Pitäisikö talviparalympialaiset siirtää – keväiset olosuhteet uhkaavat koko kisojen tulevaisuutta

Urheilijat T-paidoissa, katsojat aurinkorasvassa ja lämpötilat lähempänä kesää kuin talvea – onko kyseessä enää talvi- vai jo kesäparalympialaiset? Milanon ja Cortinan kisoissa moni kilpailija kuvaili olosuhteita jopa trooppisiksi, mikä nosti uudelleen esiin kysymyksen: onko talviparalympialaisten ajankohtaa pakko muuttaa ilmastonmuutoksen vuoksi?

Kevätsää rinteissä: T-paidoissa kilpailevia hiihtäjiä

Brittiläinen Scott Meenagh hiihti para-maastohiihdon ja -ampumahiihdon matkoja T-paidassa – näky, joka vielä jokin aika sitten olisi ollut talviparalympialaisissa poikkeus, ei sääntö. Yhdysvaltalainen Patrick Halgren kuvaili Milanon–Cortinan olosuhteita sanoilla ”trooppinen” ja ”kuin olisi surffaamassa” – vaikka hän on hiihtäjä, ei surffaaja.

Talviparalympialaiset on vuodesta 1992 lähtien järjestetty maaliskuussa, yleensä noin kaksi viikkoa talviolympialaisten päättymisen jälkeen. Maaliskuu merkitsee kuitenkin monissa isäntäkaupungeissa jo keväisiä oloja: Pekingin talvikisoissa lämpötila kohosi neljä vuotta sitten jopa 26 celsiusasteeseen.

Cortinassa ei ylletty aivan samoihin lukemiin, mutta lämpö oli silti selvästi talvikaudelle epätavallista. Ennen sunnuntain päätöspäivää satanutta runsasta lunta lunta näkyi lähes ainoastaan huolella hoidetuilla kisarinteillä ja -ladulla – ympäröivät rinteet olivat pitkälti lumettomia.

Lumi muuttuu loskaksi – turvallisuus ja reilu kilpailu koetuksella

Useina kilpailupäivinä aurinko porotti kirkkaalta taivaalta, ja ajoittainen sade pehmensi lunta entisestään. Seurauksena oli pehmeä, vetinen ja sohjoinen lumi, joka tarttui kiinni suksiin ja lumilautoihin ja teki suoritusolosuhteista arvaamattomat.

Para-alppihiihdon vauhtilajien virallinen kolmas harjoitus jouduttiin perumaan, jotta rinteiden pintaa saataisiin suojeltua. Moni urheilija kiitteli järjestäjiä valtavasta työstä ratojen kunnossapidon eteen, mutta kaikesta huolimatta olosuhteet olivat kaukana ihanteellisesta.

Brittiläinen näkövammainen alppihiihtäjä Fred Warburton kuvaili miesten suurpujottelurataa epätavallisen suorasukaisesti: hänen mukaansa rinne oli kuin ”Slush Puppie -juomalla täytetty kylpyamme”. Hänen oppaansa James Hannan kertoi, että lumi muuttui jokaisella portilla:

”Lumen pinta vaihtui jokaisella portilla, emmekä koskaan tienneet, miten suksi reagoi. Se oli melkein kuin vahvimman selviytymistä.”

Istuen kilpailevien alppihiihtäjien kilpailussa tämä näkyi karulla tavalla: 37 urheilijasta peräti 18 ei päässyt maaliin. Tällaiset luvut herättävät väistämättä kysymyksiä sekä rataolosuhteiden reiluudesta että urheilijoiden turvallisuudesta.

Urheilijat vaativat kisakalenterin uudelleenarviointia

Warburton peräsi järjestäjiltä ja kansainvälisiltä lajiliitoilta rohkeutta tarkastella koko talvilajien kilpailukalenteria uudelleen:

”Järjestäjien täytyy katsoa aikataulua uudestaan, kun otetaan huomioon selkeät ilmastonmuutoksen vaikutukset. Sekä olympialaisten että paralympialaisten on tarkoitus olla hiihtolajien huipputapahtumia, joissa urheilijat voivat tehdä parhaansa. Meidän täytyy siirtää kisoja aiemmaksi tulevaisuudessa – se tuntuu minusta täysin loogiselta.”

