Saksan AfD:n Venäjä-linja repii puoluetta: johtaako Moskovan myötäily poliittiseen umpikujaan?
Vakoilukohuissa rypeävä ja mielipidemittauksissa Saksan suosituimmaksi puolueeksi noussut Vaihtoehto Saksalle (AfD) käy läpi syvää sisäistä kriisiä. Erimielisyydet Venäjä-suhteesta, Ukrainan sodasta ja suhteesta länteen ovat ajaneet puoluejohdon avoimeen törmäyskurssiin, mikä horjuttaa AfD:n uskottavuutta juuri hetkellä, jolloin sen mahdollisuudet hallitusvastuuseen ovat muutenkin kyseenalaiset.
Brics-matka Venäjälle laukaisi sisäisen kapinan
Viimeisin kohu sai alkunsa, kun osa AfD:n kansanedustajista päätti matkustaa Venäjän Sotšiin Brics-kokoukseen puheenjohtaja Alice Weidelin selkeää kieltoa uhmaten. Puolue on jo pitkään tunnettu Ukrainan aseellisen tukemisen vastustajana ja Venäjä-myönteisistä kannoistaan, minkä vuoksi AfD:tä on syytetty jopa maanpetturuudesta ja Kremlin hyväksi tehdystä vakoilusta.
Venäjä-mieliset eivät ole AfD:ssä marginaalinen ryhmä, vaan heitä on nostettu näkyvästi kärkiehdokkaiksi sekä parlamentti- että eurovaaleissa. Tämä tekee puolueen sisäisestä linjakiistasta entistä räjähdysherkemmän, sillä kyse ei ole vain yksittäisistä kommenteista, vaan koko puolueen strategisesta suunnasta.
Alice Weidel tyrmäsi Venäjä-matkan – pelkona tie hallitukseen katkeaa
AfD:n toinen puheenjohtaja Alice Weidel pyrkii rakentamaan puolueelle uskottavampaa ja maltillisempaa julkikuvaa. Siksi hän vastusti jyrkästi Brics-matkaa ja kielsi puolueen edustajia tapaamasta kokouksessa Venäjän entistä presidenttiä Dmitri Medvedeviä, joka tunnetaan Kremlin propagandan näkyvänä äänitorvena.
Weidelin mukaan AfD:llä ei ole mitään voitettavaa näyttäytymällä Moskovan läheisenä liittolaisena tilanteessa, jossa Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on tuomittu laajasti kansainvälisen oikeuden vastaisena.
Puolueen parlamenttiryhmä asettui kuitenkin Weidelin linjaa vastaan ja tuki edustajia, jotka matkustivat hänen kiellostaan huolimatta Sotšiin. Tämä korostaa sitä, kuinka syvä jakolinja Venäjä-politiikassa kulkee puolueen sisällä.
Tino Chrupalla puolustaa Venäjä-linjaa – ”Puola voi olla uhka, ei Venäjä”
AfD:n toinen puheenjohtaja Tino Chrupalla edustaa selvästi pehmeämpää linjaa Moskovaa kohtaan. Saksan ZDF-kanavan tv-ohjelmassa hän asettui avoimesti puolustamaan sekä omaa Venäjä-politiikkaansa että presidentti Vladimir Putinia.
Chrupallan mukaan Venäjä ei muodosta tällä hetkellä mitään todellista uhkaa Saksalle. Sen sijaan hän nosti esiin Puolan mahdollisena uhkatekijänä viitaten tapaukseen, jossa puolalainen tuomari kieltäytyi luovuttamasta Nord Stream -kaasuputken sabotoinnista epäiltyä ukrainalaista.
Kommentillaan Chrupalla käänsi huomion pois Venäjän aggressiosta ja antoi ymmärtää, että myös Nato-maa Puola voisi uhata Saksaa. Tämä tulkittiin Saksassa laajalti Kremlin narratiivia tukevaksi puheeksi.
Seuraavana aamuna Chrupalla toisti kantansa ja vaati Saksan nopeaa liennytystä suhteessa Venäjään. Hänen mukaansa Saksan tulisi ”rakentaa rauhaa sodanlietsonnan sijaan”, mikä asettaa AfD:n suoraan vastakkain Saksan hallituksen ja EU-linjan kanssa.
