Jeffrey Donaldsonin jyrkkä alamäki: pitkä poliittinen ura päättyi vankilatuomioon
Sir Jeffrey Donaldsonin poliittinen ura on tarina kahdesta pitkäperjantaista – ensimmäinen merkitsi Pohjois-Irlannin rauhanprosessin käännekohtaa, toinen hänen oman uransa romahdusta.
Nouseva tähti, joka hylkäsi Pitkäperjantain sopimuksen
Vuonna 1998, päivänä jolloin Pitkäperjantain sopimus allekirjoitettiin päättämään vuosikymmenten väkivallan Pohjois-Irlannissa, Donaldson käveli ulos neuvotteluista. Syynä oli hänen puolueensa, Ulster Unionist Party -puolueen (UUP), päätös tukea sopimusta.
Draama oli poikkeuksellista poliitikolle, joka oli yleensä varovainen ja harkitseva. Päätös kuitenkin ohjasi hänet tielle, joka vei hänet ensin vastarannan kiiskeksi UUP:n johdon silmissä ja lopulta toisen unionistipuolueen, Democratic Unionist Party (DUP), johtoon hänen vaihdettua puoluetta vuonna 2003.
Toinen pitkäperjantai: syytteet seksuaalirikoksista
26 vuotta myöhemmin, Pitkäperjantaina 2024, Donaldson oli jo DUP:n johtaja, kun hänet yllättäen syytettiin lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Samana päivänä hän erosi puolueen johdosta, ja pian tämän jälkeen hänen puoluejäsenyytensä keskeytettiin.
Maanantaina hänet todettiin syylliseksi kaikkiin 18:aan syytekohtaan, mukaan lukien raiskaus. Tuomio merkitsee vankilatuomiota ja täydellistä romahdusta uralle, jota vielä muutama kuukausi aiemmin pidettiin unionistileirin huipentumana.
UUP:n nuoresta edustajasta kokeneeksi Westminster-peluriksi
Donaldsonin poliittinen ura alkoi vuonna 1985, kun hänet valittiin UUP:n edustajana South Downin vaalipiiristä Pohjois-Irlannin tuolloiseen parlamenttiin. Ennen valintaansa hän työskenteli kansanedustaja Enoch Powellin avustajana – Powell oli siirtynyt konservatiiveista Ulster Unionist -puolueeseen 1970-luvulla.
Vuonna 1997, kun hänen esimiehensä James Molyneaux jäi eläkkeelle Lagan Valleyn kansanedustajan tehtävästä, Donaldson piti paikan vaivatta UUP:n hallussa. Samalla hänen tyytymättömyytensä puolueen linjaan kasvoi, kun Stormontin neuvottelut etenivät kohti Pitkäperjantain sopimusta.
Hänestä tuli yksi UUP:n näkyvimmistä sopimuksen vastustajista erityisesti IRA:n aseidenriisuntaa koskevissa kysymyksissä ja hän varoitti puoluejohtaja David Trimbleä sopimuksen tukemisesta. Sopimuksen allekirjoittamisen ja ensimmäisen valtaanjakohallituksen muodostamisen jälkeen hän jatkoi avoimesti puoluejohdon haastamista ja tuki epäonnistuneita yrityksiä syrjäyttää Trimble.
Puolueen vaihto ja DUP:n nousu
Vuonna 2003 Donaldson erosi UUP:sta ja siirtyi DUP:hen. Samana vuonna DUP nousi UUP:n ohi Pohjois-Irlannin parlamentin suurimmaksi puolueeksi – asema, jonka se on sittemmin säilyttänyt unionistileirissä.
Donaldson eteni nopeasti DUP:n hierarkiassa: entisestä protestipoliitikosta tuli keskeinen vallankäyttäjä ja puolueen johtoketjun luottotekijä. Hän hankki maineen pätevänä mediavaikuttajana ja politiikan sisällöntuottajana.
Donaldson toimi kansanedustajana Westminsterissä 27 vuoden ajan. Varhaiskeväällä 2024 hän piti alahuoneessa puheen, jota osa tarkkailijoista kuvaili hänen uransa parhaaksi. Vain viikkoja ennen kuin hän solmi sopimuksen, joka toi DUP:n takaisin valtaanjakohallitukseen Stormontiin, hän kertoi parlamentissa saaneensa uhkauksia ja arvosteli niitä tahoja, jotka hänen mukaansa lietsoivat vastarintaa hänen pyrkimyksiään kohtaan.
