Labour-puolueen synkkä tunnelma syvenee, kun Starmer yrittää hallita Mandelson–Epstein-kohua

Peter Mandelsoniin liittyvä kohu – jota voidaan jo varsin perustellusti kutsua skandaaliksi – on edennyt muutamassa päivässä niin nopeasti, että on vaikea ennustaa, missä vaiheessa se on, kun tätä luet. Selvää kuitenkin on, että Britannian Labour-puolueen kansanedustajien mieliala on päivän aikana selvästi synkentynyt.

Pääministerin kyselytunnista poliittinen myrsky

Tunnelma purkautui näkyvimmin parlamentin viikoittaisessa pääministerin kyselytunnissa (Prime Minister’s Questions). Pääministeri Sir Keir Starmerin sanat entisestä Labour-ministeristä, lordi Mandelsonista – tai pelkästä ”Mandelsonista”, kuten hän häntä johdonmukaisesti kutsui – olivat poikkeuksellisen kovia. Starmer vältti tarkoituksella arvonimen käyttämistä, vaikka juuri tästä tittelistä hallitus nyt pyrkii hänet riisumaan.

Starmer syytti Mandelsonia maan, parlamentin ja Labour-puolueen pettämisestä. ”Hän petti meidät”, pääministeri totesi, ja jatkoi toteamalla, että Mandelson oli ”valehdellut toistuvasti”. Kielenkäyttö oli selvästi harkittua ja suunniteltu heijastamaan sitä raivoa ja turhautumista, jota monet Labourin kansanedustajat tällä hetkellä tuntevat – mukaan lukien Starmer itse, kuten hän toisti useaan otteeseen.

Myöntö Epstein-suhteesta horjuttaa luottamusta

Labour-kansanedustajia ei kuitenkaan hätkähdyttänyt pelkästään Starmerin poikkeuksellisen ankara retoriikka, vaan erityisesti se, mitä hän sanoi sen jälkeen. Pääministeri myönsi selvästi tienneensä, että Mandelson oli jatkanut jossain määrin yhteydenpitoa Jeffrey Epsteiniin tämän tuomion jälkeen.

Tämä oli ollut jo pitkään implisiittisesti läsnä hallituksen linjauksissa. Mandelsonin nimityksen aikaan Yhdysvaltain-suurlähettilääksi oli julkista tietoa, että hänellä oli ollut yhteyksiä Epsteiniin. Starmerin puolustus on, että hän ymmärsi vasta myöhemmin Mandelsonin ja Epsteinin ystävyyden todellisen syvyyden.

Silti se, että Starmer lausui tämän myöntäen ääneen parlamentissa, järkytti monia Labour-edustajia. Useat heistä pelkäävät, että pääministeri sitoo nyt myös oman poliittisen uskottavuutensa Mandelson-tapauksen ympärille tavalla, josta voi olla vaikea irtautua, jos uusia tietoja paljastuu.

Oppositio iskee: syytökset ”peittelyn” mahdollistamisesta

Tilannetta kiristi entisestään konservatiivijohtaja Kemi Badenoch, joka onnistui henkilöimään kiistan yksittäisiin Labour-kansanedustajiin. Hän varoitti, että jos he tukevat hallituksen linjaa, he saattavat itse tulla osallisiksi mahdolliseen ”peittelyyn” – sanaan, joka on brittiläisessä poliittisessa kulttuurissa erityisen latautunut.

Useat Labour-lähteet kuvailevat Badenochin puheenvuoron osuneen hermoon: se nosti esiin pelon siitä, että Mandelson-kohu ei enää ole vain yksittäisen ex-ministerin ongelma, vaan uhkaa tarttua koko puolueen maineeseen ja sen johtoon.

Labourin sisäinen paniikki ja vahingon arviointi

Pääministerin kyselytunnin jälkimainingeissa Labour-toimijat olivat harvinaisen yksimielisiä tilanteen vakavuudesta. Eräs puolueen korkea lähde arvioi: ”Tämä on huonoa. Tämä tulee selvästi aiheuttamaan todellista vahinkoa ja vie kaiken hapen pois muilta aiheilta, joista oikeasti haluaisimme puhua.”

Yksi ministeri tiivisti tunnelman lyhyesti: ”Tämä on hyvin, hyvin huonoa.” Toinen ministeri kuvasi tilannetta melkein apokalyptisin termein: ”Olemme olleet jo hetken ’lopun aikojen’ tilassa. Kysymys on vain siitä, kuinka pitkä tämä loppu on.”

Poliittisesti tilanne on erityisen hankala, koska Labour oli vielä hiljattain vahvassa nousussa ja Starmer nautti yhtä suurinta parlamentaarista enemmistöä Britannian historiassa. Nyt puolueen sisällä pelätään, että Mandelson-kohu voi nopeasti horjuttaa tätä etulyöntiasemaa ja rapauttaa luottamusta hallituksen eettiseen selkärankaan.

Asiakirjakiista ja Intelligence and Security Committee kompromissin ytimessä

Yksi kriisin näkyvimmistä ilmentymistä on kiista siitä, mitä Mandelsoniin liittyviä asiakirjoja hallitus on valmis luovuttamaan parlamentille. Alkuperäisen suunnitelman mukaan hallitus aikoi julkaista laajan joukon dokumentteja, jättäen pois vain ne, joiden katsottiin vaarantavan kansallista turvallisuutta tai kansainvälisiä suhteita.

