West Hamin entistä osaomistajaa David Sullivania vastaan vakavia seksuaalisen vallankäytön syytöksiä
Useat naiset ovat esittäneet miljardööriliikemiestä ja West Ham -seuran entistä osaomistajaa David Sullivania vastaan vakavia syytöksiä seksuaalisesta vallankäytöstä ja nuorten naisten saalistamisesta. Tapaukset ulottuvat 1980-luvulta 2000-luvulle, ja niitä on selvittänyt BBC Panoraman ja The Timesin yhteinen tutkiva juttu.
Sekä teini-ikäisiä että nuoria aikuisia malleja koskevat väitteet
Seitsemän naista, kaikki tuolloin myöhäisteini-iässä tai hieman yli 20-vuotiaita, kertoo kokeneensa Sullivanin käytöksen seksuaalisesti hyväksikäyttävänä. Naiset olivat aloittavia glamour-malleja, jotka hakivat töitä Sullivaniin kytkeytyneissä Daily Sport ja Sunday Sport -lehdissä.
Syytösten mukaan Sullivan painosti heitä seksiin tai suuseksiin työhaastattelujen ja bisnestapaamisten yhteydessä, luvaten vastineeksi näkyvyyttä, kansikuvia ja vakituisia mallintöitä. Yksi naisista, tässä Florenceksi kutsuttu, kertoo kokeneensa, ettei hänellä ollut todellista mahdollisuutta kieltäytyä yhdynnästä.
77-vuotias Sullivan kiistää jyrkästi kaikki väitteet ja kuvailee niitä “faktuaalisesti virheellisiksi ja täysin valheellisiksi, vuosikymmeniä vanhoiksi väitteiksi” yksityiselämästään.
Yllättävä ero West Hamin johdosta
Vain tunteja sen jälkeen, kun BBC Panorama ja The Times ilmoittivat julkaisevansa tutkivan juttunsa, Sullivan erosi West Hamin yhteispuheenjohtajan tehtävästä. Hän kertoi päätöksen syyksi halunsa keskittyä puolustautumaan väitteitä vastaan ja aikovansa haastaa BBC:n oikeuteen.
Sullivan on vuosikymmenten ajan rakentanut omaisuutensa pornografiateollisuudessa, lehtibisneksessä ja jalkapallossa. Hän on tullut tunnetuksi myös pröystäilevistä kommenteistaan seksielämästään – muun muassa väitteestä, että olisi nukkunut lähes tuhannen naisen kanssa yhden vuoden aikana.
Valtasuhteet ja “casting couch” -kulttuuri
1980–1990-luvuilla Sullivan oli yksi Britannian vaikutusvaltaisimmista portinvartijoista glamour-mallien uralle. Useat naiset kuvaavat, miten tapaamiset hänen ylellisessä kodissaan muuttuivat nopeasti bisnesneuvotteluista tilanteiksi, joissa he kokivat painostusta seksiin.
Florence kertoo menneensä 20-vuotiaana Sullivaniin liitettyyn Essexin kartanoon työhaastatteluun. Hänen mukaansa Sullivan tarkasteli ensin mallikansiota, käski tämän jälkeen “siistiytymään” kylpyhuoneessa ja teki selväksi, että halusi hänen riisuvan alusvaatteisilleen. Lopulta mies lupasi hänelle “vakituisen tytön” aseman lehdessä, jos he harrastaisivat seksiä.
Florence sanoo yrittäneensä vedota siihen, että hänen poikaystävänsä odotti talossa ja että hän oli kuukautisillaan, mutta Sullivan ei perääntynyt. Nainen kuvaa olleensa paniikissa, osittain lamaantunut, ja kokee jälkeenpäin irtaantuneensa tilanteesta henkisesti – klassinen dissosiaation kuvaus seksuaalisen vallan väärinkäytön yhteydessä.
Hän alkoi myöhemmin saada töitä Sport-lehdestä, mutta kertoo kokeneensa ne muistutuksena tapahtuneesta ja “maksuna” teosta, jota pitää väkivaltaisena. Kokemus vaikutti hänen mielenterveyteensä vuosiksi; hän kertoo olleensa pitkään itsetuhoinen.
Sullivania edustavat asianajajat pitävät Florence’n kertomusta “epätodennäköisenä” muun muassa talon pohjaratkaisun perusteella.
Toistuvia kertomuksia painostuksesta ja lukituista ovista
Useiden naisten tarinoista piirtyy samankaltainen kaava: kutsu Sullivaniin yhdistettyyn asuntoon tai juhliin, lupaukset uramahdollisuuksista ja tilanteen muututtua seksuaaliseksi tunne siitä, ettei vaihtoehtoja ole.
- Rebecca kertoo, että naispuolinen agentti lupasi hänelle loistavan glamour-malliuran, mutta Lontooseen saavuttuaan hänelle kerrottiin, että työhön kuuluisi myös seksityö. Agentti väitti Sullivania “hyväksi ystäväksi” ja sanoi, että tämän kanssa tulisi harrastaa seksiä päästäkseen lehteen. Rebecca kuvaa tapaamista, jossa Sullivan rauhoitteli häntä sanomalla “en satuta sinua”, ja jonka hän kertoo päättyneen anaaliyhdyntään vastoin hänen todellista tahtoaan.
