Trump tarvitsee sodan lopun – Iran ei aio perääntyä Persianlahden kriisissä

Yhdysvallat ja Iran ovat molemmat viestineet, etteivät ne halua palata täysimittaiseen sotaan, joka on ollut jäissä 8. huhtikuuta julistetun tulitauon jälkeen. Samalla alueella jatkuu kuitenkin hermoja kiristävä jännite, jossa pienikin väärinymmärrys voi johtaa hallitsemattomaan eskalaatioon.

Tulitauko pitää, mutta sotilaallinen varjo pysyy

Kumpikaan osapuoli ei ole antanut jatkuvien, rajoitettujen sotilaallisten iskujen katkaista Pakistanin, Qatarin ja muiden välittämää keskusteluyhteyttä. Yhdysvalloilla on edelleen voimakkaat laivasto- ja ilmavoimat iskuetäisyydellä Iranista, mikä toimii jatkuvana voimanosoituksena Teheranin suuntaan.

On turvallista olettaa, että Iranin johto pitää omat joukkonsa korkeassa valmiudessa ja käyttää tulitaukoa hyväkseen joukkojen uudelleenjärjestelyyn sekä Yhdysvaltain ja Israelin iskujen aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen. Aseellinen jännite Persianlahden ja sen lähialueiden ympärillä kasvattaa selvästi riskiä vääristä arvioista ja väärinkäsityksistä – molemmin puolin.

Washington pyrkii pitämään painetta yllä osoittamalla, että se on lähellä ja kykenee aiheuttamaan Iranille merkittävää tuhoa. Iran puolestaan muistuttaa, ettei sen vastarinta ole murtunut: tarvittaessa se uhkaa iskeä Yhdysvaltain tukikohtiin ja laajemmin Persianlahden arabivaltioiden kriittiseen infrastruktuuriin.

Ensimmäinen tavoite: tulitauon jatko ja neuvottelupöydän agenda

Lyhyellä aikavälillä Yhdysvaltain ja Iranin välisen laajemman sovun tiellä ensimmäiset välitavoitteet ovat tulitauon jatkaminen sekä yhteisymmärrystä kuvaava muistio (”memorandum of understanding”) tulevien neuvottelujen asialistasta. Jo tämän saavuttaminen on osoittautunut vaikeaksi.

Iran vaatii selkeää vastinetta myönnytyksistään – todennäköisesti pakotteiden höllentämistä tai jäädytettyjen varojen vapauttamista – ennen kuin se suostuu avaamaan Hormuzinsalmen, jota ilman vakavampia neuvotteluja on vaikea kuvitella. Tällä hetkellä vain murto-osa aluksista pääsee läpi väylästä, joka on normaalisti yksi maailman vilkkaimmista ja tärkeimmistä energiakäytävistä.

Iran sulki salmen sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät sitä vastaan 28. helmikuuta. Saudi-Arabia on sen jälkeen ohjannut osan öljystään Punaisenmeren satamiin putkilinjaa pitkin, ja Arabiemiirikunnilla on oma putkensa Omaninlahden puoleiselle rannikolleen, Hormuzinsalmen ulkopuolelle. Tästä huolimatta maailmalta puuttuu yhä noin viidennes tavanomaisesta öljy- ja kaasutarjonnasta sekä muista kriittisistä vientituotteista.

Hormuzinsalmen pitäminen suljettuna merkitsee potentiaalista katastrofia maailman taloudelle. Vaikka Yhdysvallat ei enää ole yhtä riippuvainen Persianlahden öljystä kuin ennen, amerikkalaiset polttoainehinnat määräytyvät edelleen globaalien markkinoiden mukaan.

Trumpin poliittinen umpisolmu

Donald Trump on ajautunut tilanteeseen, jossa hänen aiempi, nopeaan voittoon perustunut laskelmansa Irania vastaan käydystä sodasta on osoittautunut vakavaksi virhearvioksi. Hän ja hänen läheinen liittolaisensa, Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu, aliarvioivat pahoin, kuinka pitkälle Iranin islamilainen hallinto on valmis menemään puolustaakseen järjestelmäänsä ja kestääkseen ulkoiset iskut.

Nyt Yhdysvaltain presidentillä ei ole helppoa ulospääsyä, ja Iranin johto haluaa pitää tilanteen juuri sellaisena. Trump tarvitsee Hormuzinsalmen avattua, sillä sota Irania vastaan on erittäin epäsuosittu Yhdysvalloissa, ja sen uudelleen eskaloiminen kääntäisi entistä useammat amerikkalaiset sotaa vastaan.

