Ruokahuijaus jatkuu teknologian kehityksestä huolimatta – näin tunnistat vaarat lautasellasi
Ruokahuijaukset ovat maailmanlaajuinen ongelma, jonka todellista laajuutta on vaikea mitata. Valtaosa tapauksista ei koskaan päädy viranomaisten tietoon, minkä vuoksi rikolliset voivat toimia pitkään kiinnijäämättä. Arvioiden mukaan ruokarikollisuus aiheuttaa maailmantaloudelle jopa 81 miljardin punnan (noin 110 miljardin dollarin) tappiot vuodessa.
Ruokahuijauksessa voi olla kyse raaka-aineiden laimentamisesta tai korvaamisesta halvemmilla vaihtoehdoilla, asiakirjojen väärentämisestä tai luvattomista tuotantoprosesseista. Usein kohteena ovat joko jokapäiväiset peruselintarvikkeet, kuten maitotuotteet, tai korkean lisäarvon tuotteet, kuten oliiviöljy ja hunaja.
Miksi juuri hunaja, oliiviöljy ja muut arvokkaat elintarvikkeet houkuttelevat huijareita?
Huijarit iskevät tuotteisiin, joissa on suuri kysyntä ja joissa hintaerot aidon ja väärennöksen välillä ovat merkittäviä. Alkoholi, kala ja kasviöljyt ovat toistuvia kohteita, mutta erityisen usein esiin nousee hunaja.
Kasvipohjaiset siirapit, kuten sokeriruo’osta valmistettu glukoosisiirappi, voivat maksaa vain puolet aidon hunajan hinnasta – tai vielä vähemmän. Taloudellinen houkutus on siis suuri: sekoittamalla hunajaan riisi-, vehnä-, maissi- tai sokerijuurikassiirappia voidaan kasvattaa voittoja ja samalla hämätä kuluttajaa.
Slovakian tiedeakatemian molekyylibiologian instituutin mehiläis- ja mehiläistuotelaboratoriota johtava tohtori Juraj Majtán tietää, miten monimutkaisesta luonnontuotteesta on kyse. Hunaja sisältää satoja yhdisteitä ja sen laatuun vaikuttavat mehiläislaji, kasvilajisto, ilmasto ja maaperä. Tämä monimuotoisuus tekee aidon ja väärennetyn hunajan erottamisesta erittäin haastavaa.
Yksi keskeinen ongelma on se, ettei hunajalle ole olemassa kansainvälisesti yhtenäistä ja hyväksyttyä määritelmää. Ilman tarkkaa määritelmää myös valvonta ja testaus pirstaloituvat.
Miksi väärennetty hunaja on niin vaikea paljastaa?
Perinteinen mielikuva väärennetystä hunajasta on vetinen ja maultaan heikko tuote, mutta nykypäivän huijaukset ovat huomattavasti sofistikoituneempia. Kehittyneet väärennökset voivat näyttää, tuoksua ja maistua lähes täsmälleen samalta kuin aito hunaja.
Kemiallisesti hunajan ja siirappien sokerikoostumus on hyvin samankaltainen, mikä tekee pelkkään sokeriprofiiliin perustuvasta analyysistä epävarmaa. Vaikka käytössä on useita testausmenetelmiä – esimerkiksi kemiallisten sidosten vertailu aitoihin näytteisiin tai isotooppianalyysit alkuperän arvioimiseksi – mikään yksittäinen testi ei vielä riitä varmuudella toteamaan, että tietty hunaja on väärennös.
Majtánin mukaan ”tällä hetkellä ei ole olemassa yhtään yksittäistä menetelmää, joka voisi varmasti todeta hunajan olevan väärennös”. Tarvitaan uusia, yhdistettyjä analytiikkaratkaisuja, jotka pystyvät erottamaan aidot ja sekoitetut tuotteet entistä paremmin.
Väärennetyn hunajan suurimmat haitat kohdistuvat mehiläistarhaajiin ja rehellisiin tuottajiin, joiden elinkeino kärsii halpojen väärennösten vuoksi. Taloudellisen vahingon lisäksi kuluttajien luottamus koko toimialaan murenee.
Kun ruokahuijaus muuttuu terveysriskiksi
Kaikki ruokarikokset eivät “vain” vääristä markkinoita – osa voi olla suoranaisesti hengenvaarallisia. Huijauksissa käytetyt lisäaineet, teolliset väriaineet tai luvattomat raaka-aineet voivat aiheuttaa allergisia reaktioita tai myrkytyksiä.