Mayn tukipilarista Brexitin karikkoihin
Yksi Donaldsonin uran merkittävimmistä Westminster-hetkistä koitti vuonna 2017, kun DUP allekirjoitti niin sanotun confidence-and-supply -sopimuksen Theresa Mayn konservatiivihallituksen tukemiseksi. Donaldson toimi tuolloin puolueen pääryhmäkurinpitäjänä (chief whip).
DUP:n äänet olivat ratkaisevia Mayn vähemmistöhallituksen selviytymiselle, mutta asetelma muuttui, kun Boris Johnson nousi pääministeriksi. DUP:n toiveet siitä, että Johnson neuvottelisi unionistien kannalta paremman sopimuksen, osoittautuivat harhaisiksi, kun puolue ei kyennyt estämään Irlanninmerelle syntynyttä kaupparajaa.
Kritiikin mukaan DUP tuhlasi vaikutusvaltansa, joka haihtui lopullisesti Johnsonin murskavoittoon päättyneissä vuoden 2019 ennenaikaisissa vaaleissa.
Kamppailu DUP:n sielusta ja johtajuudesta
Valtaosan ajastaan DUP:ssa Donaldson vältti julkiset sisäiset riidat, jotka olivat leimanneet hänen viimeisiä UUP-vuosiaan. Vuonna 2021 hän kuitenkin joutui keskelle katkeraa kamppailua puolueen suunnasta, kun Arlene Foster syrjäytettiin yllättäen puoluejohtajan paikalta.
Donaldson asettui ehdolle puolueen johtoon Edwin Pootsia vastaan, mutta hävisi äänestyksen kahdella äänellä. Tulos repi puolueen rivejä, ja osa Donaldsonia tukeneista kunnanvaltuutetuista erosi protestiksi.
Pootsin kausi jäi kuitenkin vain 21 päivän mittaiseksi sisäisen kapinan pakottaessa hänet eroamaan. Donaldsonin mahdollisuus palasi, ja tällä kertaa hän esiintyi yhdistävänä hahmona: hänet valittiin johtajaksi yksimielisesti ilman vastaehdokkaita.
Brexit, kauppajärjestelyt ja Stormontin kaatuminen
Donaldsonin ensimmäinen suuri koetus johtajana tuli jo muutamaa kuukautta myöhemmin. Paine kasvoi unionistien keskuudessa, kun uudet Brexitin jälkeiset kauppajärjestelyt Pohjois-Irlannille koettiin uhaksi Yhdistyneen kuningaskunnan yhtenäisyydelle.
Syyskuussa 2021 Donaldson varoitti, että DUP voisi vetäytyä valtaanjakohallituksesta, elleivät Britannia ja EU vastaisi puolueen vaatimuksiin. Monet kriitikot pitivät uhkausta tyhjänä, mutta kuusi kuukautta myöhemmin hän toteutti sen, ja DUP kaatoi Stormontin toiminnan.
Strategia toi Donaldsonille hetkellisesti lisäaikaa ja hiljensi unionistikilpailijoiden painetta, mutta sillä oli korkea hinta. Toukokuun 2022 vaaleissa DUP menetti kolme paikkaa ja menetti samalla suurimman puolueen aseman Sinn Féinille, joka nousi ensimmäistä kertaa suurimmaksi puolueeksi.
Donaldson sai myös henkilökohtaista kritiikkiä: luvattuaan jättää Westminsterin ja palata Pohjois-Irlannin parlamenttiin hän päättikin pysyä parlamentin alahuoneessa ja siirsi Lagan Valleyn paikkansa Emma Little-Pengellylle vedoten siihen, ettei hänen työnsä Lontoossa ollut valmis.
Windsorin puitteet ja paluu valtaanjakoon
Donaldson jatkoi painostusta Britannian hallitusta kohtaan pyrkien muokkaamaan Pohjois-Irlannin kauppajärjestelyjä. Helmikuussa 2023 allekirjoitettiin Windsorin puitteet (Windsor Framework), jonka tarkoituksena oli lieventää Irlanninmerirajan ongelmia. DUP kuitenkin kieltäytyi tukemasta sopimusta, koska se ei heidän mielestään mennyt riittävän pitkälle.