CDU/CSU: AfD on ”Moskovan äänitorvi”
Chrupallan lausunnot saivat välittömän vastareaktion Saksan suurimmalta oppositiovoimalta CDU/CSU:lta. Konservatiiviliiton edustajat syyttivät AfD:tä siitä, että puolue toimii ”Moskovan äänitorvena” ja antaa Venäjän käyttää itseään hybridisodankäynnin välineenä Eurooppaa vastaan.
AfD:n parlamenttiryhmä kiistää jyrkästi syytökset ja muistuttaa sitoutuneensa päätöslauselmaan, jossa Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuomitaan ”yksiselitteisesti kansainvälisen oikeuden vastaisena hyökkäyssotana”. Samalla AfD kuitenkin vastustaa johdonmukaisesti Ukrainan aseellista tukemista, Venäjän vastaisia pakotteita sekä ukrainalaispakolaisten vastaanottamista, mikä käytännössä palvelee Kremlin etuja.
Vakoiluepäilyt ja Venäjä-kytkökset varjostavat AfD:tä
AfD:n maineeseen varjonsa heittävät myös useat vakoiluskandaalit ja epäilyt ulkomaiden vaikutusvallasta. Thüringenin osavaltion sisäministeri, sosiaalidemokraatti Georg Maier, syytti syksyllä AfD:tä Saksan infrastruktuuritietojen urkkimisesta Venäjän hyväksi.
Lisäksi AfD:n europarlamentaarikko Maximilian Krah on tutkinnan kohteena sen jälkeen, kun hänen avustajansa tuomittiin vakoilusta Kiinalle. Tapaus vahvistaa kuvaa puolueesta, jonka ympärillä pyörii poikkeuksellisen paljon ulkomaisia kytköksiä ja turvallisuusriskejä.
Jo vuonna 2015 puolueen perustaja Bernd Lucke vetäytyi AfD:stä ja ilmoitti syyksi puolueen Venäjä-myönteisen suunnan ja länsivastaisuuden. Siitä lähtien AfD:tä on toistuvasti epäilty siitä, että se pyrkii tietoisesti murentamaan Saksan perinteistä länsiorientaatiota.
Äärioikeistolaiseksi luokiteltu – tiedustelupalvelu varoittaa demokratiavaarasta
Saksan liittovaltion tiedustelupalvelu BfV päätti keväällä luokitella AfD:n oikeistoradikaaliksi ääriliikkeeksi, jonka tavoitteena on horjuttaa Saksan demokraattista järjestelmää. Päätös on poikkeuksellisen kova ja kertoo viranomaisten kasvavasta huolesta puolueen radikalisoitumisesta. AfD on vienyt päätöksen oikeuteen ja kiistää olevansa uhka demokratialle.
Myös liittovaltion poliisi on todennut jo aiemmin, että osat AfD:n organisaatiosta ovat todistettavasti äärioikeistolaisia. Tämä vaikeuttaa puolueen mahdollisuuksia löytää yhteistyökumppaneita, vaikka kannatusluvut ovatkin monilla alueilla huipussaan.
Kannatuksen ydin Itä-Saksassa – Venäjä-suhde jakaa maata
AfD:n vahvin kannatus löytyy entisen DDR:n eli Itä-Saksan alueelta. Siellä historiallinen ja emotionaalinen suhde Venäjään on perinteisesti lämpimämpi, autoritaarista järjestelmää kohtaan tunnetaan nostalgiaa ja länteen suhtaudutaan kriittisemmin. Tämä heijastuu myös puolueen Venäjä-linjaan: itäsaksalaiset äänestäjät suhtautuvat usein ymmärtäväisemmin Moskovaa kohtaan.
Länsi-Saksassa tilanne on toinen. Siellä moni äänestäjä vierastaa jyrkkää maahanmuuttovastaisuutta, avoimia yhteyksiä Venäjään sekä EU-kriittistä linjaa. Juuri näitä epäluuloja Alice Weidel yrittää hälventää pehmentämällä AfD:n imagoa ja viemällä puoluetta kohti perinteistä konservatiivista profiilia.
