Kemi Badenoch varoittaa: identiteettipolitiikan kiristyvä vastakkainasettelu voi pitkällä aikavälillä johtaa sisällissotaan

Britanniassa käytävä kiivas keskustelu identiteettipolitiikasta ja kansallisesta identiteetistä voi pitkällä aikavälillä johtaa sisällissotaan, varoittaa konservatiivipuolueen johtaja Kemi Badenoch. Hän perää sekä poliitikoilta että medialta vastuullisuutta, jotta yhteiskunnan jakolinjat eivät syvenisi vaarallisella tavalla.

Identiteettipolitiikan kiristyvä ilmapiiri huolestuttaa

Badenochin mukaan poliittinen keskustelu Britanniassa on ajautumassa tilanteeseen, jossa vasemmiston ja oikeiston ryhmät suuntaavat ”yhä enemmän vihamielisyyttä” eri etnisiä taustoja edustavia ihmisiä kohtaan. Hän totesi BBC Radio 4:n dokumenttiohjelmassa England’s Identity Crisis, että identiteettipolitiikkaa käytetään aseena tavalla, joka uhkaa koko yhteiskunnan yhtenäisyyttä.

Hänen mukaansa ongelma ei ole vain yksittäisten ääriryhmien toiminnassa, vaan siinä, että poliittinen konflikti tunkeutuu alueille, joilla sitä ei aiemmin ollut. Tämä lisää jännitteitä sekä eri etnisten ryhmien välillä että valtaväestön sisällä.

Varoitus: lyhyen tähtäimen vaalivoitto voi johtaa pitkän aikavälin katastrofiin

Badenoch arvosteli erityisesti puolueita ja poliitikkoja, jotka yrittävät mobilisoida äänestäjiä yhden yhteisön tai etnisen ryhmän perusteella. Hän kuvaili tätä ”reseptiksi sisällissodalle” pitkällä aikavälillä, vaikka taktiikka saattaisi tuoda lyhyen aikavälin vaalivoittoja.

Hän korosti, ettei hänen arvionsa tarkoita, että Britannia olisi tällä hetkellä sisällissodan partaalla, mutta varoitti, että jos kehityskulkuun ei puututa ajoissa, seuraaville sukupolville jää paljon vaikeampi ja repaleisempi maa.

Taustalla poliisitoimintaan ja rasismisyytöksiin liittyvä jännite

Haastattelu tehtiin ennen kuin poliittinen jännite kärjistyi Henry Nowakin murhaan liittyneen poliisitoiminnan takia. Murhatun teini-ikäisen pojan käsirautoihin laittamista hänen maatessaan kuolemansairaan tilassa koskeva bodycam-video herätti vihaa ja mielenosoituksia Southamptonin kaduilla.

Sekä pääministeri Sir Keir Starmer että Kemi Badenoch vetosivat tapauksen jälkeen poliitikkoihin, etteivät nämä lietsoisi jakolinjoja ja käyttäisi tragediaa hyväkseen poliittisessa retoriikassa. Badenochin mielestä juuri tällaiset tapaukset osoittavat, kuinka herkässä yhteiskunnallinen ilmapiiri on ja kuinka helposti identiteettipolitiikkaa voidaan käyttää polttoaineena vastakkainasettelulle.

Assimilaatio ja yhteiset arvot Badenochin ratkaisuna

Badenochin mielestä keskeinen kysymys tulevaisuuden rauhan kannalta on, miten Britannia kykenee vahvistamaan yhteistä kansallista identiteettiä ilman, että se sulkee ulos eri taustoista tulevia ihmisiä. Hänen mukaansa ”yhteiskunnan pirstoutumista” on vältettävä, ja samalla on panostettava vahvemmin assimilaatioon – siihen, että maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä omaksuvat maan keskeiset arvot ja kulttuuriset käytännöt.

Hän korosti, että Britannia ei hänen mielestään ole rasistinen maa, mutta poliittinen konflikti on alkanut muokata ihmisten välistä suhtautumista niin, että vihamielisyys lisääntyy kaikkia kohtaan etnisestä taustasta riippumatta. Tämä kehitys on hänen mukaansa pysäytettävä ennen kuin siitä tulee hallitsematon.

