Radiohead hurmaa Lontoon O2-areenalla – taianomainen paluu seitsemän vuoden tauon jälkeen

Radiohead palasi Lontoon O2-areenalle seitsemän vuoden tauon jälkeen ja tarjosi läpileikkauksen koko urastaan: klassikot, harvinaisuudet ja hypnoottinen liveshow ilman uutta levyä.

22/11/2025
06:04
Kategoriat: Arviot, musiikki, Ulkomaat, Viihde
Avainsanat: Kid A, livearvio, Lontoo, O2 Arena, OK Computer, Radiohead, rockkonsertti, The Bends, Thom Yorke

Radiohead hurmaa Lontoon O2-areenalla – taianomainen paluu seitsemän vuoden tauon jälkeen

”Aina kun olette valmiita”, tokaisee Thom Yorke opettajamaisella äänensävyllä, kun Radiohead valmistautuu encoreen Lontoon O2-areenalla. Pieni pilke silmäkulmassa esitetty kommentti on poikkeuksellinen hetki muuten niukkasanaiselta solistilta – ja samalla hienovarainen myönnytys sille, miten pitkään fanit ovat odottaneet tätä iltaa.

Kymmenen vuotta ilman uutta musiikkia – odotus palkitaan

Radioheadin edellisestä uudesta julkaisusta on kulunut jo kymmenen vuotta, ja edellisestä Iso-Britannian keikasta peräti 99 kuukautta. Kun bändi ilmoitti syyskuussa rajoitetusta konserttikiertueesta, odotukset lähtivät välittömästi nousukiitoon.

Ensimmäisten Espanjassa ja Italiassa soitettujen keikkojen settilistat nousivat otsikoihin ympäri maailmaa – esimerkiksi siitä, että yhtye soitti kappaleen Nice Dream ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009. Fanit seurasivat jokaista kappalevalintaa kuin urheilutuloksia ja spekuloivat, mitä tulevilla illoilla olisi tarjolla.

Yhden lähteen mukaan yhtye on harjoitellut tälle kiertueelle peräti 65 eri kappaletta, mikä näkyy Lontoon-keikalla laajuutena ja rohkeutena kaivaa esiin sekä harvinaisuuksia että suurimpia hittejä.

Läpileikkaus koko urasta – The Bendsistä A Moon Shaped Pooliin

O2-areenalla Radiohead käy läpi käytännössä koko tuotantonsa. Illan aikana liikutaan 1990-luvun The Bends -levyn stadionrock-hymneistä A Moon Shaped Pool -albumin eteerisiin balladeihin ja niiden kautta Kid A -levyn kerrokselliseen elektroniseen äänimaailmaan. Kid A juhlii tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan, ja sen asema yhtyeen uran käännekohtana korostuu entisestään.

Uuden kiertueen alkutaipaleelle tyypilliseen tapaan pieniä rosoja on havaittavissa: ajoitus ja vire heittävät hetkittäin, mikä saattaa selittyä ensimmäisen illan jännityksellä uudessa areenassa. Teknisesti poikkeuksellisen taitavalta yhtyeeltä se tuntuu kuitenkin erikoiselta – ja samalla inhimilliseltä muistutukselta siitä, että lavalla soittaa yhä elävä ja hengittävä bändi, ei virheetön kone.

Kun palaset loksahtavat paikoilleen, lopputulos on kuitenkin hypnoottinen ja vaikuttava. Lontoon-ilta osoittaa, miksi Radioheadia pidetään yhtenä sukupolvensa tärkeimmistä rockbändeistä.

Vahva aloitus: Planet Telex, 2+2=5 ja Sit Down, Stand Up

Keikka käynnistyy avaruudellisella, hypnoottisella versiolla kappaleesta Planet Telex, joka asettaa sävyn iltaa hallitsevalle unenomaiselle tunnelmalle. Perään seuraa jykevä, rujon säröinen tulkinta kappaleesta 2+2=5, joka on alun perin kirjoitettu vuonna 2003 vastalauseena George W. Bushin hallinnon ”terrorismin vastaiselle sodalle”. Nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä kappale tuntuu entistä ajankohtaisemmalta ja saa aivan uudenlaista painoarvoa.

Kolmantena kuultava Sit Down, Stand Up toimii illan ensimmäisenä kunnollisena voimannäytteenä. Kappaleen lopun pitkittynyt, lähes kaoottinen perkussioryöppy saa lisäpotkua yhdysvaltalaiselta sessiomuusikolta Chris Vatalarolta, jonka läsnäolo vahvistaa yhtyeen rytmistä ydintä.

Rytmisektio Radioheadin salaisena aseena

Radioheadin ”salainen kastike” on aina ollut sen poikkeuksellisen vahva rytmisektio. Vaikka Thom Yorken ja Jonny Greenwoodin sävellykset voivat olla rakenteeltaan monimutkaisia ja vaikeasti hahmotettavia, basso ja rummut onnistuvat kerta toisensa jälkeen löytämään kappaleista notkeita, tanssittavia grooveja.

Erityisesti The National Anthem -kappaleen hiipivä bassolinja ja Idioteque-klassikon jyräävät rumpuloopit repivät yleisön liikkeelle. Nämä hetket muistuttavat siitä, että Radiohead on yhtä lailla tanssibändi kuin taiderock-yhtye – vain eri keinoin.

Samalla on huvittavaa seurata, kuinka basisti Colin Greenwood yrittää saada yleisön taputtamaan tahdissa 15 Step -kappaleen säröilevien, epäsäännöllisten rytmien mukana – ja epäonnistuu. Valtaosa yleisöstä tyytyy nyökkymään mukana yhteisessä rytmissä. Areena näyttää hetken siltä kuin se olisi täynnä päätään nyökytteleviä kojelautakoiria.

