Ranskan vanhin naisvanki oikeudessa: 79-vuotiaan Marie‑Thérèse Garcian kylmä tapaus palaa otsikoihin

Ranskan vanhimman naisvangin, 79-vuotiaan Marie‑Thérèse Garcian, oikeudenkäynti on alkanut Versailles’n tuomioistuimessa. Häntä syytetään entisen kälynsä, vuonna 1995 kadonneen Corinne Di Dión sieppauksesta ja murhasta – tapauksessa, jota on pidetty yhtenä Ranskan tunnetuimmista selvittämättömistä rikoksista.

Järkyttävä löytö Seine-joesta vuonna 1995

Corinne Di Dio katosi kesäkuussa 1995, ollessaan 37-vuotias. Vain muutamaa päivää myöhemmin Pariisin länsipuolella, Seine-joesta löytyi metallinen arkku, joka oli sidottu kiinni metalliketjulla ja jätetty kellumaan veteen.

Arkusta paljastui naisen silvottu ruumis – ilman päätä ja käsiä. Uhrin henkilöllisyys saatiin varmistettua vasta vuonna 1997, jolloin ruumis tunnistettiin Di Dioksi. Kadonneita ruumiinosia ei ole löydetty tähän päivään mennessä.

Jo varhaisessa vaiheessa poliisin epäilykset kohdistuivat Marie‑Thérèse Garciaan, mutta tutkinta päättyi kahdesti todisteiden puutteen vuoksi. Tapaus jäi vuosikymmeniksi kylmäksi, kunnes moderni DNA-teknologia muutti kaiken.

DNA-läpimurto toi kylmän tapauksen takaisin

Uusissa tutkimuksissa metalliarkusta löytyneet kaksi hiusta analysoitiin uudelleen. Niiden todettiin kuuluvan joko Garciaan tai johonkin muuhun samaa äitilinjaa edustavaan naiseen. Tämä geneettinen yhteys riitti siihen, että poliisi avasi tutkinnan jälleen ja vei asian syyttäjälle.

Vuonna 2023 Garcia määrättiin tutkintavankeuteen odottamaan oikeudenkäyntiä. Puolustuksen toistuvat anomukset ehdonalaiseen päästämisestä iän ja heikon terveydentilan perusteella on hylätty. Näin Garcia on noussut Ranskan vanhimmaksi naisvangiksi, mikä tekee tapauksesta poikkeuksellisen myös oikeushistorian näkökulmasta.

“Ma Dalton” kiistää kaiken: tapaus “rakennettu hiekalle”

Ranskalaisessa mediassa Garciaa on kutsuttu lempinimellä “Ma Dalton”, viittauksena Lucky Luke -sarjakuvan pelottomaan isoäitiin. Hän itse kiistää jyrkästi syyllisyytensä ja väittää, että koko juttu perustuu huteriin johtolankoihin.

Le Parisien -lehden haastattelussa Garcia kuvasi syytteitä sanoilla: “Kaikki on rakennettu hiekalle.” Hänen mukaansa kukaan ei tiedä, mitä todella tapahtui, eikä ketään tulisi tuomita pelkkien oletusten varassa. “Jos ei tiedetä, ei lain mukaan voi tuomita”, Garcia painotti.

Garciaa puolustava asianajaja Najwa El Haïté korostaa, että teon toteutustapa – pään ja käsien poistaminen, ruumiin paloittelu ja piilottaminen metalliseen arkkuun – muistuttaa järjestäytyneen rikollisuuden toimintatapoja, ei rikostaustaattoman vanhemman naisen tekoa. “Se ei ole Marie‑Thérèsen tapa toimia”, El Haïté sanoi.

Yhteydet alamaailmaan mutkistavat kokonaiskuvaa

Tapausta mutkistaa se, että sekä Garcia että uhri Corinne Di Dio olivat syvällä rikollisen alamaailman verkostoissa. 1980-luvulla Di Dio oli parisuhteessa espanjalaisen Antonio Marquez‑Gomezin kanssa. Marquez‑Gomez tunnettiin poliisille huumekauppaan liittyvistä kytköksistään.

