Ebolan keskellä koettua toivoa: Ilon hetkiä Kongon tasavallan tappavan epidemian varjossa

Laulu ja tanssi tuntuvat oudoilta paikalta, jossa kuolema on läsnä lähes joka päivä. Koillisessa Kongon demokraattisessa tasavallassa, Iturin maakunnassa, ne merkitsevät kuitenkin voittoa – jokainen parantunut potilas on syy juhlaan Ebola-hoitokeskuksessa.

Perjantaina puolenpäivän jälkeen noin tusina vihreisiin suojavaatteisiin pukeutunutta terveydenhuollon työntekijää lauloi ylistyslauluja – ”meille on osoitettu armoa; potilaille on osoitettu armoa” – kun he saattoivat Daniel Kitambalan ulos klinikalta.

Kahden peräkkäisen negatiivisen Ebola-testin jälkeen oli varmistunut, että hän oli vapaa viruksesta, jonka vuoksi hän oli viettänyt hoidossa lähes kolme viikkoa.

Parantuminen antaa toivoa kuoleman keskellä

”Se tauti on hirveä. Olin todella sairas, kun tulin tänne. Mutta Jumala on suuri, voin nyt hyvin”, harras kristitty Kitambala kertoi BBC:lle, kun hoitajat jatkoivat hurraamista.

49-vuotias Kitambala, mustassa T-paidassa ja housuissa, kädessään musta muovipussi, johon hänen desinfioidut tavaransa oli pakattu, säteili iloa ja helpotusta. Hän kulki kahden oranssin verkkoaidan välissä, jotka osoittivat reitin ulos Ebola-hoitoalueelta.

Iturin maakunnassa, joka on tuoreen epidemian keskus, on kuollut jo yli 140 ihmistä harvinaiseen Bundibugyo-Ebolan alatyyppiin. Tauti on tappanut arviolta noin joka viidennen tartunnan saaneen, ja viranomaiset pelkäävät viruksen voineen levitä kuukausia ennen kuin se havaittiin.

Taudin pysäyttäminen on kilpailua aikaa vastaan – ja myös taistelua paikallisia uskomuksia ja huhuja vastaan. Osa asukkaista uskoo yhä, että tauti johtuu niin kutsutusta ”arkkukirouksesta”, ja että hoitokeskukset ovat uhka eivätkä ratkaisu.

Paikalliset uskomukset vaikeuttavat taistelua virusta vastaan

Iturissa leviää tarina perheestä, joka toi vainajan haudattavaksi Bunian kaupungista Mongbwaluun. Matkalla arkku hajosi, vainaja haudattiin ja rikkinäinen arkku poltettiin. Tämän jälkeen kuolemantapaukset lisääntyivät, ja yhteisössä alettiin puhua ”arkkukirouksesta”.

”Tilanne oli todella paha. Ihmisiä kuoli päivittäin – seitsemän, kahdeksan tai jopa kymmenen ihmistä päivässä”, Mongbwalu-kaupungin pormestari Sesereki Mandro Israel kuvailee. Hänen mukaansa monet liittivät kuolemat arkun polttamiseen sen sijaan, että olisivat ymmärtäneet Ebolan tartuntatavan.

Ebola leviää ihmisestä toiseen kosketuksessa tartunnan saaneen kehon nesteisiin, kuten vereen tai oksennukseen. Perinteiset hautaustavat, joissa vainajaa pestään ja kosketetaan läheltä, lisäävät huomattavasti tartuntariskiä.

”Minä paranin – hakekaa hoitoa ajoissa”

Kitambala kertoo sairastuneensa sen jälkeen, kun hän oli käynyt rukoilemassa erään sairaana olleen yhteisönsä jäsenen puolesta. Pian vierailun jälkeen hänelle ilmaantui oireita. Kuten monet Kongon demokraattisessa tasavallassa, hän turvautui aluksi perinteiseen lääketieteeseen. Kun tila kuitenkin paheni, hän hakeutui sairaalaan.

