Australian aselainsäädäntö koetuksella: Bondin joukkoampuminen paljasti monimutkaisen todellisuuden

Australiaa on pitkään pidetty maailmanlaajuisena esikuvana tiukassa aselainsäädännössä. Port Arthurin verilöyly vuonna 1996 johti yhteen historian laajimmista aseuudistuksista, ja maa nostettiin usein esimerkiksi siitä, miten poliittista tahtoa voidaan käyttää tehokkaasti joukkoampumisten ehkäisemiseksi.

Melkein 30 vuotta myöhemmin Bondi Beachin traaginen isku on kuitenkin paljastanut, että todellisuus on huomattavasti monimutkaisempi. Vaikka lait ovat tiukat, aseiden määrä on kasvanut, valvonnassa on aukkoja ja poliittinen kiista turvallisuuden ja yksilön oikeuksien välillä on jälleen kärjistynyt.

Port Arthur – tragedia, joka muutti koko maan

Huhtikuussa 1996 yksittäinen aseistautunut mies tappoi 35 ihmistä Australian Port Arthurin turistikaupungissa. Tapaus järkytti maata ja maailmaa, ja pakotti Australian poliittisen johdon nopeisiin ja laaja-alaisiin toimiin.

Tuolloinen pääministeri John Howard kokosi ennennäkemättömän poliittisen rintaman, joka ulottui kaikkiin osavaltioihin ja territorioihin. Tuloksena oli kansallinen aseuudistus, joka sisälsi muun muassa:

• automaatti- ja puoliautomaattiaseiden sekä vastaavien haulikoiden kiellon
• laajan aseiden takaisinosto-ohjelman, jossa yli 650 000 asetta luovutettiin viranomaisille ja hävitettiin
• pakolliset taustaselvitykset ja odotusajan asekaupoille
• itsepuolustuksen poistamisen hyväksyttävien aseen omistamisen perusteiden listalta.

Port Arthurin jälkeen Australiaa alettiin pitää mallimaana, aivan kuten Yhdistynyt kuningaskunta Dunblanen koulusurman jälkeen. Kuolemaan johtaneiden ampumatapausten määrä laski selvästi, ja pitkään vaikutti siltä, että tiukka linja oli vakiintunut osaksi Australian poliittista identiteettiä.

Bondi Beach: uusi isku herättää vanhat haavat

Bondi Beachin hyökkäys, jossa 15 ihmistä menetti henkensä juutalaisen hanukka-juhlan yhteydessä, nosti kivuliaat muistot Port Arthurista pintaan – erityisesti Roland Brownen kaltaisille pitkän linjan aseturvallisuuden puolestapuhujille.

Browne, nyt 66, oli Port Arthurin jälkeen yksi äänekkäimmistä tiukempien aselakien kannattajista. Ironista kyllä, Bondin joukkoampumisen tapahtuessa hän oli kotonaan Tasmaniassa tapaamassa muita asevalvonnan asiantuntijoita – tarkoituksenaan valmistautua hallituksen tapaamiseen, jossa oli tarkoitus vaatia juuri sellaisten aseiden kieltämistä, joita Port Arthurin ampuja käytti.

Kun uutiset Bondin iskusta saavuttivat hänet, yhtäläisyydet Port Arthuriin olivat välittömästi ilmeisiä:

• molemmat tapahtumat sijoittuivat erittäin julkisiin, turistien suosimiin kohteisiin
• uhrit olivat sattumanvaraisia, mikä lisäsi koko maan kokemaa turvattomuuden tunnetta
• aseet olivat laillisesti rekisteröityjä, mutta päätyivät radikalisoituneiden tekijöiden käsiin.

Browne sanoo olevansa syvästi pettynyt poliittiseen järjestelmään, joka hänen mielestään reagoi vasta sitten, kun järkyttävä tragedia on jo tapahtunut.

Aseiden määrä kasvaa – mutta yhä harvemmilla omistajilla

Vaikka Australiaa pidetään kansainvälisesti tiukan aselainsäädännön mallimaana, aseiden kokonaismäärä on kasvanut merkittävästi. Australia Institute -ajatuspajan raportin mukaan maassa on nykyisin yli neljä miljoonaa yksityisomisteista asetta – lähes kaksinkertainen määrä noin 20 vuoden takaiseen verrattuna.

