Irlannin hurja intensiteetti murskasi Skotlannin haaveet – historiallinen tilaisuus karkasi taas

Skotlannin unelma kuuden kansakunnan mestaruudesta ja historiallisesta Triple Crown -voitosta mureni jälleen kerran Dublinissa. Aviva Stadiumilla nähtiin tuttu näytelmä: raa’an tehokas ja fyysisesti ylivoimainen Irlanti, sekä Skotlanti, joka taisteli loppuun asti, mutta jäi ratkaisevilla hetkillä jälkeen.

Skotlannin karu iltapäivä Dublinissa

Puoli tuntia päätösvihellyksen jälkeen Jack Dempsey käveli Avivan sivurajaa pitkin pelkissä pelihousuissa – ilman sukkia ja kenkiä, ilman mitään, mistä voisi olla ylpeä tulostaululla. Ei Triple Crownia, ei mestaruushaastetta, ei helpotusta pitkään jatkuneeseen tappioputkeen Irlantia vastaan. Tappio venytti synkän sarjan jo 12 peräkkäiseen otteluun.

Irlanti vei jälleen ottelun fyysisyydessä, kurinalaisuudessa ja kliinisyydessä. Skotlanti yritti pysyä mukana, mutta irlantilaisten jatkuva paine nosti virhemäärää ja söi vieraiden hyökkäyspelin terävyyden. Ottelu oli räikeä vastakohta viikkoa aiemmin nähdylle hurmokselle Ranskaa vastaan.

Skotlanti tiesi, että Irlannin horjuttamiseen tarvittaisiin nopea alku ja johtoasema – asia, joka on jäänyt heille tässä otteluparissa lähes haaveeksi. Edellisissä 11 keskinäisessä kohtaamisessa skotit olivat johtaneet yhteensä vain 65 minuuttia 880:stä. Nyt lukema on 65 minuuttia 960:stä. Tilasto on tyrmäävä ja kuvaa hyvin valtasuhdetta.

Toivon pilkahdukset sammuivat nopeasti

Kun Finn Russellin try ja onnistunut muutos kavensivat lukemiksi 19–14, syntyi hetkeksi tunne, että Skotlanti voisi vielä nousta. Irlanti vastasi kuitenkin vain kolme minuuttia myöhemmin omalla osumallaan – isku, joka palautti voimasuhteet entiselleen.

Myöhemmin Rory Dargen viimeistelemä upea joukkuetry herätti jälleen uskoa mahdolliseen kiriyritykseen. Mutta taas sama kaava: yhdeksän minuutin kuluttua Irlanti iski takaisin ja sammutti loputkin toivon rippeet. Skotlanti uhkasi, Irlanti kontrolloi. Ottelun perusasetelma ei muuttunut missään vaiheessa.

Irlannin voitto rakentui ennen kaikkea raivoisalle puolustustyölle. Andy Farrellin joukkue taklasi ottelussa 227–232 kertaa – se on heidän korkein taklausmääränsä 15 vuoteen. Samalla irlantilaisten hyökkäyspeli oli kunnianhimoista, tarkkaa ja ajoittain häikäisevän luovaa. Jos tämä on Irlanti vielä niin sanotussa siirtymävaiheessa, valmiiksi hiottu versio tulee olemaan pelottava näky koko rugbymaailmalle.

Tadhg Beirne – skottilaisten painajainen

Kun ottelua oli jäljellä kuusi minuuttia, Irlanti johti 15 pisteellä. Ero kuvasi hyvin sitä fyysistä väkivaltaa, jota vihreä paitainen joukkue oli toimittanut jokaisessa kontaktissa. Skotlanti potkaisi rangaistuspotkun sivurajasta ulos ja sai viiden metrin sivurajaheiton – viimeisen tilaisuuden edes lohtubonus-trylle.

