Yhteisöasuminen vähentää yksinäisyyttä – miksi kohtuuhintainen yhteisasuminen on nyt kasvussa
Eläkkeelle jääneet Nikki Little ja John Porter pohtivat aluksi perinteistä ratkaisua: pientä omakotitaloa vain heille kahdelle. Sen sijaan he sijoittivat miljoonan punnan taloon syrjäisellä ja karunkauniilla Hartlandin niemimaalla Devonissa – ja alkoivat etsiä samanhenkisiä ihmisiä jakamaan arjen.
Tänä päivänä he asuvat saman katon alla 17 muun ihmisen kanssa. Yhteisössä on asukkaita nelivuotiaasta 70-vuotiaaseen. Malli tunnetaan yhteisöasumisena (co-housing), ja siitä on nopeasti tulossa yksi kiinnostavimmista tavoista torjua yksinäisyyttä ja vastata kohtuuhintaisen asumisen kriisiin.
Elämäntapavalinta, joka torjuu yksinäisyyttä
Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöasumisverkoston mukaan yhteisöasuminen on selvässä kasvussa. Koronapandemian jälkeisessä maailmassa yksinäisyys, asuntopula ja kallistuva hoiva pakottavat etsimään uusia ratkaisuja. Yhteisöasuminen tarjoaa vastauksen kaikkiin kolmeen samanaikaisesti.
John kertoo miettineensä tulevaisuutta hyvin käytännöllisesti: hän uskoi kuolevansa todennäköisesti ennen Nikkiä eikä halunnut tämän jäävän yksin.
”Olemme lapseton pariskunta. Meille tuntui luontevalta luoda yhteisö, jossa Nikkiä voidaan tukea myöhemmin – sen jälkeen, kun me olemme ensin hoitaneet tätä yhteisöä”, John kuvailee.
Berry Park -niminen yhteisö saa viikoittain yhteydenottoja ihmisiltä, jotka harkitsevat suurta elämänmuutosta. Yhteisöasumisessa asukkaat omistavat tai vuokraavat omat asuntonsa, mutta ne sijaitsevat yhteisten tilojen ympärillä. Usein yhteiskäytössä on esimerkiksi puutarhoja, viljelypalstoja, pyykkitupa, ruokailutila ja oleskeluhuoneita.
Yhteisöasuminen ei ole täysin vieras ilmiö Suomessakaan. Myös täällä pohditaan, miten ikääntyvien, perheettömien ja nuorten yksinäisyyttä voidaan vähentää ja samalla hillitä asumiskustannuksia. Kysymys on osa laajempaa keskustelua asumisen, hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden tulevaisuudesta – aivan kuten sitä sivuavassa artikkelissa, jossa käsitellään muun muassa Britannian yhteiskunnallisia haasteita ja niiden heijastumista arkeen.
Kasvava ilmiö ja pitkät jonot
UK Cohousing Networkin toimitusjohtaja Owen Jarvis kertoo, että Britanniassa on jo yli 120 valmistunutta tai rakenteilla olevaa yhteisöasumisen kohdetta. Lisäksi valtakunnallisella odotuslistalla on lähes 2 000 ihmistä, jotka etsivät paikkaa yhteisöstä.
”Meihin ottaa nyt yhteyttä myös maanomistajia, jotka etsivät kiinnostuneita kehittämään yhteisöasumista mailleen – se on ehkä suurin viimeaikainen muutos”, Jarvis kuvailee.
Hänen mukaansa ilmiö kertoo ihmisten kasvavasta halusta elää ”naapuriystävällisemmällä” tavalla. Monelle Berry Parkin asukkaalle juuri tämä on ollut tärkein syy muuttaa yhteisöön: halu tuntea naapurinsa ja jakaa arkea heidän kanssaan, sen sijaan että eläisi eristäytyneenä omassa kodissaan.
