Annabel Rookin murha paljastaa kotiväkivallan vaarallisimman hetken – kun nainen yrittää lähteä

Annabel Rook omisti elämänsä haavoittuvien naisten suojelemiselle, mutta hänen oma elämänsä päättyi väkivaltaisesti kontrolloivan kumppanin käsissä kodissa, jonka he jakoivat Lontoon Stoke Newingtonissa.

“Ironia ei varmasti jää keneltäkään huomaamatta”, sanoo Annabelin isä, eläkkeellä oleva tuomari Peter Rook.

“Tässä hän oli, suuri naisten turvaaja. Mutta kuka turvasi häntä, kun hän itse tarvitsi apua?”

Vuosien kontrolli päättyi raakaan henkirikokseen

46-vuotias Annabel Rook puukotettiin 31 kertaa kumppaninsa Clifton Georgen toimesta kesäkuussa viime vuonna, sen jälkeen kun hän oli yrittänyt lopettaa kymmenen vuotta kestäneen parisuhteen. Hyökkäyksen jälkeen George pahoinpiteli ja yritti kuristaa Annabelin sekä sytytti tulipalon, joka johti kaasupullon räjähdykseen.

45-vuotias George myönsi oikeudessa kuolemantuottamuksen ja tuhotyön, mutta kiisti murhan ja väitti menettäneensä itsehillintänsä. Snaresbrookin Crown Court -oikeudenkäynnissä esitetty todistusaineisto kuitenkin osoitti, että kyse oli pitkäaikaisen väkivallan ja kontrollin huipentumasta.

Tuomari, oikeusneuvos Constable KC, katsoi, ettei Georgen puolustus ollut uskottava, koska näyttö hänen lyhyestä pinnastaan, aggressiivisesta käytöksestään ja toistuvasta henkisestä väkivallasta oli “ylivoimaista”. George tuomittiin elinkautiseen vankeuteen vähintään 23 vuoden minimirangaistuksella.

“Jos tämä saattoi tapahtua Annabelille, se voi tapahtua kenelle tahansa meistä”

Annabelin vanhemmat Peter ja Susanna Rook sekä lapsuudenystävä Catherine Milne kertovat, että tapaus paljastaa, kuinka vaikeaa on tunnistaa henkinen ja kontrolloiva väkivalta – ja kuinka äärimmäisen vaarallista on vaihe, jossa nainen yrittää lähteä väkivaltaisesta suhteesta.

“Hän oli uskomattoman hauska, säkenöivä, älykäs, lämmin ja dynaaminen ihminen. Hän oli myös valtavan voimakas. Jos tämä voi tapahtua hänelle, se voi tapahtua kelle tahansa meistä”, Milne sanoo.

Milne ja Annabel olivat tunteneet toisensa kahdeksanvuotiaista asti. He tekivät vapaaehtoistyötä yhdessä Ghanassa ja perustivat myöhemmin Islingtoniin MamaSuze-ryhmän, joka tukee pakolais- ja maahanmuuttajanaisia – monia, jotka ovat paenneet kotiväkivaltaa – taiteen ja draaman avulla.

“Hän oli meidän yhteisömme johtaja. Mietin, oliko sekin osa syytä siihen, miksi hänen kumppaninsa päätyi vihaamaan häntä niin paljon”, Milne pohtii.

“Luulen, että hän katkerasti vihasi sitä, miten rakastettu, arvostettu ja ihailtu Annabel oli. Se oli osa sitä, miksi hän halusi tuhota hänet.”

Henkinen väkivalta, gaslighting ja hiljaisuus aseina

Oikeudessa Annabelin perhe ja ystävät kuvasivat Georgen jatkuvaa kiukuttelua ja aggressiivista kiusaamista mitättömistäkin asioista. Annabel itse oli tallentanut ääniviestejä, jotka esitettiin valamiehistölle.

Yhdessä ääniviestissä Annabel kertoi, kuinka George raivostui, koska veitsiä ei oltu hänen mielestään puhdistettu oikein. “En voi olla suututtamatta häntä, se tulee aina tapahtumaan”, hän sanoi nauhalla.

Peter Rook kertoo, että oli äärimmäisen raskasta kuulla oman tyttären ääni todisteena, mutta se oli samalla “kiistatonta ja voimakasta näyttöä” väkivallan luonteesta.

Perheelle paljastui vasta oikeudenkäynnin aikana Georgen kontrollin laajuus. Valamiehistö kuuli, kuinka tämä läski-häpäisi, vähätteli ja gaslighttasi Annabelia – sai tämän epäilemään omaa todellisuudentajuaan. Hän käytti myös hiljaisuutta rangaistuksena.

“Tiesimme, että hänellä oli lyhyt pinna ja että hän menetti malttinsa pienistäkin asioista, mutta emme tienneet hänen olevan fyysisesti väkivaltainen”, Peter sanoo.