Vieraat rynnivät lyhyillä vaiheilla kohti maaliviivaa, hyökkäsivät aalto toisensa perään, mutta Irlannin puolustus piti. Useampi pelaaja yritti murtaa muurin, mutta joka kerta heidät työnnettiin takaisin. Tuntui väistämättömältä, että tämäkin painejakso päättyisi tavalla, joka on tullut skoteille liiankin tutuksi.

Sitten iski Tadhg Beirne. Pienessä hetkessä hän näki tilaisuuden rykäistä käsivartensa ruckiin ja käänsi pallon itselleen. Taas Beirne. Aviva nousi seisomaan, Skotlanti vajosi polvilleen. Tuo yksi riisto tyhjensi vieraat henkisesti – aivan kuin Beirne olisi kaivanut pallon mukana myös skottien viimeisenkin uskon murusen.

Skotlannissa moni maksaisi mielellään yhteislahjan Beirnen eläkelahjaksi, niin valtava vaikutus hänellä on ollut tähän ottelupariin vuosien saatossa. 34-vuotias jätti ei kuitenkaan näytä hidastumisen merkkejä. Vaikka ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin Caelan Doris, olisi palkinto voinut yhtä hyvin mennä Beirnelle, Stu McCloskeylle tai usealle muulle irlantilaiselle tähdelle.

Beirne symboloi sitä, mitä Irlannilla on yltäkylläisesti ja mitä Skotlannilta puuttuu liian usein: raakaa voimaa, aggressiivisuutta, armotonta tehokkuutta jokaisessa kontaktissa ja jokaisessa ruckissa.

Skotlannin puutteet paljastuivat kovimmassa testissä

Grant Gilchrist ja Max Williamson uurastivat raatotöissä läpi ottelun, mutta herää kysymys, olisiko Scott Cummingsin ja Gregor Brownin läsnäolo muuttanut mitään. Ehkä ei. Ehkä vähän. Varmaa on vain, että Skotlanti olisi saanut lisää fyysisyyttä ja asennetta, mutta riittäisikö sekään Irlannin kaltaista koneistoa vastaan? Todennäköisesti ei.

Skotlannin pelissä oli liikaa heikkouksia: hukattuja hyökkäyspaikkoja, pudonneita palloja, haavoittuvuutta kriittisillä hetkillä puolustuksessa ja liiallista passiivisuutta ottelun alun hyökkäysvaiheissa. Odotus, että joukkue pystyisi toistamaan Ranska-ottelun hurmoksen, saattoi olla epärealistinen näin armotonta vastustajaa vastaan.

Monelle maalle tämän vuoden Six Nations on ollut vuoristorata – huippuja seuranneet notkahdukset ovat olleet arkipäivää. Skotlanti murskasi Englannin, mutta kompuroi Walesia vastaan. Se tuhosi Ranskan, mutta ei yltänyt lähellekään samaa tasoa Dublinissa. Irlanti puolestaan tuhosi Englannin, mutta oli haavoittuvaisempi Italiaa ja Walesia vastaan ennen kuin löysi jälleen armottoman tasonsa Skotlantia vastaan. Italia voitti Englannin, mutta putosi heti seuraavalla viikolla Cardiffissa.

Tämä ailahtelevuus on tehnyt turnauksesta yhden kaikkien aikojen viihdyttävimmistä, mutta samalla se korostaa yhtä asiaa: Irlannin perusvire on yhä korkeampi kuin kenenkään muun.

”Haavoittuva” Irlanti osoitti olevansa yhä maailmanluokkaa

Ennakkoon puhuttiin, että Skotlannilla olisi nyt erinomainen tilaisuus horjuttaa Irlantia. Darcy Graham julisti, että irlantilaiset ovat ”otettavissa”. Kentällä todellisuus oli toinen. Graham myönsi kuitenkin myös, että Irlanti on yhä maailmanluokan joukkue – ja tämän väitteen ottelu todisti kiistatta oikeaksi.