”Katsokaa… minä paranin”, hän sanoo ja nostaa kätensä ilmaan kolmesti voiton- ja kiitoksen eleenä. ”Ihmisten täytyy hakeutua hoitoon heti, kun he sairastuvat”, hän kehottaa ja kääntyy kiittämään hoitohenkilökuntaa, joka taputtaa hänelle.

Mongbwalu-sairaalan lääketieteellinen johtaja, tohtori Richard Lukodu, kertoo, että ensimmäisten paranemisten jälkeen yhteisön asenne on muuttunut selvästi: ”Kun ensimmäinen potilas parani ja palasi kotiin, näimme valtavan eron. Yhä useampi tulee nyt tänne hakemaan hoitoa.”

Ensimmäinen hoitokeskuksesta kotiutettu potilas oli 55-vuotias pastori Deogratias Kasereka, joka pääsi lähtemään viikkoa ennen Kitambalaa. Lukodun mukaan jokainen parantuminen lisää luottamusta terveydenhuoltoon – luottamusta, jota on kipeästi tarvittu, sillä sairaala on ollut myös väkivallan kohteena.

Hoitokeskuksiin kohdistunutta väkivaltaa ja väärää tietoa

Mongbwalu-sairaalaan pystytetty teltta Ebola-potilaita varten poltettiin 21. toukokuuta. Huhut ja väärät tiedot terveydenhuollon toiminnasta olivat kiertäneet jo helmikuusta lähtien, kuukausia ennen kuin Ebola-epidemia virallisesti vahvistettiin.

”Ihmiset täällä oli johdettu uskomaan, että Ebola saatiin aiemmissa epidemioissa loppumaan polttamalla hoitokeskukset”, Lukodu sanoo. Naapurimaakunnassa Pohjois-Kivussa nähtiin vuosina 2018–2020, miten hoitokeskuksia vastaan hyökättiin ja niitä sytytettiin tuleen useita kertoja.

Pormestari Israel kertoo, että kun kuolemantapaukset lisääntyivät, viranomaiset kutsuivat yhteisöjen johtajat koolle. Heille kerrottiin taudin oireista ja ohjeistettiin ohjaamaan kaikki epäillyt tapaukset hoitokeskuksiin. Kaksi viikkoa sitten Mongbwalu-sairaala sai oman laboratorion, mikä on mullistanut diagnostiikan: aiemmin testituloksia jouduttiin odottamaan yli viikon Bunian laboratoriosta, nyt tulokset saadaan vuorokaudessa.

Terveydenhuollon työntekijät etulinjan vaarassa

Epidemian etulinjassa ovat terveydenhuollon työntekijät, jotka ovat jokaisessa Ebola-epidemiassa suurimmassa tartuntavaarassa. Iturissa viisi hoitotyöntekijää on jo kuollut, ja useita muita on parhaillaan hoidossa.

Lukodun mukaan suojakäytännöt ja tartuntojen ehkäisyä koskevat rutiinit ovat parantuneet huomattavasti sen jälkeen, kun epidemia virallisesti julistettiin. Tämä on vähentänyt tartuntariskiä henkilökunnan keskuudessa, mutta vaaratilanteita syntyy yhä, etenkin silloin, kun potilaat saapuvat myöhään ja erittäin huonokuntoisina.

Rwamparan hoitokeskus nousi tuhkasta

Samankaltainen tilanne on toisessa epidemian ytimessä sijaitsevassa Rwamparan kaupungissa. Sielläkin Ebola-hoitokeskus sytytettiin tuleen vain kaksi päivää Mongbwalu-hyökkäyksen jälkeen. Keskus on kuitenkin sittemmin avattu uudelleen.

Myöhään iltapäivällä on vierailuaika. Perheet odottavat hermostuneina, että pääsevät näkemään läheisiään. Yksi nainen ja hänen sisarensa seisovat portilla, kun lääkäri tarkistaa potilaan vointia. Jännitys ja pelko ovat käsinkosketeltavia.

