Näin Englanti menetti Ashes-sarjan 11 päivässä – viisi paljastavaa tilastokaaviota
Englannin Ashes-urakka Australiassa romahti ennätysnopeasti. Vain 11 pelipäivää ja kolme ensimmäistä testiä riittivät siihen, että isännät varmistivat 3–0-johtoasemansa ja pitivät legendaarisen Ashes-voiton hallussaan. Jäljellä olevat ottelut Melbournessa ja Sydneyssä ovat Englannille enää maineen ja pelipaikkojen puolustamista.
Analytiikkayhtiö CricViz:n data paljastaa viidessä kaaviossa, miksi Englannin uusin kiertue Australiassa kääntyi painajaiseksi näin nopeasti – ja miksi Australia oli parempi käytännössä jokaisella pelin osa-alueella.
1. Yläjärjestys: Australian avauskolmikko murskasi Englannin
Ennen sarjaa puhuttiin paljon Australian yläjärjestyksen epävarmuudesta. Käytännössä kävi päinvastoin: Australian kolme ensimmäistä lyöjää pelasivat Englannin avauskolmikon täysin ulos ottelusarjasta.
Australian top 3 on kerännyt yhteensä 666 juoksua keskiarvolla 41,6. Englannin vastaava trio on yltänyt vain 436 juoksuun keskiarvolla 24,2. Erotus on valtava – ja juuri yläjärjestyksen tasaisuus on antanut Australialle jatkuvasti vahvat lähtöasemat.
Suurin yksittäinen siirto oli Australian valmennusjohdon pakon edessä tekemä ratkaisu, kun numero viisi Travis Head nostettiin avaukseen ensimmäisen Perthin testin toisessa vuorossa Usman Khawajan selkävaivojen takia. Head vastasi haasteeseen yhdellä kautta aikojen kovimmista Ashes-sarjan sadoista, ratkaisten ottelun kahdessa päivässä. Adelaideen hän jatkoi avauksessa ja viimeisteli huippuluokan 170 juoksun vuoron, joka sementoi paikkansa kärjessä.
Perthissä debytoinut Jake Weatherald teki tärkeän 72 juoksun vuoron Brisbanessa, vaikka muu saldo on ollut vaatimattomampaa. Numero kolmosena pelannut Marnus Labuschagne on puolestaan tuonut jatkuvuutta kahdella tärkeällä puolikkaalla sadalla.
Englannin puolella Zak Crawley onnistui nousemaan nollapelien jälkeen: hän on tehnyt kahdessa viimeisessä testissä yhteensä 214 juoksua ja näyttänyt hetkittäin johtavalta avauslyöjältä. Sen sijaan toinen avaaja Ben Duckett pelaa synkkää sarjaa (97 juoksua, keskiarvo 16,16), eikä levoton numero kolme Ollie Pope ole juuri parempi – hänen paikkansa joukkueessa on jo vaakalaudalla.
2. ”Bazball” vastaan Australian kontrolloitu aggressio
Englannin pelifilosofia muuttui radikaalisti, kun Brendon McCullum otti päävalmentajan roolin vuonna 2022. Aggressiivinen, viihdyttävä ja riskejä kaihtamaton lyöntipeli – lempinimeltään ”Bazball” – on tuottanut menestystä monilla kentillä. Australiassa sama resepti ei kuitenkaan ole toiminut odotetulla tavalla.
Mielenkiintoista kyllä, tässä Ashes-sarjassa Australia on ollut numeroiden valossa aggressiivisempi joukkue. Isännät ovat tehneet juoksuja run rate -tahdilla 4,34 per over, kun Englannin vauhti on ollut 3,78. Myös hyökkäävien lyöntien osuus on Australiassa korkeampi: 34 % lyönneistä, Englannilla 31 %.
Lukuihin vaikuttavat toki ottelutilanteet – esimerkiksi Brisbanessa Australia tarvitsi vain 65 juoksua toisessa vuorossa ja pystyi ottamaan enemmän riskiä, ratkaisten pelin vain 10 overissa. Silti ratkaisevaa on ollut aggressiivisuuden tehokkuus.
Australialla hyökkäävien lyöntien keskiarvo on peräti 46,9 juoksua per wicket, Englannilla vain 31,4. Toisin sanoen, kun Australia hyökkää, se tekee enemmän tuhoa ja menettää vähemmän portteja. Englannin ”Bazball” on muuttunut Australiassa enemmänkin hallitsemattomaksi riskinotoksi kuin suunnitelmalliseksi painostukseksi.
Englanti on yrittänyt sopeutua – erityisesti Brisbanen toisen vuoron jälkeen lyöntipeliä on hieman rauhoitettu – mutta ongelmat ovat jatkuneet myös puolustavassa lyönnissä.
3. Puolustuksen romahtaminen: liikaa portteja ilman pakkoa
Yksi sarjan synkimmistä tilastoista Englannille liittyy puolustaviin lyönteihin. Turistikokoonpano on menettänyt 18 porttia nimenomaan puolustamisen yhteydessä. Se tarkoittaa yhtä porttia jokaista 37 puolustavaa lyöntiä kohden.
Australia sen sijaan on menettänyt vain seitsemän porttia puolustavilla lyönneillä – yksi portti 64 puolustavaa lyöntiä kohden. Tämä ei ole vain sattumaa, vaan kuvaa joukkueiden välistä eroa tekniikassa, luottamuksessa ja kyvyssä lukea olosuhteita.