Farrellin ainoa todellinen katumus koskee yhä avauskierroksen tappiota Ranskalle. Nykyisellä vireellä Irlanti näyttäisi kykenevän jyräämään ranskalaistenkin yli, mutta menneitä ei saa takaisin.

Skotlannin kampanja: edistystä tulostaululla, mutta ero huipulle näkyy

Skotlannin turnaus päättyi kolmeen voittoon ja kolmanteen sijaan. Tilastollisesti kyseessä on edistysaskel, mutta tunnelma Dublinissa ei ollut voitonriemuinen. Kun Sione Tuipulotu, täysin uupuneena valtavasta työmäärästä, menetti pallon ottelun lopussa ja Tommy O’Brien viimeisteli kulmakokeen McCloskeyn koripallomaisen syötön jälkeen, ero joukkueiden välillä konkretisoitui vielä kerran.

Ulsterin keskushyökkääjä McCloskey, jota on pitkään sivuutettu maajoukkuevalinnoissa, on noussut nyt vahvaksi ehdokkaaksi koko turnauksen parhaaksi pelaajaksi. Hänen kaltaisiaan monipuolisia, fyysisiä ja silti pelisilmän omaavia pelaajia Irlannilla tuntuu riittävän jokaiselle pelipaikalle.

Päävalmentaja Gregor Townsend on käynyt henkisen myllyn läpi tämän kampanjan aikana. Dublinissa hän päätti turnauksen pettyneenä, vaikka kokonaisuus oli monella mittarilla askel eteenpäin. Silti kylmä tosiasia pysyy: Irlannilla on tällä hetkellä enemmän tulivoimaa, enemmän kovuutta ja enemmän sellaisia persoonia, jotka tekevät mitä tahansa voittaakseen.

Skotlanti on ottanut askeleen oikeaan suuntaan, mutta jokainen irlantilaistry ja jokainen ruckin voitto muistutti matkasta, joka on vielä kuljettava. Tie huipulle on pitkä ja kivinen – ja Irlanti toimii tällä hetkellä sen armottomana mittarina.

Henkinen taakka ja jatkuvat pettymykset

Kun vastassa on vuosien ajan sama vihreäpaitainen painajainen, tappio ei ole enää vain fyysinen, vaan myös psykologinen kokemus. Jokainen uusi epäonnistuminen syventää kuoppaa, josta nouseminen vaatii enemmän kuin pelkkää pelitaktista muutosta. Tarvitaan uutta mentaalista kovuutta, johtajuutta ja ennen kaikkea kykyä olla kliininen ratkaisuhetkillä – ominaisuuksia, joita Irlanti on hionut vuosia.

Urheilussa toistuvat pettymykset ja julkinen keskustelu voivat myös yltyä kohtuuttomiksi. Somemaailmassa ja verkossa urheilijoiden ohella myös muut julkisuuden henkilöt joutuvat yhä useammin myllytykseen, vääristelyyn ja jopa valheellisen materiaalin kohteeksi. Hyvä esimerkki tästä on tapaus, jossa tanssija Tinze joutui valheellisesti tuotetun alastonmateriaalin kohteeksi ja kommentoi julkisuudessa rajua nettikohua. Sekä urheilijoiden että muiden julkisuuden henkilöiden ympärillä pyörivä paine kertoo, miten armoton nykyinen mediaympäristö on – ja miten tärkeää on käsitellä tappioita ja kriisejä rakentavasti.

Skotlannin osalta tämän turnauksen opetus on selvä: kehitys on todellista, mutta Irlantia vastaan ero on yhä selkeä. Jokainen kohtaaminen muistuttaa siitä, että fyysinen valmistautuminen, pelisuunnitelma ja henkinen kantti on nostettava vielä uudelle tasolle, jos he aikovat joskus murtaa tämän vihreän kirouksen.

Toistaiseksi Dublin pysyy skottien suurimpana koetinkivenä – ja Irlanti heidän sitkeimpänä vihollisenaan.

Ei sisällä instagram post:eja