Teheran myy sopua Yhdysvaltojen kanssa voittona – iranilaisille se on taloudellinen välttämättömyys

Iranin johto yrittää esitellä Yhdysvaltojen kanssa hahmottuvaa yhteisymmärryspöytäkirjaa (MoU) ei perääntymisenä vaan sitkeän vastarinnan ja poliittisen voiton tuloksena. Tehtävä on vaikea: maa on juuri käynyt läpi kuluttavan sodan, talous on rajussa paineessa ja osa islamilaisen tasavallan omasta tukijoukosta on kuukausia julistanut, ettei minkäänlainen kompromissi Washingtonin kanssa ole hyväksyttävä.

Samaan aikaan monet iranilaiset – sekä maan sisällä että diasporassa – näkevät nykyisen kriisin ennen kaikkea mahdollisuutena järjestelmänvaihdokseen, eivät uudenlaiseen diplomatiaan. Tälle jakautuneelle poliittiselle kentälle Teheran nyt yrittää myydä sopuaan.

Johto kehystää sopimuksen suureksi voitoksi

Iranin korkeimmat virkamiehet ovat kuvanneet sopua julkisuudessa selkeänä voittona. Parlamentin puhemies ja neuvottelujen keskeinen iranilaishahmo Mohammad Bagher Qalibaf julisti, että Iran on ottanut ”pitkän askeleen kohti lopullista voittoa”.

Presidentti Masoud Pezeshkian on puolestaan luonnehtinut yhteisymmärrystä potentiaalisesti mullistavaksi. Hänen mukaansa sopimuksen täysimääräinen toteuttaminen voisi ratkaista monia Irania vaivaavia ongelmia ja luoda ”erilaisen maailman” sekä Iranissa että koko Lähi-idässä.

Qalibafin rooli on merkittävä, koska häntä ei mielletä Pezeshkianin maltilliseen leiriin. Se, että juuri hän esiintyy sopimuksen näkyvänä tukijana, viittaa siihen, että järjestelmän kovempikin ydin – mukaan lukien vallankumouskaartin vaikutusvaltaiset piirit – on ainakin hiljaisesti sopimuksen takana.

Teheranin virallinen narratiivi: Yhdysvallat ja Israel epäonnistuivat

Iranin johto korostaa, että sopimus on voitto, koska sen tulkinnan mukaan Yhdysvallat ja Israel epäonnistuivat keskeisissä tavoitteissaan. Irania ei pakotettu antautumaan, islamilaista tasavaltaa ei syrjäytetty vallasta, Iranin ydinohjelmaa ei murskattu sotilaallisella iskulla eikä maan yhteyksiä Hizbollahiin katkaistu.

Sen sijaan Iran istuu edelleen neuvottelupöydässä, Libanon sisältyy neuvottelujen viitekehykseen ja pakotteiden helpottamisesta keskustellaan avoimesti. Teheranin viesti on, että se on kestänyt sotilaallisen ja taloudellisen paineen ja pakottanut vastapuolen neuvotteluihin.

Kuitenkin jo maan sisältä kuuluu ääniä, jotka kyseenalaistavat tämän voitonnarratiivin. Yksi parlamentin kansallisen turvallisuuden komitean varapuheenjohtajista – selkeästi kovan linjan edustaja – on kuvannut luonnosta sopimuksesta asiakirjaksi, joka tekisi Iranista ”amerikkalaisen siirtomaan”.

Hänen mukaansa neuvottelijat ovat sivuuttaneet ylimmän johtajan ohjeen, jonka mukaan Hormuzinsalmea ei tulisi avata kansainväliselle merenkululle aiemmassa laajuudessa. Kritiikin painoarvo kasvaa, koska se tulee järjestelmän sisältä, juuri niistä instituutioista, joiden tehtävä on valvoa maan turvallisuuspolitiikkaa.

Kovan linjan epäluulo ja appeasementin pelko

Kuukausien ajan parlamentin haukat, valtiota lähellä olevat mediat ja hallitusmieliset iltatilaisuudet ovat toistaneet viestiä, jonka mukaan Yhdysvaltoihin ei voi luottaa. He muistuttavat, että diplomaattiset yhteydet olivat käynnissä vielä hetkeä ennen sodan puhkeamista, ja väittävät Trumpin hallinnon käyttäneen neuvotteluja savuverhona samalla kun Israel ja Yhdysvallat valmistelivat sotilaallista iskua.

Tässä ajattelussa mikä tahansa sopu Washingtonin kanssa näyttäytyy helposti myöntyväisyytenä ja heikkoutena. Silti moni näistä äänistä on viime viikkoina hiljentynyt. Se viittaa siihen, että päätös edetä sopimuksen suuntaan on tehty valtion korkeimmalla tasolla – ilman että todellista yksimielisyyttä olisi saavutettu.

Vaikuttaa siltä, että vallan ydin on arvioinut nykytilanteessa sopimuksen hylkäämisen hinnan korkeammaksi kuin sen, että se joutuu nielemään kovan linjan ärtymyksen.

Talouskriisi pakottaa sovintoon

Talouspaine on tämän laskelman ytimessä. Julkisesti johto esittää, että sopimus on seurausta Iranin sotilaallisesta vipuvoimasta – Hormuzinsalmen ympärille kohdistetusta paineesta ja iskuista Yhdysvaltain ja alueen energiaetuja vastaan. Samalla on kuitenkin selvää, että talouden ahdinko on pakottanut Teheranin liikkumaan.

Sota, pakotteet, merenkulun rajoitukset, heikentynyt pääsy öljymarkkinoille ja kovaan valuuttaan sekä erittäin korkea inflaatio ovat kuristaneet maan taloutta ja tavallisten iranilaisten arkea. Monille perheille ratkaiseva kysymys ei ole, kuulostaako sopimus voitolta, vaan laskevatko hinnat ja väheneekö pelko uudesta sotakierroksesta.

