Miten Yhdysvaltain huippujoukot toteuttavat taistelupelastustehtäviä
Varhaisten raporttien mukaan Iranin yläpuolella alas ammutun Yhdysvaltain F-15-hävittäjän lentäjä on saatu pelastettua. Jos tieto vahvistuu, kyseessä on uusin esimerkki Yhdysvaltain pitkään jatkuneesta taistelun aikaisesta etsintä- ja pelastustoiminnasta, jota on kehitetty vuosikymmenten ajan eri sotien kautta.
Toisen miehistön jäsenen etsintä jatkuu syvällä Iranin alueella, Yhdysvaltain kumppanikanava CBS:n tietojen mukaan.
Mitä CSAR-tehtävät ovat?
Combat Search and Rescue -operaatiot (CSAR, taistelun aikainen etsintä ja pelastus) kuuluvat Yhdysvaltain ja sen liittolaisten vaativimpiin ja aikakriittisimpiin sotilasoperaatioihin. Niiden tavoitteena on löytää, auttaa ja tarvittaessa pelastaa vaarassa olevia henkilöitä, kuten alas ammuttujen koneiden lentäjiä tai eristyksiin jääneitä joukkoja.
Toisin kuin tavanomainen etsintä- ja pelastustoiminta – jota tehdään esimerkiksi luonnonkatastrofien tai humanitaaristen kriisien yhteydessä – CSAR-operaatiot toteutetaan vihamielisessä tai kiistanalaisessa ympäristössä, usein syvällä vastustajan hallitsemalla alueella. Iranin Khuzestanin maakunnasta perjantaina julkaistu vahvistettu videomateriaali näytti Yhdysvaltain sotilashelikoptereita ja vähintään yhden tankkauskoneen toimivan maan ilmatilassa, mikä korostaa tehtävän riskitasoa.
Huippukoulutetut erikoisjoukot etulinjassa
Yhdysvalloissa ilmavoimien erikoisyksiköt vastaavat pääosin CSAR-tehtävistä. Nämä pararescue-joukot (PJs) sijoitetaan usein ennakkoon konfliktialueiden läheisyyteen, joissa on riski lentokoneiden menetyksistä tai maajoukkojen eristymisestä.
Pararescue-yksiköiden virallinen motto on: ”These Things We Do, That Others May Live” – ”Nämä asiat teemme, jotta muut saisivat elää”. Se kuvastaa Yhdysvaltain asevoimien lupausta, jonka mukaan omia sotilaita ei jätetä taakse, vaikka heidän pelastamisensa vaatisi äärimmäisiä riskejä.
Kuinka taistelupelastus käytännössä toteutetaan?
Tyypillinen CSAR-operaatio perustuu helikoptereihin, joita tukevat ilmassa tankkauskoneet sekä muut sotilaskoneet, jotka turvaavat aluetta, suorittavat tiedustelua ja tarvittaessa ilmaiskuja. Kokonaisuus on tarkkaan koordinoitu monen aselajin yhteistoimintaoperaatio.
Erään pararescue-laskuvarjojääkärilaivueen entinen komentaja kertoi CBS:lle, että Iranissa raportoidun kaltaisessa tehtävässä voisi olla mukana vähintään 24 pararescue-sotilasta Black Hawk -helikoptereissa. Tarvittaessa joukot olisivat valmiina myös laskuvarjohyppyyn koneesta syvälle vihollisalueelle.
Maahan päästyään joukon ensisijainen tavoite olisi saada nopeasti yhteys kadonneeseen miehistön jäseneen. Kun henkilö on paikannettu, pararescue-sotilaat antavat tarvittaessa ensiapua ja taistelulääkinnällistä hoitoa, pyrkivät väistämään vihollisen joukkoja ja siirtyvät paikkaan, josta varsinainen evakuointi voidaan toteuttaa mahdollisimman turvallisesti.
