Nollapelit ratkaisevat – siksi Arsenal v Spurs voi olla poikkeuksellisen tiukka North London derby

Modernia jalkapalloa seuratessa tuntuu usein siltä, ettei puolustamista arvosteta enää samalla tavalla kuin ennen. Valioliigassa pelitapa on viime vuosina muuttunut yhä pallonhallintapainotteisemmaksi, ja sekä yksilö- että joukkuepuolustaminen on kärsinyt tästä pakkomielteestä pelata jalkapalloa “oikealla tavalla”.

Juuri siksi Mikel Artetan työ Arsenalissa nousee erityisen kiinnostavaksi. Arsenal on säilyttänyt näyttävän hyökkäyspelaamisensa, mutta Arteta on katsonut tarkasti tilastoja ja ymmärtänyt sen perusperiaatteen, että huipulle nousevat joukkueet rakennetaan aina ensin puolustuksen varaan.

Myös Tottenhamin muodonmuutos Thomas Frankin alaisuudessa perustuu samanlaiseen ajatteluun: tasapaino maalin tekemisen ja niiden estämisen välillä. Molemmat valmentajat ymmärtävät joukkueen rakenteen merkityksen – sekä pallollisena että pallottomana.

North London derby voi olla aiempaa vähämaalisempi

Kun Arsenal ja Tottenham kohtaavat sunnuntaina, ottelusta ei välttämättä tule samanlaista maalijuhlaa kuin viime vuosien derbeistä. Viiden edellisen kauden aikana kohtaamisissa on nähty keskimäärin yli kolme maalia per peli, mutta nyt lähtökohdat ovat erilaiset: molemmat joukkueet ovat kurinalaisia, organisoituja ja valmiita voittamaan otteluita puolustuksen kautta.

Silti kyse on North London derbystä – ja tällaisissa peleissä voi käytännössä tapahtua mitä tahansa. Tunteet, tempo ja yksittäiset virheet voivat yhä kääntää ottelun suunnan hetkessä, vaikka molemmat joukkueet lähestyvät peliä entistä kontrolloidummin.

Miksi nollapeli on arvokkaampi kuin yksittäinen maali

Tilastot kertovat karua kieltään puolustamisen merkityksestä. Valioliigan kärkijoukkueet ovat ennen tätä kierrosta päästäneet keskimäärin enintään maalin ottelua kohden – osa jopa vähemmän. Tämä ei ole sattumaa, vaan suora seuraus siitä, että puolustaminen on nostettu takaisin prioriteettilistan kärkeen.

Perinteisesti valmentajat ovat voineet ajatella, että nollapeli on lähes tuplasti arvokkaampi kuin pelkkä maali. Kun tarkastellaan pistekeskiarvoa, nollapelin pitäminen on tuottanut noin 2,4 pistettä ottelua kohden, kun taas pelkkä yhden maalin tekeminen on tuonut keskimäärin vain 1,1 pistettä. Toisin sanoen nollapeli vastaa käytännössä samaa arvoa kuin kolmesti osuminen vastustajan verkkoon.

Tilanne on nykyisessä Valioliigassa jopa korostunut. Maalimäärät ovat nousseet, nollapelien määrä vähentynyt – ja jokaisen nollapelin arvo on kasvanut. Siinä missä noin 15 vuotta sitten 70 % nollapeleistä toi voiton, nykyisin vastaava lukema on jo noin 83 %. Jokainen kerta, kun joukkue pystyy pitämään oman päänsä puhtaana, se ottaa ison askeleen kohti voittoa ja sarjasijoituksen paranemista.

Pallohallinnan varjopuoli – kun “oikea tapa pelata” kääntyy itseään vastaan

Pallohallintaan perustuva pelitapa on vaikuttanut syvästi englantilaiseen jalkapalloon. Nuoret valmentajat, pelaajat ja joukkueet ovat omaksuneet ajatuksen, että pallon pitämiseen perustuva tyyli on paitsi “oikea”, myös ainoa hyväksyttävä tapa pelata. Tällä ajattelulla on kuitenkin kääntöpuolensa.

Perinteinen englantilainen tyyli painotti suoria syöttöjä eteenpäin ja nopeita etenemisiä viimeiselle kolmannekselle. Se tuotti vähemmän peliä keskialueella, mutta enemmän tilanteita molemmissa bokseissa – juuri siellä, missä ottelut ratkaistaan.