Yhdysvaltain varapresidentti JD Vance on todennut, että Iran ei saa yhdysvaltalaisten veronmaksajien rahaa, mutta voisi saada käyttöönsä miljardeja dollareita, jos se täyttää velvoitteensa ja pakotteita kevennetään. Tämä antaa Teheranille mahdollisuuden myydä sopimus tienä investointeihin ja jälleenrakennukseen, ei riippuvuuteen Yhdysvalloista.

Neuvottelut vasta alkavat – vaikeimmat kysymykset pöydällä

Riskit ovat silti ilmeiset. Yhteisymmärryspöytäkirjan yksityiskohtia ei ole julkaistu kokonaan, ja varsinaisten neuvottelujen on määrä alkaa Sveitsissä perjantaina. Vaikeimmat kiistakysymykset – Iranin rikastetun uraanin tulevaisuus, sallittu rikastustaso, valvontamekanismit, pakotteiden purku, Hormuzinsalmen asema ja Libanonin rooli – ovat vasta käsiteltävinä.

Lisää epävarmuutta tuo Israelin asema. Pääministeri Benjamin Netanyahu on torjunut väitteet siitä, että Israel vetäytyisi Etelä-Libanonista, ja korostanut, että Israelin joukot pysyvät alueella niin kauan kuin on tarpeen. Samaan aikaan Donald Trump on julkisesti arvostellut Israelin toimintaa Libanonissa, todennut siviiliuhrien määrän liian suureksi ja ilmaissut tyytymättömyytensä Beirutiin tehtyyn israelilaiseen iskuun juuri ennen Iran–USA-sopua – vaikka on korostanutkin suhteidensa Netanyahuun olevan edelleen erinomaiset.

Teheranille tämä näkyvä kitka Washingtonin ja Israelin välillä on hyödyllinen. Se voidaan esittää todisteena siitä, että Iranin paine on kaventanut Israelin liikkumavaraa. Samalla se tekee sopimuksesta hauraan: jos Israel jatkaa sotilasoperaatioita Libanonissa, Iran joutuu sisäisen paineen alle vastata. Jos Washington ei kykene hillitsemään Israelia, Teheranin väite siitä, että Libanon sisältyy muistioon, voi joutua nopeasti koetukselle.

Kansalaisten epäluulo ja sodan pelko

BBC Persian -yleisön reaktiot viittaavat siihen, että virallinen voitonnarratiivi uppoaa epätasaisesti. Yksi kuulija kertoi olleensa hyvin huolissaan mahdollisesta uudesta israelilaisesta iskusta, mutta sanoi, ettei sopimusuutisista huolimatta tunne lainkaan luottamusta eikä usko maan hallinnon kykenevän hoitamaan tilannetta, vaikka sopimus jäisi voimaan.

Toinen, hallintoa vastustava iranilainen – joka aluksi tuki Yhdysvaltojen sotilaallista iskua – pohti, mitä hyötyä hyökkäyksestä lopulta oli, kun se ei johtanut poliittiseen muutokseen Iranissa: ”Toivoimme, että vallassa oleva järjestelmä muuttuisi. Mutta kurjuuden, inflaation ja talouden lisävaurioiden lisäksi, mitä hyötyä siitä oli ihmisille?”

Jotkut suhtautuvat kuitenkin myötämielisemmin hallituksen linjaan. Eräs vastaaja kuvasi Irania voittajaksi ja totesi, että sota osoitti pakotteiden poistuvan ”ei anelemalla”, vaan voimankäytön kautta. Toinen suhtautui sopuun varovaisen myönteisesti, sillä se antaa ihmisten hänen mukaansa palata työhön ja arkeen hieman rauhallisemmalla mielellä: ”Luulen, että sopu on väliaikainen, mutta tarvitsimme muutaman kuukauden hengähdystauon ja rauhaa.”

Voiton retoriikka peittää välttämättömyyden

Islamilainen tasavalta myy sopua voittona, koska se ei voi helposti myöntää, että kyse on ennen kaikkea taloudellisesta välttämättömyydestä. Monille iranilaisille sopimuksen todellinen mittari ei kuitenkaan ole se, miten johto sen kehystää, vaan mitä arjessa tapahtuu.

Sopimuksen onnistumista tullaan arvioimaan ennen kaikkea sen perusteella, pysähtyykö sota, hellittävätkö hinnat, toteutuuko pakotteiden helpotus ja pystyykö johto hallitsemaan seuraavaa vaihetta ilman uutta äkillistä eskalaatiota. Jos nämä ehdot eivät täyty, voiton retoriikka voi nopeasti kääntyä järjestelmää vastaan.

Laajempi konteksti: alueen eläin- ja ihmisoikeusjännitteet

Iranin ja Yhdysvaltojen välinen sopu neuvotellaan tilanteessa, jossa koko Aasian ja Lähi-idän alueella käydään kiivasta keskustelua turvallisuudesta, oikeusvaltiosta ja ihmisoikeuksista. Samat teemat näkyvät myös naapurimaissa ja muilla elämänalueilla. Esimerkiksi Vietnamissa satojen varastettujen kissojen pelastaminen ja järjestäytyneen lemmikkivarkausringin paljastuminen on nostanut esiin kysymyksiä lainvalvonnasta, korruptiosta ja siitä, miten valtiot suojelevat sekä ihmisiä että eläimiä rikollisilta verkostoilta. Iranin tapauksessa katse kohdistuu erityisesti siihen, miten tehokkaasti johto kykenee suojelemaan kansalaisiaan sodalta, inflaatiolta ja talouden romahdukselta.

Ei sisällä instagram post:eja