Di Diolla ja Marquez‑Gomezilla on yhteinen poika, Romain, joka on nykyisin 41-vuotias. Lapsen arjesta huolehti usein juuri Marie‑Thérèse Garcia. Myöhemmin Garcia aloitti suhteen Antonion veljen, Franciscón, kanssa, mikä kietoi perhesuhteet ja rikosverkostot tiukasti yhteen.

Raporttien mukaan heidän lähipiiriinsä kuului myös kaksi tunnettua rikollisveljestä, Jean‑Jacques ja Philippe Maurice. Jälkimmäinen nousi aikoinaan laajaan julkiseen keskusteluun, kun hänestä tuli viimeinen kuolemaan tuomittu Ranskassa ennen kuin presidentti François Mitterrand myönsi hänelle armahduksen ja kuolemanrangaistus poistui käytöstä.

Syyttäjän näkemys: houkuttelu, murha ja ruumiin paloittelu

Kolme viikkoa kestävän oikeudenkäynnin aikana syyttäjä pyrkii osoittamaan, että Garcia houkutteli Corinne Di Dión kotiinsa Rambouillet’n lähelle Pariisin lounaispuolelle. Syyttäjän mukaan Di Dio surmattiin olohuoneessa puukottamalla ja ruumis paloiteltiin myöhemmin ennen sen kätkemistä metalliseen arkkuun.

Väitetty motiivi liittyy Di Dión ja Marquez‑Gomezin yhteiseen poikaan. Syyttäjän mukaan Garcia olisi solminut Marquez‑Gomezin kanssa sopimuksen, jonka tavoitteena oli saada tuolloin 10-vuotias Romain pois äitinsä huoltajuudesta. Lisäksi Garcialla kerrotaan olleen kaunaa Di Diota kohtaan, koska tämä oli ollut suhteessa Franciscón kanssa.

Antonio Marquez‑Gomezia syytetään samassa jutussa murhasta, mutta häntä ei ole tavoitettu. Hänen uskotaan oleskelevan Kolumbiassa, eikä viranomaisilla ole tietoa hänen tarkasta olinpaikastaan.

Poika Romain: “Se ei ole vain muisto, se on arpi”

Romain on avannut julkisuudessa kokemuksiaan lapsuudesta ja äitinsä katoamisesta. Le Parisien -lehden haastattelussa hän kertoi, että muutamaa päivää katoamisen jälkeen Garcia vei hänet isänsä luo Madridiin, jossa tämä asui jo uuden vaimon ja lasten kanssa.

“Olen 10-vuotias ja yhtäkkiä olen Espanjassa isän kanssa, jota tuskin tunnen, ja perheen kanssa, jonka kieltä en ymmärrä. Se hetki ei ole vain muisto – se on arpi”, hän kuvasi.

Romainin kertomus on yksi oikeudenkäynnin emotionaalisimmista elementeistä. Se valaisee, miten rikosepäilyt ja perheen sisäiset ristiriidat voivat jättää pysyvän jäljen lapsen elämään, vaikka tapahtumien yksityiskohdat olisivat vuosikymmeniä hämärän peitossa.

Tytär ja uhkaava puhelinkeskustelu

Oikeudessa odotetaan kuultavan myös Garcian tyttären, Nancyn, todistusta. Hän kertoi jo vuonna 2004 poliisille kuulleensa, kuinka hänen äitinsä puhui puhelimessa murhasta vain hieman ennen Corinne Di Dión katoamista. Tämän väitetyn puhelinkeskustelun sisältö voi muodostua tärkeäksi palaseksi syyttäjän rakentamaa kokonaisuutta.

Lisäksi poliisi kiinnostui Garciasta uudelleen, kun vuonna 2022 katosi nuori pariskunta, johon kuului myös Garcian isotyttärentytär. Tapaus toi esiin uuden, karmivan yksityiskohdan: poliisin kuunnellessa Garcian puheluita hänet kuultiin sanovan, että jos hän saisi syylliset kiinni, hän “paloittelisi heidät ja laittaisi palat matkalaukkuun”.

Tämä lausunto ei ole suora tunnustus vuosikymmeniä vanhasta teosta, mutta se tukee syyttäjän käsitystä siitä, että Garcia suhtautuu väkivaltaan uhkaavalla ja kylmäkiskoisella tavalla – ja että ruumiin paloittelu ei olisi hänelle täysin vieras ajatus.

