Nathan Collins: Brentfordin kapteeni, MM-unelma ja kaipuu gaelilaiseen jalkapalloon

Brentfordin ja Irlannin maajoukkueen kapteeni Nathan Collins elää uransa toistaiseksi parasta aikaa. Valioliigan noususeuran johtohahmona ja maajoukkueen luottomiehenä hän haaveilee sekä eurokentistä Brentfordin kanssa että historiallisesta MM-lopputurnauspaikasta Irlannille.

Uusi aikakausi Brentfordissa – menestystä epäilyistä huolimatta

Brentford lähti kauteen suurten kysymysmerkkien saattelemana. Pitkäaikainen manageri Thomas Frank siirtyi pois seurasta ja hyökkäyksen avainpelaajat Bryan Mbeumo ja Yoane Wissa vaihtoivat maisemaa. Moni odotti vaikeaa kautta, mutta todellisuus on ollut toinen: Brentford taistelee Valioliigan ylemmässä keskikastissa ja on noussut mukaan taisteluun eurocup-paikoista.

Collins korostaa, että ulkopuolinen puhe ei kerro koko totuutta.

Hänen mukaansa kukaan seurapiirin ulkopuolella ei näe joukkueen arkea, pelaajiston todellista tasoa eikä taustatiimin valtavaa työmäärää. Kesän jälkeen paluu harjoitusarkeen tuntui hänestä "vain yhdeltä uudelta työpäivältä" – merkki siitä, että seurassa oli rakennettu vahva perusta muutoksista huolimatta.

Kapteeni, joka kantaa kahta paitaa ylpeydellä

24-vuotias Collins on poikkeuksellisessa asemassa: hän toimii sekä Brentfordin että Irlannin maajoukkueen kapteenina. Se tuo valtavan vastuun, mutta myös voimakkaan motivaation. Hänen suurin unelmansa on selvä – johdattaa Irlanti jalkapallon MM-lopputurnaukseen ensimmäistä kertaa vuoden 2002 jälkeen.

Irlanti valmistautuu tuleviin MM-jatkokarsintoihin toiveikkain, mutta realistisin mielin. Collins painottaa, ettei voi jäädä haaveilemaan liikaa tulevasta, jotta keskittyminen Valioliigan arkeen säilyy. Silti hän myöntää, että ajatus kesästä MM-lopputurnauksessa kutkuttaa mieltä.

Unohtumaton ilta Unkaria vastaan

Yksi Collinsin uran tähän asti ikimuistoisimmista hetkistä on Irlannin voitto Unkarista viime marraskuussa. Ottelu oli pitkään tasainen ja vähämahlinen, mutta lopulta Finn Azazin nerokas chip-syöttö vapautti Troy Parrottin, joka viimeisteli dramaattisen voittomaalin päätöshetkillä.

Collins kuvailee ottelun loppua lähes epätodelliseksi: kentällä ja vaihtopenkillä vallitsi täydellinen kaaos, kun pelaajat ja taustahenkilöt ryntäsivät juhlimaan maalia eri suuntiin. Juuri tällaisia hetkiä varten hän sanoo pelaavansa jalkapalloa – tunteiden purkautumista, joita mikään muu ei pysty täysin jäljittelemään.

Jalkapalloperheen kasvatti Dublinista

Collins syntyi ja kasvoi Dublinissa syvälle juurtuneeseen jalkapalloperheeseen. Hänen isänsä pelasi aikanaan Oxford Unitedissa, ja sukuhistoria näkyy myös junioriseuroissa: Cherry Orchard -seuraan ovat hänen lisäkseen pukeutuneet isä, isoisä, useat sedät, serkut ja veljet.

Cherry Orchardissa Collins vietti ratkaisevat kehitysvuotensa noin 6–7-vuotiaasta aina 15-vuotiaaksi. Hän harjoitteli usein itseään neljä vuotta vanhempien pelaajien kanssa, kun hänen isänsä halusi totuttaa pojan fyysiseen peliin ja kovaan kilpailuun. Nuori puolustaja sai osakseen kovaa pelaamista ja joskus suoranaista "kuritusta", mutta juuri se rakensi luonnetta ja vahvisti halua kehittyä parhaaksi mahdolliseksi pelaajaksi.

Gaelilainen jalkapallo – toinen rakkaus, johon halu palata

Lapsuutensa ja nuoruutensa Collins eli käytännössä pallon kanssa. Jalkapallon lisäksi hän pelasi intensiivisesti myös gaelilaista jalkapalloa. Viikko rytmittyi kahdesti viikossa pidettyihin jalkapalloharjoituksiin, kahteen gaelilaisen jalkapallon harjoitukseen sekä viikonloppujen tuplapeleihin – yksi ottelu kumpaakin lajia.

Vanhemmat viettivät viikonloput autossa kentältä toiselle, hakien ja vieden lapsiaan harjoituksiin ja peleihin. Collins naurahtaa, että pelipäivien jälkeen he saattoivat vihdoin mennä pubiin rentoutumaan – ja olivat "valmiit" hänen osaltaan.