Vuonna 2008 Kiinassa paljastunut melamiinilla saastutetun äidinmaidonkorvikkeen skandaali järkytti maailmaa. Vähintään kuusi vauvaa kuoli munuaisvaurioihin, joiden syyksi jäljitettiin keinotekoisesti proteiinipitoisuutta nostamaan lisätty melamiini. Yhdistyneen kuningaskunnan varahallituskemisti tohtori Selvarani Elahi, joka työskentelee mittaus- ja testauspalveluyritys LGC:llä, seurasi tapausta tuolloin itse pienen vauvansa äitinä – ja kauhistui siitä, että huijarit olivat valmiita vaarantamaan lasten hengen.
Kaksi skandaaliin kytkeytynyttä henkilöä tuomittiin kuolemaan. Rankoistakaan rangaistuksista huolimatta ruokahuijaukset eivät ole loppuneet, mikä kertoo rikosten valtavasta taloudellisesta houkuttelevuudesta.
Uudet ruoat, uudet riskit: hyönteisruoka ja lisäravinteet
Elahin ja LGC:n työ ei rajoitu maitotuotteisiin tai hunajaan. Yhtiö neuvoo Iso-Britannian hallitusta muun muassa DNA-pohjaisissa menetelmissä, joilla tunnistetaan elintarvikkeisiin lisätyt hyönteislajit. EU:ssa ja Britanniassa on rajattu määrä hyönteisiä, joita saa myydä ihmisravinnoksi. Teoriassa huijari voisi yrittää myydä kiellettyä lajia sallitun nimellä.
Tällainen petos ei ole pelkkä merkintärikos. Jotkin hyönteislajit voivat sisältää samoja allergeenisia proteiineja kuin äyriäiset. Tällöin väärä laji voi laukaista vakavia allergisia reaktioita ihmisillä, jotka uskovat syövänsä turvallista tuotetta.
Myös trendikkäät “superfoodit” ja lisäravinteita muistuttavat elintarvikkeet huolestuttavat asiantuntijoita. FoodChain ID -yrityksen elintarviketurvallisuusratkaisujen tekninen johtaja tohtori Karen Everstine kertoo, että yhtiön datassa näkyi vuonna 2025 hienoinen kasvu merkintähuijauksissa – esimerkiksi oliiviöljyä myytiin virheellisesti ekstra-neitsytöljynä tai tavanomaisesti viljeltyjä raaka-aineita markkinoitiin luomuna.
Vuodelle 2026 Everstine on erityisen huolissaan nopeasti somehittien asemaan nousevista superfoodeista ja ”terveyselintarvikkeista”. Näihin liitetyt liioitellut tai täysin väärät terveysväitteet leviävät sosiaalisessa mediassa vauhdilla, ja viranomaisten on vaikea pysyä perässä.
Mausteet ja teolliset väriaineet – hiljainen, mutta sitkeä ongelma
Tietyt riskit ovat kaikkea muuta kuin uusia. Esimerkiksi mausteisiin liittyvä ruokahuijaus on globaali ja pitkäaikainen ongelma. Paprikajauheeseen ja muihin mausteisiin lisätään toisinaan teollisia väriaineita, jotta väri olisi kirkkaampi tai määrä vaikuttaisi suuremmalta.
Erityisen pahamaineinen on lyijykromaatti, jota on sekoitettu esimerkiksi kanelijauheeseen. Sen avulla mausteesta saadaan näyttävän väristä ja tuote voidaan “jatkaa” halvalla. Samalla kuluttajat altistuvat lyijylle – myrkylliselle raskasmetallille, joka on erityisen vaarallinen lapsille.
Yhdysvalloissa satoja lapsia altistui vuonna 2023 lyijylle tuontikanelista valmistetun omenakastikkeen kautta. Tapauksessa ei ollut kyse analytiikan puutteesta: Elahin mukaan teknologia teollisten väriaineiden havaitsemiseen on jo olemassa ja kykenee tunnistamaan synteettiset väriaineet hyvin pieninäkin pitoisuuksina.
Ongelma on pikemminkin se, että monissa maissa viranomaisvalvonta on heikosti resursoitua ja pistokokeita tehdään liian vähän. Ilman riittävää seurantaa huijauksia ei havaita ajoissa.
Teknologia vastaan todellisuus – miksi ratkaisut eivät riitä?
Viime vuosina elintarviketurvallisuutta on pyritty parantamaan monenlaisilla teknologisilla ratkaisuilla: lohkoketjuteknologialla, QR-koodeilla, mikrosiruilla ja yhä tarkemmilla laboratorioanalyyseilla. Silti ruokahuijaukset jatkuvat.