Trumpin ongelmana on, että myönnytykset, joita Iran vaatii salmen avaamiseksi, ovat myrkkyä sekä hänen oman republikaanipuolueensa haukoille että hänen omalle halulleen esiintyä voittajana. Presidentti on äärimmäisen allerginen mille tahansa sopimukselle, jota voitaisiin verrata Barack Obaman hallinnon vuonna 2015 neuvottelemaan ydinsopimukseen. Hän arvosteli sopimusta rajusti ja veti Yhdysvallat siitä pois ensimmäisellä presidenttikaudellaan.

Iran taistelee olemassaolostaan

Iranin johdon näkökulmasta kyse on järjestelmän selviytymisestä. He uskovat – osin perustellusti – taistelevansa hallintonsa olemassaolon puolesta. On käynyt selväksi, ettei lisäiskujen sarja Yhdysvalloilta, oli Israel mukana tai ei, tule horjuttamaan tätä perusasennetta.

Varakkaat Persianlahden öljyvaltiot, kuten Saudi-Arabia ja Arabiemiirikunnat, ovat kärsineet sodasta jo nyt pitkäkestoisia taloudellisia vaurioita, eivätkä ne halua enempää. Niiden koko talousstrategia ja pitkän aikavälin kehitysmalli perustuvat siihen, että Persianlahti nähdään vakaana globaalin talouden solmukohtana ja turvallisena kohteena ulkomaisille sijoituksille. Sota on romuttanut tätä kuvaa pahasti, ja uskottavuuden palauttaminen vie vuosia.

Gulf-valtioiden erilaiset linjat ja välityspyrkimykset

Qatar toimii yhdessä Pakistanin kanssa täysivaltaisena välittäjänä neuvottelupolun avaamiseksi uudelleen. Samaan aikaan Arabiemiirikunnat ja Saudi-Arabia ovat valinneet erilaiset lähestymistavat suhteessa Iraniin.

Arabiemiirikunnat ovat tiivistäneet strategista yhteistyötään Israelin kanssa. Israel on toimittanut maahan Iron Dome -ohjuspuolustusjärjestelmän ja lähettänyt Israelin puolustusvoimien sotilaita sen käyttöä varten. Saudi-Arabian on puolestaan vahvistettu iskeneen Iraniin, omien sanojensa mukaan vastatoimena Iranin hyökkäyksille. Tärkeää on, että saudilähteiden mukaan Teheranille tehtiin selväksi, että iskut olivat Saudi-Arabian omia toimia, eivät osa Yhdysvaltain ja Israelin koalitiota.

Voimapolitiikan rajat paljastuivat

Kun Donald Trump ja Benjamin Netanyahu lähtivät sotaan Irania vastaan, molemmat julistivat maittensa ilmavoimien riittävän Iranin islamilaisen hallinnon kaatamiseen. Näin ei käynyt. He eivät ymmärtäneet, millainen järjestelmä on kyseessä: lähes puoli vuosisataa selviytynyt hallinto, joka on kestänyt sodan, pakotteet ja kansainvälisen eristyksen.

Nyt Yhdysvallat ja Israel elävät tämän virhearvion seurausten kanssa – ja samalla myös muu maailma kärsii. Hormuzinsalmen sulkeutuminen, energiatoimitusten häiriöt ja geopoliittinen epävarmuus heijastuvat kaikkialle, Euroopasta Aasiaan ja aina tavallisen kuluttajan bensapumpulle asti.

Laajempi kamppailu voimasta ja uskottavuudesta

Tilanne Persianlahdella on enemmän kuin vain paikallinen kiista reiteistä ja pakotteista. Se on taistelu vaikutusvallasta, uskottavuudesta ja siitä, missä määrin sotilaallista voimaa voidaan käyttää poliittisten tavoitteiden ajamiseen 2000-luvun globaalissa taloudessa. Trump tarvitsee sodan lopun ja Hormuzinsalmen uudelleen avaamisen sekä kotimaan politiikan paineiden että liittolaissuhteiden takia, mutta Iran ei ole valmis taipumaan ilman merkittäviä myönnytyksiä.

Samaan aikaan myös muu turvallisuuskenttä kiristyy. Myös urheilun ja viihteen puolella nähdään, miten konfliktit ja voimannäytöt heijastuvat laajempaan julkisuuteen – tästä esimerkkinä keskustelu, jossa Immu latasi suorat sanat Aleksi Valavuoren lyönneistä ja Valavuoren kuitti ennen Beazt Fight Nightia muistuttaa, kuinka kovasanaista ja kaksijakoista kamppailu voi olla myös kevyemmillä areenoilla.

Persianlahden kohdalla panokset ovat kuitenkin aivan toista mittaluokkaa: kyse on maailmanenergian elintärkeästä pullonkaulasta, suurvaltojen maineesta ja Lähi-idän tulevaisuuden voimatasapainosta.

Ei sisällä instagram post:eja