John Robertson – rähjäisestä ”paksusta pojasta” Euroopan valloittaneeksi Nottingham Forest -ikoniksi

John Robertson, joka on kuollut 72-vuotiaana, kuuluu harvinaiseen seitsemän skotin joukkoon, jotka ovat voittaneet Euroopan cupin (nykyinen Mestarien liiga) kahdesti. Hän oli Nottingham Forestin menestysvuosien luova moottori, mies, joka kerta toisensa jälkeen ratkaisi isoimmat ottelut – usein näennäisen vaivattomasti ja vailla tähden elkeetöntä.

Robertson teki voittomaalin toisessa Forestin Euroopan cupin finaaleista, iski maalin Wembleyllä Englantia vastaan, viimeisteli MM-kisoissa ja voitti pokaaleja sekä pelaajana että valmentajana. Hänen uransa on tarina lahjakkuudesta, sinnikkyydestä ja siitä, miten ulkonäkö tai ensivaikutelma ei koskaan kerro koko totuutta jalkapalloilijasta.

Skotti, joka valloitti Euroopan kahdesti

Euroopan cupin voittaminen kerran on monelle pelaajalle uran huipentuma. Robertson teki sen kahdesti – ja oli ratkaisevassa roolissa molemmilla kerroilla. Nottingham Forestin satumainen nousu 1970–80-lukujen taitteessa on yksi urheiluhistorian uskomattomimmista tarinoista, ja Robertson oli sen ytimessä.

Hän kuului pieneen skottitähtien ryhmään, joka onnistui nousemaan manner-Euroopan huipulle aikana, jolloin englantilaisseurojen ylivalta Euroopan cupissa oli kiistaton. Robertsonin vasen jalka, peliäly ja kyky nousta esiin isoissa otteluissa tekivät hänestä painajaisen puolustajille ja sankarin Forest-faneille.

Brian Cloughin pelillinen ruumiillistuma

Nottingham Forestin entinen ei-toimiva johtaja sekä näyttelijä, käsikirjoittaja ja tuottaja Jonny Owen kuvaa Robertsonia pelaajaksi, joka ymmärsi täydellisesti manageri Brian Cloughin ajattelun.

Owensin mukaan Forestin viiden vuoden menestysjakso, jota pidetään paitsi jalkapallon, myös koko urheilun historian uskomattomimpana tarinana, rakentui kahden miehen ympärille: Brian Cloughin ja John Robertsonin. Clough loi vision – Robertson toteutti sen kentällä.

Robertson oli Cloughin pelifilosofian personifikaatio. Hän pelasi juuri niin kuin Clough halusi: yksinkertaisesti, tehokkaasti, rohkeasti pallon kanssa ja aina joukkueen etua ajatellen. Forestin niin sanotut “miracle men” – seuran menestynein sukupolvi – ovat yksimielisiä: joukkueen paras pelaaja oli John Robertson, eikä kateudesta näy jälkeäkään.

Jatkuvaa taikaa viikosta toiseen

Entinen BBC Nottinghamin toimittaja ja selostaja Mick Wormald kuvailee Robertsonia ajanjakson kiistattomaksi tähdeksi. Ei ainoastaan fanit, vaan myös valmennusjohto ja joukkuekaverit tiesivät, että juuri Robertson oli se pelaaja, jonka ympärille hyökkäyspeli rakentui.

Robertson oli poikkeuksellisen kestävä ja luotettava. Hän ei juuri jättänyt pelejä väliin, vaan esiintyi viikosta toiseen korkealla tasolla. Wormaldin mukaan hän teki lähes joka ottelussa jotain maagista – oli se sitten ratkaiseva syöttö, oivaltava harhautus tai voittomaali.

Wormald menee jopa niin pitkälle, että katsoo Robertsonin ansainneen vuoden 1980 Euroopan parhaan pelaajan palkinnon Karl-Heinz Rummeniggen sijaan. Hänen mukaansa Robertsonin tarina on esikuva ja toivon lähde monille: rähjäisen oloinen, hieman pyöreä poika, joka valloitti Euroopan kahdesti.

Syöttötaikuutta laitakaistalta

Nottingham Forestin kapteeni ja Robertsonin joukkuekaveri John McGovern tiesi, miten ratkaisuja syntyy: pallo mahdollisimman nopeasti Robertsonille. Kun Robertson sai pallon laidalla, kaikkien hyökkääjien oli vaistomaisesti suunnattava rangaistusalueelle – he tiesivät, että tarkka keskitys on tulossa.

McGovern korostaa Robertsonin uskomatonta tarkkuutta: hänen keskityksensä ja syöttönsä tavoittivat hyökkääjän juuri oikealla hetkellä, oikeaan paikkaan. Tämä teki hänestä hyökkääjien unelmakumppanin. Jokainen uusi hyökkääjä Forestissa oppi nopeasti, että Robertsonin kanssa pienikin etumatka puolustajaan saattoi riittää maaliin.

