Hollantilaiskylä Moerdijk purku-uhan alla – vihreä siirtymä uhkaa pyyhkiä yhteisön kartalta
Eteläisessä Alankomaissa, leveän estuaarin rannalla, sijaitsee noin 1 100 asukkaan Moerdijkin kylä. Tämä pieni kalastusyhteisö on joutunut keskelle kansallista vihreää siirtymää – ja se saattaa lähivuosina kadota kokonaan kartalta.
Vihreä siirtymä tarvitsee tilaa – Moerdijk valittu uhriksi
Alankomaiden hallitus katsoo, että maa tarvitsee laajoja uusia alueita suurjänniteasemille. Näihin asemiin liitettäisiin kasvavilta merituulivoimapuistoilta tulevat kaapelit, jotta sähkö voidaan syöttää valtakunnanverkkoon.
Ongelma on, että Alankomaat on yksi Euroopan tiheimmin asutuista maista ja vapaata maata on niukasti. Viranomaisten mukaan Moerdijk on kuitenkin ”ihanteellinen sijainti”: se sijaitsee Hollands Diep -estuarin etelärannalla, aivan satamien, moottoriteiden ja olemassa olevien voimalinjojen tuntumassa.
Juuri nämä logistiset vahvuudet tekevät Moerdijkista houkuttelevan suunnittelijoille – ja asukkaille ne merkitsevät todellista uhkaa siitä, että koko kylä puretaan muutaman vuoden tai viimeistään seuraavan vuosikymmenen aikana.
Kalastajakylän elinkeino ja perinteet vaakalaudalla
Paikallinen kalakauppias Jaco Koman tiivistää monen tunnot: ”Meidät viedään teurastamoon.” Hänen toimistonsa ikkunasta avautuu näkymä kimaltavalle vesiväylälle, jolla hänen perheensä on kalastanut jo vuodesta 1918.
Komanin yritys pitää yhä eläviä ankeriaita savustusta varten – perinteinen hollantilainen herkku – ja toimittaa laatukalaa huippuravintoloihin eri puolille maata. Varastohallissa kuplivat suuret vesialtaat, joista hän nostaa sätkiviä, pitkiä ja ohuita mustia kaloja. ”Varo, ne osaavat hypätä”, hän naurahtaa.
Kalabisnes kukoistaa, mutta juuri syvä vesi ja avoimet maa-alueet, jotka tekevät elinkeinosta mahdollisen, houkuttelevat nyt energiainfrastruktuurin suunnittelijoita. Koman myöntää, että Hollanti tarvitsee lisää puhdasta energiaa, mutta kysyy, miksi hinnan pitäisi maksaa juuri Moerdijkin kaltaisen kylän.
Hänen mielestään merituulivoimalat olisi mahdollista liittää verkkoon kauempana merellä, ja muuntoasemat voitaisiin rakentaa kauas olemassa olevista yhteisöistä – ei suoraan niiden päälle.
Jatkuva epävarmuus nakertaa kylän arkea
Moerdijkin kaduilla epävarmuus näkyy ja tuntuu. Myytävänä-kyltit täplittävät sorapihoja, mutta harva haluaa ostaa talon paikasta, joka voidaan piankin jyrätä maan tasalle. Lippusalot seisovat puolimastossa – asukkaiden mukaan se on hiljainen surun ele kylän kuolemalle, joka on henkisesti jo alkanut, vaikka kylä on yhä virallisesti olemassa.
Paikallisessa ruokakaupassa yrittäjä Andrea kertoo, miksi uhka tuntuu niin henkilökohtaiselta. Hänen miehensä rakensi perheen kodin omin käsin, ja kaikki kolme lasta syntyivät siellä. ”Pelkään, että menetän kotini. Täällä on niin paljon elämää, mutta kymmenen vuoden päästä tämä voi olla pelkkä tyhjä paikka”, hän sanoo.
Andrea muistuttaa myös, että sekä hänen isovanhempansa että appivanhempansa on haudattu kylän rauhalliselle hautausmaalle. Yksi raskaimmista kysymyksistä on, mitä haudoille tapahtuisi, jos alue päätetään rakentaa uudelleen energiakäyttöön.
Alankomaiden maankäytön kipupisteet kärjistyvät Moerdijkissa
Moerdijkin tilanne heijastaa laajempaa maankäytön kriisiä koko Alankomaissa. Pienellä alueella kilpailevat asuminen, maatalous, luonto, liikenne, teollisuus ja nyt myös mittavat uusiutuvan energian hankkeet.
Monin paikoin sähköverkko on jo niin kuormittunut, että yrityksille ja uusille asuinalueille on kerrottu, että ne joutuvat odottamaan vuosia saadakseen liitynnän verkkoon. Samalla valtiolla on kunnianhimoiset suunnitelmat lisätä tuulivoimaa Pohjanmerellä – teoriassa merituulivoiman kapasiteetti voisi kattaa valtaosan maan sähkötarpeesta, jos sähkö saadaan vain tuotua maihin ja kuljetettua tehokkaasti ympäri maata.
Leidenin yliopiston kunnallisoikeuden professori Geerten Boogaard muistuttaa, että Moerdijk paljastaa, miten poliittinen valta jakautuu Hollannissa. ”Loppujen lopuksi olemme keskitetty valtio. Kun kansallinen hallitus toteaa jonkin olevan elintärkeää kansallista etua, sillä on keinot toteuttaa se”, hän sanoo.
Kuntien on mahdollista vastustaa ja asukkaat voivat valittaa päätöksistä, mutta viime kädessä keskushallinnolla on oikeudelliset työkalut ottaa prosessi haltuun. Se on kuitenkin poliittisesti herkkä ja taloudellisesti kallis tie.
