Anna Perhon koskettava muisto ystävästään Olga Temosesta – ”Olen ylpeä, että sain olla hänen ystävänsä”
Toimittaja ja valmentaja Anna Perho on jakanut Instagramissa syvästi koskettavan kirjoituksen edesmenneestä ystävästään Olga Temosesta. Rakas ystävä, äiti ja puoliso menehtyi aivosyöpään maanantaiaamuna 17. marraskuuta, 47 vuoden iässä. Perhon teksti avaa sekä sairauden raskasta todellisuutta että Olgan poikkeuksellista elämänvoimaa ja läsnäoloa.
Olga Temonen tunnettiin näyttelijänä, ohjaajana, tuottajana, hevosihmisenä ja perheensä sydämellisenä keskuksena. Hänen kuolemansa on koskettanut syvästi sekä läheisiä että laajaa yleisöä, ja sosiaalinen media on täyttynyt surunvalitteluista ja muistoista.
Ystävysten yhteinen matka syöpähoitoihin Kölniin
Perho kertoo kirjoituksessaan erityisen merkityksellisestä matkasta, jonka hän teki Olgan kanssa Kölniin syöpähoitoihin noin vuosi ennen tämän kuolemaa. Matka oli täynnä sekä toivoa että tavallista arkea sairauden keskellä.
Perhon mukaan ilmassa oli silloin varovainen toiveikkuus. Hoidot olivat aiemmin tuoneet helpotusta, ja Kölnin klinikan kokonaisvaltainen ote teki häneen suuren vaikutuksen. Matkan aikana ystävykset kulkivat pitkin syksyistä kaupunkia, nauttivat yhteisestä ajasta ja yrittivät elää mahdollisimman tavallisesti, vaikka vakava sairaus oli koko ajan läsnä.
He söivät Olgan suosikkiravintolassa vegaanista sushia ja uppoutuivat pitkäksi aikaa paperikaupan hyllyjen väliin. Perho kertoo yllättyneensä siitä, että myös Olga rakasti kyniä, vihkoja ja kauniita paperitarvikkeita – pieni, mutta merkityksellinen yksityiskohta, joka syvensi ystävyyttä entisestään.
Yhteisiin hetkiin mahtui myös kurpitsamarkkinoita, hajuvesimuseo ja arjen pieniä iloja. Kaiken keskellä tuli kuitenkin myös pysäyttävä hetki: ilmoitus sairaseläkkeestä. Se osui erityisen raskaasti ihmiseen, joka oli Perhon mukaan ”maailman toimeliain” – aina liikkeessä, ideoimassa ja tekemässä.
Olga Temonen pysyi omana itsenään loppuun asti
Perho kuvaa Olgaa ihmiseksi, joka säilytti oman luonteensa ja tyylinsä sairaudesta huolimatta. Vaikka puhe saattoi olla hieman hitaampaa ja väsymys iskeä aiempaa nopeammin, Olga piti kiinni siitä, mikä teki hänestä hänet.
Hän suhtautui tilaansa stoalaisella rauhallisuudella: ”tämä on nyt näin, mutta periksi ei anneta”. Viiniä juotiin, korvakorut laitettiin korviin ja meikkaamisesta ei luovuttu – ei edes silloin, kun voimat alkoivat ehtyä. Perhon mukaan Olgalla oli vahva identiteetti ”pystyvänä ihmisenä”, eikä se kadonnut ”jonkun typerän sairauden” vuoksi.
Perho kertoo myös havainneensa, että Olga väsyi välillä enemmän kuin halusi myöntää. Se oli täysin ymmärrettävää, mutta Olga ei halunnut samaistua pelkkään sairauteensa. Hän halusi elää, olla läsnä ja tehdä niin paljon kuin voimat sallivat – itsensä ja läheistensä vuoksi.
Viimeinen tapaaminen Iitissä – suru ja kiitollisuus samassa hetkessä
Perho muistelee kirjoituksessaan myös viimeistä kertaa, kun hän näki Olgan. Viimeinen tapaaminen tapahtui loppukesästä Iitissä, Olgan rakkaassa ympäristössä. He istuivat altaan äärellä ja seurasivat pihamaalla vilisevää elämää – sitä arkea ja touhua, jonka luomisessa Olga oli ollut keskeisessä roolissa.
Perho kertoo tunteneensa syvää surua siitä, että Olga ei enää voinut osallistua samalla tavalla siihen kaikkeen, minkä hän oli muiden iloksi rakentanut. Samalla mielessä oli valtava kunnioitus: Olga oli ihminen, joka eli arvojensa mukaisesti loppuun asti.
Perhon mukaan Olgasta jää päällimmäisenä mieleen raudanluja tahdonvoima ja tinkimätön sitoutuminen omiin arvoihin. Hän oli yhtä aikaa maanläheinen luonnonlapsi ja vakuuttava, suoraselkäinen persoona – ajattelevainen, suora, riuska ja ennen kaikkea ”Tuukan rakas”.
Perho kirjoittaa uskovansa, että Olga ”ratsastaa nyt jo jossain tukka villisti sekaisin, kauniina ja sairaudesta vapaana”. Lyhyeksi jääneestä elämästään huolimatta Olga jätti maailmaan jäljen, jota harva saavuttaa. Perho päättää koskettavan muistonsa toteamalla, että on ylpeä siitä, että sai olla Olgan ystävä – ja lisää vielä toiveikkaan lupauksen: ”Nähdään pian tallin kulmilla.”
