Ihmismäiset taistelurobotit – tulevaisuuden sotilaat vai vaarallinen harha?

San Franciscon teknologia-alueella, teollisuushallin uumenissa, kehitetään robottia, jonka lopullinen tarkoitus voi olla kaikkea muuta kuin leikkisä. Foundation Robotics -startupin musta, kiiltävä ja kasvoton Phantom-humanoidi ei kuitenkaan vielä harjoittele taistelua, vaan leikkii värikkäillä lasten rakennuspalikoilla.

Yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Sankaet Pathak selittää, että robotti on niin sanotussa ”vapaassa leikissä” – se kerää dataa oppiakseen toimimaan todellisessa ympäristössä. Myöhemmin hän työntää 80-kiloista teräspintaista runkoa ympäri huonetta osoittaakseen sen tasapainoa ja kävelykykyä.

Yhdysvaltalaisyritys tähtää laajaan sotilaskäyttöön

Monet teknologiayhtiöt rakentavat ihmismäisiä robotteja tehtaisiin, koteihin ja seuraksi, mutta Foundation Robotics väittää olevansa ainoa yhdysvaltalaisyritys, joka kehittää humanoideja nimenomaan laajaa puolustuskäyttöä varten.

Phantom-robottia suunnitellaan hoitamaan muun muassa huoltotöitä, tarvikkeiden noutoa, tiedustelua, kaluston tai kaatuneiden evakuointia sekä vaarallisten kohteiden tarkastusta. Kiistanalaisempaa on kuitenkin Pathakin avoimesti kuvailema ”etulinjan aseistaminen” – robotti, joka kykenee tunnistamaan ja eliminoimaan uhkia taistelukentällä.

Pathakin mukaan aseistetut robotit voisivat pitää ihmissotilaat poissa pahimmasta vaarasta. Ne voisivat esimerkiksi mennä ensimmäisenä sisään rakennuksiin ja tarkistaa kapeat pullonkaulat, joissa ihmishenget ovat erityisen suuressa riskissä. Lisäksi maassa toimiva autonominen järjestelmä voisi hänen mukaansa vähentää sivullisuhreja verrattuna täysin autonomisiin ilmasta tehtäviin iskuihin.

Phantom on vielä keskeneräinen prototyyppi

Tämänhetkinen Phantom MK-1 on kuitenkin vasta raakile. Siinä ei ole akkua, se ei ole pöly- tai vesitiivis, eikä se pääse omin voimin ylös kaatuessaan. Robottikäsien voima ja sorminäppäryys ovat rajallisia, ja ranteet puuttuvat käytännössä kokonaan – ongelma, joka on yleinen koko robotiikan alalla.

Samassa tilassa salassa rakennettava Phantom MK-2 on tarkoitus tehdä huomattavasti kestävämmäksi. Pathakin mukaan uusi versio on suojattu sääolosuhteilta, varustetaan suurella akulla noin kuuden tunnin toiminta-ajalle ja se pystyy itse nousemaan ylös ja kestämään enemmän fyysistä voimaa. Erityisen tärkeää on saada huomattavasti paremmat kädet ja ranteet, jotta robotti voisi tulevaisuudessa käsitellä ja jopa käyttää ihmisten aseita.

Foundationin pitkän aikavälin tavoitteena on erittäin kunnianhimoinen: valmistaa vuoteen 2027 mennessä vähintään 40 000 humanoidirobottia vuodessa ja painaa yksikköhinta alle 20 000 dollarin (noin 15 000 euroa).

Teknologiakilpailu Kiinan kanssa ajaa kehitystä

Pathak perustelee kiirettä väittämällä, että Kiina kehittää samankaltaista teknologiaa, ja lännen on pysyttävä mukana. Hänen visiossaan sadattuhannet tekoälyllä ohjatut humanoidit muodostavat maavoiman, joka täydentää taivaalla toimivia autonomisia drone-laivastoja. Tällainen robottiarmeija voisi hänen mukaansa toimia merkittävänä pelotteena ja ennaltaehkäistä konflikteja.

Foundation Roboticsilla on jo 24 miljoonan dollarin arvosta tutkimussopimuksia Yhdysvaltain armeijan kanssa, ja kaksi Phantom-yksikköä on testikäytössä Ukrainan armeijalla. Yhdysvalloissa testaus keskittyy toistaiseksi esineiden käsittelyyn eikä aseiden käyttöön, kun taas Ukrainassa kokeillaan myös aseistettuja sovelluksia.

Yhtiö nousi aiemmin tänä vuonna otsikoihin, kun Eric Trump – Yhdysvaltain presidentin poika – ryhtyi sijoittajaksi ja neuvonantajaksi. Projekti on myös Pathakille mahdollisuus pestä mainettaan, sillä hänen aiempi rahoituspalveluyhtiönsä Synapse ajautui konkurssiin vuonna 2024.