Kun Pohjois-Irlanti jatkoi ilman toimivaa valtaanjakohallitusta, Donaldson alkoi syksyllä 2023 viestittää entistä myönteisemmin itsehallinnon tärkeydestä – merkki siitä, mihin suuntaan hän lopulta aikoi puolueensa viedä.
Neuvottelut kestivät vielä kolme kuukautta, ja Donaldsonin poliittiset taidot joutuivat ennennäkemättömään tarkasteluun. Paine tuli joka suunnasta: muilta puolueilta, jotka vaativat DUP:ta palaamaan hallitukseen; ruohonjuuritason lojalisteilta, jotka vaativat puolueen pysymistä tiukalla linjalla; sekä unionistikilpailijoilta, jotka epäilivät Donaldsonin neuvotteleman ratkaisun sisältöä.
Helmikuussa 2024 Donaldson sai enemmistön puolueestaan hyväksymään paluun Stormontin valtaanjakohallitukseen. Pian tämän jälkeen hän matkusti Washingtoniin Irlannin kansallispäivän (St Patrick’s Day) tilaisuuksiin, missä häntä pidettiin poliitikkona, joka oli onnistunut avaamaan umpikujan Pohjois-Irlannin politiikassa.
Äkillinen romahdus ja oikeudenkäynnin varjo
Vain viikkoja Washingtonin matkan jälkeen kaikki muuttui. Donaldson pidätettiin ja häntä vastaan nostettiin useita lapsiin kohdistuneita seksuaalirikossyytteitä. Tapauksen tultua julki DUP:n jäsenet ja johto joutuivat nopeasti tasapainoilemaan hänen välittömän erottamisensa, puolueen maineen suojaamisen ja henkilökohtaisen järkytyksen välillä – monille Donaldson oli ollut läheinen kollega ja ystävä.
Puolue joutui pian tämän jälkeen käymään myös Britannian parlamenttivaalit, joissa sen piti myydä äänestäjille juuri se sopimus, jonka Donaldson oli neuvotellut ennen romahdusta. Uusi johtaja Gavin Robinson, joka oli aiemmin kuulunut Donaldsonin lähipiiriin, korosti kampanjassa, että sopimuksen ympärille olisi alun perin pitänyt rakentaa enemmän ”varovaista realismia” kuin juhlavuutta.
DUP menetti kolme paikkaa vuoden 2024 parlamenttivaaleissa. Monien puolueen sisällä katsotaan Donaldsonin tuomion ja maineen romahtamisen vaikuttaneen merkittävästi äänestäjien mielialoihin ja ovien avautumiseen vaalikentillä.
Donaldsonin perintö ja DUP:n tulevaisuus
DUP:lla on vuoteen 2027 asti aikaa ennen seuraavia Pohjois-Irlannin parlamenttivaaleja, joten puolueella on vielä mahdollisuus toipua. Silti Donaldsonin äkillinen ja dramaattinen alamäki tulee varjostamaan puolueen tulevaisuutta pitkään.
Hänen poliittinen perintönsä on ristiriitainen: toisaalta hän oli keskeinen hahmo unionistien strategiassa, taitava neuvottelija ja henkilö, joka osasi ”pelata Westminsterin peliä”. Toisaalta hänen yksityiselämäänsä liittyvät rikokset ovat nyt nousseet kaiken muun yläpuolelle ja repineet auki myös luottamuksen, jota hänen lähipiirinsä ja äänestäjät olivat vuosikymmenten ajan tunteneet.
Pohjois-Irlannin politiikan kannalta Donaldsonin tapaus korostaa laajempaa kysymystä vallan ja vastuun suhteesta. Kuten useissa muissakin kohua herättäneissä eläinten tai lasten kaltoinkohteluun liittyvissä tapauksissa, esimerkiksi tapauksessa, jossa koiran trimmaamossa väitettiin leikatun nisä ja liimatun takaisin, julkinen luottamus murenee nopeasti, kun epäilyt muuttuvat tuomioiksi.
DUP voi vielä yrittää rakentaa uutta suuntaa ilman entistä johtajaansa, mutta Donaldsonin nimi ja hänen tekonsa säilyvät muistutuksena siitä, miten rajusti poliittinen ura voi romahtaa, kun oikeuslaitos puuttuu peliin.
Ei sisällä instagram post:eja