Yksinasuminen ja yksinäisyys lisääntyvät
Brittien tilastokeskuksen (ONS) uusien lukujen mukaan vuonna 2025 peräti 8,6 miljoonaa ihmistä asui yksin – se on 30 % kaikista kotitalouksista. Lähes puolet (49,6 %) heistä oli 65 vuotta täyttäneitä, mikä on selvä kasvu kymmenen vuoden takaiseen verrattuna (46,9 %).
Ikäjärjestöjen mukaan lähes miljoona yli 65-vuotiasta kokee itsensä usein yksinäiseksi. Etelä-Länsi-Englannissa, johon Devon kuuluu, yksinasuvien osuus on vielä maan keskiarvoa korkeampi: 779 000 ihmistä eli yksin, mikä vastaa 30,4 % kotitalouksista. Lisäksi yksin asumisen kustannukset ovat korkeammat kuin monen muun elämäntavan.
Yhteisöasuminen tarjoaa tähän suoran vastalääkkeen: enemmän ihmisiä saman katon alla, jaetut kulut ja arjen apu lähellä. Talous ja tunneturva kulkevat käsi kädessä.
”Täällä minulla on perhe” – yhteisön arki
49-vuotias varainhankinnan parissa työskentelevä Lorraine Jones muutti Berry Parkiin keväällä 2025. Hän jätti taakseen yksineläjän elämän Bathissa.
”Olen sinkku, minulla ei ole lapsia. Täällä minulla on perhe”, hän sanoo.
Bathissa hänellä ei olisi ollut varaa maahan, jossa kasvattaa ruokaa, tai tilaan, jossa pitää eläimiä. Berry Parkissa hän on löytänyt sekä konkreettista että henkistä tilaa.
”Täällä on vahva yhteisöllisyyden tunne ja yksinäisyyden kokemus on vähentynyt. Aion kuolla täällä – en tosin ihan heti”, hän naurahtaa.
Yhteisöön ei kuitenkaan muuteta hetken mielijohteesta. Useimmat löysivät Berry Parkin verkon kautta, mutta liittyminen vaatii perusteellisen prosessin: ensin järjestetään videokeskusteluja, sitten vierailuja ja lopuksi kolmen kuukauden koejakso. Näin varmistetaan, että yhteisö sopii uudelle tulokkaalle – ja että tulokas sopii yhteisölle.
Useimmilla kotitalouksilla on oma asunto, jossa on keittiö ja kylpyhuone. Asukkailla on omat tulonlähteensä, eikä Berry Park toimi taloudellisena kommuunina vaan pikemminkin asumisosuuskunnan tapaan.
Alun perin rakennus oli jaettu lomahuoneistoiksi. Kun John, Nikki ja kaksi muuta perhettä ostivat sen noin viisi vuotta sitten, he perustivat osakeyhtiön, josta jäsenet ostavat osuuksia. Näin luotiin rakenne, jossa jokainen voi sitoutua yhteisöön myös taloudellisesti.
Yhteisissä tiloissa on muun muassa rivistö pesukoneita, ja laskut jaetaan selkeällä kaavalla: jokainen aikuinen maksaa 115 puntaa kuukaudessa. Varastotila pursuaa omilla viljelypalstoilla kasvatettuja ja säilöttyjä vihanneksia.
Velvollisuudet ja ristiriidat kuuluvat pakettiin
Yksinhuoltaja Josie, jolla on viisi lasta, käyttää jopa 12 tuntia viikossa yhteisiin askareisiin.
”On viikonloppuja, jolloin on kylmä ja sataa, ja haluaisin vain jäädä sänkyyn. Mutta minun tehtäväni on päästää ankat ulos ja ruokkia ne”, hän kertoo.
”On myös hetkiä, jolloin viimeinen asia mitä haluat tehdä, on osallistua yhteiseen ateriaan. Tai joku ärsyttää sinua, ja silti sinun on kohdattava se ja löydettävä ratkaisu. Seuraavalla kerralla sinä itse voit olla se, joka ärsyttää muita.”
