Jättipitojen ilmiö kuohuttaa Ranskan vasemmistoa – Le Canon Français puolustautuu
Kolme ja puoli tuhatta nälkäistä alsatilaista ahmii valtavia lihalautasia ja puhkeaa säännöllisin väliajoin yhteislauluun. Kyse ei ole poliisikoirien vuosikokouksesta, vaan yhdestä Ranskan puhutuimmista ilmiöistä: banquets géants – jättimäisistä kansanjuhlapidoista, jotka ovat valloittaneet maakuntakaupungit ja nousseet kuumaksi poliittiseksi kiistaksi.
Alsacen Colmar, puutaloistaan ja keskiaikaisesta keskustastaan tunnettu kaupunki, isännöi viikonloppuna yhtä näistä Le Canon Français -yhtiön järjestämistä suurpidoista. Neljän ruokalajin paikallinen juhlamenu, viiniä niin paljon kuin jaksaa juoda ja tuntikausien yhteislaulu maksavat 81 euroa – ja vetävät paikalle tuhansia.
Le Canon Français ja kansanpitojen uusi tuleminen
Banquetit ovat viinibisneksestä alkaneen yrittäjätarinan tulosta. Le Canon Français syntyi, kun yrittäjät Pierre-Alexandre de Boisse ja Géraud de la Tour alkoivat myydä viiniä verkossa auttaakseen korona-ajan ahdingossa olevaa viininviljelijäystäväänsä. Sen jälkeen he ryhtyivät järjestämään tapahtumia, joilla kerättiin varoja kulttuuriperintökohteille – ja näistä tilaisuuksista kehittyivät nykyiset jättipidot.
De Boissen mukaan kyse on vanhan ranskalaisen perinteen elvyttämisestä: yhteisistä kansanpidoista, joissa syödään paikallista ruokaa pitkissä pöydissä. Ranskan vallankumouksen jälkeen juhlittiin banquets républicains -tasavallan juhlapidoilla, ja vielä hiljattain jokaisessa kylässä oli oma banquet populaire – kansan vuosittainen juhla.
Colmarin hallimaisessa tilassa asiakkaat istuvat kymmenien metrien pituisissa pöydissä, noin 50 henkeä per sivu. Monilla miehillä on kuin epävirallinen Canon Français -univormu: baskeri ja henkselit. Osa naisista on pukeutunut perinteiseen Alsacen kansallisasuun.
Ennen tarjoilun alkua johto pitää lyhyen puheen ja muistuttaa vieraita tapahtuman säännöistä ja käytösohjeista. Sen jälkeen alkaa juhla: tarjoilijat kantavat pöytiin valtavia vadillisia choucroutea (hapankaalilla höystettyä liharuokaa), perinteisiä Alsacen juustoja ja lopuksi klassisen kougelhopf-jälkiruoan. Viini virtaa koko illan.
Välillä ruokailu keskeytyy, kun koko väki yhtyy lauluun. Suosikkeina soivat Michel Delpechin ja Joe Dassinin kaltaisten artistien ikivihreät kappaleet. Vaikka laulut ovat vanhemman sukupolven hittibiisejä, suurin osa osallistujista näyttää olevan parikymppisiä tai kolmekymppisiä – ja sanat tulevat heiltä ulkomuistista.
“Tänne tullaan neljän asian takia: tunnelma, ystävät, alkoholi ja ruoka”, tiivistää yksi nuori mies ajatuksen, jota moni muukin toistaa. Politiikasta ei haluta puhua – tai korkeintaan todetaan, että kohu on paisunut suhteettomaksi.
Radikaalivasemmiston syytökset: rasismia ja poissulkemista
Kaikki eivät kuitenkaan juhli. Radikaalivasemmistolainen La France Insoumise (LFI – Alistumaton Ranska) pitää Le Canon Français’n tilaisuuksia ongelmallisina ja väittää, että pidoilla on “pimeä puoli”.
LFI:n mukaan heillä on todisteita rasistisista huudoista ja maahanmuuttajataustaisen henkilökunnan solvaamisesta. Koska sianliha on usein keskeinen osa menua, puolue väittää, että juhlat on tarkoituksella suunniteltu sulkemaan ulos muslimit ja kasvissyöjät.
Lisäksi LFI nostaa esiin yhtiöön sijoittaneen ultrakonservatiivisen yrittäjän Pierre-Edouard Stérinin. Stérin on lahjakortti- ja elämysbisneksessä rikastunut miljardööri, joka on perustanut ajatuspajan ajamaan oikeistokonservatiivisia tavoitteita, kuten maahanmuuton kiristämistä, abortin rajoittamista ja Ranskan kristillisen perinnön korostamista.
“Jos Le Canon Français toimisi hyvässä uskossa, se ei olisi koskaan ottanut Stériniä sijoittajakseen. Mutta he ottivat – he hyväksyivät hänen rahansa”, sanoo europarlamentaarikko Emma Fourreau (LFI).
“Syy on se, että he kuuluvat samaan poliittiseen ekosysteemiin, jonka tavoitteena on nostaa äärioikeisto valtaan.”
