Iran-sopimus päättää Trumpin sodan ja paljastaa Yhdysvaltojen vallan rajat
Iranin ja Yhdysvaltojen välinen tulitaukosopimus ja Hormuzinsalmen avaaminen päättävät sodan, joka on muodostunut presidentti Donald Trumpin ulkopolitiikan tähän asti pahimmaksi epäonnistumiseksi. Vaikka aseet hiljenevät, maailma palaa käytännössä siihen tilanteeseen, jossa se oli 24 tuntia ennen sodan alkua – mutta tuhansien ihmishenkien ja valtavan inhimillisen kärsimyksen hinnalla.
Sota, joka heikensi Yhdysvaltojen pelotevoimaa
Sota Irania vastaan on vaikeuttanut Yhdysvaltojen kykyä pelotella vastustajiaan ja horjuttanut sen asemaa Lähi-idän alueellisena valtakeskuksena. Varsinkin Persianlahden öljymonarkiat – Saudi-Arabia ja sen naapurit – ovat alkaneet arvioida suhteitaan Washingtoniin uudestaan.
Nämä öljyriippuvaiseen talouteen nojaavat monarkiat ovat rakentaneet asemansa vakauden keitaina muuten myrskyisällä Lähi-idän alueella. Sota ja sen ennakoimattomat seuraukset ovat kuitenkin murentaneet tätä kuvaa vuosiksi eteenpäin. Monissa pääkaupungeissa puhutaan jo avoimesti liittolaissuhteiden monipuolistamisesta ja siitä, että Iranin kanssa on lopulta opittava elämään rinnakkain.
Taustalla on myös suurvaltojen välinen kilpailu. Kiina on seurannut tarkasti, kuinka Yhdysvallat on sodassa kuluttanut loppuun vaikeasti korvattavia asetarvikkeitaan ja törmännyt oman sotilaallisen voimansa rajoihin. Tämä antaa Pekingille lisää pelivaraa sekä Lähi-idässä että globaalissa valtapolitiikassa.
Sopimus: sota päättyy, mutta rauha ei vielä ala
Nyt aikaan saatu sopimus – muistio, jonka kerrotaan sisältävän 14 kohtaa kahdella sivulla – ei ole varsinainen rauhansopimus. Sen sisältöä ei ole vielä julkaistu kokonaisuudessaan, mutta sen keskeiset elementit ovat tiedossa:
- Hormuzinsalmi avataan jälleen kansainväliselle merenkululle.
- Tulitaukoa jatketaan ja vahvistetaan.
- Yhdysvaltain laivaston Iranin satamiin kohdistama merisaarto puretaan.
- Hankalimmat poliittiset ja ydinohjelmaan liittyvät kysymykset siirretään tulevien neuvottelujen varaan.
Sopimus keventää välittömästi painetta maailmantaloudessa. Hormuzinsalmi on yksi maapallon tärkeimmistä energiakapeikoista: sen kautta kulkee noin viidennes maailman öljy- ja maakaasutarpeista sekä merkittävä osa petrokemian tuotteista, joita käytetään muun muassa lannoitteissa ja puolijohteissa.
Salmen sulkeminen ja sota ovat jo johtaneet lannoitetuotannon häiriöihin. Se uhkaa nostaa ruoan hintoja ja lisätä nälänhätää erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa monet maat ovat riippuvaisia tuontilannoitteista ja vakaista hinnoista.
Tuhansia kuolleita ja valtava inhimillinen hinta
Sodan hinta Lähi-idän siviileille on ollut valtava. Tuhannet ihmiset ovat menettäneet henkensä, kymmenet tuhannet ovat haavoittuneet, ja kokonaisia asuinalueita, yrityksiä ja infrastruktuuria on tuhoutunut.
Yksi sodan järkyttävimmistä tapahtumista oli Yhdysvaltain isku Minabin kaupunkiin Etelä-Iranissa. Useiden tutkintojen mukaan isku tuhosi koulun ja tappoi yli 150 siviiliä, joista vähintään 120 oli koululaisia – suurin osa alle 12-vuotiaita tyttöjä. Tapaus symboloi sodan sokeaa tuhoisuutta ja on jättänyt syvät haavat iranilaiseen yhteiskuntaan.
Väärin arvioitu vihollinen ja epäonnistunut vallanvaihtoyritys
Sota sai alkunsa Yhdysvaltojen ja Israelin tekemästä vakavasta virhearviosta. Washingtonissa ja Jerusalemissa uskottiin, että nopea ja murskaava isku kaataisi Teheranin hallinnon ja pakottaisi Iranin polvilleen. Todellisuus oli päinvastainen.
