Muinaisen Stonehengen yksinkertaisempi edeltäjä löytyi vain viiden kilometrin päästä – 5 000 vuotta vanha auringon mukaan linjattu puumonumentti paljastui
Arkeologit ovat löytäneet Wiltshiressa, vain noin kolmen mailin (5 km) päässä Stonehengestä, huomattavasti yksinkertaisemman mutta sitä vanhemman esihistoriallisen monumentin. Löytö muuttaa käsitystä siitä, miten ja missä Stonehengen tarina alkoi.
Kaksi kuoppaa, jotka paljastavat 5 000 vuoden takaisen aurinkomonumentin
Bulfordin kylästä löydetystä rakenteesta on säilynyt näkyvissä vain kaksi kuoppaa maassa. Tutkijoiden mukaan niissä seisoivat aikanaan massiiviset puiset pylväät, jotka oli tarkasti linjattu auringon kesä- ja talvipäivänseisauksen suuntaan – samaan tapaan kuin Stonehengen kivikehä.
Radiokarbonaatioiden ja löydettyjen esineiden perusteella ajoitettu rakenne on noin 5 000 vuotta vanha, eli arviolta noin 500 vuotta Stonehengea vanhempi. Tämä tekee siitä yhden varhaisimmista tunnetuista esimerkeistä monumentaalisesta aurinkolinjauksesta Britanniassa.
Kaivauksia johtanut Wessex Archaeologyn Phil Harding kuvailee löytöä uransa merkittävimpiin kuuluvaksi:
“Kaksi pylväskuoppaa kertoo minulle valtavasti 5 000 vuoden takaisista ihmisistä – heidän ajattelustaan, käyttäytymisestään ja siitä, miten he kunnioittivat taivasta ja taivaankappaleita.”
Yksinkertainen puumonumentti, tarkka linjaus auringon kulkuun
Toisin kuin Stonehengen valtavat kivipaadet, Bulfordin monumentti koostui vain kahdesta puisesta pylväästä, jotka ovat jo kauan sitten lahonneet pois. Pylväät sijaitsivat noin 120 metrin (394 jalan) etäisyydellä toisistaan ja niiden korkeudeksi arvioidaan 2–4 metriä.
Harding kertoo huomanneensa heti kuoppien esiin tullessa niiden suuntautuvan kohti auringonnousua keskikesällä, samaan suuntaan kuin Stonehengen kuuluisa kesäpäivänseisauksen linjaus.
“Otin lyijykynän ja viivaimen, vedin viivan kuoppien välille ja huomasin, että ne osoittavat selvästi kohti keskikesän auringonnousua”, Harding kertoo.
Taivaan kellon kääntäminen 5 000 vuotta taaksepäin
Pylväsreikien tarkka linjaus vahvistettiin vasta vuosia myöhemmin perusteellisessa analyysissä, jossa tarkasteltiin taivaan liikkeitä ajassa taaksepäin. Arkeoastronomi Fabio Silva Bournemouthin yliopistosta ja Skyscape Academysta selittää, että auringon, kuun ja tähtien asemat muuttuvat hitaasti vuosisatojen ja -tuhansien aikana, joten muinaisen taivaan malli täytyy rekonstruoida laskennallisesti.
Kun pylväiden oletettu leveys otettiin huomioon, osoittautui, että linjaus vastasi tarkasti kesäpäivänseisauksen auringonnousua ja talvipäivänseisauksen auringonlaskua. Tämä viittaa siihen, että Bulfordin yhteisö suunnitteli monumenttinsa erittäin tietoisesti auringon vuotuisen kierron mukaan.
Esineet kertovat yhteisöstä – keramiikkaa, työkaluja ja rituaaliesineitä
Pylväsreikien ympäriltä löydettiin kymmeniä muita kuoppia ja niistä runsaasti esineistöä, jotka valottavat Bulfordin esihistoriallisten asukkaiden elämää. Löydöt auttoivat ajoittamaan paikan ja ymmärtämään sen merkitystä yhteisölle.