Puolustus: ei todisteita, vain oletuksia

Puolustuksen mukaan koko tapaus lepää heikoilla todisteilla. Garcia on korostanut, että arkusta löydetyt hiukset olivat ruskeita, kun taas hänellä oli tuohon aikaan mustat hiukset. Hänen mukaansa tämä heikentää DNA-yhteyden uskottavuutta ja jättää tilaa vaihtoehtoisille selityksille.

Garcia myös torjuu mustasukkaisuusmotiivin. “Jos olisin halunnut poistaa tieltä jokaisen naisen, jonka kanssa Francisco oli ollut, maailmassa ei olisi montaa naista jäljellä”, hän sanoi ironisesti Le Parisienille. Hänen mukaansa häntä vastaan ei ole olemassa “mitään todellista todistetta, ei johtolankoja, ei motiivia”.

Ranskalaisissa lehtijutuissa Garciaa on kuvailtu ristiriitaiseksi henkilöksi: toisaalta itsepäiseksi ja kovapäiseksi, toisaalta ystävilleen anteliaaksi ja lojaaliksi, mutta vihollisilleen armottomaksi. Oikeudenkäynnissä punnitaan, missä määrin tämä luonnehdinta tukee syyttäjän teoriaa murhasta – vai onko kyse liioitellusta mediakuvasta.

Laajempi konteksti: rikollisuus, moraali ja yritysten vastuu

Tapauksen ympärillä käytävä julkinen keskustelu ei rajoitu vain yksilön syyllisyyteen tai syyttömyyteen. Se nostaa esiin laajemman kysymyksen siitä, miten rikolliset verkostot, taloudelliset intressit ja moraaliset valinnat kietoutuvat yhteen. Samankaltaisia eettisiä ristiriitoja on nähty myös yritysmaailmassa, esimerkiksi silloin kun kansainväliset yhtiöt jatkavat toimintaansa konfliktialueilla tai autoritaarisissa valtioissa.

Hyvä esimerkki tästä on tapaus, jossa makeisjättiä on arvosteltu sen päätöksestä jatkaa liiketoimintaa Venäjällä Ukrainan sodan aikana. Tästä on kirjoitettu laajasti myös artikkelissa, jossa Mondelez puolustaa päätöstään jatkaa toimintaansa Venäjällä ja Cadburyn omistaja joutuu Ukrainan sodan vuoksi tulilinjalle. Vaikka Garcian oikeudenkäynti ja monikansallisen yrityksen päätökset ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, molemmat tapaukset heijastavat sitä, miten vaikeita moraalisia ja oikeudellisia rajoja joudutaan arvioimaan uudelleen yhteiskunnallisen paineen ja uusien todisteiden valossa.

Mitä seuraavaksi? Oikeudenkäynnin panokset ovat poikkeuksellisen suuret

Versailles’n oikeudenkäynnin odotetaan kestävän kolme viikkoa, joiden aikana kuullaan lukuisia todistajia, perheenjäseniä, poliiseja ja asiantuntijoita. Tuomioistuimen on päätettävä, riittävätkö vuosikymmenten takaiset, osin epäsuorat todisteet pitävään tuomioon, vai jääkö epäilys niin suureksi, että Garcia on vapautettava.

Tapauksen lopputulos on merkittävä paitsi uhrin omaisille myös Ranskan oikeusjärjestelmälle. Se testaa, miten pitkälle moderni DNA-teknologia ja tulkinnat vanhoista lausunnoista voivat kantaa tilanteessa, jossa suoria silminnäkijätodistuksia ja fyysisiä todisteita on niukasti.

Olipa tuomio mikä tahansa, Marie‑Thérèse Garcian tarina – 79-vuotias nainen, jota syytetään yli 30 vuotta vanhasta, poikkeuksellisen raa’asta murhasta – jää osaksi Ranskan rikoshistoriaa. Samalla se muistuttaa, että niin yksilöiden kuin yritystenkin teot voidaan ottaa uudelleen tarkasteluun, vaikka niistä olisi kulunut vuosikymmeniä.

Ei sisällä instagram post:eja