Iranin kielletty lippu jalkapallon MM-kisoissa – mitä leijonan ja auringon symboli merkitsee

Iranin jalkapallomaajoukkueen esiintyminen Yhdysvalloissa pelattavissa jalkapallon MM-kisoissa on herättänyt kiivasta keskustelua, joka ulottuu kauas urheilun ulkopuolelle. Erityisen kiistan ytimessä on Iranin ennen vuoden 1979 islamilaista vallankumousta käytössä ollut lippu, jossa on leijona ja aurinko – symboli, jonka Fifa on kieltänyt MM-stadioneilla poliittisena tunnuksena.

Monille iranilaisille ja iranilaistaustaisille jalkapallofaneille kyse ei ole vain lipusta, vaan siitä, mitä se edustaa: Irania erillään nykyisestä islamilaisesta hallinnosta. Samalla nykyinen virallinen lippu nähdään monien silmissä hallinnon symbolina, ei kansakunnan yhteisenä tunnuksena.

Tehrangeles – Iranin toinen koti ja poliittisen jalkapallokeskustelun keskus

Los Angeles on yksi maailman suurimmista iranilaisyhteisöistä Iranin ulkopuolella, ja erityisesti Westwoodin kaupunginosa tunnetaan lempinimellä ”Tehrangeles”. Täällä jalkapallo, politiikka ja identiteetti kietoutuvat tiukasti toisiinsa, kun Iran valmistautuu pelaamaan kaksi MM-ottelua Los Angelesissa ja yhden Seattlessa.

Iranilais-amerikkalainen aktivisti ja Länsi-Los Angelesin kauppakamarin toimitusjohtaja Roozbeh Farahanipour on yksi näkyvimmistä hallintoa vastustavista äänistä. Hän pakeni Iranista vuonna 2000 vuosien poliittisen vainon jälkeen ja kertoo vastustuksensa olevan syvästi henkilökohtaista.

”Äitini tapettiin. Serkkuni ja ystäväni tapettiin. Minun ja tämän hallinnon välillä ei ole rauhaa”, Farahanipour sanoo. Silti hän torjuu ajatuksen sodasta ratkaisuna: ”Vihaan tätä hallintoa ja vihaan tätä sotaa. Mikään ei oikeuta viattomien ihmisten tappamista.”

Iranilais-amerikkalaisille MM-kisat ovatkin ristiriitainen hetki: rakkaus jalkapalloon ja Team Melliin törmää syvään epäluottamukseen sitä hallintoa kohtaan, jonka koetaan hyödyntävän urheilua propagandatarkoituksiin.

Leijona ja aurinko – vastarinnan symboli vai kielletty politiikka?

SoFi-stadionin ulkopuolella Los Angelesissa, jossa Iran kohtaa Uuden-Seelannin 15. kesäkuuta, näky on selkeä: sadat mielenosoittajat heiluttavat leijonan ja auringon lippuja. Tämä ennen vuotta 1979 käytössä ollut Iranin lippu on monille maanpaossa eläville iranilaisille vastarinnan ja vapauden symboli.

Etäältä katsottuna liput muistuttavat Iranin nykyistä kansallislippua – vihreä, valkoinen ja punainen raita ovat samat. Lähempää katsottuna erottuu kuitenkin kiistan ydin: keskellä oleva tunnus. Ennen vallankumousta lipussa oli kruunattu leijona, joka pitelee miekkaa, taustallaan aurinko. Nykyisessä lipussa keskellä on Iranin islamilaisen tasavallan tunnus – neljä puolikuuta ja miekka punaisella, sekä vihreällä ja punaisella raidalla toistuva arabialainen lause ”Allahu Akbar” (”Jumala on suuri”).

Mielenosoittajien mukaan leijona ja aurinko edustavat Irania kansakuntana, kun taas nykyinen tunnus yhdistyy yksiselitteisesti hallintoon. ”Tämä on kannanotto islamilaista tasavaltaa vastaan. Tämä on Iranin oikea lippu”, sanoo mielenosoituksen järjestäjiin kuuluva Arezo Rashidian.

Fifa on kuitenkin luokitellut leijonan ja auringon lipun poliittiseksi symboliksi ja kieltänyt sen käytön stadioneilla. Päätös on herättänyt närkästystä erityisesti Yhdysvalloissa, jossa sananvapauden suoja on vahva. ”Olemme Yhdysvalloissa – vapauden maassa. Perustuslain ensimmäinen lisäys takaa ilmaisun- ja sananvapauden. Fifa ei saisi puuttua siihen, miten ihmiset ilmaisevat itseään”, Farahanipour kritisoi.

Voiko Iranin maajoukkuetta erottaa hallinnosta?

Iran on perinteisesti jalkapallohullu maa, ja Team Melli – maajoukkueen lempinimi – on ollut iranilaisten ylpeydenaihe vuosikymmenien ajan. Monille ulkomailla asuville iranilaisille maajoukkue on ollut side kotimaahan ja yhteinen ilonaihe poliittisista ristiriidoista huolimatta.

Viime vuosien tapahtumat ovat kuitenkin tehneet tästä siteestä yhä monimutkaisemman. Iranin, Yhdysvaltojen ja Israelin välinen jännite, hauras tulitauko ja Iranin sisäinen sorto ovat murentaneet uskoa siihen, että jalkapallo voisi olla ”vain urheilua”.

”Iranin joukkue ei pelaa. Islamilaisen tasavallan joukkue pelaa”, Farahanipour tiivistää. Moni Los Angelesin mielenosoittajista jakaa näkemyksen, ettei nykyistä maajoukkuetta voi erottaa hallinnosta, jonka he haluavat kaatuvan.

