Vilma Nissinen myrskyn silmässä – Hakunila-kommentit, kohu ja hiljaisuus haastatteluissa

Maastohiihtäjä Vilma Nissinen on joutunut viime päivinä poikkeuksellisen mediapyörityksen keskelle. Kohu roihahti, kun hän vertasi haastattelussa Vantaan Hakunilaa Somalian pääkaupunkiin Mogadishuun – vertaus, joka nosti pintaan keskustelun sananvapaudesta, kielikuvien rajoista ja urheilijoiden vastuusta julkisessa puheessa.

Hakunila–Mogadishu-kommentti herätti laajaa keskustelua

Kohun taustalla on Nissisen lausunto kilpailupaikkana toimineesta Hakunilasta. Haastattelussa hän kuvaili aluetta värikkäällä kielikuvalla:

– Sata kertaa täällä mieluummin hiihdän kuin Suomen Mogadishussa. Voi olla norjalaisille pieni kulttuurišokki. Se on kyllä Mogadishu. Ollut jo 90-luvulta lähtien, Nissinen totesi.

Nissisen tarkoituksena oli hänen tukijoidensa mukaan viitata alueen maineeseen ja pitkään jatkuneeseen puhekieliseen ilmaisuun, ei yksittäisiin ihmisiin tai ihmisryhmiin. Mogadishu-vertauksen kaltaiset ilmaukset ovat olleet suomalaisessa arkikielessä ja julkisessa keskustelussa esillä jo vuosikymmenten ajan, mutta nyt kommentti osui aikaan, jolloin rasisminvastainen keskustelu on erityisen herkkä.

Syytökset rasismista ja Hiihtoliiton tuomitseva linja

Vaikka Nissinen ei lausunnossaan viitannut suoraan maahanmuuttajiin tai etnisiin ryhmiin, osa kommentoijista tulkitsi puheen rasistisena ja leimaavana. Sosiaalisessa mediassa ja julkisessa keskustelussa äänekkäät tahot vaativat nopeasti sanktioita ja selityksiä.

Myös Suomen Hiihtoliitto otti kantaa ja tuomitsi Nissisen lausunnon omassa tiedotteessaan. Liiton mukaan maajoukkueurheilijoilta odotetaan harkittuja ja kaikkia kunnioittavia kannanottoja, erityisesti mediassa ja kansainvälisissä yhteyksissä. Tapauksen myötä nousi esiin laajempi kysymys siitä, missä kulkee ruman kielikuvan, mauttoman vitsin ja syrjivän puheen raja.

Nissinen vetäytyi haastatteluista: ”No empä sano mittään”

Kohun kärjistyessä Nissinen päätti selvästi muuttaa linjaansa mediakohtaamisissa. Aiemmin suorasanaisena tunnettu hiihtäjä vetäytyi julkisista kommenteista ja valitsi haastattelupisteillä äärimmäisen varovaisen strategian.

– No empä sano mittään, Nissinen totesi toistuvasti muun muassa Viaplayn ja Ylen haastatteluissa, vastaten kysymyksiin käytännössä vain lyhyillä toteamuksilla tai olemalla kokonaan kommentoimatta.

Ele tulkittiin laajasti hiljaiseksi protestiksi tai itsepuolustukseksi kohun keskellä. Samaan aikaan se kuvastaa hyvin nykyistä ilmapiiriä, jossa urheilijat tasapainoilevat avoimuuden, persoonallisuuden ja median edessä pelätyn ”väärän sanan” välillä.

Solvauksia myös korkealta tasolta – virkamiehet hyökkäsivät julkisesti

Kohu ei jäänyt vain sosiaalisen median kommenttikenttiin, vaan myös yhteiskunnan kärkipaikoilla olevat henkilöt ottivat kantaa poikkeuksellisen kärkevään sävyyn. Nissisestä esitettiin henkilökohtaisia loukkauksia, joita moni on pitänyt kohtuuttomina urheilijan yksittäiseen heittoon nähden.

