USA:n ja Iranin uusi sopimus jättää ydinkiistan keskeiset kiistakysymykset auki

Yhdysvaltojen ja Iranin keskiviikkona julkistama yhteisymmärryspöytäkirja avaa jälleen Hormuzinsalmen meriliikenteelle ja käynnistää uuden yrityksen kohti kattavaa rauhan- ja ydinsopimusta. Vaikka presidentti Donald Trump esitteli ratkaisun G7-huippukokouksessa Ranskassa suurena diplomaattisena voittona, sopimuksen ydin jää monin osin epäselväksi.

Mitä uusin USA–Iran-sopimus oikeasti sisältää?

Sopimus allekirjoitettiin molempien maiden toimesta sähköisesti, ja se astui välittömästi voimaan. Käytännössä kyse on tulitauon jatkosta ja 60 päivän mittaisesta neuvotteluikkunasta, jonka aikana osapuolet yrittävät neuvotella pysyvämmän ydinsopimuksen. Vertailun vuoksi: Barack Obaman hallinto neuvotteli vuosien 2015 Iranin ydinsopimusta peräti 20 kuukauden ajan.

Trump on toistuvasti vakuuttanut, että uusi järjestely varmistaa, ettei Iran koskaan voi ostaa, kehittää tai tuottaa ydinasetta. Sopimusteksti, jonka yhdysvaltalaisviranomaiset lukivat toimittajille, ei kuitenkaan yllä näin ehdottomaan sanamuotoon.

Tällä hetkellä Iran sitoutuu ainoastaan laimentamaan eli niin sanotusti ”downblendaamaan” varastoimiaan korkearikasteisia uraanivarantoja Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) valvonnassa. Yhdysvaltalaisviranomainen kuvasi tätä keskiviikkona Iranin ”merkittäväksi myönnytykseksi”, mutta tekniset yksityiskohdat – miten, millä aikataululla ja millä valvontamekanismeilla – jätetään kokonaan tulevien neuvottelujen varaan.

60 päivää aikaa ratkaista ydinkiista – realistinen vai epätoivoinen aikataulu?

Yhteisymmärryspöytäkirja käynnistää intensiivisen 60 päivän neuvottelujakson, jonka aikana pitäisi sopia sekä uraanivarantojen käsittelystä että Iranin ydinohjelman pidemmän aikavälin rajoituksista. Aikataulu on poikkeuksellisen kunnianhimoinen, etenkin kun aiempi, paljon teknisempi ja tarkemmin määritelty ydinsopimus vaati lähes kaksi vuotta työtä.

Onkin epäselvää, onko 60 päivää todellinen takaraja vai enemmänkin poliittinen painekeino, jolla pyritään vauhdittamaan neuvotteluja. Sopimusteksti sallii määräajan jatkamisen, mikä viittaa siihen, etteivät osapuolet itsekään usko nopeaan läpimurtoon.

Raha, sanktioiden helpotus ja Iranin jälleenrakennus

Trump on painottanut, ettei Yhdysvallat ”anna Iranille rahaa” ja kritisoinut Obaman hallinnon 1,7 miljardin dollarin maksua Iranille vuonna 2016. Silti uusi sopimus sisältää kirjauksen, jonka mukaan Yhdysvallat työskentelee ”alueellisten kumppaneiden kanssa kehittääkseen vähintään 300 miljardin dollarin arvoisen, molempien osapuolten hyväksymän jälleenrakennusohjelman Iranille”.

Viranomaiset korostavat, ettei sopimus velvoita Yhdysvaltoja maksamaan Iranille ”senttiäkään” suoraan. Teksti on kuitenkin tarkoituksella väljä ja jättää oven auki sille, että osa rahoituksesta tai taloudellisesta helpotuksesta voisi lopulta tulla myös Washingtonista – esimerkiksi sanktioiden lieventämisen, jäädytettyjen varojen vapauttamisen tai kansainvälisten rahoitusjärjestelyjen kautta.

Tämä voi muodostua merkittäväksi poliittiseksi ongelmaksi Trumpille ja varapresidentti JD Vancelle, jotka ovat profiloituneet vastustamaan uusia ”ikuisia sotia”. Yhdysvaltain sisäpolitiikassa erityisesti Maga-liikkeen interventionismia vastustava ydinjoukko voi nähdä mahdolliset Iranille maksettavat hyvitykset ja jälleenrakennusrahat vaalilupauksien pettämisenä – vaikka rahat tulisivatkin osin liittolaismailta tai kansainvälisiltä instituutioilta.

Voimakasta kritiikkiä republikaanien sisältä

Sopimus on jo herättänyt voimakasta arvostelua Washingtonissa, myös republikaanien omissa riveissä. Kongressin jäsenet vaativat hallinnolta yksityiskohtaisia selvityksiä sopimuksen sisällöstä, tulitauon ehdoista ja siitä, mitä epäselviä kohtia seuraavien kuukausien neuvotteluissa on tarkoitus täsmentää.