Tarvitseeko armeija todella ihmismuotoisia sotilasrobotteja?

Humanoidirobottien sotilaskäyttö jakaa asiantuntijoita. Robozaps-neuvontayritystä johtava Dean Fankhauser kertoo, että armeijoiden kiinnostus on todellista: Yhdysvaltain maavoimat järjestää parhaillaan kilpailua humanoidiroboteista, joiden on tarkoitus tulevaisuudessa tukea sotilaita monenlaisissa tehtävissä.

Fankhauserin mukaan on ”täysin väistämätöntä”, että joku yritys näkee liiketoimintamahdollisuuden teknologian aseistamisessa. Kentällä nähdään jo nyt runsaasti yksinkertaisempia robotteja – etenkin lennokkeja – jotka kuljettavat räjähteitä, ohjuksia tai muita asekuormia. Maalla liikkuvia robotteja käytetään erityisesti Ukrainassa. Myös koiramaisia nelijalkaisia robotteja on pyritty aseistamaan, vaikkei niitä olekaan vielä laajalti nähty taistelussa.

Monet robottifirmat ovat kuitenkin tehneet selkeän linjauksen aseistamista vastaan vedoten eettisiin ja turvallisuusriskeihin. Pathak pitää tätä linjaa vaarallisena ja väittää, että vastapuolen kehitystyö jatkuu joka tapauksessa, jolloin länsi jäisi jälkeen.

Hänen mukaansa ihmismäinen muoto on luonteva, koska maailma on rakennettu ihmisille: työkalut, ajoneuvot ja aseet on suunniteltu ihmiskäsille ja -liikkeille, joten niitä ei tarvitse keksiä uudelleen, jos robotti muistuttaa ihmistä.

Ihminen silti ”silmukassa” – ainakin vielä

Pathak korostaa, että ihmisen tulisi olla ”silmukassa” eli hyväksymässä jokainen tappava voimankäyttö ennen kuin järjestelmä toimii. Hän myöntää kuitenkin poikkeuksia: tilanteita, joissa autonominen tulenavaus voisi olla tarpeen katastrofin estämiseksi, ja skenaarioita, joissa ihmisen ennakkolupa ei olisi yhtä kriittinen.

Juuri tämä rajanveto herättää suuria eettisiä huolia. Mitä enemmän päätöksentekoa siirretään koneille, sitä vaikeammaksi käy vastuun ja syyllisyyden osoittaminen, jos jokin menee peruuttamattomasti pieleen.

Tekoälyn todelliset haasteet taistelukentällä

Ehkä suurin tekninen haaste kaikille humanoidirobottien kehittäjille on tekoäly, joka kykenee toimimaan arvaamattomissa, sotkuisissa ja vaarallisissa tosimaailman tilanteissa. Phantomia ohjaa Cortex-niminen tekoälyjärjestelmä, josta kehitetään parhaillaan uutta sukupolvea.

Cortexille annetaan tavoite – esimerkiksi tarvikkeiden siirtäminen tai rakennuksen sisätilojen kartoittaminen – ja se pyrkii suorittamaan tehtävän. Robotti havainnoi ympäristöään kypärään upotettujen kameroiden avulla, jotka tarjoavat 360 asteen näkymän. Tekoäly arvioi jatkuvasti ympäristöä ja säätää liikkeitään sen mukaan.

Pathakin mukaan Cortex koostuu kahdesta eri tekoälymallista. ”Päättelymalli” on koulutettu tehtäväkohtaisilla esimerkeillä, ja se tulkitsee annetun tavoitteen sekä laatii toimintasuunnitelman. Laajempi ”maailmamalli” on opetettu internet-videoilla ja robotin omalla kokemuksella – kuten palikkaleikillä – ja sen tehtävänä on ennustaa, miten ympäristö reagoi robotin liikkeisiin. Näin Phantom voi liikkua turvallisemmin ja suorittaa toimia ilman, että jokaista tilannetta olisi ennalta ohjelmoitu.

Onko humanoidi oikea muoto taistelukentälle?

Kaikki eivät silti usko, että ihmismäinen muoto on tehokkain ratkaisu. Fankhauserin mukaan nelijalkaiset robotit voivat liikkua vaikeassa maastossa nopeammin ja energiatehokkaammin kuin kaksi jalkaa käyttävät humanoidit. Myös nykyisten kaupallisten humanoidien kyvykkyys on rajallinen: useimmat selviävät hädin tuskin varastojen pakkaustöistä, ovien avaaminenkin on vielä monelle haaste.

Fankhauser arvioi, että puheet siitä, että Kiina voisi jo tänään varustaa humanoidirobotit tehokkaaseen sotatoimintaan, ovat ”fantastisia”. Kiinalaisrobottien näyttävät esitykset on yleensä toteutettu erittäin kontrolloiduissa ympäristöissä – täysin toisin kuin todellinen, kaoottinen taistelukenttä. Silti hän myöntää, että viiden–kymmenen vuoden aikajänteellä tilanne voi muuttua radikaalisti.