Entinen komentaja kuvasi CBS:lle tehtäviä sanoilla: ”Kauhistuttava ja valtavan vaarallinen on lievä ilmaus.” Silti nämä operaatiot ovat juuri sitä, mitä joukot harjoittelevat tekemään ympäri maailmaa – heitä kutsutaan Yhdysvaltain ilmavoimien ”Sveitsin armeijan linkkareiksi” monipuolisuutensa ja laaja-alaisen osaamisensa vuoksi.
Aikakriittinen kilpajuoksu vihollisen kanssa
CSAR-operaatiot ovat lähes aina kilpajuoksua aikaa vastaan. Samalla kun pelastusjoukot yrittävät löytää omat sotilaansa, myös vihollisen joukot etsivät samoja henkilöitä. Jokainen minuutti lisää riskiä, että alas ammuttu lentäjä tai eristyksiin jäänyt joukko löydetään ensin vihollisen toimesta.
Entinen Yhdysvaltain merijalkaväen erikoisoperaatioiden asiantuntija Jonathan Hackett kertoi BBC:n World Tonight -ohjelmassa, että pelastusjoukon ensisijainen tavoite on etsiä merkkejä elämästä. ”He yrittävät edetä viimeisestä paikasta, jossa henkilön tiedettiin olleen, ja levittäytyvät sieltä ulospäin sen mukaan, kuinka nopeasti hän on voinut liikkua erilaisissa olosuhteissa vaikeakulkuisessa maastossa”, Hackett kuvasi.
Hackettin mukaan Iranin kaltaista tehtävää voidaan pitää ”epästandardina avustettuna pelastusoperaationa”. Tällöin alueella toimiviin paikallisiin tai liittolaisryhmiin voidaan olla etukäteen yhteydessä, jotta mahdolliset varasuunnitelmat saadaan aktivoitua nopeasti, jos pelastustehtävä käynnistyy.
Taistelupelastuksen pitkä historia
Ilmassa suoritettavien pelastustehtävien historia ulottuu ensimmäiseen maailmansotaan, jolloin lentäjät tekivät ad hoc -laskuja Ranskassa pelastaakseen alas ammuttuja kollegoitaan. Varsinainen pararescue-toiminta Yhdysvalloissa juontaa juurensa vuoteen 1943, jolloin kaksi rintamakirurgia hyppäsi laskuvarjolla silloiseen Burmaan (nykyiseen Myanmariin) auttamaan haavoittuneita sotilaita.
Vuotta myöhemmin tehtiin historian ensimmäinen helikopteripelastus: yhdysvaltalainen luutnantti pelasti neljä sotilasta japanilaisten linjojen takaa. Smithsonian Air & Space -lehden mukaan kyseessä oli samalla ensimmäinen helikopterin operatiivinen käyttö taistelutilanteessa.
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat perusti viralliset etsintä- ja pelastusyksiköt, mutta moderni CSAR-toiminta kehittyi toden teolla Vietnamin sodan aikana. Yksi tunnetuimmista operaatioista oli Bat 21 -nimellä kulkenut tehtävä, jossa useita koneita menetettiin ja useita sotilaita kaatui, kun alas ammutun lentäjän pelastusta yritettiin Pohjois-Vietnamin hallitsemalla alueella.
Vietnamin sota pakotti laajentamaan CSAR-toimintaa niin määrällisesti kuin laadullisesti. Kokemukset johtivat taktiikoiden ja toimintatapojen kehittämiseen, jotka muodostavat edelleen nykyisten pelastusoperaatioiden perustan.
Pararescue-joukkojen vaativa koulutus
Vaikka kaikilla Yhdysvaltain puolustushaaroilla on jonkinlaisia CSAR-kykyjä, päävastuu omien joukkojen löytämisestä ja pelastamisesta on ilmavoimilla. Pararescue-joukot ovat osa laajempaa erikoisjoukkokokonaisuutta, ja niiden koulutus on yksi koko Yhdysvaltain armeijan vaativimmista.
Valinta- ja koulutusputki kestää tyypillisesti noin kaksi vuotta. Sen aikana sotilaat käyvät läpi muun muassa laskuvarjohyppy- ja sukelluskoulutuksen, basic underwater demolition -kurssin, selviytymis-, vastarinta- ja pakenemiskoulutuksen sekä täysimittaisen siviilitasoisen ensihoitajan (paramedic) koulutuksen.