Nykyinen pallonhallintapakkomielle on johtanut siihen, että joukkueet ovat valmiita ottamaan suuria riskejä rakentaessaan peliä aivan omalta rangaistusalueeltaan. Puolustajat syöttelevät keskenään enemmän kuin koskaan. Samalla varsinainen puolustaminen – katkot, voitetut kaksinkamppailut, oikea sijoittuminen – on monissa joukkueissa ottanut askeleen taaksepäin.

On toki aina ollut pallollisesti taitavia toppareita; 1980-luvun Liverpoolin Mark Lawrenson ja Alan Hansen ovat klassisia esimerkkejä. He eivät kuitenkaan olleet vain hyviä pallon kanssa – he olivat myös huipputason puolustajia. Jos joukkueella ei ole saman tasoisia pelaajia, jatkuva pelaaminen omalla puolustuskolmanneksella on suora kutsu ongelmille, kuten data osoittaa.

Frankin Tottenham ja Artetan Arsenal – kaksi eri polkua samaan suuntaan

Thomas Frankin Tottenham on nykyisellä kaudella päästänyt vähemmän maaleja kuin lähes kaikki muut Valioliigan joukkueet – vain kaksi joukkuetta on tilaston edellä. Kontrasti viime kauteen on valtava: Ange Postecogloun Spurs oli hyökkäyssuuntiin rohkea, mutta tasapaino hyökkäämisen ja puolustamisen välillä puuttui lähes kokonaan, ja maaleja sekä tehtiin että päästettiin runsaasti.

Nyt Tottenham pelaa vähemmän omalla puolustusalueellaan, menettää harvemmin pallon vaarallisilla alueilla ja antaa vastustajille vähemmän maalipaikkoja. Tämä ei ole sattuma, vaan seurausta tietoisesta muutoksesta pelitavassa: vähemmän riskialttiita syöttöjä alhaalla, enemmän etenemistä kohti viimeistä kolmannesta.

Arsenal puolestaan on löytänyt Artetan alla harvinaisen vakauden. Vuodesta 2019 lähtien rakennettu joukkue on nykyisin yksi Valioliigan tasapainoisimmista: se pystyy hallitsemaan palloa, luomaan laadukkaita maalipaikkoja ja samaan aikaan pitämään oman päänsä poikkeuksellisen tiiviinä.

Arsenal päästi viime kaudella vähiten maaleja koko sarjassa, ja sama trendi jatkuu myös tämän kauden alkuvaiheessa. Tämä ei ole pelkkää tilastokuriositeettia, vaan suora seuraus tiukasta joukkuepuolustamisesta, selkeästä roolituksesta ja kurinalaisesta pelisuunnitelmasta – erityisesti silloin, kun pallo menetetään.

Ratkaisevat hetket: viimeinen kolmannes ja vastaiskut

Otteluita analysoidaan nykyään mikroskoopin alla: puhuttiinpa sitten xG-luvuista, prässilinjoista tai muista edistyneistä tilastoista. Silti pelin ydin pysyy samana – ottelut ratkeavat edelleen kahdessa pääasiassa: virheissä puolustuspäässä ja laadukkaassa pelaamisessa hyökkäyspäässä.

Valioliigan kokonaismaalimäärät ovat nousseet erityisesti viimeisen viiden vuoden aikana. Samaan aikaan on kasvanut myös niiden maalien määrä, jotka syntyvät sen seurauksena, että joukkue menettää pallon omalla kenttäpuoliskollaan. Kun vastustajalla on huipputason pelaajia, jotka pystyvät iskemään vastaan muutamalla nopealla syötöllä, pienikin epävarmuus pallon kanssa voi johtaa suoraan takaiskuun.

Siksi joukkueen rakenne pallollisena on yhtä tärkeä kuin pallottomana. Kun oma hyökkäys on käynnissä, taakse jäävien pelaajien täytyy olla oikeissa asemissa katkaisemaan vastaiskut ja voittamaan irtopallot. Tämä oli pitkään monien perinteisten englantilaisten valmentajien tärkeimpiä periaatteita – ja se näkyy myös nykyisten huippujoukkueiden menestyksessä.

Erikoistilanteet – aliarvostettu osa nykypuolustamista

Erikoistilanteiden merkitys on kasvanut selvästi. Kulmapotkuista, vapaapotkuista ja jopa pitkistä sivurajaheitoista tehdään maaleja enemmän kuin aiemmin. Silti monien joukkueiden puolustaminen näissä tilanteissa on yllättävän heikkoa.