Samaa viestiä vahvisti myös lajilegenda, yhdysvaltalainen entinen paralumilautailija Amy Purdy. Hän kertoi TikTok-videollaan, ettei hänen mielestään paralympialaisia olisi pitänyt edes järjestää nykyisessä ajankohdassa. Hänen kommenttinsa tulivat sen jälkeen, kun lumilautacrossin rataa oli pakko muokata useiden harjoituksissa sattuneiden kaatumisten vuoksi – osin radan muotoilun, mutta myös lämpimien olosuhteiden takia.

Onko talviparalympialaisten ajankohdan siirtäminen realistista?

Kysymys ei ole enää vain teoreettinen. Yhä useampi asiantuntija ja urheilija pohtii, pitäisikö talviparalympialaiset siirtää aiemmaksi – esimerkiksi helmi–maaliskuun vaihteeseen tai jopa helmikuun puolelle, jolloin olosuhteet ovat useimmissa isäntäkaupungeissa talvisemmat.

Kansainvälisen paralympiakomitean (IPC) brändi- ja viestintäjohtaja Craig Spence muistuttaa kuitenkin, että talvilajien kilpailukalenterin muuttaminen ei ole yksinkertainen prosessi:

”Talvilajien kalenterin muuttaminen on helpommin sanottu kuin tehty. Jos olympialaisia siirrettäisiin aiemmaksi, paralympialaiset seuraisivat perässä, mutta viikot ennen niitä ovat kansainvälisten lajiliittojen hallussa. Meidän täytyy ottaa huomioon Kansainvälisen olympiakomitean (IOC), IPC:n, talvilajien liittojen ja mediayhteistyökumppaneiden toiveet – monien muiden urheilutapahtumien kaudet huipentuvat juuri samaan aikaan.”

Talviparalympialaisten siirtäminen ei siis ole pelkkä kalenterimerkintöjen rukkaus. Muutos vaikuttaisi koko kansainväliseen kilpailukauteen, tv-sopimuksiin, matkailuun ja isäntäkaupunkien taloussuunnitteluun.

Ilmastonmuutos kaventaa kisaisäntien joukkoa

Ilmastonmuutos tekee tilanteesta entistä kiireellisemmän. IOC arvioi vuonna 2023, että vuoteen 2040 mennessä vain noin kymmenen maata kykenee enää järjestämään lumilajeja turvallisissa ja kilpailullisesti reiluissa olosuhteissa. Tämä on dramaattinen muutos lajeille, jotka ovat riippuvaisia luonnonlumesta ja pakkasesta.

Keinotekoinen lumi on jo pitkään ollut vakiotekijä talviurheilun arvokisoissa. Milanon–Cortinan talvikisoissa käytettiin arviolta 1,8 miljoonaa kuutiometriä tekolunta sekä olympialaisissa että paralympialaisissa – vähemmän kuin ennakoitu 2,4 miljoonaa kuutiometriä, kiitos olympialaisten aikaan sattuneiden runsaan luonnonlumen sateiden.

IPC:n puheenjohtaja Andrew Parsons sanoi BBC Sportille viime vuonna, että ilmastonmuutos ja luonnonlumen väheneminen ovat ”pysyvä huolenaihe” talviparalympialaisten tulevaisuudelle:

”Tulevaisuuden talvikisoissa näemme, että isäntäkaupunkeja on yhä vähemmän. Vain harvat pystyvät tarjoamaan riittävän hyvät suorituspaikat, ja meidän on valmistauduttava siihen.”

Korkeammalle ja kylmempään – mutta riittääkö se?

Seuraavien vuosien kisapaikkavalinnat kertovat, että lajiliitot yrittävät sopeutua muuttuvaan ilmastoon. Vuoden 2030 Ranskan Alppien paralympialaisissa alppilajit järjestetään Courchevelissa, joka sijaitsee selvästi Cortinaa korkeammalla. Sama pätee Snowbasiniin Utahissa, jossa kisataan vuoden 2034 alppilajit – korkeampi sijainti parantaa todennäköisyyttä kylmille ja lumisille olosuhteille.

