Trumpin Venezuelan-operaatio voi avata vaarallisen ennakkotapauksen autoritaarisille vallanpitäjille

Yhdysvaltain sotilasoperaatio Venezuelassa ja presidentti Nicolás Maduron pidätys ovat paljastaneet poikkeuksellisen suorasukaisesti, kuinka vahvasti Donald Trump uskoo omaan tahtoonsa ja sen tukena olevaan USA:n sotilaalliseen voimaan. Hänen käskystään Maduro on nyt amerikkalaisissa käsiraudoissa, ja Trump ilmoitti, että Yhdysvallat tulee tästä eteenpäin ”johtamaan” Venezuelaa.

Floridan Mar-a-Lagossa järjestetyssä, poikkeuksellisen merkittävässä lehdistötilaisuudessa Trump kertoi, että Yhdysvallat ottaa määräysvallan Venezuelassa ”niin kauan, kunnes voimme toteuttaa turvallisen, asianmukaisen ja harkitun vallansiirron”. Tapahtuma oli paitsi näyttävä voimannäyte, myös käännekohta USA:n ulkopolitiikassa – ja mahdollisesti koko kansainvälisessä järjestyksessä.

Vallanvaihto Venezuelassa – sotilasoperaatio ilman amerikkalaisuhreja

Trumpin mukaan ulkoministeri Marco Rubio oli puhunut Venezuelan varapresidentin Delcy Rodríguezin kanssa. Tämä oli hänen kertomansa mukaan sanonut Yhdysvalloille: ”Teemme mitä ikinä tarvitsette”. Trump kuvasi Rodríguezia ”varsin kohteliaaksi”, mutta lisäsi samalla, ettei tällä todellisuudessa ollut valinnanvaraa.

Yksityiskohdista Trump kertoi vain vähän. Hän kuitenkin painotti, että Yhdysvallat ei pelkää maajoukkojen lähettämistä, ”jos sellaisia tarvitaan”. Käytännössä Yhdysvallat kokosi massiivisen merivoimien armadan, toteutti operaation nopeasti ja saavutti tavoitteensa menettämättä yhtäkään amerikkalaissotilasta – oppikirjamainen voimannäyte, jota Mar-a-Lagossa ylistivät vuolaasti sekä Rubio että puolustusministeri Pete Hegseth.

Maduro oli aiemmin sivuuttanut Venezuelan kansan tahdon hylkäämällä vaalitappionsa ja jatkamalla vallassa. Monille venezuelalaisille hänen poistumisensa näyttäytyy helpotuksena. Silti Yhdysvaltain suoralla sotilaallisella väliintulolla on seurauksia, jotka ulottuvat kauas Venezuelan rajojen ulkopuolelle – aina globaaliin turvallisuusjärjestelmään asti.

Vaarallinen tyhjiö: kaaoksen ja väkivallan riski Venezuelassa

Vaikka Trumpin puheista saattoi päätellä, että hän uskoo voivansa käytännössä hallita Venezuelaa etäohjauksella Washingtonista, asiantuntija-arviot maalaavat paljon synkemmän kuvan. Kansainvälinen kriisiryhmä (International Crisis Group) varoitti jo lokakuussa, että Maduron kaatuminen voisi käynnistää väkivallan ja epävakauden kierteen Venezuelassa.

Myös The New York Times kertoi, että Trumpin ensimmäisen presidenttikauden aikana puolustus- ja diplomaattijohdossa oli simuloitu Maduron kaatumisen seurauksia. Johtopäätös oli tuolloin selkeä: aseistetut ryhmittymät ja kilpailevat vallanpitäjät voisivat syöstä maan veriseen valtataisteluun.

Maduron poistaminen on vasta ensimmäinen vaihe. Historia osoittaa, että väkivalloin toteutettu vallanvaihto on usein helppo osa – todellinen haaste on poliittinen jälkihoito. Irak ajautui vuoden 2003 Yhdysvaltain hyökkäyksen jälkeen veriseen katastrofiin, ja Afganistanissa kahden vuosikymmenen ja miljardien dollarien mittainen ”valtionrakennus” romahti käytännössä muutamassa päivässä USA:n vetäydyttyä vuonna 2021.

Latinalaisen Amerikan pitkät varjot: interventioiden synkkä perintö

Yhdysvalloilla on pitkä ja ristiriitainen historia sotilaallisista interventioista Latinalaisessa Amerikassa. BBC:n Jeremy Bowen muistuttaa, kuinka presidentti Bill Clinton lähetti vuonna 1994 Haitiin 25 000 sotilasta ja kaksi lentotukialusta kaatamaan maan hallinnon. Tuolloin vallanvaihto tapahtui ilman laukaustakaan, mutta parempaa tulevaisuutta se ei tuonut. Kolme vuosikymmentä myöhemmin Haiti on käytännössä romahtanut valtio, jota hallitsevat aseistautuneet jengit.

