Voiko Tony Blairin puuttuminen muuttaa Labourin johtajuuskiistaa?
Britannian työväenpuolue Labour on keskellä kasvavaa johtajuusmyrskyä. Varsinaista haastetta ei ole vielä jätetty, mutta puolueessa ja sen ympärillä käydään kuumeista keskustelua siitä, miltä tulevaisuuden Labourin pitäisi näyttää, kuka sitä johtaa ja pitäisikö hallitustapaa muuttaa radikaalisti.
Tony Blair palaa näyttämölle – ”radikaali keskusta” ratkaisuna
Tilanteeseen astuu Sir Tony Blair, Labourin historian vaalimenestykseltään tehokkain johtaja. Blairin viesti on, että puolueen on juurrutettava politiikkansa niin sanottuun ”radikaaliin keskukseen” sen sijaan, että se jää ajelehtimaan omaan mukavuusalueeseensa ilman selkeää suuntaa.
Blair on julkaissut yksityiskohtaisen esseen, jossa hän hahmottelee näkemystään Labourin tulevaisuudesta. BBC:lle antamassaan haastattelussa hän vaatii laajempaa, rohkeampaa ideapohjaa – ei pelkästään Labourilta, vaan koko poliittiselta kentältä, joka voisi täyttää tuon ”radikaalin keskustan” tilan.
Vaikka Blairilla on yhä ihailijansa Labourin sisällä, hänellä on myös runsaasti kiivaita kriitikoita. Ensireaktiot osoittavat, kuinka vaikeaa hänen on vaikuttaa puolueeseen, jota hän itse aikoinaan johti.
Hallitus ja talouspoliitikot suhtautuvat penseästi
Pääministerin kanslia ei ole lähtenyt kommentoimaan Blairin esitysten yksityiskohtia. Pääministeri kieltäytyi kysymyksistä kohdatessaan Puolan Donald Tuskin keskiviikkona, mikä kertoo haluttomuudesta syventyä entisen pääministerin linjanvetoihin julkisesti.
Valtiovarainministeriössä vaikuttava Torsten Bell on kuitenkin avannut hallituksen ajattelua sosiaalisen median X-palvelussa. Bell kiistää monia Blairin analyysejä, etenkin tämän implisiittisen väitteen siitä, että verojen korotukset olisivat seurausta pelkästä poliittisesta haluttomuudesta tehdä vaikeita päätöksiä.
Bellin mukaan verotusta on kiristetty pääosin siksi, että velanhoitokulut ovat kasvaneet ja samalla on jouduttu ”purkamaan ääripäitä” vuoden 2010 jälkeisen kuripolitiikan seurauksista. Hän tiivistää kritiikkinsä toteamukseen: ”Hallinnoiminen vaatii paljon rosoisempaa otetta todellisuuteen sellaisena kuin se on – ei sellaisena kuin toivoisit sen olevan.”
Andy Burnham ja eriarvoisuus – keskusta ei vakuuta kaikkia
Yksi näkyvimmistä Labourin tulevaisuuden nimistä, Andy Burnham, jota pidetään todennäköisenä haastajana Sir Keir Starmerille mahdollisessa johtajuuskisassa, on kritisoinut Blairia siitä, ettei tämä juuri huomioi eriarvoisuuden merkitystä.
Burnham totesi Observer-lehdelle, että tavalliset ihmiset eivät koe poliittisen keskustan politiikan parantaneen heidän elämäänsä: ”Ihmiset eivät usko, että keskusta on tuonut heille todellista parannusta, ja siksi he ovat liukuneet kohti ääripäitä.” Burnhamin mukaan Blair aliarvioi tämän turhautumisen voiman.
Toinen mahdollinen tuleva johtajakisaan osallistuja, Wes Streeting, ei ollut vielä reagoinut Blairin interventioon jutun kirjoitushetkellä. Hänen kantansa voi kuitenkin myöhemmin vaikuttaa siihen, miten Labourin oikea ja vasen laita asettuvat Blairin ajatuksiin.
Blair haastaa Labourin vaikeilla kysymyksillä
Blairin esittämät kysymykset tekevät hänen puheenvuorostaan hankalan monille puolueen kärkinimille. Hän nostaa esiin poliittisesti räjähdysherkkiä teemoja, joihin harva haluaa tarttua julkisesti.
Yksi esimerkki on kysymys eläkkeiden niin sanotun triple lock -järjestelyn kestävyydestä. Järjestelmä takaa, että valtioneläkkeet nousevat aina vähintään palkkojen, inflaation tai 2,5 prosentin verran – sen mukaan, mikä on korkein. Käytännössä kaikki poliitikot, jotka ovat yrittäneet kyseenalaistaa mallia, ovat huomanneet, että se on lähes poliittinen tabu.
Blair kysyy myös, pitäisikö Ison-Britannian vähentää sekä julkisia menoja että verotusta. Nykyinen Labour-hallitus on valinnut päinvastaisen linjan: veroja on korotettu, jotta kasvaneet menot voidaan rahoittaa.
Lisäksi Blair pohtii, olisiko nettonollapäästöihin tähtääviä ilmastotavoitteita syytä lykätä halvempien energiamuotojen suosimiseksi. Hallitus on jo aiemmin tyrmännyt tämän ajattelun ja korostanut, ettei pysyvästi halpaa energiaa voi saavuttaa ilman irtautumista fossiilisten polttoaineiden riippuvuudesta.
Monet Blairin politiikkavaihtoehdoista ovat epäsuosittuja Labourin jäsenistön keskuudessa – ja juuri nämä jäsenet saattavat pian olla valitsemassa uutta puoluejohtajaa ja samalla Britannian seuraavaa pääministeriä. Kun viesti on epämieluisa ja lähettiläs vielä epäsuositumpi, vaikutus jää helposti rajalliseksi.
