Chris Mason: Ratkaiseva hetki pääministeri Keir Starmerille

Heti kun ilmoitettiin, että pääministerin kansliapäällikkö Morgan McSweeney jättää tehtävänsä, aloin jutella lukuisten työväenpuolueen vaikuttajien kanssa – aina kabinetista takarivin kansanedustajiin – hahmottaakseni tunnelmaa ja ennen kaikkea sitä, mitä seuraavaksi voi tapahtua.

Iso-Britannian politiikka elää juuri nyt poikkeuksellisen fluidissa ja ailahtelevassa hetkessä. Mikään ei tunnu täysin mahdottomalta, eikä mikään kehityskulku enää varsinaisesti yllättäisi Westminsteriä seuraavia.

Kenen syy? Yksi asia on kaikille selvä

Se, ketä hallituksen nykyisestä sekasorrosta syytetään, riippuu kuulijasta. Myös vihan ja turhautumisen aste vaihtelee. Yksi asia on kuitenkin lähes universaali: työväenpuolueessa tunnustetaan laajasti, että Sir Keir Starmer on erittäin vaikeassa asemassa ja kohtaa poliittisesti hengenvaarallisen hetken.

Starmerin kanssa viikonloppuna puhuneet kuvailevat pääministeriä mieheksi, joka ymmärtää tilanteensa vakavuuden. Hän on yhä kiehuvan vihainen siitä, mitä hän kutsuu lordi Mandelsonin valheiksi, joihin hän myönsi menneensä mukaan. Erityisen katkera hän on itselleen siitä, että nimitti Mandelsonin Yhdysvaltain-suurlähettilääksi – päätöksen, jota pidetään nyt raskaana virhearviona.

Eräs puolueen johtohahmo tiivistää: ”Hän vihaa ajatusta, että on pettänyt ihmisten luottamuksen. Se sattuu häntä syvältä. Hän tietää tehneensä hyvin suuren virheen.”

Ensimmäinen viikko ilman Morgan McSweeneytä

Tuleva viikko on Starmerille ennennäkemätön myös henkilökohtaisella tasolla. Niin kauan kuin hän on tavoitellut poliittista johtajuutta – ja sen saatuaan – Morgan McSweeney on ollut hänen rinnallaan.

McSweeney oli mukana, kun Starmer haki työväenpuolueen johtajuutta kuusi vuotta sitten. Hän oli läsnä koko oppositiojohtajuuden ajan – aina Hartlepoolin täytevaalin raskaasta tappiosta, joka oli vähällä saada Starmerin jättämään politiikan, aina kesän 2024 murskavoittoon asti, joka nosti työväenpuolueen takaisin valtaan ja Starmerin Downing Streetille.

Miehet ovat luonteiltaan hyvin erilaisia. McSweeney on läpikotaisin poliittinen operatiivinen toimija, joka on marinoitunut työväenpuolueen sisäpolitiikassa vuosikymmeniä. Starmer taas saapui parlamenttiin vasta viisikymppisenä, ja hänen ideologinen taustansa on kevyt – hän on enemmänkin pragmaattinen juristi kuin perinteinen puolueideologi.

Nyt esiin nousee iso kysymys: millainen johtaja Starmer on ilman McSweeneytä vierellään? Vastaus alkaa hahmottua lähiviikkoina.

Salamanjohdattimen poistuminen – paine kohdistuu suoraan Starmeriin

Toinen kysymys kuuluu: mitä tapahtuu, kun myrsky jatkuu, mutta salamanjohdatin on irti? McSweeney sai viime kuukausina – osin oikeutetusti, osin ei – niskaansa suuren osan työväenpuolueen kansanedustajien tyytymättömyydestä Downing Streetin sekoiluihin. Hän oli se hahmo, johon salamat iskivät.

Nyt vaara Starmerille on se, että seuraava poliittinen salama ei enää osu kansliapäällikköön, vaan suoraan pääministeriin itseensä.

Osa kansanedustajista on aidosti murheissaan McSweeneyn lähdöstä. ”Loistava, dynaaminen, nopealiikkeinen, motivoiva – hän toi meidät tänne asti”, kuvailee yksi vuoden 2024 vaaleissa valituista uusista kansanedustajista.