Kaivauksissa löytyi muun muassa:
- sarvesta valmistettu työkalu, jota on käytetty kaivamiseen
- muita kaiverrettuja eläinten luita
- hienosti koristeltuja keramiikan paloja
- piistä valmistettuja työkaluja, mukaan lukien harvinainen neoliittinen, levymäiseksi hiottu (discoidinen) veitsi
Hardingin mukaan juuri tuo pyöreäksi muotoiltu piiveitsi oli kaivausten “tähtilöytö”. Sen viimeistelty työnjälki viittaa kokeneeseen käsityöläiseen, ja veitsi oli asetettu maahan pystyasentoon – kuin se olisi jätetty harkitusti symboliseen tarkoitukseen.
Harding pohtii, oliko veitsen pyöreä muoto mahdollisesti viittaus aurinkoon ja osana rituaalia, jossa taivaankappaleita kunnioitettiin.
Bulford ja Stonehenge – samaa rakennusvaihetta, eri materiaali
Bulfordin monumentti ajoittuu samaan aikaan Stonehengen varhaisimpien maanrakennusvaiheiden kanssa, aikaan ennen kuin suuret kivipaadet tuotiin paikalle. Tämä herättää kysymyksen, oliko Bulford osa samaa laajempaa kulttuurista ja rituaalista järjestelmää.
English Heritagen historian kuraattori Jennifer Wexler arvioi, että Bulfordin löytö viittaa mahdollisuuteen, että Stonehengen varhaisimmat rakentajat ovat asuneet tai kokoontuneet juuri Bulfordin alueella, ainakin kausittain rakennustöiden aikana.
Bulfordin ja Stonehengen välillä näkyvä jatkumo – ensin yksinkertaiset puupylväät, sitten monumentaalinen kivikehä – kertoo, että auringon liikkeiden seuraaminen ja juhlistaminen oli alueella pitkäkestoinen perinne.
Miksi aurinko oli niin tärkeä esihistoriallisille ihmisille?
Neoliittisen ajan yhteisöt olivat varhaisia maanviljelijöitä, joiden elanto oli suoraan sidoksissa vuodenaikoihin. Wexlerin mukaan auringon liikkeiden tunteminen ei ollut vain symbolinen tai uskonnollinen kysymys, vaan myös selviytymisen kannalta ratkaisevaa.
Kesäpäivänseisaus on nykyään Stonehengessä suurin vetonaula, kun tuhannet ihmiset kokoontuvat seuraamaan auringonnousua. Tutkijoiden mukaan 5 000 vuotta sitten talvipäivänseisaus – vuoden lyhin päivä – saattoi kuitenkin olla merkittävämpi juhla.
Talven pimeimpään aikaan valo ikään kuin “kuolee”, ja rituaalit, kuten Bulfordin ja Stonehengen kaltaisiin monumentteihin liittyneet kokoontumiset, saattoivat olla keino kutsua valon paluuta ja varmistaa kevään ja kasvukauden onnistuminen. Auringon kierron tunteminen ja sen merkkipaalujen juhlistaminen antoi yhteisöille rytmin kylvölle, sadonkorjuulle ja karjanhoidolle.
Bulfordin merkitys laajemmassa esihistoriallisessa maisemassa
Bulfordin aurinkolinjattu puumonumentti täydentää kuvaa laajasta rituaalimaisemasta, johon Stonehenge, sen ympäristön vallirakenteet ja muut kohteet kuuluvat. Löytö osoittaa, että ennen massiivisia kivirakennelmia alueella oli jo tarkasti suunniteltuja, mutta rakenteellisesti yksinkertaisia monumentteja, jotka palvelivat samanlaista kosmologista ja yhteisöllistä tarkoitusta.
Samoin kuin nykypäivän urheilumaailmassa suuret voitot ja historialliset hetket voivat kätkeä taakseen myös synkkiä sävyjä – kuten Kanadan historiallisen MM-voiton Qatarissa, jonka loiston varjosti vakava loukkaantuminen – myös esihistorialliset monumentit kertovat sekä juhlan että haavoittuvuuden tarinaa: auringon kunnioittamisesta, mutta samalla pelosta sen katoamista kohtaan.
Bulfordin kahdesta vaatimattomasta kuopasta on näin tullut avain, joka avaa ikkunan kokonaisen yhteisön ajatteluun, rituaaleihin ja selviytymisstrategioihin 5 000 vuoden takaa.
Ei sisällä instagram post:eja