Weidel tasapainottelee: suhteet Orbániin, länteen ja Trump-leiriin
Weidel edustaa AfD:n verrattain maltillisempaa Alternative Mitte -siipeä. Hän on pyrkinyt rakentamaan siltoja sekä itään että länteen – tapaamalla muun muassa Unkarin autoritaarisen pääministerin Viktor Orbánin, joka on tunnettu Ukrainan tuen jarruttajana, mutta myös pyrkimällä parantamaan yhteyksiä Yhdysvaltoihin ja länsimaiseen oikeistoon.
AfD järjesti keväällä keskustelutilaisuuden, jossa mukana oli Donald Trumpin entinen neuvonantaja sekä teknologiamiljardööri Elon Musk. Taustalla on ajatus, että AfD voisi linkittyä kansainväliseen oikeistopopulistiseen liikkeeseen ja hyötyä niin sanottujen Maga-kannattajien tuesta Yhdysvalloissa.
Kuitenkin Chrupallan kaltaiset lausunnot Venäjästä ja Puolasta uhkaavat Weidelin strategiaa. CDU:n liittopäiväedustaja ja parlamentin tiedustelukomitean jäsen Marc Henrichmann arvioi, että Weidel pelkää juuri tällaisen Moskovaa myötäilevän retoriikan murentavan AfD:n kansainvälisiä tukiverkostoja ja siten heikentävän puolueen vaalimenestystä.
AfD:n tie hallitukseen näyttää tukkoiselta
Vaikka AfD on noussut gallupeissa Saksan suosituimmaksi puolueeksi, sen mahdollisuudet päästä hallitukseen ovat tällä hetkellä hyvin rajalliset. Käytännössä kaikki muut merkittävät puolueet ovat sulkeneet yhteistyön AfD:n kanssa pois.
Liittokansleri Friedrich Merz (CDU) linjasi hiljattain, ettei CDU tule koskaan tekemään yhteistyötä AfD:n kanssa. Merz, joka itsekin edustaa tiukkaa maahanmuuttokriittistä ja oikeistokonservatiivista linjaa, totesi, ettei AfD:llä ja CDU:lla ole ”mitään yhteistä”.
Ilman liittolaisia AfD:llä on hyvin vaikea päästä hallitukseen, sillä Saksan modernissa historiassa yksikään puolue ei ole muodostanut yksin enemmistöhallitusta. Tässä mielessä AfD:n sisäinen kamppailu Venäjä-linjasta voi osoittautua ratkaisevaksi: jos puolue nähdään jatkossakin Moskovan vaikutuskanavana, se pysyy todennäköisesti poliittisessa eristyksessä, vaikka kannatusluvut olisivat kuinka korkeita.
Poliittiset kriisit horjuttavat luottamusta myös Suomessa
Saksan AfD:n ympärillä kuohuva Venäjä-keskustelu ja vakoiluepäilyt heijastavat laajempaa eurooppalaista ilmiötä, jossa oikeistopopulistiset ja äärikonservatiiviset liikkeet joutuvat vastaamaan kysymyksiin ulkovaltojen vaikutusvallasta ja vallankäytön läpinäkyvyydestä. Samankaltaisia teemoja on nähty myös Suomessa, missä poliitikkojen sidonnaisuudet ja lähipiirin suosiminen ovat herättäneet voimakasta julkista keskustelua.
Hyvänä esimerkkinä tästä on Kaisa Juuson ura politiikassa vaakalaudalla – nepotismikohu, jossa luottamus poliittiseen päätöksentekoon horjuu sisäpiirisuhteiden ja läpinäkymättömän vallankäytön vuoksi. Sekä Saksassa että Suomessa keskeinen kysymys on sama: miten varmistaa, että demokratia ja kansalaisten luottamus kestävät ulkoisen vaikuttamisen, sisäisen korruption ja ideologisen ääripolitiikan paineet?
Ei sisällä instagram post:eja