Järjestäjät torjuvat väitteet: “Emme syrji ketään”
Colmarin pidoissa syytökset lakaistaan sivuun. Järjestäjien mukaan tilaisuuksissa ei ole kyse politiikasta, vaan ruoasta, musiikista ja yhdessäolosta.
De Boisse myöntää, että kaikkien ajatuksia ei voi valvoa, ja että yksittäinen humalainen vieras voi joskus sanoa typeryyksiä. Hänen mukaansa talon säännöt ovat kuitenkin selkeät ja kirjattu “peruskirjaan”, jonka kaikki hyväksyvät ostaessaan lipun.
Vasemmiston väite siitä, että tarjolla olisi vain sianlihaa, on de Boissen mielestä virheellinen. Sianliha ja lihaleikkeet ovat ranskalaisen maaseudun perinnettä ja siksi usein menussa, mutta eivät yksinään. Häntä suututtavat väitteet siitä, että eräässä juhlassa olisi nähty natsitervehdys. “Puhuin kyseisen henkilön kanssa, ja hän sanoi syytösten olevan täyttä hölynpölyä”, de Boisse kertoo.
Itseään katoliseksi, köyhtyneestä aatelissuvusta tulevaksi yrittäjäksi kuvaileva de Boisse sanoo, että sekä hänen etiikkansa että liiketoimintalogiikkansa vastustavat ihmisten sulkemista ulos näistä juhlista. Stérinistä hän huomauttaa, ettei ole koskaan edes tavannut sijoittajaa, joka “osti 30 prosentin osuuden puhtaasti siksi, että näki liiketoiminnan olevan erittäin kannattavaa”.
“Luon työpaikkoja ja tarjoan ihmisille iloa näiden pitojen kautta. Poliittiset vastustajat eivät pidä osakkeenomistajasta, eivät asiakkaista, eivät edes nimestäni – mutta miksi heidän täytyy hyökätä? Miksi he eivät voi vain antaa meidän olla?” de Boisse kysyy.
Poliittinen taistelu laajenee kaupunkeihin
Emma Fourreaun mielestä Le Canon Français’n juhlat ovat “taaksepäin katsova karikatyyri Ranskasta”. Hänen mukaansa ne eivät edusta nykypäivän monimuotoista Ranskaa, jossa eri taustat ja kulttuurit elävät rinnakkain.
LFI pyrkii painostamaan paikallisia viranomaisia kieltämään tai rajoittamaan juhlia. Ensimmäinen onnistuminen on nähty Bretagnen Quimperissä, jossa viranomaiset puuttuivat tapahtuman järjestämiseen. Caenissa, jossa pidot järjestettiin huhtikuussa, poliisi tutkii alustavasti väitteitä rasistisesta provokaatiosta osallistujien taholta.
De Boisse ei kiistä, että suuri osa osallistujista on todennäköisesti oikeistoa tai kovaa oikeistoa äänestäviä. “Katsokaa vaalituloksia – yhä useampi maaseudulla äänestää niin”, hän toteaa. Hänen mukaansa juhlat ovat kuitenkin avoimia kaikille, poliittisesta kannasta tai taustasta riippumatta.
Kulttuurisota ruoan ja laulun ympärillä
Colmarin juhlaväki on pääosin, muttei yksinomaan, valkoihoista. Moni kertoo nauttivansa mahdollisuudesta juhlia perinteiseen tapaan ystävien kanssa. BBC:n paikalla ollut toimittaja ei havainnut käytöstä tai kieltä, jota olisi voinut pitää selvästi loukkaavana.
Kysymys ei silti rajoitu yhteen halliin tai yhteen viikonloppuun. Jättipidoista on tullut osa laajempaa ranskalaista kulttuurisotaa, jossa kiistellään kansallisesta identiteetistä, maahanmuutosta, uskonnosta ja siitä, kuka saa määritellä “aidon” Ranskan.
Toisille Le Canon Français tarjoaa nostalgisen, mutta heidän mielestään harmittoman paluun “yhteisiin pöytiin” – aikaan ennen sosiaalisen median kuplia ja yksinäistä ruutuaikaa. Toisille se on merkki konservatiivisesta vastareaktiosta, jossa perinteitä käytetään välineenä sulkea osa väestöstä ulos.
Sama arvokeskustelu näkyy muuallakin eurooppalaisessa urheilu- ja kulttuurimaailmassa. Esimerkiksi tenniksessä on puhuttu perinteiden ja uuden sukupolven törmäyksestä, kun nuoret tähdet, kuten Ranskan avoimet voittanut Mirra Andreeva, nousevat haastamaan vakiintuneita rakenteita ja tarinoita – tästä hyvänä esimerkkinä on artikkeli, jossa käsitellään, miten Mirra Andreeva voittaa Ranskan avoimet ja Chwalinskan satutarina päättyy finaaliin.
Ranskassa kiista Le Canon Français’n ympärillä tuskin laantuu nopeasti. Ensi vuoden vaalit lähestyvät, ja jokainen jättipito toimii samalla myös symbolisena näyttämönä taistelussa siitä, kenen Ranska lopulta voittaa – avoimen ja monimuotoisen vai perinteitä korostavan ja rajoja tiukentavan.
Ei sisällä instagram post:eja
