Cynthia Erivo loistaa yksinlavalla Lontoon Dracula-tulkinnassa – sekavista arvioista huolimatta
Vuosien jälkeen, jolloin hän ”uhmasi painovoimaa” musikaalissa Wicked, Cynthia Erivo on jättänyt Oz-maailman taakseen ja hypännyt paljon synkempään ja vaativampaan rooliin. Lontoon West Endissä, Noël Coward -teatterissa, hän kantaa yksin harteillaan kokonaisen goottilaisen eepoksen uudessa Dracula-näyttämösovituksessa.
Lavalla ei nähdä lentäviä apinoita eikä smaragdikaupunkeja. Sen sijaan Erivo seisoo yksin yli kaksituntisen teatterimaratonin ajan, esittäen 23 eri hahmoa ja lausuen arviolta 20 000 sanaa dialogia. Kaikki tämä tapahtuu jatkuvassa vuoropuhelussa elävän teknologian kanssa, joka hämärtää elokuvan ja teatterin rajaa.
Yleisön kritiikki ja sosiaalinen media eivät horjuta Erivoa
Esityksen ennakkonäytöksissä huomio kiinnittyi kunnianhimoisen konseptin lisäksi myös siihen, että osa katsojista valitti sosiaalisessa mediassa Erivon vaikuttaneen siltä, että hän oli yhä opettelemassa repliikkejään ja tukeutui ajoittain autocue-laitteeseen.
Ensi-illan jälkeen 39-vuotias tähti kuitenkin painotti BBC:lle, ettei hän anna verkossa esitetyn kritiikin vaikuttaa työhönsä.
”En kiinnitä niihin mitään huomiota, koska kukaan muu ei tunne tätä kokemusta kuin minä”, Erivo sanoi. ”Se ei ole minua varten.”
”Minulla on työ tehtävänä, ja haluan tehdä sen niin hyvin kuin mahdollista ja koko sydämelläni. En anna kommenttien viedä sitä energiaa, jonka pitäisi olla lavalla.”
Erivo myöntää, että ennakkonäytöksissä hän oli ”yhä opettelemassa repliikkejäni ja hahmottamassa kokonaisuutta”, mutta lisää, että vähitellen esitys on alkanut elää hänessä: ”Pala palalta tästä on tullut osa minua, ja jokaisella on omanlaisensa oppimisprosessi.”
Minimalistinen Dracula ja 23 hahmoa yhdellä näyttelijällä
Uusi Dracula-sovitus on visuaalisesti riisuttu ja minimalistinen. Erivo loihtii 1800-luvun viktoriaanisen maailman esiin äänensä, liikkeensä ja tarkkojen roolinvaihtojen avulla. Hänen tulkitsemansa Dracula puhuu nigerialaisella aksentilla ja hahmo on kruunattu kirkkaanpunaisella tukalla – yksi kymmenistä roolimuodonmuutoksista illan aikana.
Nopeat pukuvaihdot rytmittävät esitystä, samalla kun useat kamerat kuvaavat Erivoa livenä. Hänen kasvonsa ja eleensä heijastetaan suurelle valkokankaalle, jolta yleisö seuraa huomattavaa osaa tarinasta. Näin luodaan hybridi, joka on yhtä aikaa intiimi monologi, elokuvallinen kokemus ja teknologinen kokeilu.
Bram Stokerin vuonna 1897 julkaistu romaani transilvanialaisesta vampyyrista, jonka muutto Englantiin laukaisee kauhun, pakkomielteen ja halun, on yksi maailman useimmin sovitetuista kaunokirjallisista teoksista. Satojen teatteri- ja elokuvasovitusten myötä Dracula-hahmoa on päivitetty uusille sukupolville kerta toisensa jälkeen.
Erivon mukaan hän toivoo, että Stoker pitäisi tästäkin versiosta. Hän kertoo tarttuneensa rooliin juuri siksi, että se pakottaa hänet kehittymään.
”Se haastaa minua ja pakottaa oppimaan uudella tavalla, joten minun on kasvettava taiteilijana”, hän selittää. ”Jos kaikki olisi helppoa, se olisi tylsää. Siksi valitsen haasteet.”
Kurinalainen rutiini kantaa raskaan roolin läpi
Erivo on sydämeltään ennen kaikkea teatterinäyttelijä. Hän teki West End -debyyttinsä vuonna 2011 ja kuuluu harvinaiseen joukkoon artisteja, jotka ovat olleet ehdolla Emmy-, Grammy-, Oscar- ja Tony-palkintoon – ja voittaneet näistä kaikki muut paitsi Oscarin.
Kysyttäessä, mitä tällainen ilta toisensa jälkeen toistuva jättirooli käytännössä vaatii, Erivo kuvailee tarkkaa ja toistoon perustuvaa rutiinia.
”Tarvitaan hyviä ihmisiä ympärille ja paljon aikaa ja kärsivällisyyttä”, hän sanoo. ”Löydät lopulta oman tiesi ja tarinan punaisen langan, ja silloin oppiminen helpottuu.”
Ennen jokaista esitystä Erivo meditoi, tekee laajan äänenavauksen ja ”juoksee läpi osia esityksestä”. Tällä tavalla hän pitää sekä äänen että keskittymisen kunnossa roolia varten, joka ei salli heikkoa hetkeä.
