Iranin jalkapallomaaottelu Los Angelesissa paljasti syvät poliittiset jakolinjat
Los Angelesin stadionilla pelattu Iranin ja Uuden-Seelannin välinen 2–2-tasapeli oli paljon enemmän kuin pelkkä ystävyysottelu. Vaikka ottelu markkinoitiin virallisesti Iran v New Zealand -kohtaamisena, katsomossa ja stadionin ulkopuolella se näyttäytyi ennen kaikkea taisteluna Irania vastaan – Iranin sisällä.
Poliittisesti latautunut tunnelma stadionin ulkopuolella
Ennen ottelua Los Angeles Stadiumin ympäristö täyttyi Iranin lipuista ja poliittisista iskulauseista. Erityisen näkyviä olivat ennen islamilaista vallankumousta käytössä olleet leijona- ja aurinko -tunnuksella varustetut liput, jotka monille iranilais-amerikkalaisille symboloivat vastarintaa Teheranin hallintoa vastaan.
Fifa on kieltänyt kyseiset liput stadioneilla poliittisina symboleina, mutta siitä huolimatta ne liehuivat sekä stadionin ulkopuolella että sisällä, ja sama symboli näkyi lukuisissa t-paidoissa ja banderolleissa.
Satojen mielenosoittajien joukko kokoontui stadionin eteen protestoimaan sekä Fifan päätöstä että Iranin maajoukkuetta vastaan, jota he pitävät islamilaisen tasavallan edustajana – ei iranilaisten kansallisena joukkueena.
”Mullahien joukkue ei ole minun joukkueeni”, huusi yksi ryhmä. Toiset vastasivat huudoin: ”Regime change in Iran” – vaatimuksena hallinnon vaihto Iranissa. Pian mielenosoittajat alkoivat laulaa Iranin entistä, vallankumousta edeltänyttä kansallislaulua.
Kun erästä nuorta miestä pyydettiin kääntämään laulun sanat, hän hymyili ja sanoi lyhyesti: ”Se tarkoittaa vapautta ja ylpeyttä.”
Stadionin sisällä Iran vastassa Iran
Stadionin sisällä äänimaisema muuttui täysin. Siellä, missä ulkona huudettiin iskulauseita hallintoa vastaan, sisällä kuului kovaäänisiä kannustushuutoja pelaajille. Iran nousi kahdesti tappioasemasta tasapeliin Uutta-Seelantia vastaan, ja jokainen maali sai katsomon räjähtämään riemuun.
Katsomossa liehui tuhansia Iranin lippuja, jotka kauempaa katsottuna näyttivät samanlaisilta. Lähempää nähtiin kuitenkin jakolinja: osa faneista heilutti Iranin islamilaisen tasavallan virallista lippua, osa leijona- ja aurinko -tunnuksella varustettua versiota. Kaikki olivat Iranin väreissä, mutta poliittinen merkitys oli täysin eri.
Tilanne kiteytti ottelun symboliikan: vastakkain eivät olleet vain Iran ja Uusi-Seelanti, vaan Iran ja Iran – kansa ja hallintoa tukevaksi koettu joukkue.
Iranilais-amerikkalaiset fanit repaleisen lojaliteetin keskellä
Monille paikalla olleille iranilais-amerikkalaisille ottelu oli henkisesti ristiriitainen kokemus. He halusivat tukea synnyinmaataan, mutta eivät hallintoa, jota pitävät sortavana.
Samaneh, Yhdysvalloissa kymmenen vuotta asunut iranilais-amerikkalainen, kuvasi tilannetta yhdellä sanalla: ”Monimutkaista.”
”Olen täällä kannustamassa Irania, en hallintoa. Kaipaan kotimaatani”, hän kertoi. Samaneh sanoi itkeneensä, kun Iranin kansallislaulu soitettiin stadionilla. Hänen isänsä asuu Yhdysvalloissa, mutta äiti on jumissa Iranissa paperiongelmien ja entisen presidentti Donald Trumpin matkustusrajoitusten vuoksi. ”Olen huolissani hänestä koko ajan. Pelkään myös itse matkustaa takaisin käymään Iranissa”, Samaneh sanoi.
Ristiriidat näkyivät myös siinä, miten katsojat reagoivat ottelun kulkuun. Kun Uusi-Seelanti meni johtoon, osa hallintoa vastustavista katsojista juhli maalia ja heilutti leijona- ja aurinko -lippujaan – ikään kuin vastustajan maali olisi ollut isku Teheranin hallinnolle.
Protestit jatkuivat ottelun jälkeen
Ottelun päätyttyä poliittinen jännite palasi täysillä näkyviin stadionin ulkopuolella. Moni protestoija korosti, ettei urheilutapahtuma voi pestä pois sitä, mitä Iranissa on viime vuosina tapahtunut.
”Emme halua mitään sopimusta”, sanoi Nini, viitaten Washingtonin ja Teheranin väliseen tuoreeseen sopimukseen, jonka tarkoituksena on päättää Yhdysvaltojen ja Iranin välinen sota ja vähentää jännitteitä.
”Iranin kansa ansaitsee hallinnon vaihdon. Ihmisiä teurastettiin Teheranin kaduilla”, hän jatkoi viitaten mielenosoituksiin ja niiden väkivaltaiseen tukahduttamiseen.