Tämä tarkoittaa keskimäärin yhtä asetta seitsemää australialaista kohti. Rekisteröityjen aseiden määrässä kärjessä ovat Queensland, Uusi Etelä-Wales (NSW) ja Victoria, kun taas väkilukuun suhteutettuna eniten aseita on Tasmaniassa ja Pohjoisterritoriossa.

Yleisen käsityksen vastaisesti aseet eivät kuitenkaan ole vain maaseudun ilmiö. Raportin mukaan noin kolmannes NSW:n aseista sijaitsee suurkaupungeissa ja esikaupungeissa. Samalla aseet keskittyvät yhä harvemmille omistajille: keskimääräinen lupaa pitävä henkilö omistaa jo yli neljä asetta.

Kiista aseiden omistuskatosta

Yksi Roland Brownen keskeisistä vaatimuksista on valtakunnallinen katto sille, kuinka monta asetta yksittäinen luvanhaltija voi omistaa. Tällä hetkellä vain Länsi-Australiassa on käytössä rajoitus: maaliskuussa 2024 voimaan tulleiden lakien mukaan omistettavien aseiden enimmäismäärä vaihtelee viidestä kymmeneen luvan tyypistä ja aseiden mallista riippuen.

Bondin veriteossa kuolleeksi ammuttu epäilty, Sajid Akram, omisti kuusi rekisteröityä asetta. Browne katsoo, että valtakunnallinen katto pitäisi asettaa selvästi matalammalle – yhdestä kolmeen aseeseen lupakategoriasta riippuen.

Kaikki eivät kuitenkaan pidä rajoituksia mielekkäinä. Sporting Shooters Association of Australian toimitusjohtaja Tom Kenyon väittää, että pelkkä lukumääräkatto ei olisi muuttanut Bondin tapahtumia:

Hänen mukaansa kaksi radikalisoitunutta henkilöä olisi voinut aiheuttaa tuhoa myös muilla keinoilla, kuten raskaalla ajoneuvolla – viitaten Nizzan Bastille-päivän iskussa vuonna 2016 nähtyyn tragediaan, jossa kuoli 86 ihmistä. Kenyonin mielestä resurssit olisi parempi käyttää radikalisoitumisen ehkäisyyn ja tiedustelutiedon jakamisen parantamiseen.

Epätasainen lainsäädäntö ja porsaanreiät

Australian aselait eivät ole täysin yhtenäisiä, vaan vaihtelevat osavaltioittain ja territorioittain. Yleiset periaatteet ovat kuitenkin samankaltaisia: luvan saamiseksi on oltava yli 18-vuotias, läpäistävä turvallisuus- ja koulutusvaatimukset, todistettava olevansa ”sopiva ja kunnollinen henkilö” sekä esitettävä hyväksyttävä syy aseen omistamiselle.

Hyväksyttäviä syitä ovat muun muassa:

• harrastusmetsästys tai tuholaistorjunta
• tarkkuus- ja urheiluammunta
• työhön liittyvät tarpeet (esimerkiksi vartijat ja vankilaviranomaiset)
• maatalous ja eläinten hyvinvointi
• asekeräily.

Vuoden 1996 uudistuksissa oli tarkoitus estää alaikäisiä omistamasta aseita, mutta käytännössä tämä tavoite ei ole täysin toteutunut. Useissa osavaltioissa alaikäiset voivat käyttää aseita valvotusti: Pohjoisterritoriossa jo 10-vuotiaasta alkaen ja muualla tyypillisesti 12-vuotiaasta lähtien.

Toinen ongelma liittyy aseiden erilaisiin luokitteluihin. Ase, joka on kokonaan kielletty yhdessä osavaltiossa, saattaa olla laillinen toisessa. Tämä vaikeuttaa valvontaa ja luo mahdollisuuksia aseiden siirtymiselle alueelta toiselle.

Vertailu Yhdysvaltoihin ja Uuteen-Seelantiin

Australian linja eroaa jyrkästi Yhdysvalloista, jossa itsepuolustus on yksi yleisimmistä perusteista aseen omistamiselle. Yhdysvalloissa aseomistus ja aseväkivalta ovat moninkertaisesti yleisempiä: pelkästään viime vuonna maassa kirjattiin 488 joukkoampumista, joissa neljä tai useampi henkilö kuoli tai loukkaantui.