- Mia (nimi muutettu) kertoo menneensä 20-vuotiaana Sullivaniin talolle odottaen työhaastattelua. Hän sanoo, että mies johdatti hänet yläkertaan, pyysi riisuutumaan ja harrasti seksiä hänen kanssaan tilanteessa, jossa hän koki, ettei voinut kieltäytyä. Tapaamisen jälkeen Sullivan otti kassakaapista 50 puntaa ja antoi sen hänelle ilman ennakkokeskustelua rahasta – Mian mukaan hiljentääkseen hänet tai antaakseen vaikutelman, että kyse oli prostituutiosta.
- Sacha Wall, yksi harvoista nimellään esiintyvistä naisista, kertoo 24-vuotiaana menneensä osoitteeseen, jonka oletti olevan toimisto, mutta joka osoittautui Sullivaniin yksityiskodiksi. Hänen mukaansa Sullivan vihjaili, että hänestä voisi tulla “erityinen ystävä” kuten eräästä tunnetusta glamour-mallista. Kun Wall kieltäytyi sekä yhdynnästä että suuseksistä, hän kertoo huomanneensa, että huoneen ovi oli lukittu. Vasta kun hän korotti ääntään ja vaati kiivaasti päästä ulos, Sullivan avasi oven.
Wall kertoo tehneensä ilmoituksen Essexin poliisille vuonna 2023, mutta poliisi päätti noin puolen vuoden jälkeen olla ryhtymättä jatkotoimiin.
Äidit mukana tapaamisissa – silti seksuaalinen painostus
Joissakin kertomuksissa nuorten naisten mukana oli oma äiti, mutta tämäkään ei estänyt painostusta. Anna (nimi muutettu) osallistui 17-vuotiaana Sport-lehden kilpailuun 1990-luvulla ja sai kutsun yökerhossa järjestettyyn tilaisuuteen. Äidin ollessa samassa tilassa Sullivan vei hänet sivummalle ja sanoi voivansa tehdä hänestä tähden, jos hän antaisi miehelle suuseksiä. Anna kieltäytyi, eikä saanut myöhemmin luvattuja palkallisia töitä, vaikka hänen kuvansa julkaistiin.
Toinen nainen, Wendyksi kutsuttu, kertoo menneensä 1980-luvulla Sullivaniin kotiin äitinsä kanssa. Sullivan vei hänet yksin yläkertaan, pyysi riisuutumaan ja arvosteli tämän vartaloa, ennen kuin totesi, että uran edellytys olisi seksi hänen kanssaan. Wendy kieltäytyi ja kokee, ettei saanut myöhemmin töitä lehden kautta.
Nuoret mallit haavoittuvassa asemassa
Monet naisista kertovat olleensa alalle vasta tulleita ja tietämättömiä Sullivaniin maineesta. Yksi kertoo tulleensa makuuhuoneeseen, jossa Sullivan odotti kylpytakissa sängyllä maaten ja pyysi häntä kulkemaan ylävartalo paljaana vuoteen vierellä – tilanne, jota hän myöhemmin kuvasi äärimmäisen haavoittuvaksi.
Rebecca painottaa olleensa erityisen altis hyväksikäytölle, koska oli nuori, neurokirjon ihminen ja aiemmin kokenut seksuaalista traumaa. Hän kuvaa Sullivaniin toimintaa saalistavaksi ja vallankäyttöön perustuvaksi “casting couch” -kulttuuriksi.
Poliisitutkinnat ja todisteiden vaikeus
BBC Panoraman ja The Timesin toimittajat ovat tukeneet naisten kertomuksia päiväkirjamerkintöjen, poliisi- ja muiden asiakirjojen sekä heidän ystäviensä ja perheenjäsentensä haastattelujen avulla. Lisäksi on selvinnyt, että yhteensä kahdeksan naista on tehnyt paljastuksia Sullivaniin käytöksestä Lontoon Metropolitan Policelle tai Essexin poliisille.
Sullivan ei ole saanut syytteitä näiden ilmoitusten perusteella. Essexin poliisi on myöhemmin tarkastellut useita tapauksia uudelleen ja todennut, että syytekynnys ei ylittynyt. Yhdessä tapauksessa poliisipäällikkö kuitenkin myönsi, että Sullivaniin asunnon kotietsinnän puuttuminen oli “hukattu mahdollisuus” hankkia tukevia todisteita.
Essexin poliisi ja Met kertovat suhtautuvansa väkivaltaan ja seksuaalisiin rikoksiin naisia ja tyttöjä kohtaan “erittäin vakavasti” ja arvioivansa kaiken uuden näytön. Tapaukset korostavat, kuinka vaikeaa vuosikymmeniä vanhojen seksuaalirikosepäilyjen todentaminen on – etenkin kun tapahtumahetkellä moni uhri ei uskaltanut tai osannut tehdä rikosilmoitusta.
