Wes Streeting erosi terveysministerin tehtävästä – täysimittainen erokirje suomeksi

Iso-Britannian terveysministeri Wes Streeting on jättänyt eronpyyntönsä pääministeri Sir Keir Starmerille. Erokirjeessään hän kiittää pääministeriä tämän rohkeudesta ja valtiomiesmäisyydestä, mutta toteaa, että siellä missä maalla tarvittaisiin selkeää visiota, vallitsee nyt tyhjiö.

Erokirje pääministerille – suomennettuna kokonaisuudessaan

Arvoisa pääministeri,

Vaalitulokset ovat selvillä, ja voin ilolla raportoida, että olen saavuttanut ne kunnianhimoiset tavoitteet, jotka asetitte minulle, kun minusta tuli terveys- ja sosiaalihuollon valtiosihteerinne. Päivän luvut vahvistavat, että ylitimme hoitojona-aikatavoitteemme lakoista huolimatta, ja että jonot lyhenivät maaliskuussa 110 000 potilaalla – suurin kuukausittainen pudotus sitten vuoden 2008, jos koronapandemian aika jätetään pois – mikä tarkoittaa, että olemme hyvällä tiellä saavuttamaan NHS:n hoitojonojen historian nopeimman parannuksen.

Hallinnon ainoa todella merkityksellinen kysymys on, jätämmekö seuraajillemme paremman tilanteen kuin sen, jonka itse perimme. Ambulanssien vasteajat sydänkohtausten ja aivohalvausten kaltaisissa hätätilanteissa ovat nyt nopeimmat viiteen vuoteen. Päivystyksen odotusajat ovat paranemassa, ja neljän tunnin hoitoonpääsyä koskevat luvut ovat myös parhaat viiteen vuoteen. Olemme rekrytoineet 2 000 uutta yleislääkäriä, ja potilaiden tyytyväisyys on noussut 60 prosentista 74,5 prosenttiin siitä lähtien, kun tulimme hallitukseen. Saavutimme tavoitteemme 8 500 uuden mielenterveysalan työntekijän palkkaamisesta kolme vuotta etuajassa. Kaiken tämän olemme tehneet samalla, kun tasapainotimme terveydenhuollon budjetin ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen ja ylitimme NHS:n 2 prosentin tuottavuustavoitteen yltäen 2,8 prosenttiin. Tämä tarkoittaa, että tekemämme investoinnit kantavat pidemmälle ja kansalaiset voivat luottaa siihen, että heidän rahojaan käytetään tehokkaasti.

Mikään tästä ei olisi ollut mahdollista ilman erinomaista johtoryhmää – ministereitä, virkamiehiä ja erityisavustajia – jonka olemme rakentaneet terveys- ja sosiaalihuoltoministeriöön sekä NHS:ään. Tätä joukkoa ovat esimerkillisesti johtaneet Samantha Jones ja Sir Jim Mackey, joka on ollut todellinen ”ritari kiiltävässä haarniskassa” ja 1,5 miljoonan työntekijän loistava johtaja – heidän työnsä on ollut koko tämän menestyksen perusta.

Kansallinen terveyspalvelu NHS ilmentää kaikkea sitä, mikä Britanniassa ja brittiläisissä arvoissa on parhaimmillaan. Työväenpuolueen hallituksen ansiosta se on nyt toipumisen tiellä: paljon on tehty, mutta vielä enemmän on edessä.

Nämä kaikki olisivat painavia syitä pysyä tehtävässäni. Kuten kuitenkin tiedätte tämän viikon alussa käymästämme keskustelusta, olen menettänyt luottamukseni johtajuuteenne ja tullut siihen tulokseen, että jatkaminen olisi epäkunniakasta ja vailla periaatteita.

Viime viikon vaalitulokset olivat ennennäkemättömät – sekä tappion laajuuden että sen seurausten kannalta. Ensimmäistä kertaa maamme historiassa nationalistit ovat vallassa jokaisessa Yhdistyneen kuningaskunnan osassa – mukaan lukien vaarallinen englantilainen nationalismi, jota Nigel Farage ja Reform UK edustavat. Tämä merkitsee sekä olemassaolon uhkaa Yhdistyneen kuningaskunnan yhtenäisyydelle että uhkaa niille arvoille ja ihanteille, jotka ovat tehneet maastamme suuren. Edistykselliset ihmiset kaikkialla maassa ymmärtävät tämän uhan ja vastuunsa kohdata se, mutta he menettävät yhä enemmän uskoaan siihen, että työväenpuolue kykenisi nousemaan historiallisen tehtävänsä tasolle: voittamaan rasismin ja tarjoamaan toivon siitä, että Britannian parhaat päivät ovat vielä edessä – sosiaalidemokratian kautta.

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö hallituksemme epäsuosio olisi ollut merkittävä ja yhteinen tekijä tappioissamme Englannissa, Skotlannissa ja Walesissa. Monet hyvät työväenpuolueen ihmiset hävisivät syyttään. Syitä on monia: yksittäisistä virheistä politiikassa – kuten päätös leikata talvisten polttoainelisien tukea – aina ”island of strangers” -puheeseen, jotka yhdessä ovat jättäneet maan epätietoisuuteen siitä, keitä olemme ja mitä oikeastaan edustamme.