Sodan alussa Israel surmasi yllättävässä iskussa Iranin korkeimman johtajan, ayatolla Ali Khamenein, sekä tämän lähimpiä neuvonantajia. Samaan aikaan Yhdysvaltain joukot iskivät useisiin kohteisiin Iranissa, odottaen poliittisen järjestelmän romahtavan.
Senaikaiset puheet Washingtonista ja Jerusalemista lupasivat iranilaisille vapautta ja demokraattista muutosta. Todellisuudessa vallanvaihtoyritys epäonnistui, ja järjestelmä sopeutui iskuun. Khamenein tilalle nousi nopeasti hänen poikansa Mojtaba korkeimmaksi johtajaksi, ja sotilasjohto uudistui nuoremman, mutta vähintään yhtä ideologisen kaartin johdolla. Iranin vallankumouskaartin (IRGC) kokeneet komentajat ottivat entistä suuremman roolin päätöksenteossa.
Nämä uudet vallankäyttäjät suhtautuivat tilanteeseen olemassaolotaisteluna ja olivat valmiita ottamaan suurempia riskejä. He toteuttivat määrätietoisesti strategiaa, jossa Hormuzinsalmi pyrittiin sulkemaan ja naapurimaita, Yhdysvaltain tukikohtia ja Israelia vastaan hyökättiin laajalla rintamalla.
Yhdysvaltain puolustusministeri Peter Hegsethin uhoavat lausunnot, joiden mukaan Iranin asevoimat oli ”halvaannutettu”, osoittautuivat myöhemmin pahasti liioitelluiksi ja harhaanjohtaviksi.
Tilanne ennen sotaa ja paluu lähtöruutuun
On ironista, että juuri nyt solmittu sopimus palauttaa maailman käytännössä samaan tilanteeseen, jossa se oli 27. helmikuuta – päivää ennen kuin Yhdysvallat ja Israel aloittivat sodan 28. helmikuuta.
Tuolloin Genevessä käytiin neuvotteluja Iranin ydinohjelmasta. Useat lähteet ovat kertoneet, että iranilaiset neuvottelijat uskoivat olevansa vakavassa prosessissa ja olivat valmiita todellisiin myönnytyksiin – sekä esittämään omia vaatimuksiaan. Samaan aikaan Hormuzinsalmi oli avoinna, ja energiavirrat sekä petrokemian tuotteet liikkuivat normaalisti.
Nyt allekirjoitettu muistio avaa tien ydinohjelmaneuvottelujen jatkamiselle ja palauttaa alusten vapaan kulun salmessa. Sota on siis päättynyt tilanteeseen, joka vastaa pitkälti tilannetta ennen sen alkua – mutta inhimillinen, poliittinen ja taloudellinen hinta on kasvanut mittaamattomaksi.
Israel sodan täysivaltaisena, mutta nyt sivuun työnnettynä kumppanina
Israel oli Yhdysvaltojen täysi sotilaallinen kumppani sodassa Irania vastaan. Silti se jätettiin sopimusneuvottelujen ulkopuolelle, mikä on herättänyt syvää tyytymättömyyttä Israelin johdossa.
Pääministeri Benjamin Netanyahu julisti 28. helmikuuta odottaneensa koko poliittisen uransa ajan tilaisuutta tuhota Iranin islamilainen tasavalta, jota hän pitää Israelin vaarallisimpana vihollisena. Sodan epäonnistuminen ja Iranin järjestelmän selviytyminen ovat kuitenkin kääntäneet tilanteen päälaelleen. Nyt Netanyahu joutuu puolustautumaan sekä hallituksen sisäisiltä haukoilta että oppositiolta, jotka syyttävät häntä Israelin turvallisuuden vaarantamisesta.
Tilannetta vaikeuttaa entisestään se, että Israel on miehittänyt laajan alueen Etelä-Libanonista, karkottanut siviilejä ja tuhonnut tuhansia rakennuksia. Israelin puolustusministeri on ilmoittanut, että miehitystä Libanonissa, Syyriassa ja Gazassa aiotaan jatkaa ”määräämättömän ajan”. Joissakin poliittisissa piireissä vaaditaan jopa Etelä-Libanonin liittämistä Israeliin.
Netanyahu on nyt vaikean valinnan edessä: jatkaako sotilaallista eskalaatiota Libanonissa ja riskeerata suhteet Yhdysvaltoihin entisestään, vai hillitäkö hallituksen kovimpien haukkojen vaatimuksia. Trump on jo purkanut turhautumistaan Netanyahuun useissa yhdysvaltalaismedioiden haastatteluissa.