Gaelilaisessa jalkapallossa Collins oli nuorena isokokoinen ja fyysinen pelaaja, joka pystyi juoksemaan vastustajien yli. Hän myöntää olleensa "aika hyvä" ja kertoo haaveilevansa yhä paluusta lajin pariin, kun ammattilaisura jalkapallossa aikanaan päättyy. Gaelilaisen jalkapallon fyysisyys ja yhteisöllisyys kiehtovat häntä edelleen – aivan kuten monia muitakin Irlannin urheilukulttuurin ilmiöitä, joihin kuuluu myös luonnon ja sään armoilla eläminen, joka näkyy urheilutapahtumien lisäksi myös traagisissa uutisissa, kuten Yhdysvaltoja koetelleissa tornadoissa.

Varhainen lähtö Englantiin – uhrauksia unelman eteen

Collins muutti Englantiin jo 15-vuotiaana siirtyessään Stoke Cityn organisaatioon. Hän kuvailee muuttoa "unelman täyttymykseksi" – koulun jättäminen ja täysipäiväinen jalkapallo olivat juuri sitä, mitä hän oli aina halunnut.

Samalla hän kuitenkin menetti osan nuoruudestaan: ystävät jäivät Irlantiin, ja heidän teinivuosiensa tavallinen arki – bileet, opiskelut, vapaa-aika – kulki eri rataa kuin hänen oma elämänsä. Collins asui majoitusperheessä, noudatti tiukkaa päivärytmiä, söi, nukkui ja harjoitteli. Hän ei koe katuneensa valintaansa, mutta myöntää, että erillään oleminen normaalista nuoruudesta oli ajoittain henkisesti raskasta.

Ensiaskeleet ammattilaiskentillä ja läpimurto

Collinsin ensimmäinen merkittävä mahdollisuus miesten tasolla tuli Stoke Cityssä, kun hän debytoi vierasottelussa Swanseaa vastaan. Stoke oli tuolloin kahden miehen alivoimalla ja ottelu käytännössä ratkennut, kun valmentaja päätti antaa nuorelle topparille ensiminuuttinsa.

Collins pitää tätä hetkeä tärkeänä käännekohtana – vaikka tilanne oli urheilullisesti vaikea, se osoitti, että valmennusjohto luotti häneen ja oli valmis antamaan vastuuta paineen alla. Sieltä alkoi nousu kohti Valioliigaa ja maajoukkueen avainroolia.

Maajoukkuedebyytti ja suvun vuosikymmeniä kantanut unelma

Yksi Collinsin uran ylpeydenaiheista on Irlannin A-maajoukkuedebyytti. Hänen suvussaan useat sukulaiset olivat käyneet läpi kaikki nuorisomaajoukkueet alle 15-vuotiaista alle 21-vuotiaisiin, mutta kukaan ei ollut onnistunut nousemaan A-maajoukkueeseen.

Kun Collins lopulta veti ylleen Irlannin miesten maajoukkuepaidan, se oli koko perheelle valtava tunnepurkaus – vuosien työ ja uhraukset konkretisoituivat yhdessä hetkessä. Hän kertoo tuntevansa erityistä ylpeyttä siitä, että sukunimi sai viimein myös "senioricapin".

Brentfordin vaikein ilta ja mielenlujuuden testi

Kaikki ei ole kuitenkaan ollut pelkkää nousukiitoa. Collins muistelee erityisen vaikeana iltana ottelua Wolverhamptonia vastaan Brentfordin paidassa. Hän teki kaksi virhettä, jotka johtivat maaleihin, ja Brentford hävisi 3–1. Tilannetta pahensi se, että Collins oli siirtynyt Brentfordiin juuri Wolvesista, ja entiset kannattajat antoivat rajusti kritiikkiä.

Ottelun jälkeen silloinen Brentfordin manageri Thomas Frank soitti Collinsille ja sanoi suoraan, että kyseessä oli todennäköisesti "uran huonoin peli" – mutta lisäsi heti perään, että suunta voi olla nyt vain ylöspäin. Tämä rehellinen mutta kannustava palaute auttoi Collinsia kääntämään vaikean illan voimavaraksi.

Keith Andrews – pitkäaikainen luottohenkilö valmentajana

Nykyinen Brentfordin manageri Keith Andrews on Collinsille tuttu vuosien takaa. Heidän yhteistyönsä alkoi jo Irlannin U17-maajoukkueessa ja jatkui nuorten maajoukkueissa aina alle 21-vuotiaisiin asti.

Collins kertoo olleensa "innoissaan" kuullessaan Andrewsin saavan Brentfordin päävalmentajan tehtävän. Hän arvostaa erityisesti Andrewsin kykyä tasapainottaa kovaa vaatimustasoa ja inhimillistä, kaverillista otetta – niin kutsuttua ihmisten johtamista, joka on nykypäivän huippu-urheilussa elintärkeää.