Useat republikaanisenaattorit ovat ilmaisseet epäilyksensä sopimuksen hyödyllisyydestä. Erityisen suorasanaisesti puhui Louisianan republikaanisenaattori Bill Cassidy, joka hävisi esivaaleissa Trumpin tukemalle vastaehdokkaalle. Cassidyn mukaan Iranin ydinambitiot eivät ole todellisuudessa rajoittuneet, ja Teheran on saanut vahvistuksen siitä, että Hormuzinsalmen uhkaaminen toimii tehokkaana neuvotteluaseena.

”Iranin ydinambitiot eivät ole lientyneet, ja he ovat oppineet, että Hormuzinsalmen uhkaaminen toimii ja tulevat varmasti hyödyntämään sitä jatkossa”, Cassidy kirjoitti viestipalvelu X:ssä ja kutsui sopimusta ”pahimmaksi ulkopoliittiseksi virheeksi vuosikymmeniin”.

Hezbollah, Iranin proxy-joukot ja ohjusohjelma jäävät taka-alalle

Kun sota alkoi, Trump korosti tavoitteekseen paitsi Iranin ydinohjelman rajoittamisen myös sen, että Teheran lopettaisi alueellisten proxy-joukkojensa – kuten Libanonissa toimivan Hizbollahin – rahoittamisen ja ohjaamisen. Tämä oli keskeinen tavoite myös Israelille, joka osallistui sotatoimiin ja on käynyt erillistä konfliktia Iranin tukemaa Hizbollahia vastaan.

Uusi sopimus laajentaa tulitaukoa myös Hizbollahia koskevaksi, mutta järjestö mainitaan tekstissä vain ohimennen. Ei ole selvää, kohdistuuko Iraniin todellista painetta luopua Hizbollahin ja muiden alueellisten liittolaisten tukemisesta tulevissa neuvotteluissa. Vastaavasti Iranin ballistinen ohjusohjelma – jota Trump ja Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu pitivät sodan alussa yhtenä tärkeimmistä huolenaiheista – saa sopimuksessa vain vähän huomiota.

Nämä puutteet herättävät epäilyksiä siitä, onko sopimuksella realistisia mahdollisuuksia muuttaa Iranin käyttäytymistä koko Lähi-idässä, vai rajaantuuko sen vaikutus lähinnä ydinteknisiin yksityiskohtiin ja väliaikaiseen jännitteiden lieventymiseen.

Onko pysyvä rauha realistinen vai väliaikainen hengähdystauko?

Genevessä allekirjoitettu sopimus antaa Yhdysvalloille ja Iranille 60 päivää aikaa yrittää neuvotella kattavampi ja sitovampi järjestely. Määräaikaa voidaan kuitenkin jatkaa, mikä kertoo siitä, että molemmat osapuolet varaavat itselleen liikkumavaraa ja mahdollisuuden perääntyä, jos poliittinen paine kasvaa liialliseksi.

Trumpin omat kommentit G7-lehdistötilaisuudessa olivat kaukana varauksettomasta optimismista. Presidentti totesi, että jos sopimusta ei saada aikaan 60 päivässä, ”sekin on ihan hyvä” – ja lisäsi, että siinä tapauksessa ”palataan pommittamaan”. Lausunto kuvastaa, että sotilaallinen vaihtoehto pidetään edelleen pöydällä keinona painostaa Iraniä ja vakuuttaa kotimainen yleisö siitä, että Yhdysvallat ei epäröi käyttää kovaa voimaa.

Kokonaisuutena katsottuna uusi sopimus on vasta lähtölaukaus vaikeille ja monitasoisille neuvotteluille, joissa yhdistyvät ydintekniset kysymykset, alueellinen turvallisuus, talouspakotteet ja kotimaan politiikan paineet sekä Washingtonissa että Teheranissa. Se voi olla askel kohti laajempaa ratkaisua – tai vain lyhyt hengähdystauko ennen seuraavaa kriisin kärjistymistä.

Laajempi historiallinen ja geopoliittinen konteksti

Iranin ydinohjelmaa ja Lähi-idän strategista tasapainoa tarkasteltaessa on hyödyllistä huomata, että ihmiskunta on kautta historian rakentanut monumentteja ja järjestelmiä auringon, ajan ja vallan ympärille. Esimerkiksi muinainen Stonehengen edeltäjä, 5 000 vuotta vanha auringon mukaan linjattu puumonumentti kertoo, miten jo varhaiset kulttuurit pyrkivät hallitsemaan ympäristöään ja aikaa symbolisilla rakenteilla. Nykyajan ydinvoimasopimukset ja turvallisuusjärjestelyt ovat tämän jatkumon moderni muoto: teknisesti monimutkaisia, poliittisesti latautuneita ja sidottuja siihen, miten valtiot asemoivat itsensä suhteessa toisiinsa ja luonnonvoimiin.

Ei sisällä instagram post:eja