Farimah, joka oli pukeutunut leijona- ja aurinko -tunnuksella varustettuun t-paitaan, sanoi suoremmin: ”Emme voi normalisoida sitä, mitä tammikuussa tapahtui, urheilutapahtuman kautta. Tämä joukkue ei edusta Iranin kansaa.”
Lähistöllä seisoi Kourosh, jolla oli kaulassaan improvisoitu hirttosilmukka.
”Tämä on symboli, jolla haluan kiinnittää huomiota rohkeiden ja viattomien ihmisten teloituksiin Iranissa”, hän selitti. Hänen mukaansa, kuten monien muidenkin protestoijien mielestä, kentällä pelaavat jalkapalloilijat edustavat hallintoa – eivät kansaa.
Pelaajat korostavat edustavansa koko kansaa
Joukkueen pelaajat torjuvat syytökset siitä, että he olisivat hallinnon äänitorvia. Ennen ottelua hyökkääjä Mehdi Taremi korosti, että maajoukkue pelaa kaikille iranilaisille – sekä kotimaassa että ulkomailla – eikä sekaannu politiikkaan.
Samaa mieltä oli osa kannattajista, jotka saapuivat katsomoon puhtaasti jalkapallon vuoksi. Iranilais-amerikkalainen Mostafa kertoi uskovansa, että urheilun pitäisi yhdistää ihmisiä, ei repiä heitä entistä kauemmas toisistaan.
”Jalkapallo on ystävyyttä, kulttuurisia yhteyksiä ja politiikan sivuun jättämistä”, Mostafa sanoi matkalla stadionille.
Toinen fani, Pourmand, oli matkustanut San Diegosta asti vieraillakseen Iranin harjoitusleirillä Tijuanassa Meksikossa. Hän oli ollut mukana myös kahdessa edellisessä MM-turnauksessa Qatarissa ja Venäjällä. Iranin väreihin päästä varpaisiin pukeutunut Pourmand korosti, että pelaajat eivät ole poliitikkoja.
”Iranin kansaa edustavat nämä pelaajat”, hän sanoi. ”He ovat täällä näyttämässä, että ansaitsemme olla mukana – se on viesti ystävyydestä ja inhimillisistä arvoista.”
Henkilökohtaiset muistot ja jalkapallo yhdistävänä kokemuksena
Monelle ottelu ei ollut vain poliittinen kannanotto, vaan myös henkilökohtainen matka muistoihin. Iranilais-amerikkalainen Elika kertoi olevansa sisäisesti ristiriitainen, mutta kykenevänsä silti erottamaan maajoukkueen Teheranin vallanpitäjistä.
Hänen isänsä kuoli vuonna 2020, ja Iranin otteluiden seuraaminen MM-kisoissa oli ollut heille yhteinen perinne.
”Tunsin pakottavaa tarvetta tulla paikalle isäni muistoksi ja kaikkien iranilaisten puolesta, jotka haluavat vain rauhaa ja mahdollisuuden nauttia tällaisesta pelistä”, Elika sanoi. ”Yritän erottaa hallinnon ja joukkueen toisistaan.”
MM-kisojen valmistautumista varjostavat viisumiongelmat ja jännitteet
Vaikka protesteja ei olisi ollut lainkaan, politiikka olisi silti värittänyt Iranin MM-kisaprojektia. Viisumiongelmat pakottivat joukkueen siirtämään leirinsä Arizonasta Tijuanan rajakaupunkiin Meksikoon, mikä jo itsessään oli symbolista: Iran pelaa Yhdysvalloissa, mutta majoittuu rajan toisella puolella.
Washingtonin ja Teheranin välinen sopimus vihollisuuksien lopettamisesta on vähentänyt pelkoja välittömästä eskalaatiosta, mutta jännitteet ovat silti korkealla. Kaikki tämä heijastuu joukkueen ympärille, kun pelaajat yrittävät keskittyä vain jalkapalloon.
Stadionin ulkopuolella seisoessa oli vaikea uskoa, että politiikka ja urheilu voisi tässä tilanteessa erottaa toisistaan. Iranin maajoukkue haluaa yhdistää kansaa, mutta Los Angelesin ottelu näytti, kuinka syvästi jakautuneita monet iranilaiset yhä ovat – sekä kotimaassa että diasporassa.
Jalkapallo, suru ja kansainväliset fanisuhteet
Iranin maajoukkueen ympärillä käytävä keskustelu osoittaa, miten vahvasti jalkapallo kietoutuu identiteettiin, suruun ja kansainvälisiin suhteisiin. Kun fanit eri puolilla maailmaa seuraavat maansa pelejä, he kantavat mukanaan myös henkilökohtaisia menetyksiä ja globaaleja tragedioita.
Tuore esimerkki tästä on suomalaisyleisöllekin tuttu artisti Käärijä, joka muisteli helikopteriturmassa kuollutta ystäväänsä ja kollegaansa Oliver Tree’tä koskettavassa somejulkaisussa. Tapa, jolla Käärijä jakoi riipaisevan kuvan ja viestin ystävänsä muistolle, kertoo, kuinka tiiviisti musiikki, urheilu ja fanikulttuuri limittyvät yli valtioiden rajojen – aivan kuten Iranin ottelun tunteet ylittivät pelkän lopputuloksen merkityksen.
Ei sisällä instagram post:eja