Suosikit ja syväleikkaukset – fanit saavat kaiken

Kokeellisempien kappaleiden väliin on sijoitettu tarkoin valittuja yleisösuosikkeja. Iltaan mahtuu muun muassa eleginen, haikea versio kappaleesta Lucky, kauniisti vääntynyt ja samalla lohduton No Surprises sekä lähes pysäyttävän hieno tulkinta kappaleesta Weird Fishes/Arpeggi. Nämä hetket kokoavat areenan yhdeksi, kuuntelevaksi massaksi, jossa jokainen hengittää samaan tahtiin bändin kanssa.

Yhtye on vuosien varrella antanut ymmärtää, etteivät he ole erityisen innostuneita ”vanhasta materiaalistaan”. Silti kappaleita The Bends– ja OK Computer -albumeilta ei ole koskaan täysin tiputettu settilistalta. Ajatus siitä, että hittejä ei ehkä kuulla, tekee niistä vain entistä räjähtävämpiä, kun ne lopulta soitetaan. Kun Fake Plastic Trees avaa perjantai-illan encoren, tunnelma on tämän ansiosta lähes sähköinen.

Encore keskittyy vahvasti 1990-luvun tuotantoon. Mukana on muun muassa Let Down, alun perin syväleikkaus OK Computer -levyltä, joka on saanut uuden elämän TikTokissa, sekä eeppinen Paranoid Android. Just-kappaletta esitellessään Yorke muistelee, kuinka se syntyi ”jäätyneellä maatilalla vuonna 1994” aikana, jolloin bändi uskoi jäävänsä historiaan vain yhdestä kappaleesta – vuoden 1992 läpimurtosinglestä Creep.

Radioheadin kummallinen välihetki – ei uutta musiikkia, mutta paljon sivuprojekteja

Vaikka me kaikki tiedämme, että Radioheadin tarina ei pysähtynyt Creepiin, yhtye on tällä hetkellä erikoisessa tilanteessa. Kiertueella ei esitellä lainkaan uutta materiaalia, ja viimeiset seitsemän vuotta ovat olleet jäsenille poikkeuksellisen tuotteliaita sivuprojektien saralla. Erityisesti Thom Yorken ja Jonny Greenwoodin The Smile -yhtye on julkaissut jo kolme albumia, mikä on saanut monet pohtimaan, onko Radiohead jäänyt pysyvästi taka-alalle.

Taustalla on vaikuttanut monia tekijöitä: surua, vanhemmuuden mukanaan tuomia muutoksia, mielenterveyshaasteita sekä huhuja bändin sisäisistä jännitteistä, muun muassa Israelin politiikkaan liittyen. Yorke totesi vielä elokuussa, ettei paluu Radioheadin pariin ollut ”millään tapaa näköpiirissä” hänen omasta näkökulmastaan.

Juuri siksi tämä kiertue tuntuu merkitykselliseltä. Se, että bändi palaa lavalle ilman uutta levyä, kertoo enemmän suhteesta omaan menneisyyteensä ja toisiinsa kuin kaupallisesta strategiasta. Samalla se muistuttaa, miten musiikki voi toimia myös yhtyeen sisäisenä sovinnon eleenä – vähän samaan tapaan kuin kotimaisessa keskustelussa on nähty, kuinka poliittiset jännitteet ja sananvapaus voivat kärjistyä, kuten esimerkiksi Pinja Vuorista koskevassa kiihottamisepäilyssä ja juutalaisvihakeskustelussa on nähty.

Keikka ”ympyrässä” – kuin paluu treenikämpälle

O2-areenan keikka on rakennettu ”in the round” -muotoon, eli bändi soittaa areenan keskellä, yleisön ympäröimänä. He ovat kuin puristettuina yhteen ”sardiineina litistetyssä säilyketölkissä” – visuaalisesti näyttävä ratkaisu, joka toimii samalla symbolisena paluuna treenikämpälle. Yhtye soittaa yhtä paljon toisilleen kuin yleisölle.

Yorke liukuu lavalla paikasta toiseen, tekee tuttua, vaivaantuneen ja itsevarman välimaastossa liikkuvaa tanssiaan ja vaihtaa akustisen kitaran, sähköpianon ja muiden instrumenttien välillä. Idioteque-kappaleen aikana kitaristi Ed O’Brien kohtaa Yorken tämän liikkeessä, ja kaksikko karjuu kappaleen sanoja toisilleen kasvotusten. Jigsaw Falling Into Place -kappaleen alussa Yorke ja Jonny Greenwood asettuvat vastakkain ja soittavat kuin kaksintaistelussa, duelomaiset kitarakuviot punoutuvat toisiinsa.

Kaikki tämä vihjaa, että kiertue on ollut yhtyeelle myös parantava kokemus. Siitä huolimatta bändin jäsenille on ensimmäistä kertaa uransa aikana järjestetty erilliset pukuhuoneet – pieni mutta puhutteleva detalji, joka kertoo sekä läheisyydestä että tarvittavasta etäisyydestä.

Onko luvassa uutta Radioheadia?

Se, mitä kiertueen jälkeen tapahtuu, on vielä täysin avoinna. ”Emme ole miettineet mitään tätä kiertuetta pidemmälle”, Yorke kertoi äskettäin The Times -lehden haastattelussa. ”Olen itsekin hämmästynyt, että pääsimme edes näin pitkälle.”

Yleisön reaktiosta päätellen kysyntää kuitenkin riittää. Kun fanit jonottavat metrolle laulaen yhteen ääneen Karma Policen kertosäettä, on vaikea olla ajattelematta, että kaikki alkaa jälleen olla ”oikeilla paikoillaan” täysimittaista paluuta varten.