Turkisten tuonti ja myynti Britanniassa tulisi kieltää, sanoo kansanedustaja
Brittihallitus on saanut vaatimuksen turkisten tuonnin ja myynnin kieltämisestä, kun Labour-puolueen kansanedustaja Ruth Jones esitteli yksityisen lakialoitteen parlamentissa. Vaikka turkistarhaus on ollut kiellettyä Walesissa ja Englannissa vuodesta 2000, monenlaisia turkiksia tuodaan yhä laillisesti maahan ja myydään.
Jonesin ehdotus on herättänyt kiistaa, sillä Brittiläinen turkiskaupan yhdistys (BFTA) on syyttänyt Jonesia ”vaatekaappipoliisiksi” ja väittää, että kieltoa olisi mahdotonta valvoa sekä että se saattaisi rikkoa kauppasopimuksia EU:n ja Yhdysvaltojen kanssa.
”Kaksikymmentä vuotta sitten Labour-hallitus kielsi turkistarhauksen, koska se oli julmaa ja epäinhimillistä. Jos katsomme tarhaamisen olevan julmaa, miksi tuomme turkiksia? Siinä ei ole järkeä”, Jones perusteli. Hän lisäsi, että keinoturkis voisi korvata aidon turkiksen helposti.
Eläinsuojelujärjestö Four Pawsin Iso-Britannian johtaja Sonul Badiani-Hamment esitti hiljattain kampanjatovereidensa kanssa vetoomuksen turkittoman Britannian puolesta, johon oli kerätty puolitoista miljoonaa allekirjoitusta. ”Ei ole mitään perustelua sille julmuudelle, jota eläimet kokevat turkistiloilla”, hän sanoi.
Britannian muotineuvosto osallistui parlamentissa pidettyyn kampanjatapahtumaan ilmaisemaan tukensa ehdotetulle laille. Badiani-Hamment huomautti, että muotiala on muuttumassa, ja yhä harvempi suunnittelija käyttää turkiksia.
Kuitenkin Vintage Fur Gardenin Mel Kaplan kertoi vintage-turkisten kysynnän kasvavan Lontoossa. ”Meillä on talvella jonoja ovella”, hän kertoi. Hänen mukaansa erityisesti nuorempi väki etsii vintage-vaatteita yleisesti, kun pikamuoti on menettänyt suosiotaan.
Uusi lakialoite vaatii kaikkien uusien turkisten tuonnin ja myynnin kieltämistä Britanniassa, mutta se ei koskisi vintage-tuotteita. Kaplan painotti, että kaikki heidän liikkeessään myytävät turkikset ovat aitoja vintage-tuotteita 1950-1980-luvuilta.
BFTA varoitti, että kielto voisi vaarantaa tuhansia brittiläisiä työpaikkoja. ”Turkisteollisuuden standardit ovat korkeimpia eläintenpidon alalla, ja niitä valvotaan kansainvälisillä ja kansallisilla laeilla”, yhdistys korosti.
Lakialoitteen toinen käsittely parlamentissa on odotettavissa 4. heinäkuuta. Brittihallitus puolestaan kertoi luovansa ”selkeän tietopohjan tulevien toimien tueksi”, ja päivitetty eläinten hyvinvointistrategia on määrä julkaista myöhemmin tänä vuonna.
Lähde: bbc.com