Puolustuskiista paljastaa Britannian turvallisuuspolitiikan jännitteet
Valtakunnan puolustaminen on perinteisesti pääministerin tärkein velvollisuus. Silti Sir Keir Starmeria syytetään nyt kahden eroavan puolustusministerin toimesta siitä, ettei hän tarjoa riittäviä resursseja tämän keskeisen tavoitteen toteuttamiseen.
Kiista rahasta vai todellinen turvallisuusuhka?
Kysymys kuuluu: onko Britannian hallitus todella tekemässä liian vähän kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi, vai onko kyseessä vain katastrofaalisesti riistäytynyt budjettiriita Whitehallin käytävillä?
Tällä hetkellä hallitus käyttää puolustukseen noin 66 miljardia puntaa vuodessa. Tämä rahoittaa Ison-Britannian asevoimat – maavoimat, laivaston ja ilmavoimat – joita liittolaiset ja potentiaaliset vastustajat pitävät yhä korkeatasoisina.
Sama budjetti kattaa myös ydinpelotteen ylläpidon. Britannia on saari valtameren ympäröimänä ja sillä on vahvat liittolaiset. Nämä tekijät yhdessä luovat merkittävän turvallisuuspohjan, mutta eivät poista kasvavan uhan realiteetteja.
Puolustusbudjetin pitkä varjo: alibudjetointia ja epäonnistuneita hankintoja
Useat peräkkäiset hallitukset ovat kamppailleet puolustusmenojen hallinnan kanssa. Kylmän sodan päätyttyä menoja leikattiin, eikä niitä nostettu ajoissa, vaikka kansainvälinen turvallisuustilanne alkoi jälleen heiketä. Seurauksena armeijan, laivaston ja ilmavoimien koko ja kalusto ovat supistuneet.
Kriitikoiden mukaan puolustusministeriö (MOD) ei ole käyttänyt saamaansa rahaa viisaasti. Hankinnat ovat toistuvasti epäonnistuneet: uusia järjestelmiä on toimitettu myöhässä ja pahasti ylittäen budjetin. Whitehall ei ole kyennyt ratkaisemaan sisäisiä jännitteitään, ja sekä pääministerin kanslia (No 10) että kabinetin kanslia ovat olleet liian heikkoja sovittelemaan kerta toisensa jälkeen toistuvia kiistoja valtiovarainministeriön ja MOD:n välillä.
Muuttuva uhkaympäristö: valtiot takaisin eturiviin
Tämänhetkisen kiistan erityisyys liittyy sen historialliseen kontekstiin. Maailma muuttuu nopeasti – ja samalla muuttuu myös se, millainen uhka Britanniaa vastaan kohdistuu. Terroristijärjestöihin ja ei-valtiollisiin toimijoihin, kuten al-Qaidaan tai ISISiin, liittyvä välitön huoli on vähentynyt, ja huomio on siirtynyt takaisin valtioiden väliseen jännitteeseen, erityisesti Venäjän ja Iranin kaltaisiin toimijoihin.
Uhka arvioidaan kasvavaksi. Pääministeri totesi vastauskirjeessään eronneelle puolustusministerille John Healeylle: “Maailma on tänään vaarallisempi ja epävarmempi kuin kenenkään meidän elinaikanamme.”
Sodankäynnin vallankumous: droonit, kyber ja avaruus
Myös sodankäynnin luonne on muuttumassa. Perinteiset panssarivaunut ja suuret sota-alukset eivät välttämättä ole enää ratkaisevassa roolissa. Ukrainan sodasta ja Persianlahden kriiseistä on nähty, että painopiste siirtyy halpoihin, tappaviin ja nopeasti mukautettaviin drooneihin, ohjuksiin, kyberhyökkäyksiin, avaruusjärjestelmiin ja reaaliaikaan perustuvaan teknologiaan.
Massatuotanto ja joustavuus ovat tärkeämpiä kuin kalliit, haavoittuvat ja hitaasti vanhenevat alustat. Tämä pakottaa Britannian pohtimaan, onko sen nykyinen investointisuunnitelma aidosti suunnattu tulevaisuuden sotia, ei menneitä konflikteja, silmällä pitäen.
