä kotoisin olleesta Huntleysta oli tehty useita raiskaus- ja seksuaalirikosilmoituksia Humbersiden poliisille ennen Sohamin murhia. Silti hän oli onnistunut saamaan työpaikan koulusta lasten parista.
Tapauksen jälkeen käynnistettiin laaja Bichard-tutkinta, joka paljasti vakavia puutteita poliisin tiedonvaihdossa. Poliisi oli jättänyt välittämättä ratkaisevaa tietoa Huntleyn aiemmista rikosepäilyistä vain vuotta ennen murhia. Tämä katsottiin yhdeksi keskeiseksi laiminlyönniksi, joka mahdollisti Huntleyn työskentelyn lasten kanssa.
Tapauksen seurauksena Britanniaan luotiin uusi järjestelmä, joka velvoittaa tekemään rikostaustaselvitykset kaikille lasten ja nuorten kanssa työskenteleville. Vuonna 2011 poliisi otti käyttöön laajan tietokantajärjestelmän, Police National Databasen, joka mahdollistaa eri poliisilaitosten tiedonvaihdon noin 15 miljoonasta ihmisestä. Järjestelmä oli Bichard-tutkinnan keskeinen suositus ja tähtäsi juuri sen kaltaisten virheiden estämiseen, joita Sohamin tapauksen yhteydessä oli tehty.
Väkivaltainen elämä vankilassa: useita hyökkäyksiä
Huntleyn rikosten poikkeuksellinen raakuus on tehnyt hänestä yhden vankilamaailman vihatuimmista vangeista. Lapsiin kohdistuneet henkirikokset ovat usein muita vankeja erityisesti raivostuttava rikosluokka, ja Huntley on ollut toistuvasti väkivallan kohteena.
Vuonna 2005 hänet scaldattiin kiehuvalla vedellä HMP Wakefield -vankilassa, minkä jälkeen hänet siirrettiin Durhamin kreivikunnassa sijaitsevaan HMP Franklandiin, korkean turvallisuustason A-luokan vankilaan. Vuonna 2010 hänet viillettiin kurkusta samassa laitoksessa.
Viimeisin hyökkäys: vakava päävamma HMP Franklandissa
Viimeisin hyökkäys tapahtui 26. helmikuuta HMP Franklandin työpajassa. Huntley joutui raa’an pahoinpitelyn kohteeksi, kun häntä lyötiin päähän improvisoidulla astalolla. Hyökkäyksen seurauksena 52-vuotias Huntley sai merkittäviä päävammoja ja hänet kuljetettiin sairaalaan saamaan hoitoa.
BBC:n tietojen mukaan hyökkäyksestä epäillään kolmoismurhaajaa, 43-vuotiasta Anthony Russellia. Tapauksen yksityiskohtia selvitetään yhä, mutta on selvää, että Huntleyn asema yhtenä Britannian vihatuimmista vangeista on tehnyt hänestä jatkuvan kostohyökkäysten kohteen.
Tapauksen pitkä varjo ja julkinen kiinnostus
Sohamin murhat eivät ole jääneet vain rikoshistoriaan, vaan ne vaikuttavat yhä keskusteluun lasten turvallisuudesta, rikostaustojen tarkistamisesta ja poliisin tiedonvaihdosta. Tapaus on edelleen laajasti tunnettu, ja sen yksityiskohtia käsitellään säännöllisesti dokumenteissa, true crime -sarjoissa ja uutisanalyyseissä.
Myös julkisuuden henkilöiden ympärillä käytävä keskustelu ajankäytöstä, luotettavuudesta ja ihmisten todellisesta luonteesta kiinnostaa yleisöä. Esimerkiksi podcast-paljastus Martina Aitolehden ja Esko Eerikäisen väitteistä myöhästelyyn liittyen osoittaa, miten voimakkaasti ihmiset reagoivat koettuun epärehellisyyteen tai epäluotettavuuteen – oli kyse sitten arjen tilanteista tai äärimmäisistä rikoksista, kuten Sohamin tapauksessa.
Ian Huntleyn nimi liitetään pysyvästi Holly Wellsin ja Jessica Chapmanin surulliseen tarinaan, joka muistuttaa, miksi lasten suojeleminen ja viranomaisten tehokas yhteistyö ovat elintärkeitä.
Ei sisällä instagram post:eja