McGovern asettaa Robertsonin samaan kategoriaan George Bestin kanssa, vaikka ulkoinen olemus ei antanut ymmärtää supertähteydestä. Robertson ei näyttänyt perinteiseltä tähdeltä, mutta oli taidollisesti yhtä hyvä – ja isoissa otteluissa ehkä jopa ratkaisevampi.

Euroopan cupin finaaleissa Robertsonin panos oli kriittinen: ilman hänen poikkeuksellisia suorituksiaan Forest tuskin olisi nostanut pokaalia kahdesti. McGovernin mukaan joukkue saattoi aina luottaa Robertsoniin, kun panokset olivat suurimmat.

Ikoninen pelin sielu – ja arvostettu valmentaja

Myöhemmin Robertonin merkitys näkyi myös valmennuspuolella. Martin O’Neill, hänen entinen joukkuekaverinsa ja myöhemmin Celticissä hänen esimiehensä, kuvailee Robertsonia ”kauniiksi jalkapalloilijaksi”, joka hallitsi molemmat jalat ja omaasi poikkeuksellisen pelinäön.

O’Neill pitää Robertsonia joukkueen pelillisenä keskipisteenä – fulcrumina – joka harvoin oli poissa kokoonpanosta. Hänen osallistumisensa jokaiseen otteluun oli elintärkeää Forestin menestykselle. Saavutustensa ja pokaalijensa ansiosta Robertson on O’Neillin mielestä kiistaton jalkapalloikoni.

Robertsonin paluu Skotlantiin valmennustehtäviin, erityisesti apuvalmentajaksi Celticiin, merkitsi hänelle paljon. Hän pääsi lähemmäs perhettään, mutta myös jakamaan osaamistaan uudelle sukupolvelle. Pelaajat kunnioittivat häntä syvästi – ei vain hänen saavutustensa, vaan myös hänen ihmisläheisen otteensa vuoksi.

Monet huippupelaajat, myös Valioliigassa, ovat kertoneet, että Robertsonin ohjeet ja neuvot vaikuttivat merkittävästi heidän uraansa. Hän osasi puhua samaa kieltä laitapelaajien ja hyökkääjien kanssa, tarjoten konkreettisia vinkkejä sijoittumiseen, rytmiin ja ratkaisuihin hyökkäyskolmanneksella.

Superstarasta ikoniksi – fanien rakastama hahmo

Näyttelijä ja Nottingham Forest -fani Sherrie Hewson muistelee, miten nopeasti Robertson nousi tavallisesta pelaajasta supertähdeksi. Kun häntä seurasi kentällä, katsetta oli mahdoton irrottaa: nopeat suunnanmuutokset, kyky luikerrella puolustajien välistä ja ratkaisevat syötöt tai vedot tekivät hänestä poikkeuksellisen viihdyttävän pelaajan.

Hewson korostaa, että Robertsonilla oli kaikki, mitä huippujalkapalloilijalta vaaditaan: tekninen taito, pelisilmä, rohkeus pallon kanssa ja kyky toimittaa tulosta. Brian Clough antoi hänelle raamit ja suunnan, mutta varsinainen lahjakkuus oli Robertsonin omaa – se, mitä ei voi opettaa.

Perintö, joka ylittää tilastot

John Robertsonin ura ei ole vain lista maaleja, syöttöjä ja pokaaleja. Se on kertomus pelaajasta, joka näytti, että jalkapallossa tärkeintä ei ole ulkokuori, vaan kyky ratkaista otteluita ja nostaa koko joukkueen tasoa.

Hän oli mies, joka Nottinghamissa muistetaan ikuisesti siitä, että hän ”voitti heille Euroopan cupin toisen kerran”. Hän oli myös skotlantilainen ylpeydenaihe, joka edusti maataan Wembleyllä ja MM-näyttämöllä – ja teki sen tavalla, joka inspiroi tulevia sukupolvia.

Robertsonin tarina nivoutuu laajempaan kulttuuriseen ilmiöön, jossa vahvat persoonallisuudet ja omaleimaiset tyylit jättävät pysyvän jäljen populaarikulttuuriin. Samankaltaista luovaa, aikaa kestävää perintöä edustaa myös muotisuunnittelija Antony Pricen visionäärinen työ David Bowien ja Duran Duranin taustalla, joka osoittaa, miten yksi lahjakas yksilö voi muuttaa kokonaisen aikakauden ilmettä – aivan kuten Robertson muutti Nottingham Forestin ja eurooppalaisen seurajalkapallon historiaa.

John Robertsonin perintö näkyy jokaisessa laitapelaajassa, joka uskaltaa ottaa pallon jalkaan, haastaa vastustajan ja uskoo, että yksi tarkka keskitys voi muuttaa kaiken.

Ei sisällä instagram post:eja