Elahin mukaan usko lohkoketjun kaikkivoipaisuuteen oli liioiteltua. Teoriassa lohkoketjupohjainen järjestelmä voisi kirjata jokaisen vaiheen esimerkiksi eteläamerikkalaisten banaanien toimitusketjussa, mutta käytännössä vastaava järjestelmä olisi lähes mahdoton toteuttaa monimutkaisille elintarvikkeille, kuten lasagnelle, joka sisältää kymmeniä ainesosia eri puolilta maailmaa.
Lisäksi järjestelmien hyöty jää vähäiseksi, jos kuluttajat, kauppiaat ja viranomaiset eivät tosiasiassa tarkista tietoja. QR-koodit ja muut tunnisteet voidaan myös väärentää – pelkkä koodi pakkauksessa ei siis takaa aitoutta.
Teknologiaa rajoittaa myös hinta. Mitä useampia ja tarkempia testejä tehdään, sitä kalliimpaa tuotanto on. Kaikilla toimijoilla – varsinkaan pienillä tuottajilla tai kehittyvien maiden viranomaisilla – ei ole varaa kattavaan testaukseen.
Laboratoriosta kentälle: nopeuden ja tarkkuuden ristiriita
Viime vuosien innovaatioita ovat muun muassa lämpökamerakuvantaminen, laserpohjainen valoanalyysi ja entistä tarkemmat DNA-profiilointimenetelmät. Ne voivat paljastaa esimerkiksi väärän kalalajin, laimennetun mehun tai väärennetyn oliiviöljyn.
Laboratoriossa nämä menetelmät ovat tarkkoja, mutta hitaita ja kalliita. Rajavalvonnassa, elintarviketeollisuuden tuotantolinjoilla tai kentällä toimiville tutkijoille tärkeämpää on nopeus ja käytettävyys. Siksi kehitetään yhä enemmän kannettavia testilaitteita, kuten:
- XRF-analysaattoreita (röntgenfluoresenssi) kurkuman metallipitoisuuksien mittaamiseen
- Käsikäyttöisiä DNA-testipaketteja oliiviöljyn lajikkeen ja alkuperän varmistamiseen
Nopeat testit eivät kuitenkaan aina ole yhtä herkkiä tai tarkkoja kuin laboratorioanalyysit. Ristiriita nopeuden ja luotettavuuden välillä onkin yksi elintarviketurvallisuuden suurista haasteista.
Toinen nouseva työkalu on koneoppiminen. Analysoimalla valtavia tietomääriä – testituloksia, toimitusketjutietoja, hintavaihteluita ja terveysraportteja – algoritmit voivat tunnistaa poikkeamia ja luoda ennakkovaroituksia mahdollisista huijauksista tai turvallisuusriskeistä.
Matala teknologia, korkea hyöty: mitä kuluttaja voi itse tehdä?
Teknologian rinnalla yksinkertaiset, ”matalan teknologian” keinot ovat usein yllättävän tehokkaita. Hunajan osalta Majtán suosittelee suoraviivaista ratkaisua: osta hunajasi suoraan paikallisilta mehiläistarhaajilta. Tällöin kuluttaja tietää paremmin, mitä ostaa ja ketä tukee.
Everstine nostaa esiin käytännöllisen nyrkkisäännön: jos hinta kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se todennäköisesti on. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kolme dollaria maksava pullo oliiviöljyä tai hunajaa voi herättää aiheellista epäilyä – laadukas ja aito tuote ei yleensä ole kaikkein halvin.
Vastaavia ilmiöitä nähdään myös urheilussa ja viihteessä, joissa kuluttajat etsivät halvinta mahdollista vaihtoehtoa. Jalkomaailmassa esimerkiksi James Milnerin pitkä ura ja nousu 70 punnan viikkopalkasta Valioliigan ennätyksen kynnykselle muistuttavat siitä, että laatu, sitoutuminen ja läpinäkyvyys vaativat aikaa ja panostusta – eivät nopeita oikopolkuja. Sama pätee ruokaan: rehellinen tuotanto ja jäljitettävä laatu maksavat, mutta suojelevat sekä terveyttä että koko järjestelmän luotettavuutta.
Lopulta ruokahuijausten torjunta vaatii sekä kehittynyttä teknologiaa, riittävästi resursoituja viranomaisia että valveutuneita kuluttajia. Yksikään näistä ei yksin riitä, mutta yhdessä ne voivat vähentää riskejä merkittävästi ja vaikeuttaa huijareiden toimintaa.
Ei sisällä instagram post:eja
