Iranin ohjusisku Israeliin paljastaa, miten Teheranin itsevarmuus on kasvanut

Iranin viimeöinen ohjus- ja drooni-isku Israeliin, vastauksena Israelin hyökkäyksiin Hizbollahia vastaan Libanonissa, jäi sotilaalliselta vaikutukseltaan rajalliseksi. Poliittinen merkitys voi kuitenkin olla huomattavasti suurempi – sekä alueellisesti että suurvaltojen välisissä neuvotteluissa.

Ensimmäinen isku liittolaisen puolesta – ei vain Iranin omasta puolustuksesta

Perinteisesti Iran on perustellut suoria iskuja Israelia vastaan oman alueensa, komentajiensa tai kansallisten etujensa puolustamisella. Tällä kertaa tilanne oli erilainen. Teheran toimi sen jälkeen, kun Israel iski Etelä-Beirutissa sijaitsevaan rakennukseen, jota se kuvasi Hizbollahiin sidoksissa olevaksi kohteeksi.

Iranin armeija ilmoitti maanantaina keskeyttävänsä uudet iskut Israeliin, mutta jo päätös hyökätä herättää olennaisen kysymyksen: miksi Iranin johtajat katsoivat juuri nyt hetken olevan oikea näin riskialttiille liikkeelle, joka saattoi avata oven uudelle Israelin vastaiskulle ja horjuttaa herkkiä rauhanneuvotteluja Yhdysvaltojen kanssa?

Kuukausien konflikti vahvisti Iranin käsitystä omasta kestävyydestään

Osa vastauksesta liittyy siihen, miten Iranin johto arvioi asemansa kuukausien jännitteiden ja välillisen sodankäynnin jälkeen. Islamilainen tasavalta on tullut konfliktista joiltain osin heikentyneenä, mutta samalla vahvemmalla käsityksellä omasta sitkeydestään ja kyvystään kestää painetta.

Laajasta Israelin ja Yhdysvaltojen sotilaallisesta paineesta, talouspakotteista sekä Yhdysvaltain merellisestä saarrosta huolimatta järjestelmä pysyi pystyssä. Hallinto on edelleen vallassa, turvallisuuskoneisto toimii, ja laajaa kansannousua ei nähty, vaikka opposition edustajat ja ulkopuoliset tarkkailijat ennustivat sitä toistuvasti.

Tämä kokemus on todennäköisesti muuttanut Teheranin laskelmia. Iran ei ehkä enää näe itseään hauraana valtiona, jonka on vältettävä suoraa yhteenottoa hinnalla millä hyvänsä. Sen sijaan se voi nähdä itsensä toimijana, joka on kestänyt pahimman ja voi nyt asettaa ja puolustaa uusia punaisia linjoja.

Isku pelotteena – viesti liittolaisille ja vastustajille

Viimeöinen isku Israeliin näyttääkin olleen vähemmän puhdasta kostoa ja enemmän pelote. Teheran saattoi pyrkiä viestimään, että sen alueellisiin liittolaisiin kohdistuvia hyökkäyksiä ei enää erotella hyökkäyksistä Irania itseään vastaan. Käytännössä Iran haluaa sitoa hyökkäykset Hizbollahia ja muita liittolaisia vastaan suoraan omaan turvallisuuteensa.

Tällainen viesti on erityisen tärkeä Hizbollahille, Irakin šiialaisille miliiseille ja muille Iranin alueellisen verkoston jäsenille, jota kutsutaan nimellä ”vastarinta-akseli” (Axis of Resistance). Iranin vaikutusvalta on aina osin perustunut uskoon siitä, että se seisoo liittolaistensa takana. Jos Teheran ei olisi reagoinut Israelin iskuun varoituksistaan huolimatta, sen uskottavuus olisi voinut kärsiä merkittävästi.

Tästä näkökulmasta isku ei ollut suunnattu vain Israelia vastaan. Se oli myös signaali Yhdysvalloille ja sen alueellisille liittolaisille Persianlahdella ja Lähi-idässä, jotka tarkkailivat herkeämättä, seuraako Iran sanojaan teoilla.

Ajankohdan merkitys – voiko voiman näyttö vahvistaa neuvotteluasemaa?

Ajankohta on huomionarvoinen. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli viitannut siihen, että jonkinlainen sopu Iranin kanssa saattaisi olla saavutettavissa. Tavanomaisen diplomatian logiikan mukaan Iranin olisi pitänyt välttää kaikkia toimia, jotka voisivat vaarantaa neuvotteluprosessin.

Teheran saattaa kuitenkin uskoa päinvastaiseen. Iranin johto on voinut päätellä, että hallittu ja rajattu sotilaallinen isku voi itse asiassa vahvistaa maan asemaa neuvottelupöydässä. Voimankäytön valmiuden osoittaminen muistuttaa Washingtonia ja Tel Avivia siitä, että Iranilla on edelleen vipuvoimaa ja vaihtoehtoisia toimintatapoja – myös sotilaallisia.

Tämä ei tarkoita, että Iran haluaisi neuvottelujen kaatuvan. Päinvastoin, isku saatettiin mitoittaa tarkasti niin, että se loisi ennakkotapauksen ja poliittisen viestin, mutta ei tekisi eskalaatiosta väistämätöntä. Tavoitteena voi olla uuden pelisäännön luominen: Iran käy neuvotteluja, mutta tekee sen asemaansa osoittavan voiman kautta.