Wicked-tähdet valtaavat jälleen West Endin
Erivo ei ole ainoa Wicked-musikaalin tähti, joka palaa Lontoon lavoille. Hänen entiset vastanäyttelijänsä Ariana Grande ja Jonathan Bailey nähdään yhdessä Stephen Sondheimin klassikon Sunday in the Park with George Lontoon-ensi-illassa Barbicanissa vuonna 2027.
Erivo ei sulje pois ajatusta siitä, että heidät nähtäisiin vielä yhdessä samalla lavalla. ”Ehkä se olisi jotain, mitä voisin harkita”, hän sanoo. ”En koskaan sanoisi ei.”
Arviot jakautuvat – ylistystä näyttelijälle, kritiikkiä toteutukselle
Dracula-sovitus on jakanut kriitikoiden mielipiteitä. London Evening Standardin Nick Curtis antoi neljä tähteä ja kirjoitti, että Erivo siirtyy roolista toiseen ”painovoiman uhmaamisesta kuoleman uhmaamiseen” ja tekee ”poikkeuksellisen, muodonmuutoksia vilisevän suorituksen”. Hänen mukaansa Erivon esiintyminen kulkee veitsenterällä virtuoosisuuden ja naurettavuuden välillä – mutta pysyy voiton puolella.
Kaikki eivät kuitenkaan olleet yhtä vaikuttuneita. The Stage -lehden Sam Marlowe antoi vain kaksi tähteä ja totesi, että esitys ”kuulosti herkulliselta idealta”, mutta lopputulos on hänen mielestään ”veretön”. Hän tiivisti arvionsa toteamalla: ”Mitä voisi mennä pieleen? Valitettavasti melkein kaikki.”
Myös Guardianin Arifa Akbar päätyi kahteen tähteen. Hänen mielestään esityksen tunnelma on ”levollinen” ja siinä ei ole ”lainkaan todellista uhkaa”. Tarina kerrotaan pitkälti Erivon kerrontana, vain lyhyiden dialogipätkien rikkomana, mikä Akbarin mukaan luo vaikutelman ”äänikirjasta, jota säestävät valkokankaalle projisoidut kuvat”.
Daily Mailin Patrick Marmion luonnehti sovitusta ”pirullisen hyväksi” ja antoi kolme tähteä. Hänen mukaansa yli kahden tunnin ja viiden minuutin mittainen, ilman väliaikaa esitettävä näytelmä on ”pitkä ja koetteleva”, mutta Erivo tekee sen aikana ”hämmästyttävän suorituksen”.
WhatsOnStage-sivuston Sarah Crompton piti esitystä ”sielua kuluttavana” ja kutsui sitä ”sileäksi, sieluttomaksi ja ulkokuoreen keskittyväksi”. Hänen mukaansa näytelmästä puuttuvat sekä todellinen jännite että draama.
Myös teknologian käyttö jakoi mielipiteitä. City AM:n Adam Bloodworth koki ratkaisun ”syvästi tyydyttämättömäksi ja ajoittain turhauttavaksi”. ”En tullut katsomaan Dracula-elokuvaa, vaan live-esitystä”, hän kirjoitti ja lisäsi, että tuotanto etäännyttää katsojaa monista live-teatterin tunnevoimaisista elementeistä.
Radio Timesin Olivia Garrett antoi kolme tähteä ja oli samaa mieltä siitä, että esitystä ”ylituotetaan”. Hänen mukaansa tuotanto jää ”Draculan tapaan jonnekin elämän ja kuoleman välimaastoon, ei täysin elossa, muttei täysin kuollutkaan”.
Telegraphin Dominic Cavendish suhtautui huomattavasti myönteisemmin. Hän kutsui Draculaa ”uskomattomaksi kestävyyden näytteeksi”, joka ”nostaa rimaa brittiläiselle teatterille”. Neljän tähden arviossaan hän kirjoitti, että ”brittiläisnäyttelijä todistaa epäilijät vääriksi” ja vaikka ilta ei ole täysin virheetön, se on silti ”tour de force”.
Dracula-tarinoiden pitkä varjo populaarikulttuurissa
Draculan uusi tulkinta istuu laajaan jatkumoon, jossa kauhuklassikkoa on muokattu eri aikoina eri yleisöille. Vampyyritarinat ovat kautta vuosikymmenten heijastaneet yhteiskunnan pelkoja, pakkomielteitä ja tabuja – verestä ja kuolemattomuudesta vallan, seksuaalisuuden ja teknologian teemoihin.
Myös nykykeskustelu myrkyistä, salamyhkäisistä kuolemista ja poliittisista juonitteluista linkittyy laajemmin kauhun ja jännityksen kuvastoon. Esimerkiksi dart-sammakon myrkky epibatidiiniin ja Aleksei Navalnyin kuolemaan liitetyt väitteet osoittavat, miten todellisuuden tarinat voivat olla vähintään yhtä hyytäviä kuin fiktiivinen Dracula.
Erivon johtama Lontoon Dracula-versionti ei siis ole vain kunnianhimoinen näyttelijäntyön taidonnäyte, vaan myös osa kulttuurista jatkumoa, jossa vanha tarina saa uusia muotoja – ja jakaa yleisön ja kriitikot voimakkaasti.
Ei sisällä instagram post:eja
