Roberto Martínez: erikoinen FA Cup -ihme, Belgian kultainen sukupolvi ja miksi Cristiano Ronaldon valmentaminen on ”helppoa”

Portugalin maajoukkueen päävalmentaja Roberto Martínez on yksi 2000- ja 2010-lukujen kiinnostavimmista valmentajatarinoista. Hän on kulkenut matkan Espanjan juniorikentiltä Wiganin FA Cup -sensaatioon, Belgian ”kultaiseen sukupolveen” ja nykyiseen rooliinsa Cristiano Ronaldon johtaman Portugalin peräsimessä.

Syvässä haastattelussa Martínez avaa uransa käännekohtia, voittamisen mentaalipuolta, maajoukkuevalmentamisen haasteita sekä sitä, miksi Ronaldon valmentaminen hänen mielestään on yllättävän helppoa.

Lapsuus pukukopeissa – jalkapallo elämäntapana

Martínezin suhde jalkapalloon syntyi kirjaimellisesti pukukopissa. Hänen isänsä toimi paikallisjoukkueen valmentajana, ja pieni Roberto vietti lapsuutensa kuuntelemalla taktiikkapalavereja ja seuraamalla joukkueen valmistautumista peleihin.

Hän kertoo kokeneensa pukukopin ja joukkueen ympäristön jo lapsena omaksi turvapaikakseen. Martínez luuli pitkään, että kaikilla lapsilla oli samanlainen mahdollisuus, kunnes tajusi myöhemmin, kuinka poikkeuksellista oli päästä sisälle aikuisten joukkueen maailmaan jo 2–3-vuotiaana.

Espanjassa koulupäivät täyttyivät sekä futsalista että jalkapallosta – perjantaisin futsalia koulussa, lauantaisin 11 vastaan 11 -jalkapalloa paikallisessa seurassa. Siitä alkoi ura, joka vei hänet teini-iässä Zaragozan juniorijoukkueeseen ja samalla ensimmäistä kertaa pois kotoa.

Muutto Englantiin ja ”Three Amigos” – miksi Martínez ei pelännyt muutosta

Vuonna 1995 Bosman-päätös mullisti eurooppalaisen jalkapallon. Samana vuonna Martínez oli yksi kolmesta ensimmäisestä espanjalaispelaajasta, jotka siirtyivät Englantiin Wigan Athleticiin – ryhmä sai lempinimen ”Three Amigos”.

Moni olisi arastellut muuttoa maahan, jonka kieltä ei osaa sanaakaan, mutta Martínez on aina suhtautunut muutokseen päinvastoin kuin useimmat: hänen mottonsa on ollut ”miksi ei?”. Kun Wigan kutsui, vastaus oli välitön.

Ensimmäinen päivä Englannissa oli silti shokki. Seuran mediavastaava pyysi muutamaa sanaa paikalliselle medialle, mutta Martínez joutui myöntämään, ettei puhunut lainkaan englantia. Hän näkee tällaiset tilanteet kasvattavina haasteina, jotka pakottavat kehittymään ihmisenä – kokemuksia, joista oli myöhemmin valtava hyöty valmentajauralla.

FA Cup -ihme 2013 – miksi Wiganin voitto oli ”erityinen”

Kun Martínez liittyi Wiganiin pelaajana 1990-luvun puolivälissä, ajatus seuran FA Cup -voitosta Wembleyllä olisi kuulostanut utopialta. Silti juuri niin tapahtui vuonna 2013, kun hän oli seuran päävalmentaja.

Wigan kaatoi sensaatiomaisesti Manchester Cityn FA Cupin finaalissa maalein 1–0. Vastassa oli juuri Englannin mestaruuden voittanut tähtisikermä, ja kaikki ennakkoasetelmat puolsivat Cityä. Martínez muistelee finaalia valtavalla ylpeydellä – ei vain tuloksen takia, vaan siksi, että Wigan ei ainoastaan voittanut, vaan myös ansaitsi voittonsa peliesityksellä.

