Hyväntekeväisyysvaeltajat raivostuivat buuauksesta Yr Wyddfan huipulla – jonot ja vuorietiketti puhuttavat

Kaksi hyväntekeväisyysvaeltajaa kertoo olevansa ”todella vihaisia”, kun heidät buuattiin Yr Wyddfan (Snowdon) huipulla, koska he eivät asettuneet pitkään jonoon huipulla olevalle trig-pisteelle. Miehet olivat suorittamassa Three Peaks -hyväntekeväisyysurakkaa, jonka aikana he keräsivät rahaa motoriseen neuronisairauteen (MND) sairastuneelle ystävälleen.

Three Peaks -haaste hyväntekeväisyyden puolesta

32-vuotias Jamie Richardson ja 34-vuotias Richard Thiedeman Lincolnshirestä olivat lähteneet kunnianhimoiseen tavoitteeseen: kiivetä vuorokaudessa Ison-Britannian kolme korkeinta huippua – Ben Nevis Skotlannissa, Scafell Pike Englannissa ja Yr Wyddfa Walesissa. Tavoitteena oli kerätä mahdollisimman paljon lahjoituksia ystävälleen Thomas Hynesille, jolla on motorinen neuronisairaus (MND).

Miehet ajoivat Lincolnshirestä ensin Skotlantiin Ben Nevisille, jatkoivat sieltä Englantiin Scafell Pikelle ja lopuksi suuntasivat Walesiin, jossa he aloittivat nousun Yr Wyddfalle sunnuntaiaamuna kello 05.00 BST. Fyysisesti raskas urakka, pitkät ajomatkat ja vähäinen uni tekivät haasteesta entistä vaativamman.

Matkalla huipulle tunnelma oli lämmin

Yr Wyddfalle saapuessaan Richardson ja Thiedeman päättivät nousta eri reittejä, mutta kuvailevat tunnelmaa matkalla ylöspäin erittäin myönteiseksi. Poluilla vallitsi heidän mukaansa ”ystävällinen” ilmapiiri ja ihmiset olivat ”hyvällä tuulella”.

Toiset vaeltajat huomasivat kaksikon kävelevän noin 40 minuuttia erilliseltä parkkipaikalta ja tarjosivat heille kyytiä varsinaisen reitin aloituspisteelle. Moni antoi myös kannustavia sanoja ja osa teki lahjoituksia heidän keräyskampanjaansa jo nousun aikana.

Thiedeman muistelee erityisesti kahta nuorta naista: ”He näkivät meidät kävelemässä, huomasivat hyväntekeväisyystarramme ja tarjosivat meille ystävällisesti kyydin reitin alkuun.” Tämä vahvisti tunnetta siitä, että vuorilla vallitsi yhteisöllisyys ja tuki toisia kohtaan.

Huipulla vastassa jonot – ja buuaukset

Yr Wyddfan huipulla sijaitseva trig-piste on suosittu valokuvapaikka. Vuosien varrella on raportoitu, että jonot trig-pisteelle voivat kestää jopa yli tunnin, erityisesti vilkkaina loma- ja pyhäpäivinä. Myös nyt pankkivapaiden aikaan sosiaalisessa mediassa kuvailtiin huipun tunnelmaa lähes ”karnevaalimaiseksi” – ihmisiä oli paljon, ja jonot muistuttivat joidenkin mielestä huvipuisto Alton Towersin jonoja.

Richardson ja Thiedeman olivat kuitenkin kolmannen vuoren kohdalla jo äärimmäisen väsyneitä, ja heidän tavoitteenaan oli ainoastaan koskettaa huippua osoittavaa trig-pistettä, kuitata haaste suoritetuksi ja lähteä heti laskeutumaan. He päättivät siksi olla liittymättä pitkään jonoon ja kulkivat sen ohi.

Thiedeman selitti päätöstään: ”Olin juuri käynyt läpi kaksi muuta vuorta, olin todella uupunut. Minun täytyi vain saada tämä ohi – olin auringossa, palamassa. Halusin vain koskettaa trig-pistettä ja lähteä alas.”

Fyysinen uupumus ja konflikti trig-pisteellä

Richardson kertoo olleensa fyysisesti loppu: ”Olimme kolmannella vuorella, olin täysin poikki. Lämpötila oli reilut 20 astetta, eikä varjoa missään. Minun oli vaikea jatkaa. Halusin vain kävellä huipulle, koskea summit-pistettä ja päästä alas.”