Myös Uusi-Seelanti kiristi lainsäädäntöään Port Arthurin esimerkin mukaisesti, kun valkoinen äärioikeistolainen murhasi 51 muslimia kahdessa Christchurchin moskeijassa vuonna 2019. Tuolloin maassa kiellettiin puoliautomaattiaseet ja käynnistettiin laaja takaisinosto-ohjelma.

Uudet toimet Bondin iskun jälkeen

Bondin tapahtumat saivat Australian poliittisen johdon liikkeelle poikkeuksellisen nopeasti. Uuden Etelä-Walesin pääministeri Chris Minns vaati tiukennuksia aselakeihin ja kysyi ääneen, miksi ”ihmiset, jotka eivät ole maanviljelijöitä tai työskentele maataloudessa, tarvitsevat massiivisia aseita”.

Alle vuorokaudessa iskun jälkeen pääministeri Anthony Albanese kutsui koolle hätäkokouksen, johon osallistuivat kaikkien osavaltioiden ja territorioden johtajat. Kokouksessa sovittiin uusista kiristyksistä ja periaatteellisesta sitoutumisesta kansalliseen aseiden takaisinosto-ohjelmaan – suurimpaan sitten vuoden 1996.

Suunnitellut toimet sisältävät muun muassa:

• uuden valtakunnallisen aseiden takaisinosto-ohjelman käynnistämisen
• tiukemman valvonnan korkeatehoisille, nopeasti latautuville kivääreille ja niiden lippaiden kapasiteetille
• säännölliset tarkistukset aseiden luvanhaltijoiden taustoihin ja olosuhteisiin, jotta radikalisoituminen tai mielenterveyden heikkeneminen huomattaisiin ajoissa.

John Howard on tukenut tiukempia lakeja, mutta hän on myös varoittanut näkemästä aselainsäädäntöä ainoana selityksenä Bondin tragedialle. Hänen mukaansa antisemitististen asenteiden kasvu on merkittävä osa tapahtumien taustaa.

Kansallinen rekisteri laahaa perässä

Yksi vuoden 1996 merkittävimmistä, mutta yhä keskeneräisistä uudistuksista on kansallinen aseiden rekisteri. Rekisterin tarkoitus on koota tiedot kaikista laillisista aseista ja luvanhaltijoista yhteen järjestelmään, jotta viranomaiset voisivat tehokkaammin seurata aseiden liikkeitä ja estää väärinkäytöksiä.

Käytännön toteutus on kuitenkin viivästynyt vuosikymmeniä. Viranomaisten arvion mukaan rekisterin odotetaan olevan täysin toiminnassa vasta vuoden 2028 puoliväliin mennessä. Työhön tuli vauhtia vasta vuonna 2022, kun Wieambillassa tapahtunut poliisien ja siviilin surma nosti rekisterin jälleen poliittiseksi prioriteetiksi.

Bondin isku on entisestään korostanut tarvetta saada rekisteri valmiiksi nopeasti ja varmistaa, että tiedustelutieto potentiaalisista uhkista välittyy tehokkaasti asevalvontaviranomaisille.

Metsästyksen rooli ja kiistanalainen ”harrastusmetsästys”

Yksi kiistanalaisimmista osa-alueista on niin sanottu harrastusmetsästys. Sajid Akram omisti metsästysluvan, ja Roland Brownen mielestä juuri tämä lupakategoria on liian väljästi määritelty ja siksi altis väärinkäytöksille. Hän esittää, että puhtaasti vapaa-ajan metsästykseen myönnettävät luvat pitäisi poistaa kokonaan tai muuttaa radikaalisti tiukemmiksi.

Tom Kenyon on jyrkästi eri mieltä. Hänen mukaansa metsästys tuottaa merkittävää yhteiskunnallista hyötyä, muun muassa vähentämällä haitallisten vieraslajien, kuten kanien, kettujen ja villien kissojen, määrää. Kenyon kertoo itse tarttuneensa ensimmäiseen aseeseen 10-vuotiaana ja jatkaneensa metsästystä koko elämänsä – nyt 53-vuotiaana hän metsästää säännöllisesti ja kilpailee pistooliammunnassa useita kertoja vuodessa.