Eräs pitkän linjan edustaja summaa: ”Tämä näytti väistämättömältä, mutta talosta lähtee samalla paljon poliittista osaamista, eikä se välttämättä ole hyvä asia.”

Toiset kuitenkin muistuttavat, että kaikista McSweeneyn onnistumisista huolimatta hän oli myös huoneessa, kun hallituksen virheet tapahtuivat – kerta toisensa jälkeen. Tätä erimielisyyttä tullaan varmasti puimaan julkisesti ja kulissien takana lähipäivinä.

Katse siirtyy täysin pääministeriin

Nyt olennaiset kysymykset eivät kuitenkaan koske enää eronnutta kansliapäällikköä, vaan itse pääministeriä. On huomionarvoista, että Starmerin liittolaisten ja kriitikoiden käyttämä kieli on yllättävän samanlaista. Tyyli, äänenpainot ja mieliala ovat yhtä tummasävyisiä: tunnelma on syvän synkkä.

”Tämä on yksi hänen viimeisistä yrityksistään”, toteaa yksi pääministeriä yhä tukeva johtohahmo.

Toinen lisää: ”Hänen on mentävä nyt ulos, nopeasti ja aivan eri tasolla kuin aiemmin kertomaan, kuka hän on, mitä hän haluaa tehdä ja miksi hän on edelleen oikea henkilö johtamaan maata.”

Starmerin odotetaan puhuvan maanantaina suljetussa työväenpuolueen parlamenttiryhmän (PLP) viikkokokouksessa. Tällä hetkellä ei ole varmaa, esiintyykö hän kameroiden edessä, mutta tilanne voi muuttua lyhyelläkin varoitusajalla.

PLP on juuri nyt Starmerin tärkein äänestäjäkunta. Pääministeri, joka ei hallitse oman parlamenttiryhmänsä luottamusta – kuten Starmer ei viime viikolla kyennyt – ei perinteisesti pysy virassa pitkään. Liz Truss on tästä tuorein esimerkki: juuri parlamenttiryhmän luottamuksen romahdus kaatoi hänen uransa.

Viimeinen mahdollisuus – vai vain lisäaikaa?

Yksi kansanedustaja kuvailee tilannetta ”viimeisen mahdollisuuden saluunaksi”. Harva sanoo tämän vahingoniloisesti – moni on pitkään toivonut aidosti Starmerin onnistumista sekä puolueen yhtenäisyyden palauttamista pitkän konservatiivihallitusten jakson jälkeen.

”McSweeneyn erottaminen osti hänelle aikaa. Mutta ehkä vain viikon. Sen jälkeen hermostuneisuus palaa moninkertaisena”, arvioi eräs kriittinen edustaja. Moni on jo nyt hermostunut – ja se näkyy käytäväkeskusteluissa.

Yksi kansanedustaja pohtii politiikan sattumanvaraisuutta – ajoituksen merkitystä. Entä jos lordi Mandelsoniin liittyvät paljastukset ja pääministerin asemaa horjuttanut kohu olisivat puhjenneet kaksi viikkoa aiemmin, ja tieto Gortonin ja Dentonin täytevaalista olisi tullut julki vasta nyt?

Olisiko Starmerilla tuossa tilanteessa ollut riittävästi auktoriteettia ja poliittista pääomaa estääkseen Andy Burnhamia asettumasta ehdolle täytevaalissa? Todennäköisesti ei, usean kansanedustajan mielestä.

Olisiko Burnhamin reitti mahdolliseen johtajuushaasteeseen näyttänyt silloin paljon selvemmältä, ottaen huomioon Starmerin nykyisen ahdingon? Monen mielestä kyllä. Nyt kuitenkin tilanne on toinen: Suur-Manchesterin pormestarin tie Westminsteriin on toistaiseksi tukossa – ja samalla myös hänen nousunsa puoluejohdon haastajaksi.

Ei selvää haastajaa – puolue jumissa epätietoisuudessa

Burnham on siis ulkona pelistä, entisen varapääministerin Angela Raynerin verotusasioita perkaa edelleen verohallinto, ja terveysministeri Wes Streetingiä pidetään laajalti lordi Mandelsonin suojattina – vaikka Streeting on viime päivinä kritisoinut Mandelsonia kovin sanoin.