Yhteisöelämä vaatii siis kompromisseja, ajankäytön joustoa ja kykyä käsitellä ristiriitoja. Vastineeksi se tarjoaa turvaa, seuraa ja mahdollisuuden jakaa arjen taakkaa.
Resilienssiä ja tulevaisuuden turvaa
Kivimies Steve ja hänen vaimonsa Rebecca kitkevät rikkaruohoja viljelypalstalla lastensa, 16-vuotiaan Lolan ja 13-vuotiaan Wrenin kanssa. Steve oli yksi yhteisön perustajajäsenistä.
Hänen mukaansa päätös muuttaa Berry Parkiin oli ”täysin itsestään selvä”.
”Kotimme maksaisi luultavasti kaksinkertaisesti, jos se olisi tuossa vieressä omalla pikku pihalla”, hän arvioi.
Mutta raha ei ollut ainoa motiivi.
”Haluamme elää kestävämmässä ja resilientimmässä ympäristössä. Uskomme, että tulevaisuus tulee olemaan vaikea, ja että yhteisössä eläminen auttaa meitä selviämään siitä paremmin.”
Yhteisöasumisen ajatus liittyykin vahvasti huoltovarmuuteen, ilmastokriisiin ja talouden epävarmuuteen. Kun resursseja jaetaan ja osaamista on paljon yhdessä paikassa, yhteisö voi reagoida kriiseihin ketterämmin kuin yksittäinen kotitalous.
Nuoret kokevat yksinäisyyttä eniten
ONS:n tutkimuksen mukaan jopa 33 % 16–29-vuotiaista briteistä kertoo tuntevansa itsensä yksinäiseksi ”usein, aina tai ainakin osan ajasta”. Se on korkein lukema kaikista ikäryhmistä – yli 70-vuotiaista vastaavan kokemuksen jakaa 17 %.
Lontoon kauppakorkeakoulun (London School of Economics) tutkimus puolestaan osoittaa, että yksinäisyyden hinta julkiselle sektorille on erittäin korkea. Yksinäisyys lisää terveys- ja sosiaalipalvelujen käyttöä ja heikentää mielenterveyttä, mikä kasvattaa kustannuksia pitkässä juoksussa.
Lola, 16, sanoo, että muiden nuorten jatkuva läsnäolo on selvä plussa. Myös hänen ystävänsä pitävät Berry Parkissa vierailusta ja pääsevät kokemaan yhteisöelämää.
Wren, 13, on samaa mieltä, mutta korostaa, ettei yhteisöasuminen sovi automaattisesti kaikille:
”Se toimii minulle ja perheelleni, mutta mielestäni se riippuu paljon ihmisen persoonallisuudesta. Tämä ei ole kaikkien juttu.”
Ikääntymistä yhdessä suunnitellen
Noin 40 kilometrin päässä Tavistockissa 70-vuotias Francesca Cassini kokoontuu ystäviensä kanssa pohtimaan omaa yhteisöasumishankettaan. Ryhmässä on 12 jäsentä, iältään 50–85 vuotta. He haluavat vanheta yhdessä, yhteisönä.
”Haluaisin asua paikassa, jossa joku huomaa, jos minua ei ole näkynyt 24 tuntiin – ja tekee asialle jotain”, Cassini sanoo.
Heidän suunnitelmissaan on työllistää yhteisiä hoitajia, jotka voisivat auttaa kaikkia asukkaita tarpeen mukaan. Ryhmä visioi myös ruoantuotantoa myyntiin, työpajoja, retriittejä ja jopa ”mummoagentuuria”, joka tarjoaisi lastenhoitoapua.
Kolmen vuoden kuluessa he toivovat kasvavansa 50 jäsenen yhteisöksi, josta vähintään puolet olisi naisia. Myös pariskunnat ja perheet olisivat tervetulleita.
Rahoitus on kuitenkin suuri haaste. Cassini kertoo, että he tutkivat sijoittajamallia, jossa tarjotaan matalavuokraisia asuntoja. Myös valtion tuki olisi tervetullutta.
