Paavi Leo XIV löytää äänensä ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan
Paavi Leo XIV on saapunut Libanonin pääkaupunkiin Beirutiin vain viikko sen jälkeen, kun Israelin ilmaiskut kohdistuivat kaupunkiin. Valinta aloittaa paavikautensa ensimmäinen ulkomaanmatka konfliktien repimälle alueelle on vahva viesti siitä, millaiseksi hän hahmottaa oman roolinsa kirkon ja maailman johtajana.
Leo XIV on tunnettu harkitsevasta ja maltillisesta toimintatavastaan. Siksi on symbolisesti merkittävää, että hän astuu heti paavikautensa alkuvaiheessa keskelle Lähi-idän jännitteitä. Matka Turkkiin ja Libanoniin paljastaa vähitellen, millaiseksi hänen paavikautensa suunta ja painotukset muodostuvat.
Harkitseva johtaja verrattuna edeltäjäänsä
Paavi Leo XIV:n diplomatia ja esiintyminen ovat tyyniä ja pehmeäsanaisia. Jokainen kommentti vaikuttaa tarkkaan punnitulta, ja hän välttää äkkinäisiä lausuntoja. Tämä tyyli eroaa selvästi hänen edeltäjästään, paavi Franciscuksesta, joka puhui toimittajille usein tunnevoimaisesti ja spontaanein sanankääntein.
Paavi Franciscuksen kohdalla nopea ja suora puhetapa merkitsi välillä myös riskiä: hänen avustajiensa oli toisinaan selvennettävä lausuntoja, joita pidettiin diplomatian kannalta kömpelöinä tai ristiriitaisina aiempien linjausten kanssa. Franciscus itse kirjoitti omaelämäkerrassaan, että aloittaessaan paavina vuonna 2013 hän uskoi toimikautensa kestävän vain kaksi–kolme vuotta – ja toimi sen mukaisesti, ikään kuin kiireessä toteuttaen näkemystään kirkosta.
Paavi Leo XIV puolestaan näyttää kuuden kuukauden jälkeen mieheltä, joka edelleen sisäistää tehtävänsä valtavuuden. Hän vaikuttaa punnitsevan vaihtoehtojaan huolellisesti ja tunnistavan asemansa painon. Ajoittain hän vaikuttaa myös liikuttuneelta siitä, mihin on päätynyt.
Liikuttuneita hetkiä Istanbulissa ja Vatikaanissa
Yksi puhutteleva hetki koettiin Istanbulissa Pyhän Hengen katedraalissa. Alttarilla seistessään, pienen mutta lämpimästi hänet vastaanottaneen kristittyjen vähemmistön edessä, paavi näytti pidättelevän kyyneliä. Hetki tiivisti sen inhimillisen paineen, joka liittyy tehtävään johtaa yli miljardin katolilaisen uskonelämää.
Sama haavoittuvuus välittyi jo toukokuussa, kun Leo XIV astui Pietarinkirkon parvekkeelle ensimmäistä kertaa paavina. Hän oli juuri hyväksynyt tehtävän, jonka moraalinen ja hengellinen paino on poikkeuksellinen – yksi virheellinen askel voi saada maailmanlaajuisia seurauksia.
Paavi Leo uskaltaa puhua suoraan
Vaikka Leo XIV esiintyy usein kuuntelevana valtiomiehenä, hänen ensimmäinen ulkomaanmatkansa on osoittanut, että hän kykenee myös teräviin kannanottoihin. Seistessään Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin rinnalla hän arvosteli voimakkaiden valtioiden halua esitellä taloudellista ja sotilaallista valtaansa. Hänen mukaansa tällainen voimapolitiikka ruokkii konflikteja ympäri maailmaa ja asettaa koko ihmiskunnan tulevaisuuden vaakalaudalle.