Lisäksi he suorittavat erikoiskursseja taistelulääkinnässä, monimutkaisissa pelastusoperaatioissa sekä ase- ja taktiikkakoulutuksessa. Lopputuloksena on sotilas, joka on sekä taistelija että huippukoulutettu ensihoidon ammattilainen – yhdistelmä, joka on välttämätön, kun haavoittuneita pitää hoitaa vihollisen tulen alla.
Maassa operaatioita johtavat Combat Rescue Officer -nimikkeellä tunnetut upseerit, joiden vastuulla on pelastustehtävien suunnittelu, koordinointi ja käytännön toteutus. He varmistavat, että ilmasta ja maasta tuleva tieto, tulituki ja evakuointijärjestelyt nivoutuvat yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi.
Irakista Afganistaniin – ja harvinaiset lentäjäpelastukset
Pararescue-yksiköt olivat laajasti mukana Irakin ja Afganistanin sodissa. Ne suorittivat tuhansia tehtäviä pelastaakseen haavoittuneita tai eristyksiin jääneitä Yhdysvaltain ja liittolaismaiden sotilaita. Yksi tunnetuimmista operaatioista oli vuonna 2005 toteutettu pelastus, jossa ilmavoimien pararescue-joukot auttoivat löytämään ja evakuoimaan haavoittuneen Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukkojen (Navy SEAL) sotilaan afganistanilaisesta kylästä hänen ryhmänsä jouduttua väijytykseen – tapahtumista tehtiin myöhemmin elokuva ”Lone Survivor”.
Alas ammuttujen yhdysvaltalaisten lentäjien pelastaminen on viime vuosikymmeninä ollut suhteellisen harvinaista, mutta sitäkin symbolisesti merkittävämpää. Vuonna 1999 ilmavoimien pararescue-sotilaat löysivät ja pelastivat F-117-häivehävittäjän pilotin, kun kone ammuttiin alas Serbian yllä. Vuonna 1995 Bosnia-Hertsegovinassa Yhdysvaltain lentäjä Scott O’Grady pelastettiin näyttävässä ilmavoimien ja merijalkaväen yhteisessä CSAR-operaatiossa sen jälkeen, kun hän oli selviytynyt vihollislinjojen takana kuusi päivää ja onnistunut väistämään vangitsemisen.
Miksi taistelupelastus on niin tärkeää?
CSAR-toiminta on sotilaallisesti merkittävä osa Yhdysvaltain voimapolitiikkaa. Se ei ainoastaan pelasta henkiä, vaan myös vahvistaa joukkojen moraalia: jokainen sotilas tietää, että hänen pelastamiseensa panostetaan merkittävästi, jos pahin tapahtuu. Samalla CSAR-operaatiot ovat viesti sekä liittolaisille että vastustajille siitä, että Yhdysvallat on valmis ottamaan huomattaviakin riskejä oman henkilöstönsä puolesta.
Myös siviilipuolella ja urheilun maailmassa lojaalius ja lupaus siitä, ettei ketään jätetä yksin, ovat keskeisiä teemoja. Esimerkiksi jalkapallon kannattajakulttuurissa pohditaan usein, voiko rakastamansa joukkueen kannattamista koskaan todella lopettaa – aivan kuten sotilaiden keskuudessa kysytään, voiko taistelutoveria koskaan hylätä. CSAR-joukkojen olemassaolo on konkreettinen vastaus siihen: lupaus pidetään, vaikka se olisi hengenvaarallista.
Yhdysvaltain erikoiskoulutetut pararescue-yksiköt jatkavat harjoitteluaan ympäri maailman, jotta ne olisivat valmiita seuraavaan hälytykseen – olipa kyse sitten Iranin kaltaisesta syvästä vihollisalueen operaatiosta tai nopeasti käynnistyvästä pelastuksesta modernin taistelukentän keskellä.
Ei sisällä instagram post:eja