STTK:n entinen puheenjohtaja Antti Palola kutsui Nissistä ”b-luokan hiihtäjäksi” ja viittasi samalla sponsoreihin:

– B-luokan hiihtäjän b-luokan kommentit tuskin lisäävät sponsoreiden kiinnostusta. Vantaalla on muuten hyviä hiihtäjiä, Palola kirjoitti X:ssä.

Myös Akavan työmarkkinajohtaja Ville Kopra otti kovasanaisesti kantaa ja kutsui Nissistä ”rasistihiihtäjäksi”. Tällaiset lausunnot osoittavat, miten nopeasti urheilijan kommentti voi laajeta yksittäisestä kielikuvasta henkilöön kohdistuvaksi leimaamiseksi, kun keskustelu käy kuumana.

Paine anteeksipyyntöön ja julkinen nöyryytys

Kohun seurauksena Nissinen pakotettiin aiemmin pyytämään anteeksi lausuntoaan. Anteeksipyyntö ei kuitenkaan tyynnyttänyt kaikkia kriitikoita, vaan osa vaati lisäselvityksiä ja rangaistuksia, kun taas toiset katsoivat, että Nissinen joutui kohtuuttoman ajojahdin kohteeksi.

Tapauksen ympärille muodostui nopeasti asetelma, jossa vastakkain ovat sananvapauden puolustajat, rasisminvastaiset aktivistit ja urheilun omat kurinpitokäytännöt. Moni on huomauttanut, että jos urheilijoita vaaditaan olemaan kiinnostavia ja persoonallisia, heiltä ei voida samanaikaisesti odottaa täysin riskittömiä, PR-suodatettuja vastauksia joka tilanteessa.

Urheilijat, media ja sananvapaus – missä kulkee raja?

Nissisen tapaus nostaa jälleen kerran esiin kysymyksen, miten urheilijoiden tulisi puhua medialle ja yleisölle. Yksittäinen lause voi kontekstista irrotettuna saada kohtuuttoman suuren merkityksen ja johtaa pitkään jatkuneeseen mainehaittaan.

Toisaalta urheilijat ovat esikuvia ja heidän sanomisillaan on vaikutusta, erityisesti nuoriin. Siksi lajiliitot ja työnantajat korostavat vastuullista viestintää. Toisaalta urheilun seuraajat toivovat aitoja, suodattamattomia kommentteja, eivät vain varovaisia fraaseja, joita kukaan ei muista seuraavana päivänä.

Samanlainen jännite näkyy myös muissa lajeissa. Esimerkiksi kriketissä Englannin maajoukkueen ympärillä on käyty vilkasta keskustelua pelaajien käytöksestä ja puheista, kun Jofra Archerin paluu Englannin T20-MM-joukkueeseen ja valintaratkaisut herättivät voimakkaita mielipiteitä. Tapaukset osoittavat, ettei kohu-urheilu rajoitu vain yksittäiseen maahan tai lajiin – media- ja somepaine on globaali ilmiö.

Nissisen tulevaisuus: hiljaisuutta vai uutta alkua?

Tällä hetkellä Vilma Nissinen on valinnut varovaisuuden tien: hän ei halua lisätä kohua kommenteillaan ja vastaa haastattelupisteellä mieluummin lyhyesti tai ei lainkaan. On vielä epäselvää, jääkö tämä pysyväksi linjaksi vai nähdäänkö hänet myöhemmin avoimessa keskustelussa omasta näkökulmastaan.

Varmaa kuitenkin on, että Hakunila-kommentti ja sen seuraukset jäävät suomalaisen urheilukeskustelun muistiin esimerkkinä siitä, kuinka nopeasti yksittäinen kielikuva voi paisua valtavaksi julkiseksi kriisiksi – ja kuinka kovaa hintaa urheilija voi maksaa yhdestä virhearviosta sanavalinnoissaan.

Ei sisällä instagram post:eja