Asiantuntijat: todellisuus on yhä kaukana scifi-visioista

Floridan Human and Machine Cognition -instituutissa työskentelevä Robert Griffin on pitkään kehittänyt humanoidirobotteja, myös sotilasrahoitteisissa hankkeissa, jotka keskittyvät ei-taistelullisiin tehtäviin. Yksi instituutin spin-off-yrityksistä päätyi myöhemmin Foundation Roboticsin ostamaksi ja on osa Phantom-teknologian ydintä.

Griffin näkee humanoideissa potentiaalia vähentää ihmissotilaiden riskejä, mutta korostaa, että arvaamattomat ympäristöt ovat edelleen valtava haaste. Esimerkiksi se, että robotti hyppäisi tuntemattoman korkuisesta ikkunasta, laskeutuisi epätasaiselle maalle ja navigoisi heti sen jälkeen vieraassa sisätilassa, on nykyteknologialle äärimmäisen vaikeaa.

Griffinin mukaan ihmismäinen ulkomuoto antaa helposti vaikutelman ihmisen tasoisesta suorituskyvystä – vaikka todellisuudessa autonomiset järjestelmät eivät vielä ymmärrä avointa epävarmuutta. Sotilaat ovat jo osoittaneet, kuinka helppoa nykyisiä tekoälyjärjestelmiä on hämätä tekemällä jotakin ”odottamatonta”, kuten volttiliikkeitä tai vetämällä pahvilaatikon päänsä yli.

Myös puhtaasti käytännölliset ongelmat ovat sitkeitä. Toiminta-aika on Griffinin mukaan ”kaikkia humanoidiyrityksiä vaivaava” pullonkaula: liikkuminen ja nivelten jatkuva käyttö kuluttavat paljon energiaa. Kuuden tunnin yhtäjaksoinen käyttö olisi hänen arvionsa mukaan poikkeuksellisen hyvä suoritus. Lisäksi on täysin avoinna, onnistuuko Foundation kehittämään kädet, jotka pystyvät luotettavasti käsittelemään ihmiskäsiä varten suunniteltuja aseita.

Eettiset riskit: tappajarobotit ja sodan kynnys

Teknisten haasteiden lisäksi eettiset kysymykset varjostavat kehitystä. Stop Killer Robots -koalitiota johtava Nicole van Rooijen varoittaa, että tappavat autonomiset aseet – muodosta riippumatta – madaltavat sodan kynnystä, epäinhimillistävät konfliktia ja hämärtävät vastuun rajoja. Kun päätöksiä kuolemasta ja elämästä siirretään koneille, on yhä vaikeampi määritellä, kuka on vastuussa virheistä.

Van Rooijen pitää juuri humanoidimuotoa ”erityisen huolestuttavana”. Ihmistä muistuttavat koneet voivat tuntua tutuilta ja jopa luotettavilta, varsinkin kun niiden siviilikäyttö yleistyy. Tämä voi johtaa siihen, että ihmiset aliarvioivat todellisen vaaran tai tulkitsevat tappajakoneen ystävälliseksi apuriksi.

Hänen mukaansa vastaus kiihtyvään asevarusteluun ei ole kilpajuoksu yhä kehittyneempien tappajarobottien rakentamisessa, vaan kansainväliset säännöt ja sopimukset, jotka rajoittavat teknologian sotilaallista käyttöä ja estävät pahimmat skenaariot ennen kuin niistä tulee todellisuutta.

Ihmisen haavoittuvuus ja teknologian rajat

Keskustelu humanoidirobottien aseistamisesta kytkeytyy laajempaan kysymykseen siitä, miten yhteiskunta kohtelee heikoimmassa asemassa olevia. Samalla kun pohdimme, annammeko tappavan vallan koneille, on syytä tarkastella, miten nykyinen hoiva- ja tukijärjestelmä toimii todellisten, sairauksien ja vammojen kanssa elävien ihmisten kohdalla. Esimerkiksi MS-tautia sairastavan tangokuningattaren Saija Varjuksen karu laitoshoitokokemus muistuttaa, että teknologia ei korvaa inhimillistä vastuuta – ei sodassa eikä siviilissä.

Kun robotiikka ja tekoäly etenevät nopeasti, paine niiden sotilaalliseen hyödyntämiseen kasvaa. Silti sekä tekniset rajoitteet että eettiset riskit osoittavat, että ihmismäiset taistelurobotit ovat vielä pitkään lähempänä tieteiskuvitelmaa kuin arkea taistelukentillä. Kysymys kuuluu, ehditäänkö globaalit pelisäännöt sopia ennen kuin teknologia tekee niistä kipeästi tarpeellisia.

Ei sisällä instagram post:eja