Kielipolitiikka ja kohdennettu kampanjointi suurennuslasin alla

Vaikka Badenoch ei BBC-haastattelussa nimennyt yksittäisiä puolueita, hän on aiemmin kritisoinut esimerkiksi helmikuussa pidetyn Gortonin ja Dentonin täytevaalin kampanjointia. Tuolloin hän piti ”järkyttävänä”, että Englannin ja Walesin Vihreä puolue oli hänen mukaansa harjoittanut eriyttävää kampanjointia urdunkielisillä materiaaleilla tiettyä yhteisöä varten.

Vaalin voitti vihreiden Hannah Spencer 4 402 äänen enemmistöllä, ja puolueelta pyydettiin kommenttia Badenochin väitteisiin. Badenochin kritiikin ytimessä on ajatus, että politiikan ei tulisi rakentua erillisten etnisten tai kielellisten ryhmien ympärille, vaan yhteisten kansallisten päämäärien varaan.

Keskustelu englantilaisuudesta: etnisyyttä vai kansalaisuutta?

Viime vuoden aikana keskustelu Englannin kansallisesta identiteetistä on kiristynyt. Osa oikeiston edustajista on esittänyt näkemyksen, jonka mukaan englantilaisuutta ei voi ”saavuttaa”, vaan se liittyy suoraan syntyperään ja esi-isien taustaan.

Keskustelu nousi otsikoihin helmikuussa 2025, kun Venäjällä syntynyt podcasteri Konstantin Kisin väitti, että entistä pääministeriä Rishi Sunakia pitäisi pitää brittiläisenä, mutta ei englantilaisena, koska hän on ”ruskea hindu”. Kisin esitti näkemyksensä Triggernometry-podcastissa poliittisen toimittajan Fraser Nelsonin kommentoitua, että Southamptonissa syntynyt Sunak on hänen mielestään täysin englantilainen.

GB Newsin juontaja ja Reform UK -puoluetta tukeva Matt Goodwin sanoi BBC:n dokumentissa jakavansa näkemyksen, jonka mukaan englantilaisuus liittyy ensisijaisesti syntyperään. Hänen mukaansa brittiläisyys on kansalaisuus, kun taas englantilaisuus on etnisyyttä.

Reform UK -puolueen johtaja Nigel Farage on puolestaan todennut, ettei halua vetää ”etnisiä rajoja” sen ympärille, kuka voidaan laskea englantilaiseksi. Keskustelu jakaa siis myös maahanmuuttokriittisen oikeiston edustajia.

Nandy: ajatus syntyperään sidotusta kansallisuudesta on loukkaava

Kulttuuriministeri Lisa Nandy, joka on intialais-brittiläistä taustaa, arvosteli tiukasti ajatusta siitä, että kansallisuus olisi sidottu esi-isiin ja etniseen taustaan. Hänen mukaansa tällainen näkemys on sekä loukkaava että poliittisesti epärealistinen.

Nandy huomautti, että jos tällaisella retoriikalla pyritään vetoamaan työväenluokkaisiin yhteisöihin, kuten hänen kotiseutuunsa Wiganiin, vaikutus on päinvastainen: ihmiset eivät koe sitä omakseen, vaan pikemminkin vieraannuttavana.

Mielipidemittaus: valtaosa englantilaisista hyväksyy monietnisen englantilaisuuden

More in Common -ajatuspajan viime vuonna tekemä kysely osoittaa, että 74 % englannissa asuvista uskoo, että ihminen voi olla englantilainen ihonväristä tai etnisestä taustasta riippumatta. Tämä viittaa siihen, että suuri enemmistö kannattaa inklusiivisempaa ja avoimempaa käsitystä englantilaisuudesta kuin mitä äänekkäimmät etnonationalistiset äänet esittävät.

Badenoch itse esittää kaksijakoisen tulkinnan englantilaisuudesta: hänen mukaansa osa siitä liittyy kyllä syntyperään, mutta yhtä tärkeää on niin sanottu sivistyksellinen eli kansalaisidentiteetti – tunne kuulumisesta maahan, sen arvoihin ja kulttuuriin.