”Minulla ei ole ketään, joka pitäisi minusta huolta vanhana”, Cassini kertoo ja muistelee omaa hoivakokemustaan äitinsä kanssa.
”On itsestään selvää, että haluamme luoda yhteisön, jossa voimme elää ihmisten kanssa, jotka kunnioittavat meitä ja tunnistavat, että meillä on viisautta jaettavana.”
83-vuotias Jeanette Kishori McKenzie katsoo ystäviään ja kuvailee tunnelmaa:
”Jos oikeasti virittäydyt tähän, voit tuntea energian meidän välillämme – se on hyvin helppoa ja virtaavaa. Ja virtaavuudessa haluan elää.”
Esikuvia Tanskasta ja Euroopasta
Tanska oli yhteisöasumisen edelläkävijä jo 1970-luvulla. Maan asumisviraston mukaan Tanskassa on nykyään noin 400 yhteisöasumisen kohdetta. Niistä 36 % on sosiaalista asuntotuotantoa ja 48 % on suunnattu senioreille.
Tanskan valtio on perustanut erityisen yksikön auttamaan kansalaisia lainsäädännön ja käytännön esteiden selvittämisessä. Malli on herättänyt kiinnostusta myös muualla Euroopassa.
Bristolin yliopiston tutkija, tohtori Jim Hudson, selvittää, mitä Euroopan yhteisöllisistä asumismalleista voidaan oppia ikääntymisen ja sosiaalihuollon näkökulmasta.
”Yhdessä elävien, toisiaan tukevien ryhmien on havaittu kuormittavan terveys- ja sosiaalipalveluja vähemmän. Tutkimuksemme mukaan yhteisöasuminen vastaa moniin ongelmiin yhdellä ja samalla paikallisella tasolla”, Hudson kertoo.
Rahoitus ratkaisee, kasvaako ilmiö laajaksi
Ekologiseen rakentamiseen keskittyvän Ecology Building Societyn Daniel Capstick kertoo, että pankki lanseerasi viime vuonna uuden asuntolainatuotteen nimenomaan yhteisöasumisen kasvavaa tarvetta varten.
”Näiden ryhmien on vaikea saada rahoitusta. Jos yhteisöasumisen halutaan yleistyvän laajassa mittakaavassa, tarvitaan sekä valtion avustuksia että asuntolainarahoitusta”, Capstick sanoo.
Iso-Britannian asuin-, yhteisö- ja paikallishallintoministeriön edustajan mukaan valtio sijoittaa 20 miljoonaa puntaa yhteisölähtöiseen asuntotuotantoon. Samalla kevennetään yhteisöhankkeiden kokorajoituksia ja nostetaan yhteisöasuminen keskeiseksi painopisteeksi 39 miljardin punnan arvoisessa sosiaalisen ja kohtuuhintaisen asumisen ohjelmassa.
”Selvitämme myös tehokkaimpia tapoja helpottaa yhteisölähtöisten asumisryhmien pääsyä rahoituksen piiriin”, ministeriön tiedottaja kertoo.
Yhteisöasuminen – tulevaisuuden asumismalli myös Suomessa?
Yhteisöasuminen yhdistää monta tämän hetken keskeistä asumishaastetta: yksinäisyyden, ikääntymisen, asumisen hinnan, ilmastokriisin ja hoivapalvelujen paineen. Kun resursseja ja vastuuta jaetaan, myös riskit ja kustannukset jakautuvat tasaisemmin.
Suomessa keskustelu yhteisöasumisesta on vasta voimistumassa, mutta kansainväliset esimerkit osoittavat, että malli voi kehittyä nopeasti, jos rahoitus, lainsäädäntö ja paikalliset toimijat tukevat sitä. Tanska ja Britannia näyttävät, että yhteisöasuminen voi olla yhtä aikaa sekä sosiaalinen että taloudellinen ratkaisu – ja ennen kaikkea inhimillinen tapa asua niin, ettei kenenkään tarvitse olla yksin.
Ei sisällä instagram post:eja