Kaikki tämä johtaa siihen, että ”kenelläkään ei ole selvää käsitystä, mitä seuraavaksi tapahtuu”, kuten eräs työväenpuolueen sisäistä ilmapiiriä tarkasti seuraava vaikuttaja kuvailee. Yhtenäistä näkemystä seuraavasta liikkeestä ei ole; puolue on eräänlaisessa poliittisessa limbossa.

Starmer voi samalla vedota siihen, että juuri hän sai selkeän mandaatin äänestäjiltä viime yleisvaaleissa – toisin kuin mahdollinen seuraaja saisi. Hän on myös rakentanut henkilökohtaisia suhteita ja liittoumia muiden maailmanjohtajien kanssa, ei vähiten Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kanssa. Lisäksi yksi työväenpuolueen keskeisistä myyntivaltteista vaaleissa oli lupaus katkaista konservatiivien aikakauden lopulla nähty pääministerien karuselli.

Nyt edessä on kuitenkin tilanne, jota eräs vaikuttaja kuvaa ”mexicolaiseksi pattitilanteeksi” – kaikki osoittelevat toisiaan, mutta kukaan ei liiku ensin.

Toinen kuvaa: ”Pattitilanne voi olla pahin mahdollinen skenaario” – ja samalla myöntää, että juuri siihen puolue saattaa olla luisumassa.

Täytevaali, aluevaalit ja mahdollinen romahdus

Kaiken tämän päälle Gortonin ja Dentonin täytevaaliin on aikaa hieman yli kaksi viikkoa. Pian sen jälkeen vuorossa ovat suuret itsehallintoalueiden vaalit Skotlannissa ja Walesissa sekä mittava määrä paikallisvaaleja eri puolilla Englantia.

Ovatko nämä hetket Starmerille poliittisesti ”selviytyviä”, jos tulokset ovat huonoja työväenpuolueelle? Moni puolueen sisällä epäilee. ”Starmer ja Mandelson tulevat näkymään vaaliesitteissä, se on varmaa. Vain eivät meidän esitteissämme”, kiteyttää yksi Labourin kansanedustaja kyynisesti.

Samalla on hyvä muistaa, että poliittiset urat voivat myös nousta äkisti – aivan kuten nuoren hyökkääjän Hugo Ekitiken nopea nousu Liverpoolin uudeksi kulttisuosikiksi ja Valioliigan tähdeksi osoittaa jalkapallossa. Työväenpuolueessa ei tällä hetkellä kuitenkaan ole vastaavaa, laajasti hyväksyttyä ”uuden ajan tähteä”, joka voisi saumattomasti korvata Starmerin.

Viides pääministeri neljään vuoteen?

Nyt puolueessa odotetaan, miten seuraavat päivät, viikot ja kuukaudet kehittyvät. Sir Keir Starmer on kuudes pääministeri kymmenen viime vuoden aikana. Jos hän lähtisi tehtävästään lähikuukausina, Iso-Britannialla olisi viides pääministeri neljän vuoden sisällä – kehityskulku, joka olisi vielä muutama vuosi sitten tuntunut lähes käsittämättömältä, mutta joka on nyt täysin mahdollinen skenaario.

Silti on syytä huomata toinen puoli tarinasta. Useat Starmerin lähipiirissä korostavat, että pääministerin tahto pysyä virassa ja hänen ”itsevarmuutensa” ovat yhä vahvoja. Hän ei halua olla se johtaja, joka käynnistää uuden, kaoottisen myrskyn brittien politiikassa – vielä yhden dramaattisen jakson, jota äänestäjät seuraisivat hämmentyneinä.

Jos Starmer todella päättää taistella asemastaan loppuun asti, ja puolue ei kykene päättämään, mitä seuraavaksi tehdään, tästä voi kehittyä pitkä ja kuluttava jälkinäytös – ei nopea vallanvaihto. Siksi edes keskeiset pelurit eivät tällä hetkellä väitä tietävänsä, miten tarina päättyy. He myöntävät avoimesti, että lopputulema voi olla lähes mikä tahansa – äkillisestä erosta hitaaseen hiipumiseen tai yllättävään toipumiseen.

Yksi asia on kuitenkin varma: edessä on Starmerin uran ratkaisevin ajanjakso, ja sen myötä yksi Britannian lähihistorian jännittävimmistä poliittisista näytöksistä.

Ei sisällä instagram post:eja