FA Cupin taika näkyi tuona iltana täydellisesti: koko maa tuntui kääntyvän altavastaajan puolelle, ja neutraalit katsojat elivät Wiganin mukana. Samalla kaudella seura kuitenkin putosi Valioliigasta, mikä teki keväästä poikkeuksellisen ristiriitaisen. Lyhyen ajan sisällä Martínez koki sekä seuran historian suurimman voiton että katkeran putoamisen.

Vain muutamaa viikkoa myöhemmin hän siirtyi Evertonin manageriksi, jossa ura jatkui vuoteen 2016 saakka.

Valmentaja syntyi jo lapsena – isä suurimpana esikuvana

Martínez kertoo, että hän ajatteli itseään valmentajana jo ennen kuin piti itseään pelaajana. Syynä oli se, ettei hän koskaan nähnyt isäänsä pelaajana, vain valmentajana. Ajatus valmentamisesta tuntui luonnolliselta jatkumolta.

Hän oppi varhain, että joukkueen rakentaminen ei ala kliseisestä ”ei ole minä-sanaa tiimissä” -ajattelusta. Päinvastoin – Martínez uskoo, että yksilö täytyy kohdata ja ymmärtää ensin, ennen kuin aidosti toimiva joukkue voidaan luoda. Tämä oivallus syntyi pitkälti omista kokemuksista vieraassa maassa, uudessa kulttuurissa ja ympäristössä, jossa pelaaja joutuu sopeutumaan nopeasti ilman tukea.

Valmentajaesikuvikseen hän mainitsee erityisesti Johan Cruyffin, jonka hän katsoo vaikuttaneen moderniin jalkapalloon enemmän kuin kukaan muu. Cruyffin Barcelonassa peli muuttui teknisemmäksi, pallonhallintaan perustuvaksi ja numeerisen ylivoiman hakemiseksi. Samalla vastustajat joutuivat kehittämään täysin uusia keinoja tuon pelityylin murtamiseksi.

Muita vaikuttajia ovat olleet muun muassa John Toshack, Pacho Maturana ja Arrigo Sacchi – kaikki omalla tavallaan pelin ajattelua mullistaneita valmentajia. Martínez ei kuitenkaan juossut suurten nimien perässä harjoituksia seuraamaan, vaan opiskeli peliä seuraamalla otteluita ja analysoimalla, miksi tietyt ratkaisut tehtiin.

Maajoukkue vs. seurajoukkue – kaksi täysin erilaista maailmaa

Martínez aloitti Valioliiga-managerina vuonna 2009 ja on sittemmin kokenut molemmat puolet: seurajoukkueen arjen ja maajoukkueen projektiluonteisen työn. Hän kuvaa näiden kahden valmennusympäristön eroa valtavaksi.

Seurajoukkueessa työ on ”huomisesta” – seuraavasta pelistä, seuraavasta viikosta, jatkuvasta valmistautumisesta ja pelaajien kehittämisestä päivästä toiseen. Maajoukkueessa taas aika pelaajien kanssa on hyvin rajallinen: muutama päivä kerrallaan, jolloin pitää sekä löytää paras mahdollinen materiaali että hitsata se nopeasti toimivaksi kokonaisuudeksi.

Maajoukkuevalmentaminen on hänen mukaansa ennen kaikkea henkisen ilmapiirin rakentamista: ylpeyden, yhteisen tavoitteen ja koko kansaa yhdistävän tunteen luomista. Kun maajoukkue voittaa, koko maa voittaa – tappio taas koskettaa koko kansaa.

Belgian ”kultainen sukupolvi” – miten paine käännettiin voimavaraksi

Belgian päävalmentajana Martínez johti yhtä 2010-luvun puhutuimmista pelaajaryhmistä. Eden Hazard, Kevin De Bruyne, Romelu Lukaku, Thibaut Courtois, Vincent Kompany ja monet muut nostivat maan jalkapallon maailman huipulle, ja ryhmää kutsuttiin nopeasti ”kultaiseksi sukupolveksi”.