Paikallisyhteisön elämäntapa vastaan energiaturvallisuus
Boogaardin mukaan Moerdijkissa ei riidellä pelkästään pylväistä ja kaavoitusmenettelyistä. Kyse on kahden elämäntavan törmäyksestä: toisaalta tiiviistä, paikallisesta yhteisöstä ja toisaalta valtiosta, joka pyrkii uudistamaan koko energiajärjestelmänsä ilmastonmuutoksen, energian toimitusvarmuuden ja fossiilisista polttoaineista luopumisen paineessa.
71-vuotias eläkkeellä oleva insinööri Jacques seisoo ekotalonsa edustalla Moerdijkin laidalla. Talo rakennettiin 1990-luvun puolivälissä entiselle viljelysmaalle. Kun hän muutti, horisontissa ei näkynyt tuulivoimaloita, jakelukeskuksia tai voimalinjametsiä. Nyt maisemaa hallitsee yksi Euroopan suurimmista logistiikkakeskittymistä ja vilkkaat kuljetusreitit Rotterdamin ja Belgian välillä. ”Tämä kylä tullaan purkamaan, sen tiedän varmasti”, Jacques toteaa.
Valtavat maa-alueet energiainfrastruktuurille
Alankomaiden hallitus on viivästyttänyt lopullista päätöstä Moerdijkin kohtalosta, mutta ratkaisu odotetaan tämän vuoden aikana. Ministerit eivät ole halunneet kommentoida asiaa julkisuudessa.
Moerdijkin kunnanjohtaja Aart Jan Moerkerke kuvaa paineita valtaviksi. Keskushallinto tavoittelee noin 450 hehtaarin aluetta – eli noin 1 100 hehtaaria, mikä vastaa noin 700 jalkapallokenttää. Tälle alueelle suunnitellaan paitsi massiivista sähköasemaa myös useita vedyn tuotantolaitoksia.
Lisäksi Rotterdamin satamasta Kaakkois-Hollantiin kulkevat suuret ammoniakki- ja vetylinjat on tarkoitus vetää Moerdijkin kautta. Kunnan näkökulmasta kyse ei ole vain yhdestä teollisuuslaitoksesta, vaan kokonaisesta uudesta energiakeskittymästä, joka muuttaisi alueen luonteen pysyvästi.
Yhden kylän uhraaminen neljän hyväksi?
Periaatteellisella tasolla Moerdijkin kunta on jo linjannut, että kylä voidaan joutua siirtämään uuden infrastruktuurin tieltä. Ajatuksena on ”uhrata” yksi paikallinen kylä, jotta neljän kylän – Moerdijk mukaan lukien – elämänlaatu ei romahtaisi huomattavasti laajemman, hajautetun rakentamisen seurauksena.
Vaihtoehtona olisi yrittää sovittaa sähköasemat ja kaapeloinnit neljän kylän väliin ja ympärille, jolloin mikään niistä ei katoaisi kokonaan, mutta häiriöt ja melu jakautuisivat laajalle alueelle. Kunta hakee valtiolta selkeitä takuita aikatauluista, korvauksista ja ehdoista ennen kuin se suostuu lopullisiin ratkaisuihin.
Moerkerken mukaan viestin vieminen asukkaille – että heidän kotinsa, katunsa ja hautausmaansa eivät ehkä selviä seuraavaa vuosikymmentä – oli hänen uransa vaikein päätös. ”En tule koskaan unohtamaan sitä päivää”, hän sanoo.
Mitä voidaan ja mitä täytyy uhrata energiatulevaisuuden vuoksi?
Moerdijkissa ei päätetä vain muutaman kadunpätkän kohtalosta estuaarin rannalla. Kyse on siitä, mitä hallitus katsoo voivansa – tai joutuvansa – uhraamaan energian toimitusvarmuuden, kestävyyden ja teollisen kilpailukyvyn nimissä.
Kyläläisille tämä ei ole enää teoreettinen keskustelu energiakäänteestä. Se on konkreettinen ja välitön: se muovaa Jacon, Andrean, Jacquesin ja kaikkien kyläläisten tulevaisuuden. He elävät nyt jatkuvassa epätietoisuudessa, tietäen, että kylä, jossa he tänään heräävät, voi tulevaisuudessa olla olemassa vain vanhoissa kartoissa – ja heidän muistoissaan.
Vihreän siirtymän paikalliset seuraukset näkyvät myös muualla Euroopassa
Moerdijk ei ole ainoa paikka Euroopassa, jossa energiamurros ja paikallisyhteisöjen elämänlaatu törmäävät. Sama peruskysymys toistuu eri maissa: mihin uudet voimalinjat, tuulipuistot, vetylaitokset ja sähköasemat sijoitetaan, kun tilaa on vähän ja vastustus paikallisesti suurta.
Myös Pohjois-Euroopassa ja Britanniassa on nähty, miten sään ääri-ilmiöt, merituulivoiman kasvu ja uudet energiahankkeet muuttavat arkea rannikkoyhteisöissä. Esimerkiksi Britannian viileää ja myrskyisää säätä, tuulia, kuuroja ja rakeita käsittelevät uutiset muistuttavat, miksi ilmastonmuutoksen hillitseminen ja energiasiirtymä koetaan välttämättömiksi – vaikka niiden paikalliset seuraukset voivat olla kivuliaita.
Moerdijkin tapaus toimii varoittavana esimerkkinä siitä, että vihreä siirtymä ei ole vain tekninen tai taloudellinen hanke, vaan myös syvästi inhimillinen kysymys: kuinka paljon olemme valmiita muuttamaan maisemaa, historiaa ja yhteisöjä, jotta energiajärjestelmä olisi kestävämpi tuleville sukupolville.
Ei sisällä instagram post:eja
