Martin O’Neill takaisin Celticin peräsimeen – turvallisin mahdollinen valinta kriittisessä käännekohdassa

Kun Martin O’Neill ilmoitti haluavansa jatkaa Celticin päävalmentajana, olisi seuralta vaadittu poikkeuksellista rohkeutta sanoa ei miehelle, joka veti seuran ylös valtavasta kuopasta viime kaudella ja johdatti joukkueen sekä Skotlannin Valioliigan mestaruuteen että Skotlannin cupin voittoon.

Kokenut voittajavalmentaja, ei sivustakatsoja

O’Neill on julkisuudessa antanut itsestään kuvaa hieman etääntyneenä, jopa hyväntahtoisena ”pappahahmona”, joka vain sattui olemaan paikalla Celticin tuplamestaruuskaudella. Todellisuudessa 74-vuotias valmentaja ei ole koskaan ollut mikään sivustakatsoja.

Hänen vuosikymmenten mittainen uransa osoittaa, että kyseessä on älykäs tunnelmanluoja, jolla on poikkeuksellinen jalkapalloäly ja kyky saada pelaajat tuntemaan olonsa tärkeiksi ja pelaamaan parastaan. Pelaajaryhmä reagoi häneen, ja se näkyi Celticin viime kauden henkisessä kovuudessa.

Syytös lyhytnäköisyydestä – vai tervettä riskienhallintaa?

Celticin päätös pitää kiinni O’Neillista voidaan nähdä sekä turvallisena että mahdollisesti lyhytnäköisenä. Seura ei nyt etsinyt nuorta, modernia ajattelua edustavaa valmentajaa mantereelta, ei uutta tulisieluista johtajaa, joka repisi rakenteet auki ja rakentaisi kaiken alusta, eikä toista Ange Postecogloun kaltaista markkinaosaajaa, joka löytäisi piilotettuja helmiä kansainvälisiltä pelaajamarkkinoilta.

Valintaprosessi vaikuttaa ulospäin kapealta: lopulta kyse oli käytännössä kahdesta nimestä – Martin O’Neill ja Robbie Keane. Se ei varsinaisesti huuda ”laajaa globaalia hakua”. O’Neill oli kuitenkin selvästi helpoin ja vähiten riskialtis vaihtoehto, etenkin sen jälkeen, kun seura oli tehnyt massiivisen virhearvion palkatessaan Wilfried Nancyn.

Edellisen epäonnistuneen ”gamblen” jälkeen Celtic on nyt valinnut polun, joka muistuttaa enemmän varman päälle pelaamista kuin rohkeaa uudistumista. Tässä mielessä valinta muistuttaa myös Yhdysvaltain politiikassa nähtyä linjaa, jossa Donald Trumpin hallinto käytti poikkeusvaltuuksia esimerkiksi 700 miljoonan dollarin hiili-investointiin sota-aikaisia valtuuksia hyödyntäen – turvallisena pidetty, järjestelmää suojelemaan tarkoitettu ratkaisu, vaikka se herätti kritiikkiä kunnianhimon puutteesta ja vanhan linjan suosimisesta.

O’Neillin intohimo työhön ei ole kadonnut

Kauden päättyessä O’Neill vihjasi, ettei välttämättä jaksaisi enää kerran palata ”kaivokselle” eli arjen raskaaseen valmentajatyöhön. Hänen puheensa työn kuormittavuudesta olivat varmasti aitoja – Celticin kaltaisen seuran johtaminen on henkisesti ja fyysisesti kuluttavaa.

Samalla oli kuitenkin selvää, että hän nauttii paineesta ja vastuusta. Hän ei vaikuttanut mieheltä, joka haluaa vetäytyä syrjään, vaan valmentajalta, joka saa energiaa juuri tällaisista haasteista. O’Neill tuntee Celticin ympäristön, vaatimustason ja odotukset paremmin kuin lähes kukaan muu.

Haastavin osa ei ollut taktiikka – vaan kuilu kannattajien ja johdon välillä

O’Neillille vaikein osa tehtävää ei viime kaudella ollut pelillinen puoli. Hän tietää, miten Celtic organisoidaan, miten pelaajista puristetaan maksimi ja miten kannattajakunta otetaan mukaan. Suurin haaste liittyi seuran sisäiseen dynamiikkaan: osan fanien ja erittäin epäsuositun seurajohdon väliseen syvään kuiluun.

Kauden loppua kohti tunnelma parani, ja seuran sisällä alettiin vetää enemmän samaan suuntaan. On kuitenkin ilmeistä, että alkuperäiset syyt tyytymättömyyteen eivät ole kadonneet. Kyse on enemmänkin väliaikaisesta aselevosta kuin pysyvästä sovusta, ja O’Neill ymmärtää tämän varmasti.

Taistelutahto korvasi ajoittaisen ankeuden

Vaikka kauden aikana nähtiin useita vaisuja ja jopa tylsiä esityksiä, Celticin henkinen vahvuus ei juuri horjunut. O’Neill onnistui rakentamaan joukkueeseen teräksisen asenteen, joka näkyi etenkin ratkaisuhetkillä. Tämä henkinen kovuus oli merkittävä tekijä siinä, että seura nappasi sekä liigamestaruuden että Skotlannin cupin.