Tuukka Temosen suru ja viimeiset hetket yhdessä
Olgan puoliso, ohjaaja Tuukka Temonen, on kertonut julkisuudessa vain rajatusti siitä, mitä hän ja Olga viimeisinä hetkinä sanoivat toisilleen. Hän on kuitenkin avannut Iltalehden haastattelussa Olgan kuolinhetken tunnelmaa: tärkeintä oli, että Olga sai lähteä mahdollisimman rauhassa ja turvassa, rakkauden ympäröimänä.
Tuukan mukaan pysäyttävin hetki oli se, kun tuli viimeinen henkäys. Vaikka perhe oli valmistautunut Olgan mahdolliseen kuolemaan yli kahden vuoden ajan, todellinen menetys ja tyhjyys yllättivät silti voimakkuudellaan. Elämänkumppanin menettäminen on isku, johon ei voi täysin valmistautua.
Olga kertoi useissa haastatteluissa olevansa loppuun asti toiveikas. Hän uskoi mahdollisuuteen parantua, ja tämä asenne säilyi Tuukan mukaan viimeisiin hetkiin asti. ”Toivo säilyy niin kauan kuin elämää vain on”, Tuukka sanoo. Hän myös toteaa, että perheelle olisi kelvannut, vaikka Olga olisi ollut vain vuoteessa, sairaana ja kipeänä – kunhan hän olisi saanut olla täällä.
Jäähyväiset, lapset ja uusi arki ilman Olgaa
Ennen kuolemaansa Olga ehti hyvästellä läheisensä. Tuukka kertoo, että Olgan siskot ja muutama läheinen ystävä kävivät hyvästelemässä hänet päivää ennen poismenon hetkeä. Myös muut ystävät ja sukulaiset saivat mahdollisuuden jättää jäähyväisensä.
Parilla on neljä lasta, ja Tuukan mukaan he voivat surun keskellä olosuhteisiin nähden kohtuullisen hyvin. Lapset ovat eläneet sairauden ja epävarmuuden kanssa yli kahden vuoden ajan ja ehtineet jollain tavalla varautua tilanteeseen. Tuukka uskoo, että lapset voivat ehkä sopeutua uuteen elämään nopeammin kuin hän itse, vaikka suru onkin kaikille yhteinen.
Tuukka kertoo valmistautuneensa vaimonsa kuolemaan pitkään, mutta toteaa, ettei osannut kuvitella, miltä yksinäisyys tuntuisi. Elämänkumppanin puuttuminen näkyy ja tuntuu arjen jokaisessa hetkessä.
Muistotilaisuus Iitissä – Olgan toiveena ”isot bileet”
Olgan muistotilaisuus järjestetään hänen kotipaikkakunnallaan Iitissä ennen joulua. Tuukka kertoo, että tilaisuus tulee olemaan osittain avoin, sillä Olgalla oli valtava määrä ystäviä ja tuttavia, joista kaikkia hän ei itsekään tunne tai ole tavannut.
Monet ihmiset ovat lähettäneet Tuukalle viestejä ja kertoneet omia kokemuksiaan Olgasta – siitä, mitä he olivat tehneet yhdessä ja miten Olga oli vaikuttanut heidän elämäänsä. Siksi on mahdotonta kutsua kaikkia henkilökohtaisesti, mutta tilaisuudesta halutaan mahdollisimman avoin ja Olgan näköinen.
Olgan ainut selkeä toive muistotilaisuuteen oli, että ”pitää olla isot bileet”. Surun rinnalle halutaan siis myös iloa, naurua, musiikkia ja elämän juhlaa – juuri sellaista, mitä Olga itse edusti. Hän halusi, että ihmiset muistaisivat hänet valosta, rohkeudesta ja naurusta, eivät vain sairaudesta.
Muistot ja avoimuus vaikeista aiheista ovat osa laajempaa keskustelua
Olga Temosen poismeno, Tuukka Temosen avoimuus ja Anna Perhon koskettavat muistot ovat osa laajempaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, miten puhumme vakavasta sairaudesta, kuolemasta ja surusta. Kun julkisuudessa tunnetut ihmiset kertovat kokemuksistaan rehellisesti, se antaa monelle vertaistukea ja sanat omille tunteille.
Samalla tavalla avoimuus ja suunnanmuutokset vaikeiden ja arkaluonteisten aiheiden käsittelyssä näkyvät myös kansainvälisessä politiikassa ja mediassa. Esimerkiksi Yhdysvaltain politiikassa keskustellaan laajasti vallan väärinkäytöksistä ja suljettujen asiakirjojen avaamisesta. Tästä hyvä esimerkki on Donald Trumpin linjamuutos, josta kerrotaan tarkemmin artikkelissa Trumpilta täyskäännös Epstein-asiakirjojen julkaisemisen tukemisessa, jossa käsitellään valtarakenteiden ja salattujen tietojen avaamisen merkitystä.
Olgan tarina, hänen läheistensä kertomukset ja Perhon muistot muistuttavat, että avoimuus – niin henkilökohtaisessa surussa kuin yhteiskunnallisissa kysymyksissä – auttaa meitä ymmärtämään, käsittelemään ja lopulta jatkamaan eteenpäin.