Teillä on monia vahvuuksia, joita ihailen. Johditte puolueemme voittoon vuonna 2024 – saavutukseen, johon harva uskoi – ja olin ylpeä taistellessani rinnallanne tuossa kampanjassa. Olette osoittaneet rohkeutta ja valtiomiestaitoa kansainvälisellä näyttämöllä, erityisesti pitäessänne Britannian poissa sodasta Iranissa.

Mutta siellä, missä tarvitsisimme visiota, on tyhjiö. Siellä, missä kaipaamme suuntaa, on ajelehtimista. Maanantainen puheenne alleviivasi tätä. Johtajien kuuluu kantaa vastuu, mutta liian usein se on tarkoittanut, että muut joutuvat kaatumaan miekkaansa puolestanne. Teidän on myös kuunneltava kollegoitanne – mukaan lukien takapenkkiläiset – ja jyrkkä suhtautuminen eriäviin mielipiteisiin heikentää politiikkaamme.

Hallitusvastuussa olevana tiedän paremmin kuin useimmat, että hallitseminen on vaikeaa. Niin sen pitääkin olla, koska sillä on väliä. Maaamme kohtaavat valtavat haasteet. Ensimmäistä kertaa historiassamme seuraava sukupolvi on vaarassa periä vanhempiaan heikomman tulevaisuuden. Euroopassa ja Lähi-idässä riehuvat sodat vaikeuttavat ongelmiemme ratkaisua sen sijaan, että helpottaisivat niitä. Olemme teknologisen teollisen vallankumouksen alkuportailla – murroksen, jolla on valtavat vaikutukset elämämme jokaiseen osa-alueeseen, erityisesti työn tulevaisuuteen. Ei ole selvää, määrittääkö 2000-lukua demokratia vai tyrannia.

Finanssikriisin, säästöpolitiikan, brexit-katastrofin, Liz Trussin kauden, koronapandemian, Ukrainan sodan ja nyt Iranin sodan jälkeen maamme tarvitsee jälleen uskoa siihen, että asiat voivat olla nykyistä paremmalla tolalla – ja että politiikka on osa ratkaisua, ei ongelman ydin. Nämä ovat suuria haasteita, jotka vaativat rohkeaa visiota ja paljon kunnianhimoisempia ratkaisuja kuin ne, joita tällä hetkellä tarjoamme.

On nyt selvää, että ette tule johtamaan työväenpuoluetta seuraaviin parlamenttivaaleihin ja että työväenpuolueen kansanedustajat ja ammattiliitot haluavat keskustelun tulevasta suunnasta olevan ennen kaikkea aatteiden, ei henkilöiden tai pikkumaisen fraktionalismin taistelua. Keskustelun on oltava laaja ja ehdokasjoukon mahdollisimman vahva. Kannatan tätä lähestymistapaa ja toivon, että mahdollistatte sen.

Tehtävä terveys- ja sosiaalihuollon valtiosihteerinänne on ollut elämäni suurin ilo ja kunnia. Riidoistamme huolimatta olen aidosti kiitollinen siitä, että annoitte minulle mahdollisuuden palvella, ja olen syvästi pahoillani siitä, että jätän hallituksen tällä tavoin.

Kunnioittavasti,

Wes Streeting, kansanedustaja

Poliittinen kriisi ja sisäiset jännitteet työväenpuolueessa

Streetingin ero on merkittävä isku pääministeri Starmerille, sillä terveysministeriö on yksi Britannian hallituksen poliittisesti herkimmistä ja julkisen talouden kannalta raskaimmista salkuista. Erokirjeessä yhdistyvät sekä konkreettiset saavutukset – hoitojonojen lyheneminen, budjetin tasapainottaminen ja mielenterveyspalvelujen vahvistaminen – että syvä tyytymättömyys puolueen nykyiseen linjaan ja johtajuuteen.

Samankaltaisia kiistoja julkisen vallan, paikallisten yhteisöjen ja poliittisten liikkeiden välillä on nähty myös muualla Euroopassa. Esimerkiksi Essexissä kiistelty matkailijoiden asuntovaunualue kuvastaa, miten paikallispolitiikka, maanomistus ja kansalliset jännitteet kietoutuvat yhteen – aivan kuten Britannian valtakunnanpolitiikassa nationalismin nousun myötä.

Streetingin mukaan puolueen on nyt käytävä aito aatteellinen keskustelu suunnastaan, jotta se kykenisi vastaamaan sekä sisäisiin haasteisiin että geopoliittisen tilanteen aiheuttamaan epävarmuuteen. Erokirje jättää oven auki hänen mahdolliselle roolilleen tulevissa valtakamppailuissa, mutta ennen kaikkea se toimii poliittisena varoituksena puoluejohdolle: ilman selkeää visiota ja laajaa luottamusta työväenpuolueen kyky haastaa nationalismin ja populismin nousu heikkenee entisestään.

Ei sisällä instagram post:eja