Yhdysvaltojen paine ja Naton menotavoitteet
Kaikki tämä tapahtuu samaan aikaan, kun Yhdysvallat on tehnyt selväksi, ettei se ole enää valmis subventoimaan Euroopan puolustusta entiseen tapaan. Washington vaatii, että eurooppalaiset liittolaiset täyttävät vihdoin Naton asettamat menotavoitteet.
Nämä tekijät yhdessä lisäävät painetta kasvattaa puolustusmenoja. Britannia käytti viime vuonna puolustukseen 2,3 % bruttokansantuotteestaan. Työväenpuolue on luvannut nostaa osuuden 2,5 prosenttiin jo ensi vuonna, ja sen jälkeen kasvattaa menot yhdessä muiden Nato-liittolaisten kanssa 3,5 prosenttiin BKT:sta vuoteen 2035 mennessä. Münchenin turvallisuuskonferenssissa helmikuussa pääministeri lupasi: “Meidän on pakko käyttää enemmän ja nopeammin.”
Kovat lupaukset, epäselvä rahoitus
Hallitus on antanut kunnianhimoisia lupauksia liittolaisilleen: maajoukkojen sijoittamisesta Ukrainaan tulevan tulitauon jälkeen, monikansallisen joukon johtamisesta Hormuzinsalmen suojaamisessa taistelujen päätyttyä, strategisen reservijoukon tarjoamisesta Natolle sekä liittouman puolustuksen johtamisesta Pohjois-Atlantilla ja arktisella alueella.
Kritiikin ydin Sir Keir Starmeria ja valtiovarainministeri Rachel Reevesiä kohtaan on, etteivät he ole valmiita osoittamaan riittäviä varoja kaikkien näiden lupausten lunastamiseen. Sibylline-riskianalytiikkayrityksen toimitusjohtaja Justin Crump arvioi Forces Newsille: “Hallitus ei ole valmis laittamaan rahaa sinne, minne sen puheet ovat johtaneet.”
Puolustuksen investointisuunnitelma ja miljardivaje
Viivästynyt “defence investment plan” eli puolustuksen investointisuunnitelma oli tarkoitettu rahoittamaan viime vuoden strategisessa puolustuskatsauksessa (Strategic Defence Review, SDR) listatut hankinnat. Puolustusvoimien johto varoitti kuitenkin alkuvuodesta, että pelkästään nykyisten sitoumusten täyttämiseen tarvittaisiin lisärahaa 28 miljardia puntaa seuraavan neljän vuoden aikana.
Tämä raivostutti pääministerin kanslian ja valtiovarainministeriön, jotka olivat uskoneet, että SDR:n velvoitteet voitaisiin kattaa olemassa olevilla budjeteilla. Seurasi kiivas Whitehallin sisäinen taistelu, jonka aikana lisärahan tarve “leikattiin” ensin 18 miljardiin ja lopulta noin 13 miljardiin puntaan.
John Healey erosi, koska hänen mielestään tämä ei riittänyt. Kirjeessään pääministerille hän totesi: “Minut pakotetaan tekemään päätöksiä, jotka heikentävät joukkojemme valmiutta, lisäävät riskejä henkilöstölle operaatioissa ja voivat tehdä maasta vähemmän turvallisen.”
Mitä 13 miljardia tarkoittaa käytännössä?
Vajeen mittaluokkaa havainnollistaa se, että valtiovarainministeriö harkitsee MOD:lle noin 13 miljardin punnan lisärahoitusta neljän vuoden ajalle. Institute for Fiscal Studiesin tutkimusekonomisti Bee Boileau arvioi hiljattain, että vastaava summa tarvittaisiin joka vuosi, jos hallitus aikoo aidosti saavuttaa 3,5 prosentin BKT-tavoitteensa vuoteen 2035 mennessä.
Viime viikolla pääministeri totesi julkisesti, että Britannian tiedustelun arvion mukaan “Venäjä voisi hyökätä Naton alueelle jo vuoteen 2030 mennessä”. Eräs korkea-arvoinen puolustuslähde kommentoi, että jos tämä arvio on totta, “meidän pitäisi kaksinkertaistaa puolustusmenomme”.
Epävarmuus kurittaa puolustusteollisuutta ja joukkoja
Puolustuksen investointisuunnitelman puuttuminen luo valtavan epävarmuuden. Puolustusteollisuuden yritykset kamppailevat, osa jopa ajautuu konkurssiin, koska sopimuksia on toistuvasti jäädytetty tai lykätty.