Hoitokeskuksen sisällä kaikki liikkuminen ja kohtaamiset on tarkkaan suunniteltu tartuntariskin minimoimiseksi. Vaikeasti sairaat potilaat ovat omissa kammioissaan, joihin pääsee vain täyteen suojavarustukseen pukeutunut hoitohenkilökunta. On myös avoin ulkotila, jossa potilaat voivat oleskella, mutta vierailijoihin he voivat olla yhteydessä vain noin kahden metrin levyisen esteen yli.

Toisaalla on suuret lasiseinät ja verhot, joiden takaa omaiset voivat nähdä läheisensä turvallisesti ilman suoraa kontaktia.

Äidin ja vauvan taistelu Ebolaa vastaan

”Olen hyvin onnellinen. Odotan kovasti kotiinpääsyä”, sanoo Mireille Gahindo lasiseinän takaa. Hän on ollut hoidossa kaksi viikkoa. Kaikki alkoi, kun hänen 11 kuukauden ikäiselle lapselleen nousi kuume ja tuli ripuli. Paikallisessa sairaalassa lasta hoidettiin, mutta kahden viikon jälkeen tila ei ollut parantunut. Kun lapsi alkoi vuotaa verta suusta, Gahindo toi hänet Ebola-hoitokeskukseen – ja pian myös äiti itse testattiin positiiviseksi.

Nyt molempien vointi on kohentunut, ja Gahindo laskee päiviä siihen, että pääsee takaisin kotiin viisi- ja kaksipuolivuotiaiden lastensa ja miehensä luo. Lääkäri muistuttaa kuitenkin, että Ebola-potilaan kotiuttaminen vaatii kaksi peräkkäistä negatiivista testiä. Vasta silloin heidät voidaan päästää turvallisesti yhteisöön.

Surun keskellä yhteisö etsii toivoa

Hoitokeskuksen portilla seisoo myös Eli Asimwe Bawere. Hän on tullut tapaamaan isosiskoaan ja veljeään; myös hänen äitipuolensa on hoidossa. ”Olemme jo menettäneet äitimme ja veljeni vaimon. Olemme surreet paljon. Emme halua surra enää enempää”, hän sanoo.

Moni Iturissa tuntee jonkun, joka on kuollut epäiltyyn Ebolaan. Sosiaalisessa mediassa leviää videoita ja kuvia perheistä, joita epidemia on koetellut. Jokainen parantuminen tuo kuitenkin yhteisölle ja hoitohenkilökunnalle kaivattua toivoa siitä, että epidemia voidaan vielä saada hallintaan.

Epidemian pysäyttäminen vaatii tarkkaa jäljitystyötä

Jotta Ebola saataisiin todella pysäytettyä, jokainen tartunnan saaneen kanssa tekemisissä ollut ihminen pitäisi löytää ja testata. Terveysviranomaiset varoittavat, että suuri osa näistä kontakteista on yhä tavoittamatta. Niin kauan kuin kaikkia altistuneita ei tavoiteta, on optimismi haurasta.

Epidemioiden hallinnassa korostuu luottamus viranomaisiin, avoin tiedotus ja yhteistyö paikallisyhteisöjen kanssa – samoin kuin suurissa urheilutapahtumissa, joissa yksittäisten maiden menestys tai epäonnistuminen herättää voimakkaita tunteita. Esimerkiksi keskustelu siitä, miksi niin harva eurooppalaisjoukkue on voittanut MM-kisoissa 2026, osoittaa, miten tärkeää on ymmärtää taustalla vaikuttavat tekijät eikä tyytyä yksinkertaisiin selityksiin – sama pätee myös Ebolan kaltaisten kriisien syihin ja seurauksiin.

Ebolan torjunnassa onnistuminen Iturissa voi toimia esimerkkinä muille alueille, joissa taudin puhkeaminen on mahdollista. Jatkuva valppaus, nopeat testitulokset, tehokas hoito ja ennen kaikkea yhteisön luottamus ratkaisevat, jääkö epidemia hallittavaksi vai riistäytyykö se käsistä.

Ei sisällä instagram post:eja