Arezo Rashidian kertoo, että mielenosoittajat vastustavat erityisesti ”vapaasti mieltään osoittaneiden ihmisten massateloituksia” ja viittaa alkuvuoden laajoihin antihallintomielenosoituksiin sekä niitä seuranneeseen veriseen tukahduttamiseen. Valtion viranomaiset myönsivät tuolloin tuhansia uhreja, mutta aktivistijärjestöt ja lääkintälähteet raportoivat massiivisista ampumisista, ylikuormitetuista sairaaloista ja vuotaneista ruumishuoneiden asiakirjoista, jotka viittasivat todellisten kuolonuhrien olevan virallisia lukuja huomattavasti suuremmat.

Mielenosoittajat syyttävät hallintoa urheilun käyttämisestä välineenä, jolla se pyrkii vahvistamaan kansainvälistä legitimiteettiään samalla, kun se tukahduttaa opposition kotimaassa. ”Tavoite on hallinnon vaihto. Olemme täällä osoittamassa solidaarisuutta Iranin kansalle”, Rashidian sanoo.

Fifan sääntöjen ja sananvapauden törmäyskurssi

Fifa on perustellut leijonan ja auringon lipun kieltoa sillä, että turnauksissa ei sallita poliittisia symboleja. Iranin jalkapalloliiton kerrotaan puolestaan vaatineen osallistumisehtona ”virallisen Iranin lipun kunnioittamista”. Tämän tulkitaan tarkoittavan, että stadioneilla saa näkyä vain nykyinen, islamilaisen tasavallan tunnuksella varustettu lippu.

Monet Los Angelesin iranilais-amerikkalaiset pitävät ratkaisua kaksinaismoralistisena. Heidän mielestään Fifa asettuu käytännössä Iranin hallinnon puolelle rajoittamalla juuri sellaista symboliikkaa, jota opposition kannattajat käyttävät ilmaistakseen vastarintaansa.

Tilanne muistuttaa muita tapauksia, joissa urheilu, politiikka ja väkivalta kietoutuvat toisiinsa. Esimerkiksi Texasissa koululiikuntatapahtumassa tapahtunut vakava väkivallanteko ja siitä seurannut 35 vuoden vankeustuomio 17-vuotiaalle nosti esiin samankaltaisia kysymyksiä siitä, missä kulkee urheilun, turvallisuuden ja politiikan raja.

Kannattajat ristiriidassa oman joukkueensa kanssa

Monet Los Angelesin iranilaisfanit kuvaavat tilannetta emotionaalisesti raskaaksi. He ovat tottuneet kannattamaan Iranin maajoukkuetta lapsuudesta asti, mutta nyt he kokevat, etteivät voi antaa tukeaan joukkueelle, joka heidän mielestään edustaa hallintoa, ei kansaa.

”Toivoisin, että voisin erottaa joukkueen politiikasta”, sanoo Tannaz Parsi kyyneliä pidätellen. ”Tämä ei ole meille helppoa – osoittaa mieltä omaa kansaamme vastaan. Nämä pelaajat ovat kuin omia lapsiamme. Mutta he laittoivat kätensä islamilaisen tasavallan käteen.”

Maajoukkueen pelaajat ovat julkisuudessa vedonneet siihen, että politiikka jätettäisiin jalkapallon ulkopuolelle. Protestoijat eivät kuitenkaan usko tämän olevan mahdollista niin kauan kuin joukkue esiintyy nykyisen lipun ja kansallislaulun alla.

Farahanipour myöntää, että tilanne pelaajien kannalta on äärimmäisen vaikea. ”Pelaajat ovat iranilaisia urheilijoita. He ovat lahjakkaita ihmisiä. Kunnioitan heitä yksilöinä”, hän sanoo. ”Mutta kun he pukevat ylleen hallinnon pelipaidan, he edustavat minulle hallintoa.”

Samalla hän sanoo tuntevansa sympatiaa urheilijoita kohtaan, jotka joutuvat pelaamaan poikkeuksellisen poliittisessa ilmapiirissä, erityisesti Yhdysvaltain maaperällä. ”Tunnen heidät kohtaan sääliä. Heidän täytyy pelata valtavan paineen alla”, Farahanipour toteaa.

Milloin joukkue olisi ”Iranin”, ei ”islamilaisen tasavallan”?

Kysyttäessä, voisiko hän kuvitella tilanteen, jossa maajoukkue voitaisiin nähdä erillään hallinnosta, Farahanipour vastaa viipymättä: ”Vain, jos he irrottautuvat islamilaisen tasavallan hymnistä ja lipusta.”

Monille Los Angelesin iranilaisille tämä onkin mittari sille, milloin joukkue todella edustaisi koko kansaa. Symbolit – lippu, kansallislaulu, pelipaita – eivät ole heille muodollisuuksia, vaan konkreettisia merkkejä siitä, kenen puolella joukkue seisoo.

Kun Iran astuu kentälle Yhdysvalloissa, maailman katse kiinnittyy kentän tapahtumiin: pelaajiin, maaleihin, draamaan. Mutta stadioneiden ympärillä ja katsomoissa näkyvät liput, iskulauseet ja mielenosoitukset muistuttavat, että taustalla on paljon enemmän kuin 90 minuuttia jalkapalloa. Geopolitiikka, sananvapaus ja Iranin kansan tulevaisuus leijuvat kaiken yllä – myös silloin, kun pilli viheltää pelin käyntiin.

Ei sisällä instagram post:eja