Kaikki kolme puolustushaaraa elävät epävarmuudessa sen suhteen, mitä aseita, varusteita ja resursseja ne tulevat saamaan. Ydinpelotteen modernisointi – uudet sukellusveneet ja taistelukärjet – vaikuttaa olevan poliittisesti suojattu. Samoin AUKUS-yhteistyön puitteissa Yhdysvaltojen ja Australian kanssa suunnitellut uudet hyökkäyssukellusveneet.
Keskeiset kysymykset: riittävätkö rahat tulevaisuuden sodankäyntiin?
Sen sijaan avoinna ovat monet muut isot kysymykset:
- Saako maavoimat täysimääräisesti käyttöön uuden tekoälypohjaisen digitaalisen maalinosoitusjärjestelmänsä?
- Joudutaanko viivästynyttä ja ongelmallista Ajax-taisteluajoneuvohanketta leikkaamaan?
- Saako laivasto suunnittelemansa miehittämättömien alusten hybridilaivaston ja eteneekö fregattien uusimisohjelma ilman lisäviiveitä?
- Saako RAF niin monta kuudennen sukupolven hävittäjää kuin se katsoo tarvitsevansa, vai joudutaanko sekä F-35-hävittäjien että tulevien konetyyppien tilauksia karsimaan?
- Riittävätkö määrärahat ohjusten ja ammusten varastojen täydentämiseen, kun merkittävä osa on jo toimitettu Ukrainalle?
Entistä tärkeämpää on se, saavatko asevoimat riittävän nopeasti ne kyvykkyydet, joita tulevaisuuden sodankäynti edellyttää. Eroava ministeri Al Carns kirjoitti kirjeessään: “Hankimme yhä suorituskykyä viime sotaa varten, kun vastustajamme varustautuvat seuraavaan.” Erityisesti droonijärjestelmien, integroitujen ilmapuolustusratkaisujen ja modernin sensori-verkoston tarve Britannian ilmatilan suojaamiseksi on noussut kriittiseen rooliin.
Britannian maine ja Naton sisäinen paine
Päätöksiä tarvitaan nopeasti, jotta Britannian maine turvallisuus- ja puolustuskumppanina ei kärsisi enempää. Uusi puolustusministeri Dan Jarvis tapaa ensi viikolla Nato-kollegansa Brysselissä. Nämä haluavat tietää, miten hän aikoo ratkaista rahoitus- ja suorituskykykriisin.
Liittolaiset ovat tietoisia siitä, että Britannia on liukumassa alaspäin Naton menotilastoissa. Puolustuslähteiden mukaan maa on jo lähes häntäpäässä, kun tarkastellaan Naton asettamien suorituskykytavoitteiden täyttymistä.
Ensi kuussa Turkissa järjestettävässä huippukokouksessa pääministeri joutuu kohtaamaan muut Nato-johtajat, mukaan lukien Donald Trumpin, ja kertomaan, millaisiin konkreettisiin taloudellisiin sitoumuksiin Britannia on valmis. Neuvotteluista odotetaan vaikeita.
Mitä Britannian kiista kertoo laajemmasta trendistä?
Britannian puolustuskiista heijastaa laajempaa eurooppalaista ongelmaa: miten sovittaa yhteen kasvavat turvallisuusuhat, vanheneva kalusto, Nato-velvoitteet ja julkisen talouden kireys. Samankaltaisia keskusteluja käydään monissa Nato-maissa, myös Suomessa, jossa puolustusmenojen taso, kalustohankinnat ja Nato-yhteensopivuus ovat jatkuvan poliittisen tarkastelun kohteena.
Urheilun puolella vastaavanlaisia jännitteitä turvallisuuden, maineen ja vastuun välillä on nähty esimerkiksi Englannin krikettimaajoukkueen ympärillä, kun Ben Stokesin paluu Durhamin harjoituksiin ja maajoukkuekomennuksen tauko yökerhoepisodin vuoksi nostivat esiin kysymyksiä kurista, johtajuudesta ja julkisuuskuvasta. Puolustuspoliittisessa kontekstissa panokset ovat kuitenkin moninkertaisesti suuremmat, sillä kyse on kansallisesta turvallisuudesta ja sodan sekä rauhan kysymyksistä.
Ei sisällä instagram post:eja