Martínezin suurin haaste oli oppia elämään tuon leiman kanssa. Pelaajat olivat tottuneet paineeseen seurajoukkueissaan, mutta maajoukkueessa odotukset olivat koko kansakunnan tasolla. Valmennusjohto pyrki kääntämään keskustelun pois pelkästä nimilapusta ja keskittymään yhteen tavoitteeseen: tehdään yhdessä historiaa ja ansaitaan vasta sitten ”kultaisen sukupolven” maine.

Vuoden 2018 MM-kisoissa Belgiasta tuli lopulta todellinen ”kultainen sukupolvi”, kun joukkue saavutti pronssia. Belgia voitti seitsemästä ottelustaan kuusi ja hävisi vain välierässä Ranskalle niukasti 0–1. Pronssiottelun voitto sementoi joukkueen aseman maan jalkapallohistorian parhaana.

Belgian maajoukkue piti FIFA-rankingin ykköspaikkaa peräti neljän vuoden ajan, mikä kuvastaa jatkuvuutta ja tasoa, jota Martínez pelaajineen saavutti.

Ottelu, jonka Martínez haluaisi pelata uudestaan

Jos Martínez saisi valita yhden ottelun uraltaan pelattavaksi uudelleen, se olisi juuri vuoden 2018 MM-välierä Ranskaa vastaan. Hän kokee Belgian olleen parempi joukkue – pallonhallinta oli lähes 60 prosenttia – mutta ottelu ratkesi yksittäiseen tilanteeseen.

Valmentajana hän palaa toisinaan mielessään tuohon peliin ja pohtii, mitä olisi voinut tehdä toisin. Tämä ei ole itsensä soimaamista, vaan tapa oppia marginaalien merkityksestä huipputasolla, jossa pienikin säätö voi muuttaa historian kulun.

Portugalin projekti – neljän sukupolven joukkue ja yksi suuri tavoite

Belgian jälkeen Martínez siirtyi Portugalin päävalmentajaksi tammikuussa 2023. Portugalilla on pitkä ja kunniakas jalkapallohistoria: Eusebion Ballon d’Or -voitto 1965, Luis Figo, Rui Costa, Joao Pinto ja monet muut legendat. Maa on voittanut lähes kaiken muun paitsi maailmanmestaruuden.

Martínez näkee Portugalin nykyjoukkueen poikkeuksellisena, koska se yhdistää peräti neljä eri sukupolvea. Kapteeni Cristiano Ronaldo on 40 ikävuoden kynnyksellä, kun taas nuorimmat pelaajat ovat syntyneet samana vuonna, kun Ronaldo teki debyyttinsä maajoukkueessa.

Ensimmäinen iso tavoite oli varma karsintojen läpäisy – sen jälkeen katse on tiukasti kohti MM-kisoja 2026. Martínez uskoo, ettei yksikään mestarijoukkue saavu turnaukseen valmiina mestarina, vaan todellinen voittajajoukkue syntyy itse turnauksen aikana, yhteisten kokemusten ja kasvun kautta.

Cristiano Ronaldon valmentaminen – ”todella helppoa”

Moni voisi kuvitella, että maailman seuratuimman pelaajan valmentaminen on haastavaa, mutta Martínez kuvaa Ronaldon kanssa työskentelyä päinvastaisilla sanoilla: ”todella helppoa”.

Syynä ovat Ronaldon äärimmäisen korkeat standardit ja vaatimustaso. Hänellä on selkeä käsitys siitä, miten harjoitellaan, miten valmistaudutaan ja miten maajoukkuetta edustetaan. Martínez pitää häntä esimerkillisenä roolimallina nuoremmille pelaajille.