Turkissa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa muistettiin 1700 vuotta sitten nykyisen İznikin kaupungissa pidettyä merkittävää kirkolliskokousta, paavi korosti, että uskontoa ei saa koskaan käyttää sodan, väkivallan, fundamentalistisen ajattelun tai fanatismin oikeuttamiseen. Viesti oli selkeä: hengellinen auktoriteetti ei saa legitimoida aseellisia konflikteja.
Selkeä linja: Palestiinan valtion tunnustaminen osana ratkaisua
Lennolla Istanbulista Beirutiin paavi Leo XIV kommentoi pitkään jatkunutta Israelin ja palestiinalaisten välistä konfliktia. Hänen mukaansa ainoa kestävä ratkaisu on sellainen, johon sisältyy Palestiinan valtion perustaminen.
Paavi totesi avoimesti, että tällä hetkellä Israel ei hyväksy tällaista ratkaisua. Heti perään hän kuitenkin muistutti, että Vatikaani on edelleen ”Israelin ystävä” ja pyrkii toimimaan sovittelevaan sävyyn puhuvana välittäjänä. Näin Leo XIV pyrkii kulkemaan kapeaa polkua: toisaalta hän vaatii oikeudenmukaista ratkaisua palestiinalaisille, toisaalta säilyttää diplomaattiset sillat Israeliin.
Ensiaskeleet Libanonissa: muistutus poliittisesta vastuusta
Saapuessaan Beirutiin, maahan, jota vaivaavat syvät hallinnolliset ja taloudelliset ongelmat, paavin ensimmäinen teko oli istua Libanonin poliittisen johdon rinnalla ja muistuttaa, että vallankäytön ydin on kansan palveleminen. Viesti oli suunnattu sekä korruptiosta syytetyille poliitikoille että koko poliittiselle järjestelmälle, joka on vajonnut toistuviin kriiseihin.
Paavi Leo XIV on itse kuvannut Turkin ja Libanonin matkaansa rauhansanomaa kantavaksi vierailuksi – hän haluaa olla ”rauhan sanansaattaja”. Erityisesti Libanonissa odotukset ovat olleet korkealla, sillä maa on kokenut itsensä hylätyksi kansainvälisen yhteisön silmissä.
Maroniiittikirkon patriarkka Bechara al-Rahi, jonka kirkkoon suurin osa Libanonin kristityistä kuuluu, korosti BBC:lle paavin vierailun merkitystä: paavi olisi voinut valita monia muita kohteita, mutta päätti antaa etusijan Libanonille aikana, jolloin maa on yhä sodan ja jännitteiden varjossa. Patriarkan mukaan paavi tuo toivoa ihmisille, jotka kokevat tulleensa unohdetuiksi.
Yhteinen juhla, kansallinen vapaapäivä ja yllättävätkin tervetulotoivotukset
Paavin vierailu antaa symbolisen ja henkisen piristysruiskeen erityisesti maan kristityille, joita arvioidaan olevan noin kolmannes väestöstä. Kuitenkin koko Libanon on pysähtynyt vastaanottamaan paavin: valtio on julistanut kahden päivän kansallisen vapaapäivän, ja eri uskontokuntiin kuuluvat ihmiset ovat toivottaneet hänet tervetulleeksi.
Yksi yllättävistä yksityiskohdista on ollut Hizbollahin reagointi. Shiiamuslimien poliittinen liike ja aseellinen järjestö – jota muun muassa Iso-Britannia ja Yhdysvallat pitävät terroristijärjestönä – lähetti avoimessa kirjeessä ”täyden tervetulon” ja ilmaisi ”syvän arvostuksensa” paavin ”kunnioitettavaa läsnäoloa” kohtaan. Beirutin lentokentältä kaupunkiin kulkeneen saattueen reitin varrella liehuivat sekä Libanonin ja Vatikaanin liput että Hizbollahin liput.