Silti pelkkä korkeammalle siirtyminen ei ratkaise kaikkea. Kyse ei ole vain suorituskykyä tukevista olosuhteista, vaan myös urheilijoiden turvallisuudesta. Yhdysvaltalainen kolminkertainen paralympiakultamitalisti Brenna Huckaby tiivisti tunnot selkeästi:

”Olen täällä edustamassa vammaisyhteisöä lumilaudalla ja haluan antaa parhaan mahdollisen show’n. Mutta en aio tehdä sitä henkeni uhalla. Minulla on kaksi lasta kotona, ja olen jo valmiiksi vammainen – en halua vammauttaa itseäni enempää.”

Tutkimus: paras aika kisata olisi helmikuu

Kanadalaisen Waterloon yliopiston professori Daniel Scott on IOC:n kanssa tekemässään tutkimuksessa arvioinut talvilajien tulevaisuutta muuttuvassa ilmastossa. Tutkimuksen mukaan talviparalympialaiset olisi syytä siirtää aiemmaksi talveen – käytännössä helmikuuhun.

Yksi vaihtoehto olisi, että talviolympialaisia aikaistettaisiin kahdella viikolla, jolloin paralympialaiset voitaisiin järjestää jo helmikuun lopussa. Toinen vaihtoehto olisi irrottaa talviparalympialaiset kokonaan olympialaisten välittömästä läheisyydestä ja sijoittaa ne esimerkiksi kaksi vuotta ennen tai jälkeen olympialaisten. Tällöin voitaisiin hyödyntää ilmastollisesti luotettavampaa helmikuuta ilman, että kisat väistämättä sidotaan maaliskuun lämpeneviin oloihin.

Talvikisojen tulevaisuus: laji, ilmasto ja ideologia törmäyskurssilla

IPC:n puheenjohtaja Andrew Parsons korostaa, että keskustelu talviparalympialaisten tulevaisuudesta ei voi olla pelkkää kilpailullisten ja taloudellisten näkökohtien punnintaa. Tärkeää on myös urheilun identiteetti ja se, mitä talvikisat ylipäätään tarkoittavat:

”Haluamme viedä kisat uusiin paikkoihin ja uusien yleisöjen luo, mutta samalla meidän täytyy turvata kilpailun integriteetti. Suorituspaikkojen on oltava huippuluokkaa, jotta urheilijat voivat esiintyä parhaalla tasollaan. Talvikisojen pitää pysyä talvikisoina – lumi- ja jäälajeina. Se on minun henkilökohtainen kantani. Meidän täytyy löytää ratkaisut.”

Keskustelu urheilun ja ilmaston suhteesta linkittyy laajempaan periaatteelliseen kysymykseen: kuinka paljon urheilijoiden pitäisi sopeutua ympäröivään maailmaan ja kuinka paljon maailman pitäisi sopeutua urheiluun? Suomessa tätä keskustelua on käyty myös toisenlaisissa yhteyksissä, kuten silloin, kun Mika Poutala puolusti Veli-Matti Savinaista Pride-kohussa ja korosti, ettei urheilijoita saa painostaa ideologisiin kampanjoihin. Samalla tavoin talviparalympialaisten kohdalla ydin kysymys on, miten varmistetaan, että urheilija voi keskittyä suoritukseensa – ilman, että olosuhteet tai ulkoiset paineet vaarantavat terveyden, turvallisuuden tai reilun kilpailun.

Se, pysyvätkö talviparalympialaiset nykyisessä maaliskuun aikataulussa vai siirtyvätkö ne kohti kylmempää helmikuuta, voi ratkaista, miltä koko talvilajien tulevaisuus näyttää muutaman vuosikymmenen päästä. Yksi asia on kuitenkin varma: ilman uskottavia talviolosuhteita ei ole myöskään uskottavia talviparalympialaisia.

Ei sisällä instagram post:eja