Kun Richardson ohitti jonon ja yritti suunnata trig-pisteelle, osa jonottajista alkoi buuata. Tilanne kärjistyi, kun yksi huipulla ollut vaeltaja – joka oli juuri saanut oman valokuvansa otettua – yritti Richardsonin mukaan fyysisesti estää häntä pääsemästä trig-pisteelle.

”Minua buuattiin, ja sitten yksi herra, joka oli juuri saanut oman kuvansa otettua, yritti fyysisesti estää minua. Kosketin kuitenkin summit-pistettä, ja kuulin jonkun sanovan: ’Sinun pitäisi hävetä itseäsi’.”

Thiedeman koki tilanteen henkisesti raskaaksi: ”Olin tulossa huipulle ylpeänä siitä, mitä olin tehnyt, ja yhtäkkiä minua buuataan. Silloin olin todella vihainen, enkä enää keskittynyt ylpeyteen saavutuksesta.”

Vuorietiketti, jonot ja kulttuurierot

Tapauksen ytimessä on kysymys vuorietiketistä ja siitä, miten trig-pisteen jonot pitäisi hoitaa. Richardson painottaa, ettei jonotusta ohjaa mikään virallinen sääntö: ”Tilannetta ei valvo kukaan. Se perustuu täysin vapaaseen tahtoon – jos haluat jonottaa, voit jonottaa. Jos et halua, et ole siihen velvoitettu.”

Hänen mukaansa jonottaminen on pitkälti kulttuurinen ilmiö: ”Jonotus on oikeastaan vain brittikulttuurin perinnettä.” Kaksikko kokee, että heidän hyväntekeväisyysurakkansa olisi ansainnut kannustusta, ei buuauksia.

Thiedeman tiivistää: ”Jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Sen sijaan he yrittivät vähätellä ihmisten ponnistuksia, joita he eivät edes tunne. Kun minulla on paita, josta näkee, minkä vuoksi kiipeän… eikö jokainen vuoren huipulle päässyt ansaitsisi edes pienen kannustushuudon ja ’hyvin tehty’?”

Hänen mielestään on väärin tuomita toisen tapa kokea vuori: ”Riippumatta siitä, mitä joku uskoo tai miten joku haluaa toimia, et buuaa toiselle vain siksi, että hän ei toimi samalla tavalla kuin sinä.”

Tarve myötätunnolle ja kannustukselle

Richardson toivoo, että tapaus herättää keskustelua siitä, miten kohtelemme toisiamme ruuhkaisilla vaelluskohteilla: ”Maailmassa tarvittaisiin enemmän kannustusta, ei yrityksiä painaa muita alas.” Hänen mukaansa lyhytkin rohkaiseva kommentti voi merkitä paljon ihmiselle, joka puskee äärirajoillaan – oli kyseessä sitten hyväntekeväisyystempaus tai oma henkilökohtainen haaste.

Yr Wyddfan kaltaiset suositut vuoret voivat helposti muuttua ruuhkaisiksi erityisesti lomakausina, mikä lisää kitkaa erilaisten kävijöiden välillä. Osa haluaa rauhallisen luontoelämyksen, osa ikimuistoisen valokuvan, ja toiset – kuten Richardson ja Thiedeman – suorittavat samalla hyväntekeväisyyshaastetta tai fyysistä äärisuoritusta.

Keskustelu vuorietiketistä ei rajoitu vain vaellusreiteille. Myös urheilun ja viihteen puolella pohditaan, miten yleisö suhtautuu esiintyjiin ja urheilijoihin. Esimerkiksi Football Focusin viimeinen jakso ja sen unohtumattomat mokat, imitaatiot ja yleisön reaktiot ovat herättäneet keskustelua siitä, milloin buuaukset ovat hyväksyttäviä ja milloin ne menevät liiallisuuksiin.

Lopulta Richardsonin ja Thiedemanin tarina nostaa esiin yksinkertaisen kysymyksen: haluammeko olla niitä, jotka buuaavat uupuneelle vaeltajalle – vai niitä, jotka sanovat ”hyvin tehty” ja antavat tilaa jokaiselle kokea huippu omalla tavallaan?

Ei sisällä instagram post:eja