Blairin persoona jakaa – Irak, vasemmistokritiikki ja ura politiikan jälkeen
Blair itse painottaa, että menestyvä hallitus rakentuu ennen kaikkea ideoiden, ei persoonien varaan. Labourin sisäisessä keskustelussa hänen persoonansa ja historiansa kuitenkin väistämättä värittävät reaktioita.
Monet puolueen vasemmalla laidalla suhtautuvat vihamielisesti lähes kaikkeen, mitä Blair sanoo. Taustalla on kolme isoa kiistakohtaa: Irakin sota, Blairin vuosien varrella esittämä jyrkkä kritiikki Labourin radikaalia vasenta laitaa kohtaan sekä hänen uransa politiikan jälkeen, johon on liittynyt kiisteltyjä tehtäviä ja kaupallisia kytköksiä.
Yksi vasemmistosiiven kansanedustaja kuvaa Blairia rajulla kielellä: ”Tony Blair on myrkky, joka on sairastuttanut politiikkaamme aivan liian pitkään.” Toinen syyttää häntä siitä, että hän sivuuttaa sen, mitä äänestäjät todellisuudessa haluavat poliitikoiltaan: ”Siksi niin moni on vihainen ja vieraantunut politiikasta.”
Onko ”radikaalissa keskuksessa” silti jotain, mistä Labour voi oppia?
Jos Blairin esseen lukee kokonaisuudessaan, löytyy siitä myös kohtia, joista monet Labour-poliitikot voisivat olla hiljaisesti samaa mieltä. Hän rakentaa johdonmukaisen puolustuksen ”radikaalille keskustalle” – ajattelulle, jossa yhdistyvät markkinatalous, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja pragmaattinen reformihalu.
Blair muistuttaa, että hallitsemisessa ratkaisevaa on kyky toimittaa konkreettisia tuloksia, ei vain lupailla parempaa huomista. Pelkkä retoriikka ei riitä, jos terveydenhuolto, koulutus, asuntopolitiikka ja turvallisuus eivät parane ihmisten arjessa.
Useat Labourin kansanedustajat – vaikkeivät kaikki – jakavat myös Blairin varoituksen siitä, että liian jyrkkä siirtymä vasemmalle vallankäytössä voisi olla ”vaarallista” sekä taloudellisesti että poliittisesti. On syytä muistaa, ettei ole kulunut kovin kauan siitä, kun Keir Starmer itse kehui Blairin hallituskautta ja totesi, että Labourin pitäisi olla ”hyvin ylpeä” hänen saavutuksistaan.
Puolueessa on yhä merkittävä joukko, joka suhtautuu Blairiin kunnioittavasti. Kansanedustaja Chris Curtis kuvaili BBC:lle esseetä ”raikastavaksi”, koska se nostaa esiin Britannian pitkäkestoisimmat ja vaikeimmat ongelmat sen sijaan, että tyytyisi lyhyen aikavälin iskulauseisiin.
LabourList-uutissivuston jäsenkyselyn mukaan Blair on edelleen puolueen suosituin johtaja viimeisen 40 vuoden ajalta. Tämä kertoo, että puolueen sisäinen mielipide ei ole yksiselitteisesti Blairia vastaan, vaikka äänekkäin kritiikki tuleekin vasemmalta.
Kuinka paljon Blairin puuttuminen oikeasti merkitsee?
Monet Labourin vaikuttajat torjuvat Blairin analyysin ja pitävät sitä liian yksinkertaistavana suhteessa tämänhetkiseen poliittiseen ja taloudelliseen todellisuuteen. Velkavuori, julkisten palvelujen kriisi, geopoliittinen epävarmuus ja ilmastokriisi rajaavat liikkumatilaa tavalla, jota Blairin kriitikot pitävät hänen aliarvioivan.
Tämän vuoksi Blairin interventio saattaa lopulta jäädä vaikutuksiltaan rajalliseksi: hänellä on suuria ideoita ja vahvoja näkemyksiä siitä, mitä Labourin tulisi tehdä, mutta puolueen eri siivet eivät ole valmiita kuuntelemaan. Osa ei halua kuulla viestiä lainkaan siksi, kuka sen esittää, osa taas kokee, että ”radikaali keskusta” ei enää vastaa äänestäjien kokemaa todellisuutta.
Laajemmassa kuvassa Blairin paluu otsikoihin kertoo kuitenkin yhdestä asiasta: Labourin sisäinen keskustelu suunnasta ja johtajuudesta on vasta alkamassa. Mitä tiukemmaksi tilanne kiristyy, sitä enemmän puolue joutuu pohtimaan, pitäisikö sen nojata Blairin perintöön, etsiä uusi kompromissi vai liukua kauemmas vasemmalle.
Poliittinen keskustelu ja julkinen mielikuva
Nykyisessä mediaympäristössä myös poliitikkojen ja julkisuuden henkilöiden yksityiselämään liittyvät väitteet ja tarinat vaikuttavat siihen, miten heidän sanomansa otetaan vastaan. Suomessakin on nähty, miten keskustelu voi karata sivupoluille, kun kohu-uutiset ja some-reaktiot valtaavat tilan asiasisällöltä. Esimerkiksi kotimaisessa julkisuudessa on puhuttu siitä, miten julkisuuden henkilöiden väitetyt suhteet urheilutähtiin voivat synnyttää hetkessä some-myrskyn ja kriittisen keskustelun. Samalla tavoin myös Tony Blairin menneisyys, maine ja henkilökohtaiset valinnat vaikuttavat siihen, miten hänen poliittisia ideoitaan Labourin sisällä tulkitaan.
Ei sisällä instagram post:eja