Levoton lapsi, joka tarvitsi kentän purkamaan energiaa

Collins kuvailee itseään lapsena "päivänselväksi tapaukseksi" – hän ei kyennyt istumaan paikallaan ja tarvitsi jatkuvasti tekemistä. Vanhemmat pyrkivät "polttamaan" hänen energiansa ulkona: pihapelit, treenit ja ottelut täyttivät kalenterin.

Perheessä oli neljä lasta – isoveli, nuorempi sisar ja nuorempi veli – ja arki oli jatkuvaa aikatauluttamista, kun jokaisella oli omat harjoituksensa ja pelinsä eri puolilla kaupunkia. Collins muistelee lapsuudenkotiaan "kunnon kaaokseksi", mutta samalla lämpimänä ja tiiviinä perheyhteisönä, jota hän ei vaihtaisi pois.

Perheen tuki – äiti lentää jokaiseen peliin

Vaikka Collins asuu ja pelaa Englannissa, perheen tuki Irlannissa on säilynyt vahvana. Erityisesti hänen äitinsä on tunnettu omistautumisestaan: hän lentää Irlannista jokaiseen Brentfordin otteluun, niin koti- kuin vieraspeleihin.

Collins on yrittänyt välillä toppuutella äitiään ja sanoa, ettei tämän ole pakko matkustaa joka kerta, mutta vastaus on aina sama: hän haluaa olla paikalla. Poika epäilee, ettei äiti oikeastaan seuraa peliä kokonaisuutena, vaan tuijottaa lähes koko ajan vain häntä – jopa pienimpiä eleitä myöten. Ottelun jälkeen äiti saattaa kysyä, miksi hän esimerkiksi raapi jalkaansa niin usein, mihin Collinsilla ei yleensä ole vastausta.

Arki kentän ulkopuolella – golfia ja kokkausta

Vapaapäivinä Collins viihtyy usein golfkentällä joukkuekaveriensa Keane Lewis-Potterin, Kristoffer Ajerin ja Hákon Valdimarssonin kanssa. He pelaavat toisinaan "Ryder Cup" -henkisiä turnauksia, joissa joukkue jakautuu pelaajiin ja taustahenkilöihin. Viimeksi pelaajat veivät voiton pitkän 36 reiän päivän päätteeksi.

Toinen tärkeä vastapaino jalkapallolle on ruoanlaitto. Collins kertoo, että kokatessaan hän pystyy täysin irrottautumaan jalkapallosta ja muista ajatuksista – keittiö on hänen oma rauhoittumispaikkansa. Hänen kumppaninsa mukaan hän on "parantanut" kokkaustaitojaan, mikä saa Collinsin nauramaan: oliko taso siis aluksi todella niin heikko?

Suhtautuminen julkisuuskuvaan – "en halua olla vain jalkapalloilija"

Collins tiedostaa, että monet näkevät hänet ensisijaisesti jalkapalloilijana ja ajattelevat stereotyyppisesti hänen olevan vain urheilija. Hän haluaa kuitenkin tulla nähdyksi ensisijaisesti ihmisenä – rauhallisena, helposti lähestyttävänä ja välittävänä tyyppinä, joka pyrkii olemaan hyvä ihminen kentällä ja sen ulkopuolella.

Hän painottaa, että vaikka tavoite on olla paras mahdollinen pelaaja, yhtä tärkeää on kasvaa parhaaksi mahdolliseksi ihmiseksi.

Tulevaisuuden haaveet – valmennus, bisnes vai tauko jalkapallosta?

Collins ei ole vielä päättänyt, mitä tekee uransa jälkeen. Ajatus valmentamisesta ei ole poissuljettu, mutta hän myöntää, että ensimmäisenä mielessä on kunnon tauko jalkapallosta. Vuosien panostus, jatkuva analysointi ja oppiminen ovat kuluttavia, ja hän haluaisi jossain vaiheessa vain rentoutua, pelata golfia ja viettää aikaa perheen kanssa.

Hän on myös leikitellyt ajatuksella "liikemaailmaan hyppäämisestä" ja jopa vitsaillut kryptovaluuttamiljardöörin urasta, mutta tällä hetkellä fokus on selkeä: nauttia pelaamisesta ja kehittää itseään huipputason topparina.

Yksi unelma ylitse muiden: maailmanmestaruus

Kysyttäessä, minkä yhden asian hän haluaisi vielä urallaan saavuttaa, Collins ei epäröi: maailmanmestaruus. Hän myöntää, että kyse on jokaisen pelaajan unelmasta, ja lisää hymyillen, että mestaruuden jälkeen hän voisi vaikka lopettaa seuraavana päivänä. Vaikka tavoite on valtava, se kertoo Collinsin kunnianhimosta – hän ei tyydy vain hyviin tarinoihin, vaan haluaa jättää pysyvän jäljen sekä Brentfordin että Irlannin jalkapallohistoriaan.

Ei sisällä instagram post:eja