Tärkeää Martínezille on se, että Ronaldo ei pelaa menneisyyden meriittiensä takia, vaan nykyisen tasonsa vuoksi. Hän muistuttaa, että Ronaldo on tehnyt 25 maalia viimeiseen 30 maajoukkueotteluunsa – tilasto, joka puhuu puolestaan.

Ikäkysymykseen Martínez vastaa dataan nojaten: fyysiset mittarit eivät osoita merkittävää laskua. Siksi hän uskoo, että uran jatkuminen on enemmän kiinni pelaajan omasta tuntemuksesta ja siitä hetkestä, kun Ronaldo itse kokee, ettei pysty enää auttamaan joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla.

Perhe, kulttuurien kirjo ja elämä Skotlannin kautta Portugaliin

Jalkapallon ulkopuolella Martínez elää vahvassa kulttuurien sekoituksessa. Hän on naimisissa skotlantilaisen vaimon kanssa, johon hän tutustui pelatessaan Motherwellissa, ja heillä on kaksi tytärtä.

Perhe-elämän dynamiikka saa lisämaustetta jalkapallosta – erityisesti silloin, kun Martínez kohtaa valmentajana Skotlannin maajoukkueen. Vaikka vaimo suhtautuu tilanteeseen rennosti, appivanhemmille on vaikeampi toivoa menestystä maalle, jota vastaan oma vävy valmentaa.

Martínez kertoo suurimmaksi elämänsä tavoitteeksi olla mahdollisimman hyvä isä ja puoliso. Kaikki jalkapallossa saavutettu on hänen mukaansa ”vain osa matkaa”, ei elämän perimmäinen mittari.

Lupaus 16-vuotiaana – valmentaja, joka ei ole koskaan juonut alkoholia

Yksi yllättävimmistä yksityiskohdista Martínezista on se, ettei hän ole koskaan maistanut alkoholia – ei tippaakaan. Päätös juontaa juurensa aikaan, jolloin hän 16-vuotiaana sai mahdollisuuden siirtyä Zaragozaan.

Isä pelkäsi, että nuori poika lähtisi suureen kaupunkiin, alkaisi juoda ja tupakoida ja laiminlöisi opintonsa. Roberto vastasi huoleen lupauksella: hän suorittaisi tutkintonsa, ei joisi alkoholia eikä polttaisi. Lupaus on pitänyt tähän päivään asti, ja 52-vuotiaana hän on yhä ylpeä päätöksestään.

Kun häneltä kysyttiin, pitäisikö lupaus, jos hän voittaisi maailmanmestaruuden Portugalin kanssa, Martínez vihjasi, että voisi tehdä uuden sitoumuksen – mutta ei vielä paljastanut, minkälaisen.

Juhlimisen hallinta huipputasolla

Huippu-urheilussa juhlimisen ja keskittymisen tasapaino on herkkä. Valmentajien tehtävänä on varmistaa, että menestys ei johda kontrollin menettämiseen – olipa kyse klubijoukkueesta, maajoukkueesta tai täysin eri lajista. Tätä samaa ilmiötä on nähty myös televisioformaateissa, joissa tuotannon on täytynyt puuttua liialliseen juhlintaan ja yöelämään. Esimerkiksi Amazing Race Suomi -kilpailun kulisseista kertova podcast avaa, miten tuotanto joutui hillitsemään kilpailijoiden yöllistä juhlintaa – urheilussa sama vastuu on valmentajilla ja taustatiimillä.

Maajoukkueympäristössä, jossa pelaajat tulevat eri seuroista ja kulttuureista, tällaisen kurinalaisuuden luominen on yksi valmentajan tärkeimmistä tehtävistä. Martínez luottaa tässä vahvasti yhteisiin arvoihin ja siihen, että kokeneet johtohahmot, kuten Cristiano Ronaldo, näyttävät esimerkkiä myös kentän ulkopuolella.

Ei sisällä instagram post:eja