Merkittävä osa Labour-kansanedustajista on kuitenkin antanut ymmärtää, ettei se luota hallituksen kykyyn tai haluun tehdä tätä karsintaa puolueettomasti. Luottamuspula on niin syvä, että tarvittiin uusi kompromissi: näyttää siltä, että Intelligence and Security Committee (ISC) – erityisen turvallisuusselvityksen saaneista kansanedustajista ja ylähuoneen jäsenistä koostuva poikkipuolueellinen elin – tulee osallistumaan asiakirjojen läpikäyntiin ja rajaamiseen.

Entinen varapääministeri Angela Rayner oli yksi ensimmäisistä, joka puuttui keskusteluun ja vaati ISC:n roolin vahvistamista. Hänen väliintulonsa nähtiin merkkinä siitä, että puolueen kokeneet nimet ymmärtävät, kuinka syvästi luottamus hallituksen käsittelytapaan on murentunut.

Teatteria parlamentin käytävillä – muistumia Brexit-ajasta

Toimittajapaikoilta alahuoneen istuntosalin yläpuolelta näkyi harvinaisen intensiivinen kulissien takainen neuvottelu, kun kompromissia yritettiin sorvata reaaliajassa samaan aikaan, kun julkinen keskustelu salissa jatkui.

Viiden minuutin ajan hallituksen pääpiiskuri Jonathan Reynolds ja konservatiivien pääpiiskuri Rebecca Harris kävivät keskusteluja puhemiehen istuimen takana. Heihin liittyivät pian kokenut Labour-edustaja Dame Meg Hillier sekä konservatiiviparlamentaarikko Jeremy Wright, ISC:n varapuheenjohtaja. Neuvottelun puolivälissä paikalle saapui myös alahuoneen johtaja Sir Alan Campbell, kun Reynolds kirjasi muistiinpanoja suoraan esityslistaansa.

Näky muistutti monia Brexit-vuosista, jolloin parlamentti oli jatkuvassa pattitilanteessa ja hallituksella ei ollut toimivaa enemmistöä. Ironista kyllä, juuri nyt Sir Keir Starmerilla on teoreettisesti yksi Britannian historian suurimmista enemmistöistä – mutta Mandelson-kohu on osoittanut, että suuri enemmistö ei takaa poliittista vakautta, jos luottamus alkaa murentua.

Synkkenevä viikko Labourille ja laajempi luottamuskriisi

Keskustelun kaoottisuus ja nopea käänne kompromissiin ovat vain yksi esimerkki siitä, kuinka rajusti Labour-puolueen mieliala on viikon aikana synkentynyt. Mandelsonin pitkät ja kiistanalaiset yhteydet Jeffrey Epsteiniin ovat nostaneet pintaan laajemman keskustelun poliittisesta vastuusta, eliitin verkostoista ja siitä, kuinka avoimesti vallankäyttäjien suhteita tulisi tarkastella.

Moni Labourin sisällä pelkää nyt, että puolueen lupaus ”puhdistaa politiikka” ja palauttaa luottamus julkiseen päätöksentekoon on vaarassa näyttää tyhjältä, jos Mandelson-jupakkaan ei kyetä vastaamaan uskottavasti ja läpinäkyvästi. Pidemmällä aikavälillä kysymys ei koske vain yhtä entistä ministeriä, vaan koko poliittisen järjestelmän kykyä käsitellä valtaeliitin väärinkäytöksiä.

Kansainvälinen ulottuvuus ja vertailukohtia mielenosoituksista

Mandelson-kohu asettuu myös laajempaan kansainväliseen kontekstiin, jossa luottamus poliittiseen eliittiin on monin paikoin heikentynyt. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on nähty laajoja mielenosoituksia, kun kansalaiset ovat kokeneet viranomaisten ja poliittisen johdon ylittäneen hyväksyttävän vallankäytön rajat. Samankaltaista epäluottamusta kuvastivat Yhdysvaltojen eri kaupungeissa ICE-viraston toimia vastaan järjestetyt massaprotestit, joissa Minneapolis nousi protestien keskiöön. Näissäkin tilanteissa ytimessä on ollut kysymys vallankäyttäjien tilivelvollisuudesta ja siitä, missä kulkee hyväksyttävän toiminnan raja.

Britanniassa Mandelson–Epstein-kohu voi toimia katalysaattorina vastaavalle keskustelulle: kuinka läpinäkyvästi poliitikkojen suhteita liike-elämän vaikuttajiin ja varakkaisiin lahjoittajiin tarkastellaan, ja mitä tapahtuu, kun yhteydet osoittautuvat moraalisesti kyseenalaisiksi.

Yksi asia on ainakin Labourin sisällä nyt kiistaton: tämä ei ole lyhytkestoinen kohu, joka katoaa otsikoista muutamassa päivässä. Skandaali on jo jättänyt jälkensä puolueen sisäiseen ilmapiiriin – ja sen poliittinen jälkipyykki voi määrittää Starmerin hallituksen tulevaisuuden suunnan paljon pitempään kuin yksittäinen viikko Westminsterissä.

Ei sisällä instagram post:eja