Israel yritti vielä viime hetkellä horjuttaa neuvotteluja iskemällä ilma-aseella Beirutin eteläisiin esikaupunkeihin. Hyökkäys näytti kuitenkin lopulta nopeuttaneen sopimusprosessia, kun osapuolet tajusivat, että aika rauhanomaiselle ratkaisulle oli käymässä vähiin.
Israelin sisäisen paineen ja kansainvälisen arvostelun ristipaineessa käydään nyt kiivasta keskustelua siitä, miten maan turvallisuusstrategiaa tulisi muuttaa. Tätä keskustelua taustoittaa myös fanittamansa jalkapallovalmentajan ympärillä käytävä julkinen debatti: esimerkiksi Marcelo Bielsan oma selitys tylystä MM-kuvastaan on muistuttanut monia siitä, miten vahvasti julkiset kuvat, symbolit ja johtajien lausunnot vaikuttavat mielikuviin – myös sodasta ja rauhasta käytävässä keskustelussa.
Voiko tulitauosta kasvaa suuri Lähi-idän diili?
Vaikka nyt solmittu muistio tuo hengähdystauon, on vielä liian aikaista arvioida, voisiko siitä kehittyä laajempi, koko Lähi-idän voimatasapainoa muuttava ”suuri diili” Yhdysvaltojen ja Iranin välillä. Teoriassa tällainen sopimus – jossa sovittaisiin sekä Iranin ydinohjelmasta, alueellisesta roolista että pakotteiden asteittaisesta purkamisesta – voisi muuttaa alueen dynamiikkaa perusteellisesti.
Käytännössä suurimpina esteinä ovat syvä ideologinen vastakkainasettelu ja molemminpuolinen täydellinen luottamuspula. Iranin johto ei luota Yhdysvaltoihin, joka on toistuvasti muuttanut linjaansa hallintojen vaihtuessa. Washingtonissa taas epäillään, että Teheran käyttäisi mahdolliset taloudelliset helpotukset vaikutusvaltansa laajentamiseen Irakissa, Syyriassa, Libanonissa ja Jemenissä.
Iranilaisten arki: lupaukset vapaudesta vaihtuivat jatkuneeseen sortoon
Trump lupasi sodan alkaessa 28. helmikuuta iranilaisille näyn vapaammasta tulevaisuudesta. Todellisuudessa Iranin kansa elää edelleen kovan, autoritaarisen järjestelmän alla. Tammikuussa hallinto tukahdutti väkivaltaisesti hallitusta vastaan järjestetyt mielenosoitukset, joissa kuoli tuhansia ihmisiä.
Sota ei siis tuonut iranilaisille vapautta, vaan lisäsi epävarmuutta, köyhyyttä ja pelkoa. Talouspakotteet, sodan aiheuttamat tuhot ja epävarma turvallisuustilanne ovat heikentäneet tavallisten kansalaisten elinolosuhteita entisestään.
Yhdysvallat supervaltana muutoksessa
Yhdysvalloilla on yhä valtava taloudellinen ja sotilaallinen voima, mutta Irania vastaan käyty sota on jättänyt sen supervalta-asemaan tumman varjon. Trumpin impulsiivinen päätös lähteä sotaan ja hänen hallintonsa kyvyttömyys arvioida Iranin kestokykyä ja vastatoimia ovat saaneet monet pohtimaan, onko Yhdysvallat enää entisensä.
Sota on paljastanut ainakin kolme merkittävää rajoitetta Yhdysvaltojen vallalle:
- Pelotteen heikentyminen: Iranin selviytyminen ja jopa vahvistuminen vallanvaihtoyrityksen jälkeen rohkaisee muita Yhdysvaltojen vastustajia.
- Liittolaissuhteiden rapautuminen: Persianlahden monarkiat ja Israel kyseenalaistavat Washingtonin strategian ja luotettavuuden.
- Resurssien kuluminen: Sota on kuluttanut kalliita sotilaallisia resursseja, joita ei voi nopeasti korvata, samaan aikaan kun Kiina ja muut kilpailijat vahvistavat omaa asemaansa.
Maailma on murroksessa, jossa yksittäisen supervallan kyky yksin määrittää kansainvälistä järjestystä on rajallisempi kuin aiemmin. Iranin sota ja sitä seurannut epätäydellinen sopimus ovat tästä karu esimerkki.
Lopputulos on monella tapaa surullinen kaikille osapuolille. Iranin kansa jatkaa elämää kovan hallinnon alla, Lähi-idän vakaus on edelleen hauras, ja Yhdysvallat joutuu arvioimaan uudelleen rooliaan maailmassa, jossa sen ylivalta ei ole enää kiistaton.
Ei sisällä instagram post:eja