Libanonissa paavi Leo tapaa paitsi patriarkka Bechara al-Rahin myös muita paikallisia kristittyjä, muslimi- ja druusijohtajia. Näin hän vahvistaa kuvaa itsestään sillanrakentajana, joka pyrkii lähentämään eri kansoja, uskontoja ja kristillisiä tunnustuskuntia. Tämä rooli on erityisen tärkeä aikana, jolloin myös katolisen kirkon sisällä jännitteet niin sanottujen progressiivisten ja perinteisten suuntausten välillä ovat kasvaneet.
Ykseyden rajat ja kritiikin äänet
Yhdentymisen tavoittelulla on kuitenkin rajansa. Turkissa paavi halusi tuoda yhteen eri kristillisiä perinteitä juhlistamaan aikaa, jolloin kirkko oli vielä yhtenäisempi. Venäjän ortodoksinen kirkko päätti kuitenkin olla lähettämättä edustajaa tilaisuuteen. Tämä muistuttaa siitä, että historialliset, poliittiset ja teologiset jännitteet eivät katoa hetkessä, vaikka paavi julistaisi ykseyttä.
Myös paavin linjaukset ja vierailuohjelma ovat herättäneet kritiikkiä. Osa tarkkailijoista on pettynyt siihen, ettei paavi käyttänyt Turkin-vierailuaan voimakkaaseen julkiseen kannanottoon Erdoganin hallinnon opposition tukahduttamisesta tai toimittajien vangitsemisesta. Toiset Libanonissa puolestaan kokevat, että paavi on jättänyt huomioimatta ne, jotka kärsivät sodasta kaikkein välittömimmin.
Eteläisessä Libanonissa, lähellä Israelin rajaa sijaitsevasta kristitystä Sardán kylästä kotoisin oleva Geryes Jabbour kuvaa pettymystään: kukaan ei ole edes kysynyt heistä. Hänen mukaansa yhteisö on uupunut, kärsinyt vuosikymmenten takaisun ja silti jäänyt paavin vierailun ulkopuolelle. Nämä äänet muistuttavat, että mikään symbolinen ele ei tavoita kaikkia yhtä aikaa.
Paavi Leo XIV kasvaa rooliinsa maailman näyttämöllä
Kun Leo XIV valittiin Pietarinkirkon parvekkeelle toukokuussa, hän sai hetkessä käyttöönsä yhden maailman vaikutusvaltaisimmista moraalisista puhujalavoista. Silti hän pysyy ihmisenä, joka on kotoisin Chicagon South Sidelta ja joka yhä kasvaa tehtävään, jossa jokaisella liikkeellä voi olla laaja-alaisia seurauksia.
Toisin kuin paavi Franciscus, Leo XIV ei vaikuta johtajalta, joka haluaa ravistella järjestelmää nopeasti. Hänen tyylinsä on vähäeleinen, mutta tämän ensimmäisen ulkomaanmatkan aikana on käynyt selväksi, että hän ei ole hiljainen paavi. Hän etsii omaa ääntään – ja on jo näyttänyt, että on valmis puhumaan suoraan niin suurvalloille, alueellisille toimijoille kuin omalle kirkolleenkin.
Paavin rooli maailman kriisien keskellä muistuttaa monella tavalla myös laajemmasta henkisestä keskustelusta, joka koskettaa eri kulttuureja ja yhteiskuntia. Esimerkiksi suomalaista yleisöä puhutelleet koskettavat muistokirjoitukset ja toivon sanomat surun keskellä näyttävät, että lohdun ja toivon viesti on universaali – se ylittää niin kansalliset rajat kuin uskonnolliset rajalinjatkin.
Lähi-idän kipeiden konfliktien keskellä Leo XIV pyrkii asettumaan juuri tällaisen toivon ja sovinnon ääneksi. Hänen matkansa Turkkiin ja Libanoniin ei yksinään muuta maailmanpolitiikan peruskiviä, mutta se kertoo, millaisena hän itse näkee paavin tehtävän: rauhaa, oikeudenmukaisuutta ja vuoropuhelua väsymättä edistävänä moraalisena johtajana.
Ei sisällä instagram post:eja