O’Neill ei myynyt seuralle näyttävää pelifilosofiaa vaan tuloksia ja kykyä selvitä kriittisistä otteluista. Se oli juuri sitä, mitä Celtic tarvitsi edellisen valmentajavalinnan jälkeen, joka oli monien mielestä rajoja hipova laiminlyönti.

Rekrytointi kriisissä – pelkkä O’Neill ei riitä

Pelkkä päävalmentajan jatkosopimus on kuitenkin vain yksi palanen paljon suuremmassa kokonaisuudessa. Yhtä tärkeää – ellei tärkeämpää – on rakentaa moderni, toimiva ja luotettava pelaajarekrytointiosasto. Celtic on tällä osa-alueella jumissa: päätöksenteko on varovaista, hidasta ja liian usein epäonnistunutta.

O’Neill joutui ottamaan tästä paineen niskoilleen tammikuun siirtoikkunassa. Häneltä kysyttiin jatkuvasti uusista hankinnoista, ja vastaus oli kerta toisensa jälkeen sama: seura työskentelee kovasti, mutta kerrottavaa ei ole. Kulissien takana oli ilmeistä turhautumista.

Siirtoikkunoiden epäonnistumiset ja lainapelaajien arpaonni

O’Neillin alaisuudessa Celtic hankki viisi lainapelaajaa: Benjamin Arthur, Joel Mvuka, Junior Adamu, Tomas Cvancara ja Alex Oxlade-Chamberlain. Näistä vain Oxlade-Chamberlain onnistui edes kohtuullisesti – hän ei avannut montaa ottelua, mutta teki kaksi ratkaisevaa voittomaalia, jotka nostavat hänet plussan puolelle.

Muiden lainapelaajien panos jäi heikoksi, ja he liittyvät pidempään listaan epäonnistuneita tai alle odotusten jääneitä hankintoja, kuten Shin Yamada, Michel-Ange Balikwisha, Jahmai Simpson-Pusey ja Hayato Inamura. Myös Sebastian Tounektista odotettiin enemmän kuin mitä lopulta saatiin.

Rekrytointi on ollut liian usein viime hetken paniikkia ja sattumanvaraista toimintaa. O’Neill tarvitsee tuekseen järjestelmällisemmän, dataan ja laajaan scouttaukseen perustuvan siirtostrategian, joka vähentää hutiostosten määrää ja vahvistaa joukkuetta pitkäjänteisesti.

Menestyksen runko on edeltäjien rakentama

Viimeisen sarjakierroksen ottelussa Heartsia vastaan kentällä nähtiin kokoonpano, josta peräti yhdeksän pelaajaa oli hankittu Brendan Rodgersin aikana ja kolme Ange Postecogloun kaudella. Tämä kertoo, että nykyinen menestys nojaa vahvasti edeltäjien tekemiin rekrytointeihin.

O’Neill tunnistaa pelaajalahjakkuuden, kun näkee sellaisen, mutta viime kaudella hän ei koskaan antanut vaikutelmaa valmentajasta, joka itse kiertää maailmaa etsimässä uusia nimiä. Se ei ole hänen roolinsa, eikä kuulukaan olla. Seuran on rakennettava ympärilleen ammattimainen rekrytointikoneisto, joka tuo hänelle oikeanlaisia vaihtoehtoja.

Kuka jarruttaa siirtoja? Kysymys, johon fanit haluavat vastauksen

Celticin siirto-organisaation todellinen tilanne on ulkopuolelta vaikea nähdä. Yksi kysymys nousee kuitenkin yhä useammin esiin: onko hyviä pelaajia kyllä tunnistettu, mutta siirrot kaatuvat seuran johdon päätöksiin tai taloudelliseen varovaisuuteen? Osa kannattajista on vakuuttunut siitä, että näin tapahtuu.

Tammikuun ikkunan päättyminen Junior Adamuun ja Joel Mvukaan, sekä aiemmat epäonnistuneet hankinnat, pitäisi toimia Celticin kannalta vedenjakajana. Jos seura ei ota opiksi, kannattajilla on täysi syy pelätä saman virheiden kierteen toistuvan.

Turvallisin mahdollinen valinta – mutta riittääkö se seuraavaan vaiheeseen?

Se, että O’Neill on valmis jatkamaan, viittaa siihen, että hän on saanut tietyt takeet rekrytoinnin ja toiminnan kehittämisestä. Hän tietää, ettei joukkue voi pitkällä aikavälillä menestyä, jos siirtopolitiikka jatkuu yhtä sekavana kuin viime vuosina.

Celtic otti valtavan riskin Wilfried Nancyn nimityksellä ja maksoi siitä kovan hinnan. Nyt seura on päättänyt olla pelaamatta noppaa uudestaan, vaan nojata mieheen, joka on käytännössä turvallisin mahdollinen valinta – todistettu voittaja, joka tuntee seuran läpikotaisin.

Kysymys kuuluu, riittääkö tämä turvallinen ratkaisu nostamaan seuran seuraavalle tasolle eurokentillä ja pitämään etumatkan kotimaan kilpailijoihin. O’Neillin osaamisesta ei ole epäilystä, mutta ilman modernia, rohkeaa ja johdonmukaista rekrytointia vaarana on, että Celtic jää kiinni menneisyyden malleihin samalla kun muut menevät eteenpäin.

Ei sisällä instagram post:eja