Onko Trump–Starmer-bromanssi ohi? Britannian ja Yhdysvaltojen suhde kovassa myllerryksessä
Donald Trumpin ja Ison-Britannian pääministerin Keir Starmerin välinen lämpöinen alkusuhde on nopeasti muuttunut etäiseksi ja ajoittain vihamieliseksi. Muutos heijastuu koko transatlanttiseen suhteeseen ja vaikuttaa suoraan brittien arkeen aina polttoaineen hintaa myöten.
Epätodennäköinen poliittinen bromanssi
Alun perin kaikki näytti yllättävän hyvältä. Kamerarakkautta osoittava, oikeistolainen liikemiespresidentti ja hillitty, vasemmistolainen lontoolainen juristi löysivät nopeasti yhteisen sävelen. Syyskuussa 2024 kaksikko vietti kaksi tuntia illallisella Trump Towerissa – tapaamista kuvailtiin suorastaan kohtalokkaaksi poliittiseksi kohtaamiseksi.
Vain viisi kuukautta myöhemmin, Valkoisessa talossa, Starmer veti esiin kuninkaan virallisen kutsun Trumpille. Presidentin reaktion kerrottiin olleen lähes kehräävä. Tämä yllättävän vahva Trump–Starmer-suhde nähtiin yhtenä harvoista kirkkaista onnistumisista pääministerin vaikean ensimmäisen hallitusvuoden aikana.
Downing Streetin viestintäkoneisto nosti suhteesta toistuvasti esiin esimerkin siitä, että huolellisesti suunniteltu viehättelykampanja Washingtonissa oli toiminut. Todisteeksi tarjottiin sitä, että Britannia nautti kilpailijoitaan paremmasta kauppasuhteesta Yhdysvaltoihin.
Ystävyyden rakoilu tuo myös poliittisia mahdollisuuksia
Nyt tuo sama suhde näyttää kuitenkin purkautuvan silmien edessä. Yllättäen myös tästä on muodostumassa Starmerille poliittinen mahdollisuus. Pääministeri näyttää tulevan yhä mukavammaksi sen kanssa, että hän käyttää jännitteitä hyväkseen kotimaan politiikassa.
Aiemmin Downing Streetin vakioreaktio, kun Valkoisesta talosta tuli otsikoita repivä lausunto, oli kuivakka: ”Emme kommentoi” tai ”mitä tästä olisi voitettavissa?”. Britannian hallitus pyrki hienovaraisesti erottamaan linjaeroja Yhdysvaltoihin esimerkiksi kauppasotien, Palestiinan tunnustamisen tai Grönlannin tulevaisuuden kaltaisissa kysymyksissä. Kritiikki kohdistettiin periaatteessa politiikkaan, ei henkilöön – ei presidenttiin itseensä.
Käännekohta: Iranin sota ja brittitukikohtien käyttö
Kaikki muuttui, kun Trump ja Starmer ajautuivat avoimeen erimielisyyteen siitä, saako Yhdysvallat käyttää Ison-Britannian sotilastukikohtia Iranin sodassa. Tämä kiista toimi vedenjakajana.
Sen jälkeen presidentti on tulittanut Starmeria julkisuudessa: hän on todennut, ettei Starmer ole ”mikään Winston Churchill”, jakanut pilkkaavan tv-sketsin pääministeristä ja jopa imitoinut tämän ääntä lehdistötilaisuudessa. Jos tämä on julkinen linja, on helppo kuvitella, kuinka kireää sävy on kahdenvälisissä puhelinkeskusteluissa.
Downing Streetin viralliset tiivistelmät – niin sanotut readoutit – eivät paljasta mitään, ja virkamiehet Whitehallissa pysyvät tiukasti vaiti. Todennäköisesti vasta Sir Keirin tuleva muistelmateos kertoo, mitä kulissien takana todella sanottiin.
Liittolaisesta painostajaksi?
Pääministeri uskoo, että Trumpin toistuvat tölväisyt ovat tietoista painostusta, jolla pyritään pakottamaan Britannia muuttamaan kantaansa Iran-politiikassa. Starmer on julkisesti vakuuttanut, ettei aio taipua.
Entiset hallituksen neuvonantajat puhuvat avoimemmin – ja usein huomattavasti kriittisemmin – transatlanttisista suhteista. Ulkoministerinä toimineen David Lammyn neuvonantajana työskennellyt Ben Judah kuvasi tuoreessa kirjoituksessaan, kuinka Yhdysvallat ei enää pelkästään tee yhteistyötä liittolaisena, vaan käyttää Britanniaa ”vasallivaltiona” ja painostaa sen päätöksiä.
Judahin mukaan oli pysäyttävä hetki tajuta, että lähin liittolainen, supervalta jonka varaan Iso-Britannia on rakentanut koko turvallisuusstrategiansa, on muuttunut ”arvaamattomaksi, tunnepitoiseksi ja epäjohdonmukaiseksi”.
Myös entinen Naton brittikomentaja Richard Shirreff on todennut, että Yhdysvallat käyttäytyy yhä enemmän ”saalistajan” kuin tasavertaisen liittolaisen tavoin.
Starmer kiristää linjaa – hienovaraisesti
Harva nykyinen brittivirkamies uskaltaa sanoa saman yhtä suoraan, mutta pääministerin tyyli on silti selvästi muuttumassa. ITV Newsille antamassaan haastattelussa Starmer myönsi olevansa ”kyllästynyt siihen, että perheiden laskut nousevat ja laskevat ympäri maata Putinin tai Trumpin toimien takia”.