Trumpille Venezuelan operaatio on mahdollisuus esitellä uutta ”Donroe-opinkappalettaan” – viittausta James Monroen vuonna 1823 julistamaan Monroe-oppiin, jonka mukaan ulkovaltojen ei tule puuttua Yhdysvaltain vaikutuspiiriin läntisellä pallonpuoliskolla. Mar-a-Lagossa Trump kuitenkin ilmoitti, että perinteinen Monroe-oppi on hänen johdollaan ”ylitetty monin tavoin” ja että Yhdysvaltain ylivaltaa läntisellä pallonpuoliskolla ”ei enää koskaan kyseenalaisteta”.

Trump mainitsi nimeltä Kolumbian presidentin Gustavo Petron ja totesi tälle suoraan, että tämän täytyy ”varoa nahkaansa”. Fox Newsille hän puolestaan vihjasi, että myös Meksikon suhteen ”jotain on tehtävä”. Asiantuntijoiden mukaan Kuuba on niin ikään vahvasti Yhdysvaltojen agendalla – etenkin, koska Rubio on kuubalaisamerikkalaisesta perheestä ja ajaa kovaa linjaa Havannaa vastaan.

Kenen Venezuela? Öljy, mineraalit ja Trumpin avoin halu hyötyä

Trump ei ole koskaan peitellyt kiinnostustaan muiden maiden luonnonvaroihin. Hän on jo aiemmin pyrkinyt hyödyntämään Ukrainan luonnonrikkauksia vastineena sotilaallisesta avusta. Venezuelan kohdalla hän puhuu avoimesti maan valtavista mineraali- ja öljyvaroista ja väittää, että Yhdysvaltalaiset öljy-yhtiöt ryöstettiin, kun maan öljyteollisuus kansallistettiin.

Trumpin omin sanoin: ”Aiomme ottaa valtavan määrän varallisuutta maasta, ja tuo varallisuus menee Venezuelan kansalle, Venezuelasta lähteneille ihmisille sekä Yhdysvalloille korvauksena.” Tämä retoriikka ruokkii pelkoja siitä, että Venezuelan tulevaisuus ei rakennu demokratian, vaan resurssien hallinnan ympärille – ja että Yhdysvaltojen tavoitteena on käytännössä taloudellinen valvonta.

Tämä herättää huolta myös pohjoisempana. Yhdysvallat ei ole luopunut halustaan vaikuttaa Grönlannin asemaan, joka on strategisesti tärkeä sekä arktisen alueen hallinnan että luonnonvarojen takia. Jään sulaessa ilmastonmuutoksen seurauksena Grönlannin mineraalit ja energiavarat käyvät entistä helpommin hyödynnettäviksi.

Demokratia sivussa: keitä Yhdysvallat tukee Venezuelassa?

Trump puhuu Venezuelan ”suuruuden palauttamisesta”, mutta ei juurikaan demokratiasta. Hän vähätteli venezuelalaisen oppositiojohtajan María Corina Machadon poliittisia mahdollisuuksia, vaikka tämä palkittiin vuoden 2025 Nobelin rauhanpalkinnolla. Trumpin mukaan Machado ei ”nauti riittävää tukea eikä kunnioitusta” johdettavakseen maata.

Trump ei maininnut lainkaan Edmundo Gonzáleziä, jota monet venezuelalaiset pitävät vuoden 2024 vaalien todellisena voittajana. Sen sijaan Yhdysvallat näyttää toistaiseksi nojaavan Maduron varapresidenttiin Delcy Rodrígueziin – samaan henkilöön, jonka kanssa Rubio kävi keskusteluja ennen operaatiota.

On ilmeistä, että Yhdysvallat sai jonkinlaista sisäpiiritietoa Venezuelan vallan ytimestä, jotta Maduro voitiin pidättää näin tarkasti ajoitetussa operaatiossa. Silti Hugo Chávezin luoma järjestelmä näyttää suurelta osin säilyneen. Venezuelan asevoimien on vaikea niellä nöyryytystä, jonka Yhdysvaltain isku aiheutti, eikä ole todennäköistä, että kenraalikunta mukautuu mukisematta Washingtonin suunnitelmiin.

Lisäksi armeijan ja siviilielämän eliittiryhmät ovat rikastuneet vuosien ajan korruptiosta ja laittomista verkostoista, joita ne eivät halua menettää. Maan sisällä toimii myös aseistettuja kansallismielisiä miliisejä, rikollisverkostoja sekä Kolumbian sissiryhmiä, jotka ovat tukeneet Maduron hallintoa vastineeksi turvapaikasta Venezuelassa. Kaikki tämä tekee vallansiirrosta äärimmäisen riskialttiin.

Kansainvälisen oikeuden mureneminen ja vaarallinen esimerkki autoritaarisille johtajille

Maduron pidätys ja Yhdysvaltain suorittama sotilaallinen interventio iskevät suoraan kansainvälisen oikeusjärjestyksen ytimeen. Ajatus siitä, että maailmaa johdetaan yhteisesti hyväksyttyjen sääntöjen ja sopimusten – kuten YK:n peruskirjan – pohjalta, oli jo ennen Trumpia pahasti koetuksella. Nyt se horjuu entistä pahemmin.