Usein näkee, kuinka puolustajat eivät edes seuraa palloa, vaan tuijottavat vastustajaa tai tyhjää aluetta. Tilanne on johtanut siihen, että hyökkääjät voittavat kaksinkamppailuja boksissa liian helposti, ja rikkeistä voisi viheltää rangaistuspotkun lähes jokaisessa ottelussa.

On erikoista, että erikoistilannevalmentajia ylistetään jatkuvasti tehdystä maalimäärästä, mutta harvoin heitä kritisoidaan päästetyistä erikoistilannemaaleista. Arsenal ja Tottenham ovat molemmat pyrkineet vahvistamaan erikoistilannepuolustustaan tällä kaudella, mutta erityisesti Arsenalilla tämä osa-alue on edelleen selkeä kehityskohde, kun tarkastellaan päästettyjen maalien osuutta erikoistilanteista.

Puolustaminen ratkaisee myös sarjan häntäpäässä

Hyvä puolustaminen ei ole vain mestaruudesta taistelevien joukkueiden työkalu. Viime kausina on nähty useampi esimerkki siitä, miten heikko puolustuspelaaminen maksaa sarjapaikan: kahdella edellisellä kaudella kaikki kolme nousijajoukkuetta putosivat välittömästi takaisin – ja jokaisella oli sarjan heikoimpia puolustusstatistiikoita.

Tällä kaudella erot näkyvät jälleen. Esimerkiksi joukkue, joka on sarjan neljän parhaan joukossa päästetyissä maaleissa, löytyy myös korkealta sarjataulukosta. Samaan aikaan Burnley ja Leeds, jotka ovat päästäneet huomattavasti enemmän maaleja, taistelevat putoamista vastaan.

Tilastoista voi vetää selkeän johtopäätöksen: joukkueet, joilla on kauden päätteeksi sarjan heikoimmat puolustustilastot, löytyvät lähes poikkeuksetta taulukon tyviosasta. Tasapainon löytäminen hyökkäyksen ja puolustuksen välillä ei ole vain mestaruustaistelun, vaan myös säilymisen kannalta kriittistä.

Puolustamisen merkitys näkyy myös maajoukkue- ja karsintatasolla

Puolustuksen arvostus ei korostu vain seurajalkapallossa, vaan myös maajoukkuetasolla ja MM- tai EM-karsinnoissa. Joukkueet, jotka pystyvät pitämään nollapelejä tiukoissa paikoissa, etenevät usein pidemmälle turnauksissa ja karsinnoissa kuin ne, jotka luottavat pelkästään hyökkäysilotteluun.

Hyvä esimerkki tästä on se, miten eri maajoukkueet lähestyvät jatkokarsintoja ja pudotuspelejä. Joukkueet, jotka ovat valmiita pelaamaan kurinalaisesti ja puolustamaan tiiviisti, menestyvät usein paremmin kuin paperilla hyökkäysvoimaisemmat ryhmät. Sama ajattelu näkyy myös siinä, miten Walesin valmiutta kohdata kenet tahansa MM-jatkokarsinnoissa Albaniaa, Kosovoa, Bosniaa ja Irlantia vastaan analysoidaan: puolustuksen organisointi ja nollapelien tavoittelu ovat ratkaisevia tekijöitä, kun marginaalit ovat pieniä.

Mitä odottaa Arsenal–Tottenham-ottelusta?

Kun kaikki tämä otetaan huomioon, sunnuntain North London derbyssä katse kannattaa suunnata ennen kaikkea siihen, kumpi joukkue on parempi ilman palloa. Arsenalilla on sarjan paras puolustus, Tottenham on tehnyt merkittävän harppauksen kohti tasapainoisempaa ja pragmaattisempaa jalkapalloa.

Ottelu voi olla normaalia vähämaalisempi, mutta jännitys ei tule puuttumaan. Yksittäiset virheet, erikoistilanteet ja vastaiskut voivat ratkaista kaiken. Nollapelin pitäminen voi olla tärkeämpää kuin yhden lisämaalin tekeminen – ja juuri siksi tämä derby voi olla tiukempi ja taktisesti hienovaraisempi kuin mihin viime vuosina on totuttu.

Ei sisällä instagram post:eja