Hän kuvasi itseään englantilaiseksi juuri tämän kansalaisidentiteetin kautta: Englanti on paikka, jossa hän asuu, jota hän rakastaa ja jonka jalkapallojoukkuetta hän kannattaa. Samalla hän totesi, ettei englantilaisuus ole ”hänen veressään”, mutta on sitä hänen lastensa kohdalla. Hänen mukaansa englantilaisuus on jatkumo, ei yksiselitteinen kategoria.

Skotlannin ja Walesin nationalismi kiristää ilmapiiriä

Badenochin mukaan myös Skotlannin ja Walesin nationalistipuolueet ovat osaltaan pahentaneet Britannian sisäistä ilmapiiriä. Kun molempia itsehallintoalueita johtavat nyt nationalistihallitukset, keskustelu kansallisesta identiteetistä on entisestään politisoitunut ja jakanut ihmisiä alueellisten rajojen mukaan.

Hän katsoo, että jatkuva kansallisten rajojen ja etnisten taustojen korostaminen syventää kahtiajakoa ja ruokkii vastakkainasettelua, joka voi pitkällä aikavälillä muuttua väkivaltaiseksi konfliktiksi, ellei yhteistä pohjaa tietoisesti vahvisteta.

Vasemmiston ja oikeiston ääripäät Badenochin kritiikin kohteena

Badenoch arvosteli sekä vasemmiston että oikeiston ääripäitä. Hänen mukaansa osa vasemmistoa hyökkää englantilaisen identiteetin kimppuun liittämällä sen yksinomaan imperialismin, kolonialismin ja ”valkoisen etuoikeuden” käsitteisiin. Tämä synnyttää vastareaktion, joka purkautuu etnonationalismina – ajatuksena siitä, että kansallinen identiteetti voi perustua vain syntyperään.

Toisaalta oikeiston ääripää käyttää tätä vastareaktiota hyväkseen vahvistaakseen omaa kannatustaan ja rakentaakseen politiikkaa ”me vastaan he” -asetelman varaan. Badenochin mielestä molemmat suunnat ovat vaarallisia, koska ne etsivät jatkuvasti uusia tapoja jakaa ihmisiä pienempiin ja toisiaan vastaan asetettuihin ryhmiin sen sijaan, että etsittäisiin keinoja yhdistää kansaa.

Hän tiivisti näkemyksensä toteamalla, että Britannian tulisi ”lakata etsimästä uusia tapoja jakaa ihmisiä” ja sen sijaan keskittyä rakentamaan yhteisiä nimittäjiä, jotka ylittävät etniset, uskonnolliset ja alueelliset rajat.

Mitä seuraavaksi? Identiteettikriisi ja yhteiskunnan eheys

BBC Radio 4:n dokumentti England’s Identity Crisis, jossa Badenochin laaja haastattelu on mukana, pureutuu juuri näihin jännitteisiin. Ohjelma tarkastelee, miten englantilaisuus määritellään 2000-luvun monikulttuurisessa ja poliittisesti polarisoituneessa yhteiskunnassa, ja millaisia seurauksia eri tulkinnoilla voi olla maan tulevaisuudelle.

Identiteettikysymykset eivät ole vain Britannian ongelma. Myös muualla Euroopassa ja maailmassa keskustellaan siitä, kuka kuuluu kansakuntaan, millä ehdoilla ja miten monikulttuurisuus sovitetaan yhteen vahvan kansallisen identiteetin kanssa. Samalla tavalla kuin taivaanilmiöt voivat tarjota yhteisen ja rauhoittavan näkökulman yli poliittisten rajojen, myös Suomessa voidaan etsiä yhdistäviä kokemuksia – esimerkiksi tarkastelemalla seitsemän upeaa kesäyön taivastapahtumaa ja tapoja kokea ne yhdessä – sen sijaan, että korostetaan eroja ja vastakkainasettelua.

Jos Badenochin varoituksia kuunnellaan, seuraavat vuodet tulevat näyttämään, kykeneekö Britannia vahvistamaan yhteistä kansalaisidentiteettiään vai syvenevätkö kuilut siinä määrin, että hänen puhumansa pitkän aikavälin sisällissodan riski kasvaa todelliseksi uhkakuvaksi.

Ei sisällä instagram post:eja