Andy Burnhamin Makerfield-voitto sysää työväenpuolueen myllerrykseen – mitä Keir Starmer tekee seuraavaksi?

”Harhainen.”

”Hieman harhainen.”

”Täysin harhainen.”

Tällaisilla sanoilla useat Britannian työväenpuolueen kansanedustajat kuvailevat tällä hetkellä omaa puoluejohtajaansa ja pääministeriä Sir Keir Starmeria – vain tunteja sen jälkeen, kun Andy Burnham voitti näyttävästi Makerfieldin täytevaalin.

Vielä alle kaksi vuotta sitten sama Keir Starmer johdatti Labourin takaisin hallitusvaltaan 14 vuoden oppositiokauden jälkeen ja vain viisi vuotta puolueen historian huonoimman vaalituloksen jälkeen. Nyt yhä useampi puolueen sisällä uskoo, että Starmerin aika on loppumassa.

Yllättävä yksimielisyys: Starmerin loppupeli on alkanut

Starmeria arvostelevat kansanedustajat tulevat eri puoluefaktioista, eri sukupolvista ja erilaisista ministeriasemista. Yksi asia kuitenkin yhdistää heitä: käsitys siitä, että puoluejohtajan poliittinen loppupeli on alkanut ja että Burnhamin tie Downing Streetille on käytännössä auki.

Moni kansanedustaja kuvailee nyt väistämättömäksi sitä, että Burnhamista tulee työväenpuolueen seuraava johtaja – ja samalla pääministeri – kysymys on enää siitä, miten ja kuinka nopeasti muutos toteutetaan.

Puolueen sisäistä keskustelua leimaa termi ”koronointi”. Sillä viitataan tilanteeseen, jossa johtajavaali ei edes etenisi puolueen jäsenäänestykseen, vaan Andy Burnham olisi ainoa ehdokas, joka kerää sääntöjen vaatiman 81 Labour-kansanedustajan tuen – ja käytännössä reilusti enemmänkin. Tällöin hänet valittaisiin johtajaksi ilman varsinaista jäsenvaalia, kuten Gordon Brown vuonna 2007.

Starmerin leiri: ”Emme saa näyttää samalta kuin konservatiivit”

Starmerin ja hänen liittolaistensa mielestä harhainen ei kuitenkaan ole nykyinen pääministeri, vaan ne, jotka kiirehtivät syrjäyttämään hänet. Heidän viestinsä on, että juuri tällainen sisäinen riitely oli se syy, jonka takia kansa hylkäsi konservatiivit – ja että Labour ei saa toistaa samaa virhettä.

Starmerin tukijoiden laatimassa muistiossa todetaan, että vuoden 2024 vaalien jälkeen britit näkivät konservatiivipuolueen ennen kaikkea ”vain itseensä keskittyneenä”, ”epärehellisenä” ja ”jakautuneena”. Muistio varoittaa, että Labour ei saa antaa itsestään samanlaista kuvaa heti hallitusvastuun alussa.

Mutta varoituksista huolimatta monien Labour-kansanedustajien keskuudessa vallitsee nyt yllättävä yksimielisyys yhdestä asiasta: Burnham on tuleva johtaja, ja Starmerin tuki parlamenttiryhmässä murenee nopeasti.

Wes Streeting voi sotkea koronointisuunnitelmat

Yksi merkittävä kysymysmerkki Burnhamin mahdollisen ”koronoinnin” tiellä on entinen terveysministeri Wes Streeting, joka erosi hallituksesta viime kuussa protestina Starmerin johtajuutta vastaan.

Streeting on viime päivinä vakuuttanut, että hänellä on takanaan vähintään 81 kansanedustajaa – sama kynnys, jonka ylittäminen tarvitaan virallisen johtajakisan käynnistämiseen. Osa hänen omista liittolaisistaan suhtautuu kuitenkin tähän väitteeseen epäillen ja arvioi, että tukijoiden todellinen määrä saattaa jäädä pienemmäksi.

Seuraavien päivien aikana nähdään, onko Streeting valmis todella haastamaan Burnhamin, vai painostetaanko hänet – myös omasta leiristään käsin – vetäytymään ja asettumaan Burnhamin taakse, jotta vallanvaihto onnistuisi nopeasti ja mahdollisimman kivuttomasti.

Starmer pitää kiinni johtajuudestaan – mutta voiko hän enää hallita?