Hän näkee metsästyksen ennen kaikkea yhteisöllisenä perinteenä ja perhettä yhdistävänä harrastuksena, jonka hän on siirtänyt myös omille lapsilleen.

Muuttuvat uhat: nopeasti latautuvat kiväärit

Port Arthurin jälkeen itse lataavat aseet kiellettiin, mikä vähensi selvästi aseisiin liittyviä kuolemia. Nyt asiantuntijat ovat kuitenkin huolissaan uudesta riskistä: tehokkaista, nopeasti latautuvista kivääreistä, joissa on usean laukauksen lipas.

Bondin iskussa käytettiin Brownen mukaan juuri tällaisia aseita. Videomateriaali näyttää ampujan tulittavan nopeasti jalankulkusillalta kohti Bondi Beachia. Ilman lipasta jokainen laukaus olisi edellyttänyt manuaalista latausta, mikä olisi hidastanut ammuntaa ja saattanut vähentää uhrien määrää – vaikka ei olisi poistanut uhkaa kokonaan.

Harvinaiset mutta järkyttävät joukkoampumiset

Joukkoampumiset ovat Australiassa edelleen harvinaisia verrattuna moniin muihin maihin, mutta yksittäiset tapaukset ovat olleet poikkeuksellisen tuhoisia. Vuonna 2018 Länsi-Australiassa isoisä tappoi vaimonsa, tyttärensä ja neljä lastenlasta ennen kuin riisti hengen itseltään – se oli pahin tapaus sitten Port Arthurin, kunnes Bondin isku tapahtui.

Roland Browne korostaa, että Australia on yleisesti ottaen turvallinen maa, mutta aseisiin liittyvät tapaukset – naapuririidoista jengiväkivaltaan – eivät ole poikkeuksellisia. Hänen mukaansa taustalla on usein huono aseen säilytys, mikä johtaa varkauksiin ja aseiden päätymiseen mustille markkinoille.

Yhteiskunnan vastuu ja uhrien perintö

Port Arthurin jälkeen Browne tapasi lukuisia selviytyjiä ja uhrien omaisia, muun muassa Walter Mikacin, jonka vaimo Nanette ja kaksi pientä tytärtä kuolivat verilöylyssä. Mikac perusti Alannah and Madeline Foundation -säätiön lastensa muistoksi ja on sittemmin ollut yksi näkyvimmistä aseväkivallan vastustajista Australiassa.

Bondin jälkeen Mikac kuvaili tapahtumaa ”hirvittäväksi muistutukseksi” siitä, että Australian on jatkuvasti varmistettava aselainsäädäntönsä riittävyys. Hänen mukaansa Port Arthurin jälkeen tehty yhteinen päätös asettaa yhteisön turvallisuus etusijalle on yhä yhtä tärkeä kuin 1990-luvulla.

Browne on samaa mieltä, mutta painottaa, että lainsäädäntö ei saa jäädä historiaan, vaan sitä on päivitettävä jatkuvasti vastaamaan teknologista kehitystä, muuttuvia uhkia ja yhteiskunnan arvoja. Hänen mukaansa on ”surullista, että näin musertava tragedia tarvitaan, jotta ihmiset havahtuvat kuuntelemaan”.

Aselainsäädännön haasteet myös muualla urheilussa ja turvallisuudessa

Keskustelu aseista ei rajoitu vain rikollisuuteen ja terrorismiin, vaan heijastuu myös urheiluun ja kansalliseen identiteettiin. Esimerkiksi kriketin kaltaisissa lajeissa puhutaan usein henkisestä kovuudesta, vastuusta ja siitä, miten joukkueet reagoivat vastoinkäymisiin. Samankaltaista sitkeyttä ja vastuunottoa vaaditaan myös päättäjiltä, kun on kyse aseturvallisuudesta ja kansalaisten suojelemisesta.

Tästä näkökulmasta on mielenkiintoista, miten Ben Stokes vaatii Englannin krikettimaajoukkueelta taistelutahtoa ratkaisevassa Ashes-testissä Adelaidessa – samaa peräänantamatonta asennetta kaivataan myös lainsäätäjiltä, jotka joutuvat tasapainoilemaan turvallisuuden, perinteiden ja yksilönvapauksien välillä.

Ei sisällä instagram post:eja