Susanna lisää: “Olemme oppineet, että hän käytti hiljaisuutta aseena. Hän saattoi tulla kotiin eikä puhunut mitään.”

Peterin mukaan “punaiset liput” on otettava vakavasti: “Ihmiset tarvitsevat rohkeutta jakaa tietoa ja reagoida siihen. Vain niin voidaan ehkäistä vastaavia tragedioita.”

Vaarallisin hetki: kun nainen yrittää lähteä

Britannian sisäministeriön tilastojen mukaan nainen surmataan keskimäärin kolmen päivän välein Isossa-Britanniassa. Monissa tapauksissa väkivalta kärjistyy juuri silloin, kun uhri yrittää irrottautua suhteesta.

Peter Rook korostaa, että hänen tyttärensä murha tapahtui sen jälkeen, kun Annabel oli päättänyt lähteä.

“On nyt itsestään selvää, että kun kontrolloiva kumppani kokee menettävänsä vallan, juuri silloin hän voi olla kaikkein vaarallisin”, Peter sanoo.

Milne kertoo olleensa yhä huolestuneempi Georgen julmasta käytöksestä, mutta ei silti uskonut tämän kykenevän fyysiseen väkivaltaan. Myöskään Annabel ei nähnyt vaaran astetta.

“Annabel oli valtavan vahva nainen, täysin oman elämänsä ohjaksissa”, Milne kuvailee. “Hän ei ollut taloudellisesti riippuvainen hänestä. Hänellä oli menestyksekäs ura, paljon ystäviä. Hän oli voimakas, autonominen ihminen.

En usko, että hän tajusi, miten suuressa vaarassa hän oli. En minäkään tajunnut.”

Perhe yrittää elää eteenpäin – Annabelin työn jatkaminen antaa voimaa

Susanna Rook kertoo, että perhe on tyttären murhan jälkeen “pirstaleina”.

“Paras sana, jota ihmiset ovat käyttäneet, on ‘käsittämätön’. On käsittämätöntä, että näin saattoi tapahtua”, hän sanoo.

Keittiön pöydän ääressä Susanna muistelee Annabelin lapsuutta ja sitä, kuinka “iloinen ja hauska” tytär sai ystäviä kaikkialla – myös niiden naisten joukossa, joita hän tuki MamaSuze-ryhmässä.

“He olivat murtuneita surusta”, Susanna muistaa. “He sanoivat minulle: ‘Mutta hänhän oli enkeli.’”

Peterin mukaan he eivät koskaan “pääse yli” tapahtuneesta, mutta heidän on pakko oppia elämään sen kanssa.

“Yksi syy, miksi tulemme selviämään, on hänen henkensä. Tiedämme, että hän sanoisi: ‘Älkää nyt käpertykö kasaan minun takiani.’ Emme myöskään halua, että hänen elämänsä määritellään hänen kuolemansa kautta. Hän oli päättänyt tehdä maailmasta paremman paikan haavoittuville naisille.”

Milne sanoo kaipaavansa Annabelia joka päivä: “Elämäni liekki on monella tapaa sammunut.” Häntä kannattelee kuitenkin MamaSuze-ryhmän “sitkeiden, rohkeiden ja pelottomien naisten” läsnäolo.

“Meidän on katsottava peiliin – arkipäivän naisviha tappaa”

Milnen mielestä Annabelin murha osoittaa, miksi arkipäiväinen misogynia ja seksismi on otettava vakavasti – ei vain äärimmäinen väkivalta.

“Meidän kaikkien täytyy katsoa itseämme, ihmissuhteitamme ja ystäviämme, ja miettiä, mikä yhteiskunnassamme saa miehet niin vihaisiksi, katkeriksi ja oikeutetuiksi, että kun he kokevat olevansa voimattomia, he haluavat tappaa meidät.

Meidän pitäisi olla tästä kaikesta raivoissamme.”

Annabelin kohtalo kytkeytyy laajempaan ilmiöön, jossa naisiin kohdistuva väkivalta purkautuu myös julkisissa tiloissa ja mielenosoituksissa. Esimerkiksi Southamptonissa järjestetty Henry Nowak -mielenosoitus kärjistyi väkivaltaiseksi, ja kaksi miestä vangittiin mellakoinnista Henry Nowak -mielenosoituksessa Southamptonissa. Tapaukset muistuttavat, että kontrolli, viha ja naisviha voivat näkyä sekä kodin seinien sisällä että kadulla – ja että niihin on puututtava järjestelmällisesti.

Annabelin perhe ja ystävät toivovat, että hänen tarinansa auttaa muita tunnistamaan väkivallan varoitusmerkit, hakemaan apua ajoissa ja suhtautumaan vakavasti naisten kertomuksiin kontrollista ja pelosta.

Ei sisällä instagram post:eja