Kun joukkue yrittää pelata aggressiivista krikettiä, puolustuksen pitäisi olla sitäkin vahvempi: pelaajan on pystyttävä valitsemaan tarkasti, milloin hyökätään ja milloin suojellaan porttia. Englannilla raja on hämärtynyt. Liian moni portti on menetetty tilanteissa, joissa ei ole ollut tarvetta riskeerata – tai joissa peruspuolustus olisi pitänyt.
Henkinen puoli näkyy myös tilastoissa. Kun sarja on kääntynyt nopeasti Australiaa kohti, Englannin lyöjien päätöksenteko on mennyt yhä hermostuneemmaksi. Tätä samaa ilmiötä on nähty muissakin lajeissa: paineen alla virheet kasaantuvat, jos peruspelin rakenne ei ole riittävän vakaa.
4. Uusi pallo – Englannin ase tylsyi liian nopeasti
Ennen sarjaa paljon kohua herättänyt Englannin ”hypernopea” pace-hyökkäys näytti aluksi juuri siltä, mitä mainostettiin. Perthin ensimmäisessä testissä Englanti romahdutti Australian 132 juoksuun, ja näytti siltä, että sarjasta tulee tasainen taistelu nopeiden syöttäjien hallinnassa.
Sen jälkeen suunta on ollut jyrkästi alaspäin. Kun tarkastellaan syöttöjen ensimmäisiä 30 overia uudella pallolla, erot käyvät selväksi:
- Australian pace-syöttäjät: 32 porttia, keskiarvo 22,8 juoksua per wicket
- Englannin pace-syöttäjät: 23 porttia, keskiarvo 32,2 juoksua per wicket
Uuden pallon teho on siis ollut Australiassa selvästi korkeampi. Yksi keskeinen selitys löytyy syöttöpituudesta. Kommentaattorit ja asiantuntijat ovat jo pitkään valittaneet, että Englanti syöttää liian lyhyttä linjaa Australian olosuhteissa – ja CricViz:n data tukee tätä arviota.
Hyväksi pituudeksi määritellään tässä 5–7 metriä stumpeista. Australia osuu tähän ”good length” -alueeseen 30 % syötöistään, Englanti vain 23 %:ssa. Se tarkoittaa, että Australian syöttäjät pitävät vastustajan lyöjät jatkuvasti kovemman paineen alla, pakottaen heidät virheisiin. Englanti taas jättää liian usein tilaa hyökkäykselle tai helpon puolustuksen rakentamiselle.
Perthin avauspäivän jälkeen Englanti ei ole löytänyt oikeaa balanssia vauhdin, pituuden ja linjan välillä. Se näkyy sekä porttien määrässä että siinä, miten helposti Australian ylä- ja keskijärjestys pääsevät rakentamaan isoja vuoroja.
5. Kenttäpelaaminen: Australia rankaisee, Englanti armahtaa
Vaikka lyönnit ja syötöt saavat eniten huomiota, Ashes-sarjan todellinen ero näkyy myös kenttäpelaamisessa. Australia on ollut terävämpi, varmempi ja kliinisempi jokaisessa ottelussa.
Isännät ovat saaneet 55 kiinniottomahdollisuudesta kiinni 47 ja pudottaneet vain kahdeksan – onnistumisprosentti 85 %. Englanti on saanut kiinni 33, mutta pudottanut 10, joten onnistumisprosentti jää 77:ään.
Luvut näyttävät ehkä pieniltä, mutta Ashes-tasolla juuri nämä marginaalit ratkaisevat. Puolustuksessa jokainen pudotettu kiinniotto tarkoittaa usein kymmeniä ylimääräisiä juoksuja, lisää painetta syöttäjille ja henkistä iskua jo valmiiksi kovassa myllerryksessä olevalle joukkueelle.
Erityisen synkkä hetki Englannille koettiin toisen testin toisena päivänä Gabballa, jolloin puolet koko sarjan pudotetuista kiinniotoista tapahtui. Päivä kuvasti täydellisesti Englannin tilannetta: mahdollisuuksia syntyi, mutta niitä ei pystytty hyödyntämään.
Englanti pelaa enää maineestaan – mitä seuraavaksi?
Kun Australia johtaa sarjaa 3–0 ja Ashes on jo varmistettu, Englanti joutuu etsimään motivaationsa muualta. Jäljellä olevat testit Melbournessa ja Sydneyssä ovat mahdollisuus pelastaa edes osa maineesta ja arvioida, ketkä pelaajista kuuluvat tulevaisuuden runkoon.
Mentaalinen puoli korostuu tässä tilanteessa. Useat asiantuntijat, kuten Glenn McGrath, ovat korostaneet, että Englannin pitkä tappioputki Australiassa johtuu osin asenteesta ja valmistautumisesta, ei vain taidollisesta erosta. Saman ilmiön voi nähdä myös jalkapallon puolella, jossa analyytikot ja jopa tekoälypohjaiset ennakot, kuten valioliiga-ennakoissa tekoälyn ja perinteisten asiantuntijoiden vertailu, korostavat datan ja henkisen valmistautumisen merkitystä.
Englannille tämän Ashes-sarjan viisi kaaviota kertovat saman tarinan: Australia on ollut parempi kaikilla osa-alueilla – lyönnissä, aggressiivisuudessa, puolustuksessa, syötössä ja kenttäpelaamisessa. Jos Englanti haluaa tulevaisuudessa haastaa Australian tosissaan, pelkkä ”Bazball”-filosofia ei riitä. Sen rinnalle tarvitaan parempi peruspelaaminen, tarkempi taktiikka ja ennen kaikkea kyky sopeutua Australian olosuhteisiin.
Ei sisällä instagram post:eja