Jo aiemmin kiistelty menneisyys
Tutkinta paljastaa myös, että Sullivan on itse myöntänyt maksaneensa 1990-luvulla seksistä tytölle, jonka hän sanoo uskoneensa olevan 16–17-vuotias. Tuolloin laki ei vielä kieltänyt seksin ostamista 16–17-vuotiailta; kielto tuli voimaan vasta 2003. Sullivan oli tuolloin nelikymppinen.
1990-luvulla hän sai lempinimen “No job/blow job”, viittauksena väitettyyn tapaan vaatia suuseksiä malleilta vastineeksi työtilaisuuksista. The Guardian lainasi häntä aikanaan toteamassa: “Olen aina sanonut, että mitä järkeä on omistaa karkkikauppa, jos ei voi syödä muutamaa karkkia.” Hänen tuttavapiiristään osa puolustaa häntä, korostaen, että tämän seksisuhteet olivat heidän käsityksensä mukaan vapaaehtoisia, vaikka maine oli “hyvin tunnettu”.
Jalkapalloviranomaiset ja uusi sääntelytesti
Sullivan on ollut merkittävä toimija englantilaisessa jalkapallossa: hän omisti yhdessä kumppaniensa kanssa Birmingham Cityn yli 15 vuoden ajan ja toimi West Hamin suurimpana yksittäisenä osakkeenomistajana vuodesta 2010 lähtien. Hän on ollut seuran yhteispuheenjohtaja lähes koko omistusaikansa.
Englantiin on hiljattain perustettu uusi riippumaton jalkapallosääntelijä, jonka tehtävänä on arvioida omistajien ja johtajien rehellisyyttä ja sopivuutta. Sullivaniin tapaus muodostaa merkittävän testin tälle uudelle valvontajärjestelmälle: kuinka pitkälle viranomaiset ovat valmiita menemään, kun esiin nousee vakavia, mutta oikeudessa toistaiseksi testaamattomia syytöksiä?
Englannin jalkapalloliitto FA kertoo aloittaneensa viime vuosina oman turvallisuusselvityksensä Sullivaniin osalta, mutta ei kommentoi yksittäisiä tapauksia. West Ham puolestaan painottaa, että seuralla on “selkeät ja vankat” suojelukäytännöt, mutta se ei kommentoi yksittäisiä suojeluasioita.
West Hamin maine, White Ribbon -tunnustus ja johtajien rooli
West Hamista tuli viime vuonna ensimmäinen Valioliigaseura, joka sai White Ribbon UK -järjestön akkreditoinnin tunnustuksena pyrkimyksistä ehkäistä miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa. Silloinen varapuheenjohtaja, paronitar Karren Brady, korosti tuolloin seuran sitoutumista “kulttuuriin, jossa haitallinen käytös haastetaan”.
Brady on työskennellyt Sullivaniin kanssa vuosikymmeniä ja on tunnettu myös esiintymisestään BBC:n The Apprentice -ohjelmassa. Hän erosi West Hamin varapuheenjohtajan tehtävästä kauden loppuvaiheessa, hieman ennen seuran putoamista Valioliigasta.
White Ribbon muistuttaa, että akkreditointi koskee organisaation kolmen vuoden kehittämissuunnitelmaa, eikä ole “lausunto tai hyväksyntä yksittäisistä henkilöistä” seuran ympärillä. Tapaukset nostavat silti esiin jännitteen julkilausuttujen arvojen ja esiin nousseiden syytösten välillä – ilmiö, joka näkyy myös suomalaisessa mediakeskustelussa, kun pohditaan julkisuuden henkilöiden vastuuta ja median roolia, kuten Nella Salosen viraalia Yle-haastattelua koskevassa keskustelussa.
Sullivaniin vastaus ja tulevaisuuden näkymät
Resignaatiotiedotteessaan Sullivan totesi, että “elämän mittaisen uran jälkeen aikuisten viihdeteollisuudessa, jossa olen tavannut tuhansia naisia, on valitettavan väistämätöntä, että pieni määrä sopimattoman käytöksen väitteitä esitetään.” Hän kuvaa kaikkia väitteitä valheellisiksi ja painottaa, ettei ole “se henkilö, joksi media on päättänyt hänet maalata”.
Tapaus korostaa, kuinka vaikeaa on sovittaa yhteen oikeusjärjestelmän vaatimaa kovaa näyttökynnystä, uhrien kokemaa häpeää ja pelkoa sekä yhteiskunnan kasvavaa vaatimusta tilivelvollisuudesta valta-asemassa oleville miehille. Riippumatta siitä, etenevätkö tapaukset oikeudessa, paine jalkapalloviranomaisia, sponsoreita ja seuroja kohtaan kasvaa – ja keskustelu vallankäytöstä, suostumuksesta ja vastuusta jatkuu.
Ei sisällä instagram post:eja