Iranilaisten reaktiot: ylpeys, epäluulo ja pelko rinnakkain

Iranilaisten arkikokemukset ja mielipiteet heijastavat syvempää keskustelua maan sisällä. Osa näkee iskun oikeutettuna ja uskollisena tekona liittolaisen puolustamiseksi. Eräs BBC Persian yleisön jäsen kuvasi tilannetta näin: Iranin liittyminen konfliktiin Libanonin puolustamiseksi on hänen mukaansa sekä lojaalia että oikein, ja isku nähtiin vastauksena tulitaukorikkomuksiin.

Toiset kyseenalaistavat Teheranin prioriteetit. He muistuttavat, että Etelä-Irani on kärsinyt iskuista ja levottomuuksista ilman vastaavaa voimakasta reaktiota, ja kysyvät, miksi eteläinen Libanon näyttää olevan hallinnolle tärkeämpi kuin Iranin omat perifeeriset alueet. Tämä korostaa jännitettä Iranin alueellisen strategian ja kotimaisten tarpeiden välillä.

Monille tavallisille iranilaisille vallitseva tunne on kuitenkin huoli. Pelko siitä, mihin uusi kierros Israelin ja Iranin välisessä vastakkainasettelussa voi johtaa, on vahva. Yksi BBC Persian kuulija kertoi sydämensä ”vajonneen”, kun taistelut syttyivät uudelleen – kuvaus, joka tiivistää sodan varjon arjessa.

On myös niitä, joiden mielestä tilanne ei todennäköisesti kärjisty täydeksi sodaksi. Erään kommentoijan mukaan yhteenotto on rajallinen, eikä siitä tule saman mittakaavan sotaa kuin aiemmista. Hänen näkemyksensä mukaan Iran tiedostaa, ettei Yhdysvallat halua suoraa sotaa, ja käyttää tilannetta hyväkseen ottaakseen aloitteen käsiinsä – osin propagandatarkoituksessa, vahvistaakseen kannattajiensa uskoa voiton mahdollisuuteen.

Neuvotteluväsymys ja vipuvoiman hakeminen

Yksi tulkinta iskusta on, että se heijastaa kasvavaa tyytymättömyyttä neuvottelujen suuntaan. Jos Iran kokee, että siltä odotetaan myönnytyksiä ilman konkreettisia vastahyötyjä – esimerkiksi pakotteiden helpottamista tai taloushelpotuksia – sotilaallinen liike voi olla keino lisätä painetta ennen seuraavaa neuvotteluvaihetta.

Tällöin isku toimii sekä sisä- että ulkopolitiikan työkaluna: se osoittaa kotimaiselle yleisölle, että johto ei taivu yksipuolisiin ehtoihin, ja muistuttaa kansainvälistä yhteisöä, että Iranin jättäminen sivuun tai sen painostaminen ilman kannustimia voi johtaa entistä arvaamattomampiin vastauksiin.

Iran haluaa neuvotella vahvoista asetelmista

Hyökkäys kertoo ennen kaikkea johdosta, joka on itsevarmempi kuin moni ulkopuolinen tarkkailija olisi muutama kuukausi sitten uskonut. Keskeinen kysymys ei ole niinkään se, oliko Iran valmis kestämään vielä yhden Israelin pommitusaallon, vaan se, uskoiko Teheran voivansa tehdä niin ja jatkaa samaan aikaan diplomatiaa.

Jos Iranin johto todella arvioi, että maa kestää sekä sotilaallista painetta että neuvotteluprosessin samanaikaisesti, se merkitsee pyrkimystä uuteen alueelliseen todellisuuteen: sellaiseen, jossa Iran neuvottelee vahvan toimijan asemasta ja tekee samalla selväksi, että sen punaiset linjat eivät ole pelkkiä julistuksia.

Niin riskialtis kuin tämä strategia onkin, se merkitsee selkeää muutosta siinä, miten islamilainen tasavalta näkee oman turvallisuutensa, vaikutusvaltansa ja asemansa Lähi-idän valtapelissä.

Media, mielikuvat ja pehmeä valta

Samalla kun Iran ja Israel käyvät kovaa valtapeliä ohjuksilla ja droneilla, taustalla käydään myös pehmeän vallan kamppailua. Kansainvälinen media, some ja viihdeteollisuus vaikuttavat siihen, miten tavalliset ihmiset ympäri maailmaa suhtautuvat alueen jännitteisiin ja eri osapuoliin.

Julkisuuden henkilöiden, kuten Hollywood-tähtien ja musiikki-ikonien ympärille rakentuva globaali kulttuuri tarjoaa vastapainon uutisvirran synkkyydelle. Esimerkiksi kun kerrotaan, miten Jennifer Lopez säväytti salityylillä viininpunaisessa treeniasussa, se muistuttaa, että ihmisiä kiinnostaa edelleen arjen kauneus, liikunta ja viihde – myös silloin, kun otsikoita hallitsevat konfliktit. Tällaiset kevyemmät aiheet muokkaavat mielikuvia lännestä ja vaikuttavat epäsuorasti siihen, miten eri yhteiskunnat näkevät toisensa.

Iranin, Israelin ja Yhdysvaltojen välinen kamppailu ei siis rajoitu vain rintamalinjoille ja neuvottelupöytiin. Se ulottuu myös kulttuuriin, muotiin, someen ja julkkiskulttuuriin – kaikkiin niihin tiloihin, joissa ihmisten arjen tunteet, pelot ja unelmat rakentuvat.

Ei sisällä instagram post:eja