Suurin este nopealle johtajavaihdolle on kuitenkin itse Keir Starmer. Pääministeri on toistanut julkisesti, että hän aikoo asettua ehdolle mahdollisessa johtajavaalissa eikä aio vetäytyä sivuun vapaaehtoisesti.

Työväenpuolueen sääntöjen mukaan istuva puheenjohtaja ei tarvitse 81 kansanedustajan tukea päästäkseen ehdolle. Starmer pääsee automaattisesti jäsenäänestyksen ehdokaslistalle, vaikka yksikään Labour-edustaja ei virallisesti tukisi häntä. Tältä osin koronointi on sääntöteknisesti mahdoton: jos Starmer ei vetäydy, jäsenäänestys on väistämätön.

Tilanne ei kuitenkaan ratkea pelkästään puolueen sääntöjen perusteella, sillä Starmer on paitsi puoluejohtaja myös pääministeri. Britannian parlamentaarisessa järjestelmässä pääministeri voi jatkaa tehtävässään vain, jos hänellä on alahuoneen enemmistön luottamus ja hän pystyy kokoamaan toimintakykyisen hallituksen.

Juuri kyvyttömyys muodostaa toimiva hallitus johti Boris Johnsonin kaatumiseen vuonna 2022. Moni kysyy nyt, onko Starmer ajautumassa samaan tilanteeseen: onko hänellä enää riittävää tukea omassa eduskuntaryhmässään, jotta hän voisi uskottavasti johtaa hallitusta?

Tämä kysymys ratkaistaan käytännössä tulevien päivien aikana, kun näkyviin tulee, kuinka moni ministeri ja takapenkkiläinen on valmis jatkamaan Starmerin johdolla – ja kuinka moni alkaa avoimesti asettua Burnhamin taakse.

Pelko puolueen repeämisestä

Puhuessaan työväenpuolueen työntekijöille keskipäivällä Starmer varoitti, että johtajavaali ”repisi puolueen ja liikkeemme hajalle”. Hänen viestinsä on, että sisäinen valtataistelu juuri nyt olisi vahingollista sekä Labourin hallituskyvylle että sen pitkän aikavälin uskottavuudelle.

Kriitikot kuitenkin väittävät, että nimenomaan Starmerin halu pysyä vallassa hinnalla millä hyvänsä ruokkii kaaosta ja epävarmuutta. Heidän mukaansa nopea ja mahdollisimman yksimielinen siirtymä Burnhamin johtoon voisi katkaista verenvuodon ja palauttaa kuvan yhtenäisestä hallituspuolueesta.

Kun johtajavaali – lähes varmasti – käynnistyy, Starmerin on pystyttävä osoittamaan, että Labourin sisäisen sekasorron pääasiallinen syy ei ole hänen oma vallassa pysymisen halunsa, vaan puolueen laajempi strateginen erimielisyys suunnasta ja prioriteeteista.

Laajempi kuva: poliittinen draama ja julkinen paine

Makerfieldin täytevaali ei ole vain yksi paikallisvaali muiden joukossa, vaan symbolinen pysäytyskuva Labourin nykytilasta. Burnhamin vahva tulos nähdään monien mielestä epäluottamuslauseena Starmerin johtajuudelle – ja samalla merkkinä siitä, että puolueen kenttäväki ja äänestäjät etsivät jo uutta suuntaa.

Median ja sosiaalisen median huomio kiihdyttää kehitystä entisestään. Kuten suomalaisessakin julkisuudessa on nähty, rajut välikohtaukset ja johtohahmoihin kohdistuva huutelu voivat nopeasti kääntää mielialaa poliittisia päättäjiä vastaan. Britanniassa Labourin sisäinen valtataistelu tarjoaa samanlaista draamaa, jota sekä kannattajat että vastustajat seuraavat herkeämättä.

Seuraavat päivät näyttävät, onnistuuko Starmer vakuuttamaan kollegansa siitä, että hän on yhä paras henkilö johtamaan sekä puoluetta että maata – vai siirtyykö valta nopeasti Andy Burnhamille, joko muodollisen jäsenvaalin tai käytännössä väistämättömän ”koronoinnin” kautta.

Yksi asia on kuitenkin jo nyt selvä: Makerfieldin täytevaali ei ollut vain paikallinen voitto Andy Burnhamille, vaan lähtölaukaus koko Britannian poliittisen kevään uudelle näytökselle.

Ei sisällä instagram post:eja