Seuraavana päivänä hän kuitenkin vältti toistamasta näitä sanoja toimittajan kysyessä asiasta uudelleen. Lähipiirin mukaan tämä oli tietoinen tasapainottelu: suhteella Yhdysvaltoihin ei haluta turhaan leikkiä, vaikka kritiikkiä esitetäänkin.
”Suhtaudumme yhä niin, että suhde on äärimmäisen tärkeä”, eräs Starmerin liittolainen selitti. ”Siksi hän ei tahallaan räjäytä sitä. Hän on ollut mitattu ja rauhallinen, eikä hae draamaa tai heittele solvauksia.”
Starmerin lausunnot seurasivat valtiovarainministeri Rachel Reevesin kommentteja, joissa tämä ilmaisi suuttumuksensa Trumpin päätöksestä aloittaa sotilaalliset iskut. Reeves muistutti, että sota ”aiheuttaa tällä hetkellä todellista taloudellista ahdinkoa ihmisille”.
Elinkustannuskriisi politiikan ytimessä
Hallituslähteet myöntävät, että kaikki nämä puheenvuorot nojaavat yhteen teemaan: elinkustannuksiin. Ministerit tietävät, että äänestäjät ovat turhautuneita bensiinin ja dieselin kallistumiseen. Siksi hallitus pyrkii irtisanoutumaan niistä ulkoisista tekijöistä – Putinista, Trumpista ja Iranin sodasta – jotka heiluttavat hintoja.
Iranin kriisi tarjoaa Starmerille poliittisen tilaisuuden erityisesti ennen vaikeita paikallis- ja aluevaaleja 7. toukokuuta. Hän on pitkälti pysytellyt poissa varsinaiselta kampanjakentältä ja hyödyntänyt istuvan pääministerin etua: hän on kutsunut koolle yritysjohtajia, johtanut hätäkokousta (Cobra), pitänyt kriisitiedotustilaisuuksia ja kiertänyt Persianlahden alueella näyttäytymässä johtajana.
Starmerin lähipiiri pitää hänen Iran-linjaansa vahvana, ja haluaa, että hän puhuu siitä jatkossakin. ”Ehkä hän ei osunut aivan oikeaan viljelijöiden perintöveropäätöksessä”, myöntää eräs hallituksen sisäpiiriläinen. ”Mutta Iran-päätös oli todella merkittävä. Ja siinä hän oli täysin oikeassa.”
Johtajuushaasteet vaikeutuvat kriisin keskellä
Jatkuva kansainvälinen kriisi tekee mahdollisesta työväenpuolueen sisäisestä johtajuushaasteesta huomattavasti hankalamman. Starmerin sisäiset kriitikot joutuvat nyt harkitsemaan tarkkaan, kuinka uskottavaa olisi horjuttaa pääministeriä tilanteessa, jossa Britannia on syvällä Iranin sodan ja Yhdysvaltojen painostuksen keskellä.
Osa entisistä brittidiplomaateista uskoo, että Trumpin ja Starmerin välinen henkilökohtainen suhde on korjauskelvoton, vaikka Trump on tunnettu nopeista mielenmuutoksistaan. On hyvä muistaa, että hän on aiemminkin valinnut lähipiiriinsä ihmisiä, jotka ovat julkisesti vastustaneet häntä. Varapresidentti JD Vance kuvaili itseään aiemmin ”Never Trump” -mieheksi, ja ulkoministeriksi nostettu Marco Rubio luonnehti Trumpia aikanaan ”huijariksi”.
Starmerin neuvonantajat ovat silti kohtuullisen optimistisia johtajien kyvystä tehdä yhteistyötä jatkossakin. ”Heillä on yhä suhde. Molempien maiden etu on, että yhteistyö jatkuu”, eräs lähde sanoo. Kukaan ei kuitenkaan kiistä, että jännitteet ovat kasvaneet.
Muuttuva strategia: Eurooppa, puolustus ja energia
Vaikka sotilaallinen ja tiedusteluyhteistyö Britannian ja Yhdysvaltojen välillä jatkuu, hallituslähteet korostavat, että laajempi strateginen suunta on liikahtamassa. Iso-Britannia lisää puolustusmenojaan, hakee tiiviimpää suhdetta Euroopan unioniin ja panostaa vahvemmin energiaomavaraisuuteen vähentääkseen riippuvuuttaan Yhdysvalloista ja Lähi-idän kriiseistä.
Samantyyppinen konservatiivisen liikkeen sisäinen uudelleenasemointi näkyy myös Yhdysvalloissa, missä Trumpin tukemat ehdokkaat muokkaavat republikaanipuoluetta uuteen suuntaan. Esimerkkinä tästä on Trumpin tukema republikaani Clay Fuller, joka voitti vaalit ja syrjäytti Marjorie Taylor Greenen. Tällaiset muutokset vaikuttavat väistämättä myös siihen, millaista transatlanttista kumppanuutta Lontoo voi tulevina vuosina odottaa Washingtonilta.
Kuningas yrittää paikkailla, Trump twiittaa
Kuninkaan odotetaan yrittävän hienovaraista sovittelua tulevalla Washingtonin-vierailullaan. Brittiläisen monarkian rooli on perinteisesti ollut rakentaa sillanpääasemia yli hallitusten ja poliittisten kausien. Silti Whitehallissa myönnetään, että todellinen ongelma on Trumpin arvaamattomuus.
Eräs virkamies kiteytti tunnelman huokaisten: ”Istumme joka ilta odottamassa, mitä seuraava twiitti tuo tullessaan.” Niin kauan kuin Valkoinen talo johtaa ulkopolitiikkaa sosiaalisen median kautta, Trump–Starmer-suhde pysyy hauraana – ja sekä Britannia että muu Eurooppa joutuvat sopeutumaan jatkuvaan epävarmuuteen.
Ei sisällä instagram post:eja