Eurooppalaiset liittolaiset, kuten Britannian pääministeri Keir Starmer, yrittävät epätoivoisesti tasapainoilla: he haluavat kannustaa kansainvälisen oikeuden kunnioittamiseen, mutta eivät uskalla julkisesti tuomita Yhdysvaltain operaatiota, joka on selkeä YK:n peruskirjan rikkomus. Washington perustelee toimiaan sillä, että se auttoi vain rikolliseksi väitetyn valtionpäämiehen pidättämisessä. Perustelu on kuitenkin heikko, kun samaan aikaan Trump avoimesti ilmoittaa Yhdysvaltojen ottavan kontrollin Venezuelan ja sen öljyteollisuuden ylle.

Vain tunteja ennen pidätystään Maduro tapasi kiinalaisia diplomaatteja Caracasissa. Peking tuomitsi Yhdysvaltain toimet ja kuvasi niitä ”hegemonisiksi teoiksi”, jotka loukkaavat törkeästi Venezuelan suvereniteettia ja uhkaavat rauhaa ja turvallisuutta Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla. Kiina vaati Yhdysvaltoja ”lopettamaan muiden maiden suvereniteetin ja turvallisuuden rikkomisen”.

Samaan aikaan on mahdollista, että Kiina näkee Yhdysvaltain toimissa ennakkotapauksen, jota se voisi itse hyödyntää. Peking pitää Taiwania irtautuneena maakuntanaan ja on julistanut sen palauttamisen keskushallinnon alaisuuteen kansalliseksi prioriteetiksi. Yhdysvaltojen toiminta Venezuelassa voi vahvistaa Kiinan kovaa linjaa – etenkin, jos se katsoo Washingtonin luopuneen omista aiemmista oikeusperusteluistaan.

Pelko Washingtonissa: mitä jos muut alkavat toimia samoin?

Yhdysvaltain demokraattisen puolueen senaattori Mark Warner, senaatin tiedustelukomitean varapuheenjohtaja, varoittaa, että Kiinan ja muiden autoritaaristen valtioiden johtajat seuraavat tilannetta tarkasti. Hänen mukaansa, jos Yhdysvallat katsoo olevansa oikeutettu käyttämään sotilaallista voimaa ulkomaisen johtajan pidättämiseen rikosepäilyjen perusteella, mikään ei periaatteessa estäisi Kiinaa väittämästä samaa oikeutta Taiwanin johtoa kohtaan tai Venäjää tavoittelemasta Ukrainan presidentin kaappausta.

Warnerin viesti on selvä: kun tällainen raja kerran ylitetään, ne säännöt, jotka ovat tähän asti hillinneet globaalia kaaosta, alkavat murtua. Autoritaariset hallinnot ovat ensimmäisinä valmiita hyödyntämään tätä tyhjiötä. Trumpin oma ajatusmaailma näyttäytyy vaarallisen yksipuolisena: hän vaikuttaa uskovan, että Yhdysvalloille pätevät omat säännöt, joita muilla ei ole oikeutta soveltaa.

Historia kuitenkin osoittaa, että maailmanpolitiikka ei toimi näin. Jos yksi suurvalta hylkää säännöt, myös muut alkavat ennemmin tai myöhemmin toimia samoin. Venezuelan operaatio voi siksi olla ennusmerkki entistä myrskyisämmästä vuodesta 2026 – vuodesta, jolloin autoritaariset johtajat ympäri maailmaa tarkkailevat, kuinka pitkälle hekin voivat venyttää rajoja ilman seuraamuksia.

Laajempi keskustelu vallasta ja vastuusta

Trumpin Venezuelassa toteuttama voimannäyte nostaa pintaan vanhan kysymyksen: onko suurvaltojen tehtävä suojella demokratiaa ja kansainvälistä oikeutta, vai ajavatko ne ensisijaisesti omaa etuaan – myös muiden suvereniteetin kustannuksella? Venezuelan tapauksessa humanitaariset ja demokraattiset argumentit sekoittuvat avoimeen puheeseen luonnonvarojen haltuunotosta ja Yhdysvaltain pysyvästä vaikutusvallasta.

Keskustelu vallasta, vastuusta ja julkisuuden roolista ei rajoitu vain politiikkaan. Myös kulttuurissa ja viihdemaailmassa pohditaan, kuinka julkisuuden henkilöt ja vaikuttajat käyttävät asemaansa, miten he tukevat toisiaan ja millaisia arvoja he edustavat. Suomalaiseen mediakeskusteluun sopii esimerkiksi Paula Koivuniemen Pate Mustajärvelle omistama koskettava päivitys, joka muistuttaa, miten tärkeää on inhimillinen solidaarisuus myös suurten yhteiskunnallisten mullistusten keskellä.

Lopulta Venezuelan tulevaisuus riippuu siitä, syntyykö maassa aidosti demokraattinen, kansaa edustava johto – vai jääkö maa uudenlaisen ulkoisen vallan ja sisäisten aseellisten ryhmien puristukseen. Yhdysvaltojen rooli ja Trumpin valinnat määrittävät pitkälti sen, nähdäänkö Venezuelassa toivoa vai uusi luku Latinalaisen Amerikan synkässä interventiohistoriassa.

Ei sisällä instagram post:eja